Maan antimista (ja oman pään)

Herään aamulla kun Jere kolistelee pönttöuunin luukkuja. Kohta kuuluukin tulen humina, puiden räiske. Pihamaa on valkoisenaan kuurasta ja pakkasta näkyy olevan kuusi astetta. Taivaanranta on kylmä, auringon valo tuntuu värittömältä. Kukko kiekuu tontin nurkalla kanakopissa. Janoaa, sekin, kesää ja vapautta.

Lisään aamuteeheni hunajaa. Teehenpä hyvinkin! Kahvi jäi detoxin myötä aivan minimiin. En päättänyt niin, tuntui vain siltä. Totuttelen 17 vuoden tupakoinnin ja vielä pitemmän aikaa kestäneen mustan kahvin lipityksen kalttaamaa kieltäni löytämään teen hentoja aromeja. Nautin ainakin tuoksusta. Illalla sain itseni jo kiinni selailemasta söpöisiä teepannuja ihan vaan koska. Miettimästä, että kaapin uumenista kaivettu vedenkeittimemme on susiruma, haluan uuden. Näinpä, tässä taas yksi höyrähdys siihen elämän mittaiseen jatkumoon…

Mökillä ollessamme joku tonttu oli tuonut kotimme ulkoeteiseen ison korillisen omenoita. Puu kuulema notkuu niitä valtoimenaan, lähdemme keräämään tänään ne pois. Lupasin keitellä hillot joululahjaksi koko suvulle, hah. Eilen aloittelin, maustoin raastetulla inkiväärillä. Tänään jatkan oikealla vaniljalla. Mietin muita makuja – ehkä kanelia? Purkkitolkulla näitä joka tapauksessa tulee, on mahdollisuus vaikka mihin.

Illalla vielä kaivoin kaapin nurkasta valurautapannun – halusin testata ensimmäistä kertaa kuinka tarte tatin luonnistuu. Siitä tuli jumalaista. Syntistä. Hampaisiin tarttuvan tahmeaa, mehevää, kirpeää. Kitkerän karamellista.

Kirjoitan ostoslistaan perunoita, punajuuria, kyssäkaalia, lanttuja. Porkkanat ja sipulit löytyvät kaapista. Mieleni tekee syksyisiä, hunajaisia uunijuureksia. Punajuuripihvejä aion kokeilla tehdä ensi kertaa itse. Kyssäkaali on tuikituntematon ja jääkaapissa odottaa toinenkin vieras – myskikurpitsa. Siitä on tulossa pastaa. Kanttarelleja ollaan paistettu sellaisenaan, tehty kermakastiketta ja loput kuivattu.

On nyt jokin tarve olla kiinni maassa. Haravoida pihaa, suojata kukkapenkkejä lehtikasojen alle, katkoa kesällä niin kukoistaneet varret. Ihmetellä lehdetöntä, mutta marjoista täyttä, pihlajaa. Kävellä aamulla kuuraisella ruohikolla heti herättyään. Syödä mitä maa antaa.

Mökillä söimme myös lihaa. Mutta emme, omasta mielestäni, epäeettisesti. Pannulle meni naapurilta saadut kuhafileet ja toisena päivänä poronkäristyslihat. Luonnon antimia nekin, tavallaan.