Pahimman viikon viimeinen päivä

Julkaistu Lilyssä 20.9.2017

7. Päivä eli TÄNÄÄN

Hah! HAHAHAA! Minä tein sen. Olen ollut viikon tupakoimatta. (Uskallan sanoa sen, vaikka päivä onkin vielä alussa. Olen rohkea ja varma.)

Istun vielä mökillä. Olen tyhjentänyt saunasta vedet ja lakaissut puuroskat. Irrottanut kaasupullot hellasta ja lämmittimestä. Iso musta kattila on hellalla alassuin kuivumassa, lämmitin siinä tiskivedet. Vaihdoin uudet kynttilät kippoihin palaneiden tilalle ja viikkasin viltit keinun selkänojalle.

20170920_135734.jpg

Poistun tänään täältä kuplasta todellisuuteen. Olo on rohkea ja varma. Mietin, että koska selvisin kolmannesta päivästä voin selvitä mistä tahansa.

(Tosin kotibileitä tai baari-iltoja tupakoivien ystävien kanssa taidan vältellä vielä tovin.)

Kirjoitin mökkipäiväkirjaan lyhyesti tästä viikostani. ”Ensin vitutti ihan vittuna. Sitten vähän vähemmän. Nyt ei oikeastaan ollenkaan.” Siinäpä se, tiivistettynä. Kaikki on sanottu.

IMG_20170919_185717_630.jpg

Tämä postaussarja on tältä erää lopussa. Palaan jossain vaiheessa vielä varmasti aiheeseen! Joko sitten ratkenneena tai hienosti jatkaneena tätä pomppuista tupakoimattomuuden matkaa. Toivottavasti tuon jälkimmäisen merkeissä! 🙂

Haluan vielä kiittää teitä ekan viikon mukana kulkijoita! Teitä jotka tsemppasitte ja iloitsitte mukana, teitä jotka myös jaoitte omia kokemuksianne. Toivoisin, että tämä postaussarja mahdollisesti inspiroi jotakuta pohtimaan tupakointiaan, harkitsemaan lopettamista tai ehkä jopa hyppäämään mukaan! Toivoisin, että tämä postaussarja antoi jotain myös teille tupakoimattomille (vai MEILLE tupakoimattomille! Ooh! Jännittävä ajatus!) – auttaa ehkä paremmin ymmärtämään tupakoivia ystäviänne, pääsemään ehkä tupakoijan pään sisään.

20170916_164659.jpg

No mutta, pitemmittä puheitta vielä lopuksi…

Eka viikko on pahin, mulle sanottiin” – fiilikset ja tarinat tupakoinnin lopettamisen ensi hetkistä:

Päivät 1-2

Päivät 3-4

Päivät 5-6

Ennen konkreettista toimeen tarttumista kävin pientä ajatusprosessia läpi:

Ajatuksissa tupakoinnin lopettaminen

Ajatuksissa tupakoinnin lopettaminen, osa 2

Matkalla savuttomuuteen ja itseeni

Pihan valaistus (lähestyvän syksyn kaksijakoiset kasvot)

Julkaistu Lilyssä 21.8.2017

Ihan jokainen on sen jo todennut. Niin minäkin:

illat ja yöt ovat jo ihan tosi tosi pimeitä!

Pimeys on minulle hassu juttu. Useimmat kärsivät univaikeuksista keväisin/kesäisin, kun lisääntynyt valo tunkeilee makuuhuoneeseen (kurja, kurja aurinko! 😀 ) ja energiatasot nousevat noin muutenkin. Minä puolestani, pöllömäiseen tapaani, toimin aivan päinvastoin – pimenevät illat ja yöt saavat minut valvoskelemaan. Se on se syksyn tunne, joka alkaa hiippailla sisuksiin, kuristamaan kurkkua.

Puhun vielä syksyn tunteesta, sillä minulle tämä aika on vielä kuitenkin kesää. Eilen puuhaillessani pihahommia huomasin, että maailma kuitenkin edelleenkin on upean vihreä. Loppukesän kukkijat ovat väriläiskinä vihreyden keskelle, osa vasta enemmän tai vähemmän pulleina nupuillaan. Kesäkukka pelargoniakin vielä kasvattelee uusia nuppuja. Ei-niin-kovin-pitkä-aika sitten laittamani uusi satsi retiisejä nousee urheasti kasvulaatikostaan ja muutakin satoa on kypsymässä siellä täällä. Meillä ollaan siis edelleenkin terhakkaasti kesässä kiinni!

Toisaalta kuitenkin pidän lähestyvästä syksystä. Marjojen ja omenoiden kypsymisestä, sadon ottamisesta talteen, wannabe-marttailusta. Pidän pihapihlajoihin ilmestyneistä runsaista marjatertuista. Pidän myös hämärtyvistä illoista siinä mielessä, että se mahdollistaa tunnelmoimisen kynttilöiden ja pienten tunnelmavalojen luomassa pehmeässä loisteessa.

Koska kuitenkin olen taipuvainen melankoliaan, tai pahimmillaan jopa raastavaan valvomis-unettomuus-umpizombi-kierteeseen ja jonkin sortin ahdistukseen, syksyaikaan niin jään mielenkiinnolla seuraamaan ihanan Jennajohannna Pirtissään aloittamaa postaussarjaa Suuri kaamosmasennustaisto! Omalta osaltani tältä erää vastaan ja osallistun tähän taistoon pihavalaistuksella!

received_1200362806736280.jpeg

Kuten sanottua, eiliseen puutarhapuuhailuun sisältyi myös (aurinkokenno)valojen kaiveleminen esiin varaston kätköistä ja niiden asettelu paikoilleen. Yhtä lukuunottamatta kaikki olivat edelleen toimintakuntoisia, jes!

received_1200362886736272.jpeg

received_906679796145682.jpeg

Kasvihuoneen katossa roikkuvat ihanat valopallerot ympäri vuoden. Päivän valossa ne näyttävät jäältä. Illan tullen syttyvät söpöisiksi, näistä ollaan saatu nautiskella jo pidemmän aikaa tänäkin vuonna.

received_1200362733402954.jpeg

Myös lintuhäkkihässäkkä on esillä kynttiläkippoineen ympäri vuoden, mutta eilen sytyttelin niihin tämän vuoden ensimmäiset kynttilät. Varastossa odottaa lyhdyt pääsyään rappusille. Vielä ei kuitenkaan! Niin syksyiseksi en suostu vielä mieltäni kääntämään, vaan sitkeästi haaveilen, josko vielä jotain ruukkukukkia rappusten piristykseksi saisi, ennen kuin on aika siirtyä lyhtyihin ja callunoihin.

received_906679812812347.jpeg

Suttuiset kuvat eivät anna oikeanlaista kuvaa todellisuudesta, harmi kyllä. Kokonaisuus on kuitenkin todella kiva ja tunnelmallinen – kivirinne valaistuu kauniisti, olematta liian kirkas ja ”hyökkäävä”. Tänä vuonna pihamme uusi hankinta on tuo kaari ja illalla mietiskelin, että jotkin pallerovalot saattaisivat siinäkin olla varsin somat!

received_1200362870069607.jpeg

received_906679762812352.jpeg

received_1200362656736295.jpeg

Viime syksynä sain mielestäni hyvän idean ja onnistuin myös toteuttamaan tunnelmallisen kasvihuoneen syksyksi ja talveksi (sen sijaan siis, että kasvihuone toimisi rumana työkalujen ja multasäkkien varastointipaikkana kesän palveltuaan). Tänä syksynä aion toteuttaa samaa ideaa. Valosarjat roikkuvat valmiina odottamassa, mutta ne räväytetään päälle vasta sitten kun todellinen taisto ympäröivää pimeyttä ja mielen örkkimöykkyjä vastaan alkaa.

Tällä hetkellä kasvihuoneessa siis näyttää tältä:

received_1200362763402951.jpeg

received_1200362790069615.jpeg

Näissä tunnelmissa siis vietän edelleenkin kesää, mutta pikkuhiljaa, varovasti, annan myös myönnytyksiä lähestyvälle syksylle. ❤

(Etä)opiskelukuulumisia avoimessa

Julkaistu Lilyssä 10.8.2017

Kirjoittelin alkukesästä, hurjalla kahden viikon kokemuksella, etäopiskelun plussista ja miinuksista. Nyt parin kuukauden jälkeen tilanne ei ole juurikaan muuttunut.

Olen edelleenkin todennut ihanaksi ja erittäin hyvin itselleni sopivaksi sen, että voin valita ajan ja paikan ihan itse. Suurin osa opiskeluista tapahtuu sohvalla. Sohvapöytä vyöryy läppäriä, puhelinta, kirjoja, bujoa, kyniä, papereita, kissoja ja kahvimukeja…ja selkä huutelee hoosiannoja asennon ollessa kaikkea muuta kuin ergonominen. Välillä olen haaveillut omasta työnurkkauksesta, mutta kuten Pirtissä asutaan sohvalla, niin myös minä, ja epäilemättä hivuttautuisin ennemmin tai myöhemmin romuineni takaisin siihen samaan sohvan nurkkaan, vaikka olisi miten hienot tilat muualle viritelty.

Lisäplussaa ja mahtavuutta etäopiskeluun tuli sen myötä, kun hankimme auton akun ja PIM, sen suomin virroin pystyin siirtämään opiskelukammioni myös kesämökille. Ei tarvinnut enää joko tuntea pahaa mieltä siitä, että Jere mökkeilee ja minä en tai vaihtoehtoisesti pistosta omatunnosta, jos minäkin mökkeilen ja opiskeluhommelit jäivät odottamaan. Jeij!

img_20170726_153343_503.jpg

Ajan käyttö on myös aika pitkälti omissa käsissä, ja se on ollut myös tosi jees. On voinut suunnitella elämäänsä – kesällä on kaikkea kivaa menoa ja meininkiä (kuten Norjan reissu ja kummatytön vierailu), joten näitä täydellisen opiskelemattomia pätkiä on ollut mahdollista toteuttaa ennakoimalla. Välillä on siis ollut viikko kun näppis sauhuaa punaisena, välillä viikko kun en kallista edes ajatusta opiskelun suuntaan. Systeemi on ollut tasapainossa. Myös pitkin viikkoa on päiviä kun en tee mittään, teen jottain tai teen mahottomasti.

Jonkin verran on toki rajoituksia, kuten jonkun kurssin x tulee olla suoritettuna ennen kurssia y ja lähipäivät sekä verkkokurssit on totta kai silloin kun ne on. Eli ei tässä täysin oman pään mukaan mennä, mutta aika paljon kuitenkin.

20170727_121758.jpg

Opiskelutahti on ollut leppoisampaa mitä etukäteen ajattelin. Itseasiassa tuleva syksy ja loppuvuosi näyttää siltä, että jopa jo vakavasti harkitsin ilmoittautuvani myös sosiologian aineopintoihin tässä sivussa! 😀 Jätin sen ajatuksen kuitenkin vielä hautumaan, sillä vastaavasti kevätpuoli saattaa olla jo kiireisempää. Mikäli oikein tulkitsin, alkaa silloin vyöryä niskaan niin työharjoittelua kuin kandijuttujakin (jotka edelleen lokeroin sinne ”ajattelen tätä myöhemmin” -laatikkoon).

Myös aiheet (opiskelen siis sosiaalityötä) ovat olleet pääasiassa mielenkiintoisia ja mukaansa tempaavia. Ajatuksia on herännyt, välillä niin, että niitä on täytynyt purkaa täällä bloginkin puolella. Kahden kuukauden matkalle on mahtunut myös epävarmuuden tunteita sekä muotoutunut uusia tavoitteita, tavoitteita itselleni niin ihmisenä kuin työntekijänäkin.

Välillä taas on tuntunut kuin hakkaisi päätään seinään. Ensin tätä aiheutti lakikoukerot ja pelkästään niihin keskittynyt nälkävuoden pituinen kurssi (no siltä se tuntui!) ja nyt iloa elämääni tuottaa kvalitatiiviset ja kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät. Kvalijutut olivat mielenkiintoisia, mutta kun puhe kääntyy matematiikkaan ja siihen liittyviin termeihin, ottaa mun aivot loparit ja toteavat ”so long, suckers!”

*tuntee tunnetta epätoivoinen*

IMG_20170809_162723_067.jpg

IMG_20170809_162723_071.jpg

Jos joku teistä lukijoista haaveilee ja pohtii avoimessa opiskelua etänä, niin omalla kokemuksella voin suositella. Etenkin, jos

tykkäät puurtaa mieluummin yksin kuin ryhmässä

et ole kiinnostunut kulkemaan kellon mukaan, vaan saatat inspiroitua vaikka keskellä yötä

hallitset oman aikasi käytön

sinun ei ole mahdollista kulkea koulun penkillä, koska asut pöpelikössä

etkä tarvitse karttakeppi kädessä möykkäävää auktoriteettia pysyäksesi kurissa, nuhteessa ja tavoitteissasi 😀

Lopuksi vielä mainittakoon, että minulle tämän opintovapaalla löhöilyn tavoitteellisen opiskelun mahdollistaa koulutusrahaston aikuiskoulutustuki.

Älyttömyyksiä

Julkaistu Lilyssä 23.6.2017

…kuljen kotona pitkässä villatakissa ja villasukissa, mutta polvimittainen hame pitää olla, koska on kesä. Jopa sisällä on melkein liian viileää vippastella hame päällä, mutta pönttöuunin lämmitys ei tule jääräpäällä kysymykseenkään, koska on kesä.

…palelen siis kotona, mutta silti suunnittelen Jeren kanssa innoissani heinäkuussa viikon reissua Pohjois-Norjaan Jäämeren rantaan telttailemaan. Telttailemaan. Jäämeren rantaan. Mutta ohhh niitä karuja maisemia ja pieniä kalastajakyliä ja pikkuruisia värikkäitä torppia ja ohh mitä kaikkea! Minulla ei siis vielä ole harmainta aavistusta tarkemmin siitä mihin sinne Jere meitä suunnittelee vievänsä, mutta ohh ohh!

IMG_20170621_194821_914.jpg

…tämän iltainen viimeinen luento käsitteli lapsen huoltajuuteen ja tapaamisoikeuteen liittyviä asioita, edeten tuomioistuimen käsittelyihin ja riitatilanteiden sovitteluihin asti. Olin jo aivan rättipoikki tämän päivän opiskeluista ja huomasin ajattelevani, että lopuuuuuu jo, että pääsen korkkaamaan oluen. Nauratti vähän, aaaa ihanaa mullei oo lapsiaaa saan juoda olutta keskellä viikkoa eikä tarvii tapella isipapan kanssa yhtään mistään saati ajatella mitääääään muuta kuin omaa etua (huom! tämän koko viikon luennot ovat käsitelleet lastensuojelullisia lakipykäliä lähtien YK:n lasten oikeuksien sopimuksista, isyyden tunnustamisia yms. asioita), mut sit iski ihan hirveä syyllisyyspistos – hui kauhee millainen ammattilainen minä olen tai minusta tulee kun tälleen opiskellessa jo oon tällee ihan empatiakyvytön kyrpä.

…sitten minua rupesi naurattamaan vähän lisää, kun tajusin oman ajatuskuvioni järjettömyyden ja sen, että minun ei tarvitse tuntea lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä asioista syyllisyyttä eikä tyytyväisyys omaan elämään tee minusta empatiakyvytöntä kyrpää.

IMG_20170603_143537_932.jpg

…Hertta-kananen on hautonut reippaan kaksi viikkosen ja joka päivä me nostetaan kana kakalle, syömään ja juomaan. Kyllä. Näin tehdään. Mitä järjen köyhyyttä? Kai sitä luulisi, ettei mikään elukka itseään näännyttäisi hengiltä! Mutta koska Hertta on äärimmäisen tunnollinen hautoja ja minä taipuvainen katastrofiajatteluun ja koska Hertta ei käsittelystä häiriinny ja minä nukun yöni paremmin, niin me kakatamme kanaa.

…pesimme myös Silkkikukko-kukkoselta persauksen kylpyhuoneessamme lämpimän suihkun alla.

…askartelen bujoon opiskelusuunnitelmaa heinäkuulle, jotta varmasti muistan ja ehdin tehdä kaiken sen mitä itse itselleni olen asettanut tehtäväksi ja mitä kurssiin/kursseihin sisältyy. Saan hujahtamaan hommaan reippaasti yli tunnin, vaikka oikeasti niiden tärkeiden muistiinpanojen ylöslaittamiseen menis ehkä viis minuuttia. Priorisointia…

IMG_20170614_140121_026.jpg

Huomenna painutaan mökille ja siellä aion olla ihan älyttömän viineissäni, älyttömän ähkyssä, älyttömän onnellinen ja älyttömän vapaalla ja jos en tee mitään älytöntä, niin ainakin ajattelen!

Ihanaa juhannusta kaikille ❤

Pieniä suuria onnellisuushetkiä

Julkaistu Lilyssä 31.5.2017

Minun elämäni ei ole kovinkaan jännittävä. Siihen ei sisälly kiireisiä lounastreffejä, kopisevia korkoja, ei matkustusta maailman ääriin tai itsensä voittamista jossain extremelajeissa, ei fitnesstreenejä eikä dieettejä, ei huikeita ihmissuhdekoukeroita tai muutakaan mainittavaa draamaa. Kalenterini ei täyty zumballa, humpalla, ei lasten hammaslääkärikäynneillä, ei työelämän neuvotteluilla ja kokouksilla eikä ravintoloiden avajaiskutsuilla (tai no, millään kutsuilla).

Sitä vastoin kalenterissani saattaa olla merkintöjä, kuten ”pese kylppäri”, ”juo viiniä Jarnon kanssa”, ”raparperipiirakka!” tai ”Suomi-Tshekki klo. 21.15″. Sellaista kaikkea tärkeää. Samoin elämääni sisältyy karvainen sohva, umpisolmussa oleva kengännauha toisessa vaelluskengässä, ikuisesti hukassa oleva huulirasva, tyynyn viereen melkein-oksentava kissa (huomenta, rakas!), juurikasvu, paikalleen asennusta odottavat peuran pään muotoiset pyyhekoukut vessaan, viaton luottamus siihen, että voin aamulla jättää ulko-oven auki, jotta tuntematon huoltomies pääsee katsomaan astianpesukonettamme meidän ollessa töissä (hän kysyi lukitseeko oven sitten lähtiessään, kyllä kiitos!), neilikkakimppu keittiön pöydällä ja pönttöuunin lämmitys vielä toukokuun viimeisenä päivänä.

Lisäksi elämääni on kuulunut viime päivinä seuraavanlaisia pieniä suuria asioita…

Heitin talviturkkini mökkijokeen viime lauantaina. Anoppi usutti, ja minähän en häviä! Enkä varsinkaan anopille. Oltiin kahdestaan yötä mökillä. Juotiin viiniä, siirryttiin tuolien kanssa sitä mukaa kun aurinkokin siirtyi, paistettiin makkaraa nuotiolla, luettiin horoskooppikirjaa ja naurettiin yhteneväisyyksille, puhuttiin tärkeitä.

18834670_856535841160078_410059573_n.jpg

18870948_856535867826742_1305692076_n.jpg

Kukkapenkeissä tapahtuu paljon kasvamisjuttuja. Toisaalta jonkin verran on myös joutunut otsa huolikurtussa katselemaan, lähteekö? Lähdethän? Koivuihin on lopultakin poksahdelleet hiirenkorvat, ja ympärille on yhtäkkiä saapunut vihreys.

Auringonkukkia

18871118_856535811160081_554562482_n.jpg

Kävimme elokuvissa, se oli ihan jees. Elokuva (Pirates of the Caribbean) itsessään oli hienoinen pettymys, mutta onnellistuin hauskoista kakkuloista nenällä ja karkkipussista kourassa. Ei liene tarpeen kertoa, että käyn elokuvissa harmittavan harvoin?

Leffasta kotiin palatessa pysähdyimme ihmettelemään pelloilla keikistelevää ja hetken päästä kirmailevaa kaurista, sekä upeaa kurkipariskuntaa. Tänään työmatkalla puolestaan piti pysähtyä ihastelemaan sateenkaarta ja keltaisena loistavaa sänkipeltoa.

18816963_1132914833481078_284949178_n.jpg

Finnair yllätti, ja maksaa meille sittenkin korvauksia mönkään menneestä lennosta. Minä oon silleen vähän nahjus ja pessimisti, huiskautan vaan kädellä ja totean, että njäääh ne mitään korvaa. Onneks Jere puolestaan on jäärä, joka jaksaa käydä sähköpostivaihtoa ja tökkiä oikeuksiensa perään. Kannatti näköjään olla, sillä saamme valita joko 500€ rahaa tai 700€ arvoisen lahjakortin Finskille. Jeij! Vakuutusyhtiön päätöksiä muilta osin persiölle keikahtaneista lennoista ja hotellikuluista ootellaan yhä…

18870774_856535814493414_952050655_n.jpg

Huomenna on minun viimeinen työpäivä. Nyt se hetki on ihan oikeasti tässä, kun haave alkaa muuttua todeksi. Mieli täyttyy haikeudella, kutkuttavalla jännityksellä, odotuksella ja ylpeydestä itsestä.

Kuten sanottua, mun elämä ei ole kovinkaan jännittävä. Mut kiva se on, hirveen kiva!

Parisuhteesta kirjoittamisesta

Julkaistu Lilyssä 17.6.2017

Kirjoitan postauksen siitä, kuinka en voi tai halua kirjoittaa parisuhteesta. Tai tarkemmin sanottuna niistä parisuhteen nurjista puolista.

Jere on useissa postauksissa mukana, ihan siitä luonnollisesta syystä, että kirjoitan elämästäni ja hän on olennainen, keskeinen ja tärkeä osa sitä. Kirjoitan meidän yhteisistä matkoista ja projekteista, kirjoitan syistä miksi rakastan, kirjoitan parisuhteen parhaista ja huonoista puolista humoristisesti, melko yleisellä tasolla. Sekaan on mahtunut myös melko herkkiä hetkiä, keskinäisiä hellyydenosoituksia, tapahtumia ja sanoja, jotka ehkä joku muu vielä tarkemmin yksityisyyttään/kumppaninsa yksityisyyttä vaalinut olisi tallentanut vain omaan sydämeensä.

20170616_180413.jpg

Tästä päästään siihen, että blogeja usein haukutaan ulkokultaisiksi, siloitelluiksi, jopa lavastetuiksi. Arvostellaan sitä, että blogeihin kirjoitetaan vain ihanista, positiivisista asioista, maalataan sellaista kuvaa, että elämä on vain poksahtelevaa ilotulitusta, romanttisia eleitä, täydellistä kommunikaatiota kumppaneiden kesken, huomioon ottamista ja viatonta rakkautta. Arjessa se murupallo tekee aina ihanaa ruokaa, siivoaa, tuo aamukahvin sänkyyn eikä koskaan esimerkiksi jätä haisevia sukkia sohvalle tai tiuski väsyneenä.

Minä en maalaile mitään. En yritä tehdä blogin puolella elämästäni parempaa kuin mitä se on. Tämä ei ole ainakaan tarkoituksellista, mutta koska kirjoitan Jeren ja parisuhteen kohdalla vain niistä hyvistä, niin väkisinkin miettii, että pidetäänkö minuakin jollain tapaa feikkinä.

received_866882156792113.jpeg

Totuus on kuitenkin se, että haluan nostaa esiin ne merkityselliset, kauniit asiat. En halua parjata minulle niin rakasta miestä julkisesti, en pestä likapyykkiä kaikkien nähden. Ei siksi etteikö sitäkin olisi, etteikö verisuonet pullistelisi päässä tässäkin laalaa-landiassa aika ajoin, vaan siksi, että kunnioitan ja arvostan miestäni. Rähinät ja sähinät pidettäköön meidän välisinä. (Ja joskus myös minun, ystävän ja viinipullon välisinä, jos turhauman aihe on niin mitätön, että käsittelyksi ja pään tuuletukseksi riittää kun vaan saa pullautettua sen ulos. Ilman, että tilanne vaatisi kehityskeskustelua miehen kanssa. 😀 )

received_866880510125611.jpeg

Me olemme tiimi ja kumpikaan tiimin osapuolista ei taatusti ole aina helppo, mutkaton, epäitsekäs saati rationaalinen. Mutta tiiminä voimme molemmat luottaa toisiimme siinä asiassa, että meillä on lupa olla toistemme seurassa pahantuulisia, väsyneitä, laiskoja ja saamattomia – ilman, että tekemättömillä töillä tai sanotuilla/sanomattomilla asioilla revitellään somessa tai kaveriporukassa toista loukaten. Ystävällinen ja leikkimielinen naljailu kaveriporukassa on ok, kun se vaan on molemmista hauskaa.

IMG_20170616_150443_476.jpg

Joskus tuntuu, että oman kumppanin arvostelu olisi muka jotenkin okei. Siinä kohtaa kannattanee miettiä, että olisinko minä ihan okei, jos törmäisin minua halventavaan tai loukkaavaan tekstiin minuun tai meidän parisuhteeseen liittyen? Tai kirjoittaisinko minä ystävästäni noin? Käsittelisinkö ystävän ja minun välisen riidan kaikkien nähden?

Niinpä. Pointtini on se, että kyllä tässäkin parisuhteessa rakastamisen lisäksi riidellään. On meilläkin ne kipukohdat, kakaramaisuuden tasolle vajoamisetkin. Mutta blogin ja yleisesti somen puolella haluan olla rakkauden, ymmärryksen ja kumppanini puolella. Toivottavasti se ei tee minusta ulkokultaista.

(Postauksen kuvat on mökiltä, jossa juuri vietimme yön. Ja arvatkaa mitä? Meillä on ollut täällä ihan SUPERIHANAA.)

Tee minut onnelliseksi

Julkaistu Lilyssä 13.5.2017

Mies tekee minut onnelliseksi. Tarvitsen miehen ollakseni onnellinen. Kyllä, 2010-luvulla minä hymyssä suin ja häpeilemättä julistan tämän. Eikä se tee minusta vähemmän itsenäisempää, naisena avuttomampaa tai heikompaa. En suostu olemaan feministisen ajattelun häpeätahra tai edes ajatuksen tasolla raasuparka, joka ilman miestään ei olisi mitään.

Tarkennettakoon kuitenkin, että ei kuka tahansa kaksilahkeinen kutale olisi tähän pestiin kykenevä saati kelpuutettu. Puhun nyt vaan tästä yhdestä tietystä.

IMG_20170512_133035_381.jpg

Se on silti fakta, että ilman miestä minulla ei olisi tätä elämäntapaa eikä sen myötä tätä onnellisuutta. Mies mahdollistaa sen, että voin asua vanhassa omakotitalossa. Hän mahdollistaa sen, että saan lämmön pönttöuunista, kananmunat ja tomaatit omasta pihasta, löylyt ulkosaunasta. Hän on se, joka mahdollistaa ettei putket jäädy talvella eikä räystäät tukkeudu syksyn lehdistä. Hän mahdollistaa sen, että meillä on kesämökki mihin karata maailman kiirettä ja mielettömyyttä. Hän mahdollistaa sen, että voin heittäytyä opintovapaalle, tiputtaa tuloni puoleen totutusta vain voidakseni toteuttaa itseäni.

Onnellisuuteni koostuu hyvin pitkälti materialistisista, ulkoisista asioista. Mutta hän on myös toinen ihoni, ihoni alla. Hän mahdollistaa sen, että minulla on elämä käsissäni, suunta ja tavoitteet selvillä ja selkeinä. Hän on se, jolle ensimmäisenä haluan kertoa onnistumiset ja epäonnistumiset. Hän on se, joka tuntee minut ytimiäni myöten, tietää taustani. Hän on se, joka tietää milloin päänsisäisiin perkeleihini kannattaa reagoida ja milloin ei. Hän on se johon luotan. Vaikka koko muu maailma menettäisi järkensä, niin hän seisoisi rinnalla järkähtämättömän rauhallisena.

20170512_133359.jpg

Luonko toiselle hirvittävät paineet? Vaatimuksia siitä, että tee minut onnelliseksi? Koenko itse stressaavaa vastuuta ja painetta hänen tekemisestä onnelliseksi?

En. Sillä asiat ovat juuri niin kuin niiden kuuluukin olla. Onnellisuus ei tipahda syliin itsestäänselvyytenä. Parisuhde ei pysy kauniina, onnellisena, toimintakuntoisena omalla painollaan. Asioita täytyy tehdä, onnellisuus vaatii työtä.

Enkä takuulla olisi yksin näin onnellinen. Todennäköisesti asuisin kerrostalossa kissojen kanssa, minun olisi pakko käydä töissä. Mies mahdollistaa sen, että elämässäni on enemmän onnellisuutta ja vähemmän velvollisuuksia ja vastuuta. Kun mitään ei tarvitse kantaa yksin.

Ei minua aina huvittaisi hieroa hartioita, voidella eväsleipiä, jäädä viikoksi yksin kotiin hänen moottoripyöräillessään maailmalla, ostaa oliiveja. Sen enempää kuin häntäkään aina huvittaisi herätä kuskaamaan minua töihin, naputella tauluja seiniin tai ajella kymmeniä kilometrejä hakemaan jotain aarretta, jonka bongasin facebookin kirpparilta.

Silti näitä asioita tehdään. Tehdään toista onnelliseksi, sillä arvatkaa mitä? Siinä samalla tekee onnelliseksi itseään.

18471080_845491718931157_1313080030_n.jpg

Kokisin myös loukkaavaksi, jos minulle sanottaisiin, ettei miehen onni ole minusta kiinni. Mitä ihmettä minä silloin tässä tekisin jos hän olisi onnellinen ilmankin? Tuntisin oloni petetyksi. Turhaksi. Tarpeettomaksi. Toivon totta kai hänelle pelkkää onnea, mutta haluan myös olla olennainen osa sitä.

Jos eroaisimme haihtuisi minulta kaikki onnellisuus ilmaan. Siinä mielessä voin siis sanoa, että onnellisuuteni on miehen käsissä. Nousisin sieltä toki, lopulta, sydän ja sielu haavoilla uuteen onneen. Tietenkin. Mutta lähden siitä, että tuota vaihtoehtoa ei tarvitse edes ajatella. Toivon, että mieheni jaksaa ja haluaa tehdä minut onnelliseksi nyt ja aina. Ja että minä teen hänet niin onnelliseksi ettei hänen(kään) tarvitse ikinä, koskaan haaveilla mistään muusta.