Opintovapaalle jahtaamaan unelmia!

Julkaistu Lilyssä 28.4.2017

Useissa aiemmissa postauksissa olen kertonut siitä kuinka haluan opiskella. Kuinka haluaisin joskus isona olla sosiaalityöntekijä. Olen kertonut siitä kuinka olen yhdistänyt (etä)opiskelua avoimessa yliopistossa 3-vuorotyön kanssa. Olen vuoroin hihkunut riemusta, vuoroin vaipunut epätoivon partaalle. Olen haaveksinut haaveksimasta päästyäni, tehnyt suunnitelmia, turhautunut, järsinyt kynsiäni, opiskellut ja tehnyt töitä.

Erittäin, erittäin hitaasti olen edennyt tähän pisteeseen missä olen nyt. Pisteeseen, jossa en todellakaan aloittaessani kuvitellut koskaan olevani! Syksyllä 2015 ilmottauduin muuten vaan, katotaan nyt mitä se tääki nyt on -meiningillä yhdelle yhteiskuntatieteiden ja filosofian peruskurssille. Tulipa tsekattua toinen kurssi, kolmas. Vuotta myöhemmin sain päähäni, että tätä minä haluan tehdä. Haluan opiskella lisää, haluan edetä! Tuolloin aloin todenteolla pohtia asiaa, punnita vaihtoehtoja, haastaa itseäni – olisiko minusta todella opiskelijaksi?

DSC_0009.JPG

Otteita syyskuun 2016 postauksesta työ, opiskelu ja elämä

”…Sitä kun on tässä kerennyt hankkiutua naimisiin pankin ja elukkalauman kanssa eikä älynnyt tuota miestänsäkään mistään eliittipiireistä valkata, niin töissähän sitä on ihmisen käytävä. Tälleen heikunkeikunmeiningillä ei työn ja opiskelun yhdistäminen ole ollut mikään ongelma, mutta jos sitä alkas oikeesti pänttäämään niin ei vuorokaudessa enää riittäisi tunnit, päässä virta, elämässä ilo eikä parisuhteessa jousto.

…olen yrittänyt kuumeisesti miettiä, että miten elämänsä pystyisi järjestelemään. Vai pystyykö edes? Onko olemassa jotain fiksuja ratkaisuja yhdistää työt+opiskelu+elämä? Vai onko olemassa jotain keinoa tiputtaa yhtälöstä työt pois ilman, että konkurssi uhkaa ja elää kaurapuurolla?  Vai onko tässä vain todettava itselleen niinku se joku mamma pizzamainoksessa, että lakkaa haaveksimasta.”

Siinäpä sitten jatkoin eloani. Edelleenkin tein töitä ja hiljakseen siinä sivussa suoritin perusopintoja. Sitten minä tajusin, että ei hemmetti vieköön! Ei se elämä mitän valmiina anna, vaan se on itse otettava! Kehittelin päässäni suunnitelmaa, jolla voisin mahdollistaa opintoni ilman, että työni ja taloudellinen tilanteeni kärsisi liian pahasti. Pikkuhiljaa tuntui kuin palaset loksahtaisivat kohdalleen ja rohkeasti käännyin lähimmän esimieheni puoleen suunnitelmani kanssa.

DSC_0006.JPG

Otteita marraskuun 2016 postauksesta tavoitteena työn ja opiskelun yhdistäminen (askel otettu!)

”…Ehdotin siis, että kunhan olen saanut perusopinnot suoritettua voisin ilmoittautua sosiaalityön aineopintokokonaisuuteen. Esitin, että ensin jatkaisin töissä 80% työajalla ja tämän jälkeen jäisin kokonaan töistä pois opintovapaalle (aikuiskoulutusrahalle). 

Opinto-oikeushan kestäisi ilmoittautumisesta kaksi vuotta, mutta minäpä aion olla niin hurja, että suorittaisin koko hässäkän alle kahteen vuoteen (ja josta lähestulkoon puolet olisin kaiken lisäksi töissä). En tiedä kuinka realistinen tällainen tavoite on, mutta luotto omiin supervoimiin on vankka.”

Voitte uskoa, että vain viikkoa myöhemmin minä friikahdin täydellisesti kun esimiehet näyttivät suunnitelmalleni vihreää valoa! ”Ihan vähän voisin juosta pihalla ympyrää ja kiljahdella? Pikkuisen voisin sitten hengitellä paperipussiin ja jatkaa ympyrän juoksemista toiseen suuntaan? Saanko? Tältäkö tuntuu kun haaveille annetaan lupa toteutua? :D”, minä kirjoittelin tuolloin enkä voinut olla enempää iloisempi tai onnellisempi. Tartuin viimeisiin peruskurssiopintoihin vielä suuremmalla innolla ja intensiteetillä mitä aiemmin.

No, minusta riippumattomista syistä viimeisen kurssin suorittaminen sitten venyi ja vanui ja olin taas turhauman partaalla. Kurssiin sisältyi vaihtoehtoisesti joko kahden viikon harjoittelu sosiaalityöntekijän ohjauksessa tai 60h vapaaehtoistyötä kolmannella sektorilla omaan tahtiin. Minä metsästin kuukausitolkulla harjoittelupaikkaa kunnes luovutin, ja päätin kääntyä kolmannen sektorin puoleen. Onneksi tein sen päätöksen, sillä vapaaehtoistyö oli todella antoisaa ja no, pääsinpä taas pikavauhtia etenemään opinnoissani! Maaliskuu oli myös tähän astisen opiskelun rankin vaihe kun yhdistin kokopäivätyöni, kuusikymmentä tuntia vapaaehtoistyötä ja kirjalliset tehtävät…mutta minä tein sen ja olin taas jälleen kerran mahdottoman onnellinen ja iloinen ja jee!

DSC_0014.JPG

Nyt olen siinä tilanteessa, että kaikki yhteiskuntatieteiden ja filosofian perusopinnot on periaatteessa suoritettu. Periaatteessa siis siitä syystä, että toinen (jo kuukausi) sitten palauttamista tehtävistäni roikkuu edelleen tarkistusjonossa. Eteneminen sosiaalityön aineopintoihin on siis siitä kiinni – kaikki peruskurssit (yhteensä 25 op) on siis oltava suoritettuna vähintään kolmosen arvosanoilla, jotta avoimessa voi ilmoittautua aineopintoihin. Uskallan kuitenkin sanoa, että tehty mikä tehty, vaikka kyseistä tehtävää ei ole vielä tarkistettukaan. 😀

No. Tästäpä päästäänkin sitten siihen, että mitäs nyt? Suunnitelman mukaanhan minun pitäisi nyt siis jäädä töihin tekemään lyhennettyä työaikaa ajaksi x ja siirtyä sitten jossain vaiheessa opintovapaalle. Noooo. Minuun vaan nyt sit sattu jälleen kerran iskemään se EI HEMMETTI VIEKÖÖN! Ei se elämä mitään anna, jos ei itse ota! 😀 Minuun iski malttamattomuus, innostus, mullekaikkihetinyt! Ja hupsistakeikkaa huomasinkin kääntäväni kaiken aiemmin suunnittelemani ylösalaisin ja väsääväni esimiehelle opintovapaahakemusta.

Viime keskiviikko-aamuna jätin hakemuksen. Samana iltana sain vastauksen: ”Onnittelut! Hakemuksesi hyväksyttiin eli voit aloittaa opintovapaan kuten suunnittelit.”

DSC_0004.JPG

Härtsyykeli!! Tässä minä nyt sitten istun, edelleenkin hieman pöllähtäneenä. Pyörät sitten todellakin lähtivät pyörimään ja MINUSTA TULEE IHAN OIKEA OPISKELIJA! Jään kesälomalle kesäkuun alussa ja siitä suoraan opintovapaalle heinäkuun alusta alkaen. Opintovapaalla olen marraskuuhun 2018 saakka. En ole vielä osannut päättää ilmottaudunko opiskelijaksi kuitenkin jo heti tuossa kesäkuun alussa saadakseni kuukauden lisää aikaa kurssien suorittamiseen, vai pidänkö loman lomana. Varsin lyhyt aika opintovapaaseen (kun opinto-oikeus olisi kuitenkin kaksi vuotta) ei johdu työnantajasta – uskoisin, että vapaata olisi herunut vaikka sen kaksikin vuotta. Lyhyt aika johtuu puhtaasti rahasta, sillä aikuiskoulutustukea ei makseta kuin maksimissaan viidentoista kuukauden ajan (tänkjuu Sipilä!).

Mitenpäin vaan, en joka tapauksessa mitenkään saa tätä koko pakettia kasaan vapaani aikana. Mut mitä siitä! NYT minä pääsen opiskelemaan! Sisäinen Scarlett O’Harani kuiskii minulle lohduttavasti, että jatkoa voin miettiä sitten myöhemmin uudestaan… (sinne samaan kategoriaan menee myös kandityön ajattelu ja sen sellaiset pikkujutut).

Elämä on kyllä välillä aika wau, ja olen mahdottoman ylpeä itsestäni kun uskalsin nyt lopultakin tehdä ratkaisun ja ottaa ison askeleen eteenpäin. Tyytyväisenä voin myös katsella tammikuussa tekemääni mitä haluan vuodelta 2017 -listaa. Yhtenä kohtana kun siellä seisoo selvällä suomen kielellä; opiskella.

4 vastausta artikkeliin “Opintovapaalle jahtaamaan unelmia!”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s