Vaikka valo onkin todella todella tärkeää, pyrin ulkoilemaan valoisan aikaan, kirkasvalolamppu on ostettu jo viime vuonna ja itsekin syksyn tullen ja läpi talven huokailen sitä loputonta, masentavaa pimeyttä, niin hämärässäkin on puolensa. Sellaisessa ihanassa, lempeässä, kotoisassa hämärässä. Kun ei ole mihinkään kiire, ympärillä on aivan hiljaista ja mielessä rauha.
Kävin tänään iltapäivällä pitkällä kävelylenkillä. Oli jo niin viileää, että piti kääntyä portilta takaisin sisälle hakemaan sormikkaat käteen. Taivas oli kirkkaan sininen, ei aivan pilvetön. Aurinko siivilöityi puiden välistä ja väritti sammaleen satumaisen vihreäksi. Kirkkaanpunaisessa puolukassa roikkui vesipisara. Alastomat puut heijastuivat hiekkatien vesilätäköiden pintaan.
Palasin kotiin nenä ja posket punaisina. Kotona tulvahti vastaan lämpö. Ihana, pehmeä lämpö. Hämmensin pönttöuunin sisuksia – vielä ei voi laittaa peltejä kiinni. Palatessani kotiin oli vielä valoisaa, mutta nyt alkaa jo hiljakseen hämärtyä. Kello ei ole aivan kuuttakaan vielä.
Mutta minulla on täällä hyvä. Villasukat jalassa, tyynykasa niskan takana. Pieniä valopisteitä siellä täällä ottamassa koko ajan enemmän tilaa itselleen väistyvältä päivänvalolta. Ottamatta liikaa, niin kuin kattovalo ottaisi. Uudet ihanat ruskan väriset kynttilät sivupöydällä, ja varaston uumenista löydetyt tuikkukipot, hassut pikkuötökät kyljissään, kirjahyllyn päällä. Isot, kissan ja saksalaisen kestävät, kynttilälyhdyt ovat vielä ottamatta esiin, samoin lampaantalja. Mutta tällaisen, juuri tällaisen, syksypesän minä itselleni joka vuosi rakennan.
Olohuoneen ikkunasta näkyy kirkkaanoranssina hohkava taivaanranta.
Aiemmat kaamosmasennustaistoon liittyvät postaukseni:
Älä tule paha syksy, tule hyvä syksy
Kaamosmasennustaisto & Olenko ihminen
Blogitovereiden kaamosmasennustaistopostauksia kannattaa myös käydä lukemassa:
Ihanaa tunnelmointia. ❤
Kävelin eilen tihkusateessa noin tunnin lenkin, jonka päätin ison teekupposen ääreen kahvilaan, mut jotenki hymy ei vaa pyyhkiytyny pois naamalta koko kävelyn aikana. Olin itellein (vielä suht) vieraassa kaupungissa, kukonlaulusta alkanu duunipäivä oli ohi, köpöttelin veden äärellä ja mahtavan ruskan keskellä – ei siinä jotenkii voinu olla naama happamana, vaikka kostea, kylmä ilma tunkeutui luihin ja ytimiin asti. Sen sisältä läikkyvän hyvän fiiliksen kun sais kantamaan vielä vähän pidemmälle, ni tässä ei ois hätäpäivää koko kaamoksena!
TykkääLiked by 1 henkilö
Oiii, kuulostaa ihanalta tuo sinunkin tunnelmointisi ❤ Ja joo niinpä, toivoa sopii, että tää höperöinti jatkus pitkälle, vaikka tammikuulle, saakka 😀
TykkääTykkää
Mitä tää ny on ku määki oon ihmeen hyvällä fiiliksellä!? Tosin, marraskuuhun on vielä aikaa.
🐦 <- pahanilmanlintu
TykkääLiked by 1 henkilö
Hyvä tää on! ^_^
TykkääTykkää
Jos olisin ihan hiljaa teidän sohvan nurkassa? Tai mihin tuo pöllö nyt näkyykään? Olisin ihan hiljaa, lupaan sen 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Phihih 😀 Juu, sohvan nurkka on vapaa. Saa välillä pulputtaa jotain pienesti.
TykkääTykkää
Voi miten valloittavat mukit! Mistä olet löytänyt nuo?
TykkääLiked by 1 henkilö
Ne ovat kynttiläkipot 😄 Joskus vuosia sitten H&M:ltä ja nyttemmin kaivoin ne unohduksista, varaston jemmoista.
TykkääTykkää
Argh, mikä päätäni vaivaa! Tälle saakin hihitellä seuraavat päivät. Olen kai niin koukuttanut näinä sadepäivinä teen kittaamiseen, että näen mukeja joka paikassa. Ihanat joka tapauksessa!
TykkääLiked by 1 henkilö