Työnurkkaus olohuoneeseen

IMG_20171128_172013_100

Puoli vuotta minä olen seilannut tavaroitteni kanssa siellä täällä. Olen levittäytynyt pitkin sohvaa ja sohvapöytää, vallannut alaa keittiön pöydästä, lojunut mutkalla sängyssä kuuntelemassa luentoja. Kironnut, kun ei ole tilaa tehdä muistiinpanoja. Kironnut, kun kaikki opiskeluromu on kaiken muun elämän tiellä. Kironnut, kun kaikki muu elämä on opiskelun tiellä.

Olen hieronut huonossa asennossa könöttäneisiin kipuileviin hartioihin voltarenia ja lämmingeelejä. Olen kinunnut hartiahierontoja. Olen istunut polvet suussa, selkä mutkalla, ranka lysyssä. Alaselkäkin kirosi.

Lopulta raapustin Facebookin kirppariryhmään, että OSTETAAN halavalla työpöytä/kirjoituspöytä. Saisi olla mielellään vaalea ja siro tai sit vaihtoehtosesti niin överirumaretro, että se muuttuu jo kauniiksi minun silmissä.

Siinä se nyt on. Sain pöydän kahellakympillä ja elämää nähneen tuolin kaupan päälle ja vieläpä kotiinkuljetuksella, jota en siis edes pyytänyt, vaan minulle sellainen tarjottiin. Uskomattoman kultaista! Hetki meni tuumaillessa ja mööpelimyllätessä, että sain 120×70 kokoisen työpöydän sullottua muutenkin täyteen olohuoneeseemme. Mutta lopputulos on mielestäni kiva!

IMG_20171129_115817_132

IMG_20171129_120426_649

Nyt kiittää opiskelijan kukkaro, opiskelijan selkä ja opiskelijan sisustussilmä. Eikä enää häiritse elämä opiskelua tai opiskelua elämää. Jee!

20171129_115444

 

Kun kävin isolla kirkolla

Minulla oli niin hauska, niin ihana ja kokemusrikas neljä päivää, että en tiedä mistä aloittaisin ja mihin lopettaisin.

Kun minä menin satoi lunta ja räntää. Kun minä olin, sulivat ne kaikki pois. Ja kun minä lähdin, lähdin minä lumiräntäsateessa.

IMG_20171124_112750_327

Minä juhlin veljen kanssa kahden keskistä intialaisteemaista pikkujoulua. Emme muistaneet ostaa pipareita, mutta söimme silti piparit, kun niitä oli tarjolla korissa tiskillä siinä baarissa, jossa kävimme juomassa yhden luomun ja yhden tumman oluen ravintolan pöytävarausta odotellessa.

20171125_173944

Minä ostin mekkooni sopivan vyön edellisenä päivänä. Veli keksi haluavansa rusetin puolitoista tuntia ennen pöytävaraustamme. Kävimme ostamassa tummansinisen rusetin matkan varrelta, veli puki sen kaulaansa vaatekaupan peilin edessä.

Söin niin jumalaisen hyvää tandooriuunissa paistettua kanaa ja niin uskomattoman hyvää naan-leipää, että olisin voinut kuolla tai tappaa. Intialainen mausteinen jäätelö lauloi suussani sinfonian ja sai minut unohtamaan, että vasta hetki sitten vaikeroin, etten jaksa syödä enää mitään. (Jälkiruoka todella menee eri mahaan.)

Blossan intialaisvaikutteinen glögi puolestaan sai minut melkein tukehtumaan kun vedin vahingossa henkeeni mausteiset henkoset. Todella vahvaa. Hyvääkin, mutta vahvaa.

IMG_20171125_162355_522

Kävelin myös päivisin pitkin kampusaluetta, pitkin yliopiston käytäviä, kenkieni kopistessa kivilattiaa vasten ja seinien jatkuessa taivaaseen saakka. Kaivoin peurakuvioisen vihkoni ja vihreän lukioaikaisen kynäpenaalini norsukuvioisesta laukustani ja istuin sen tietokoneen ääressä ja pelkäsin etten osaa enkä ymmärrä.

Mutta minä osasin ja ymmärsin tai jos en osannut enkä ymmärtänyt, niin en ollut ainoa.

Olimme iltaisin, myös sinä villinä pikkujouluiltanamme, umpiväsyneinä pieruverkkareissamme tuijottamassa Netflixiä jo iltakymmeneltä. Toisaalta höpöttelimme, nauroimme ja olimme energisiä aamuisin siihen aikaan, kun minä vasta normaalisti olisin lusikoimassa kissanruokaa neljään kuppiin ja kommunikoisin murahdellen.

IMG_20171125_180157_295

Puhuimme opiskelusta, Afrikasta, töistä, tulevasta kesästä, opiskelusta, lavantaudista, opiskelusta, maailmasta, opiskelusta, elämästä. Kissoista ja kakihedelmien hinnoista. Haaveista ja tavoitteista. Naisten kenkävalinnoista ja siitä, että flamingokuosi, kaikesta hassuudestaan huolimatta, ei nyt vaan sovi.

received_752358548281445

Ja sitten minä yhtäkkiä istuin Jyväskylän matkakeskuksella ja ilakoin bussin puhelimenlatauspistokkeesta ja kuuntelin kaksi tuntia Depressiopäiväkirjaa ja kastuin läpimäräksi Kuopion räntäsateessa ja juoksin myöhässä olevasta bussista illan viimeiseen junaan Joensuussa ja olinkin kotona. Pikkunen puski minua kuin olisin ollut poissa aina aina aina ja Riki katsoi kostein ruskein silmin Possu suussa ja Trio sai iltavilliympyräjuoksuhepulit ja sohvan alta näkyi kaksi pientä nenänpäätä. Ja Jerellä oli minulle ruokaa ja yksi kylmä olut ja rakkautta koko talon ja sen eläintarhan täydeltä.

Ajattelin kuinka onnellinen olen. Kuinka minulla on tämä kaikki, nämä mahdollisuudet, juuri tämä elämä.

Pimeän keskellä minä

IMG_20171115_153835_170

Valvoin aamuöille, heräilin säpsähdellen, nukuin aamupäiviä

kunnes lopulta tipahdin iltakahdeksalta pilkittyäni kirjan päällä, nukuin syvää häiriintymätöntä unta, kunnes heräsin itsekseni neljätoista tuntia myöhemmin

ja maailma tuntui taas ihan ookoolta paikalta.

Lainasin pitkästä aikaa, siis todella pitkästä aikaa, ehkä viisitoista vuotta sitten viimeksi lainasin, kirjastosta romaanin. En ehtinyt tarttua siihen kun vasta nyt ja olen ahminut sitä nälkäisenä ja uppoutuneena

ja ärsyyntynyt, että lukukokemuksellani on deadline nimeltä kirjaston eräpäivä

ja muistanut, että tämä on yksi syy, materialistisen sisimpäni lisäksi, miksi haluan omistaa kirjani.

IMG_20171117_150303_095

Pukeudun hameisiin ja harjaan hiukseni, käyn lenkillä joka päivä, pilkon smoothien sekaan inkivääriä ja ripottelen kurkumaa ja spirulinaa, nielen multivitatabletin, en muista juoda riittävästi vettä päivän aikana

ja opiskelen kirkasvalolampun loisteessa ja laitan diffuuseriin extramäärän appelsiinin tuoksuisia tippoja.

Odotan hirvittävän kovasti viikonlopun Jyväskylän reissua, veljeni näkemistä, sitä että puen päälle uuden mekkoni ja menen ravintolaan syömään

ja odotan malttamattomana ensi kosketustani yliopistoon, sitä, että ihan oikeasti astelen opiskelijana pitkin yliopiston käytäviä,  olen konkreettisesti siellä (mutta sitä miksi sinne oikeasti menen, siis kvantitatiivisten menetelmien käytännönharjoituksiin, en odota tippaakaan).

20171121_094134

Mutta kaikista eniten tämän pimeän keskellä minä

olen hirvittävän väsynyt.

 

Lottovoittojos

blög

MINNUU ÄRSYTTÄÄ.

Kesällä jäin opintovapaalle ja otin päntättäväksi sosiaalityön aineopinnot. No, sehän ei riittänyt tiedon nälkään niin nyt syksyllä täräytin siihen päälle vielä sosiologian aineopintoja silleen varovaisena ja haaveksivana sivuaineajatuksena, josko joskus etenis ihan maisteriopintoihin näiden hässäköiden kanssa. (HAH. Iso jos. Sellanen lottovoittojos.)

Niin nyt minä sitten bongasin tuolta, että uuuuu ensi keväänä voisi hakea myös opiskelemaan kirjoittamista, ensin perusopintoihin ja siitä vaikka aineopintoihin saakka.

Lueskelin kirjoittamisesta, että

Kirjoittamisen perusopintojen tavoitteena on tutustuttaa opiskelija kirjoittajan työhön. Opinnot tarjoavat valmiuksia kirjoittaa, analysoida ja arvioida erilaisia tekstejä sekä mahdollisuuden saada perusteltua palautetta kirjoittamisen eri vaiheissa.

Kirjoittamisen aineopinnoissa opiskelija jatkaa kirjoittamisen taitonsa ja omien työskentelytapojensa kehittämistä sekä suuntautuu valitsemilleen kirjoittamisen alueille. Oman kirjoitustyön lisäksi on mahdollista tutustua myös kirjoittamisen ohjaamiseen. Opintojen tavoitteena on oppia kirjoittamaan monipuolisemmin ja ammattimaisemmin sekä kehittää valmiuksia oman työn ja kirjoittamisen tutkimiseen.

Siis opiskella KIRJOITTAMISTA! Oisko aika ihanaa vaan kirjoittaa päivät pitkät. OPPIA kirjoittamaan! Lukea ja kirjoittaa. Kirrrrrjoittaa. Mut ei. En oo hakemassa. Ja siks minnuu nyt ÄRSYTTÄÄ JA ITKETTÄÄ! Kun miksi maailma on täynnä kaikkea ihanaa, kiinnostavaa uutta opittavaa ja tehtävää ja MIKSI maailma ei oo yhtään täynnä aikaa eikä rahaa.

Paska maailma.

Mut jos tulis se lottovoittojos, niin sitten minä voisin silleen ihan ohimennen suitsait maisteroida itteni sossutädiksi ja opiskella kirjoittamista ja viettää loppuelämäni kukkahattu päässä kirjoitellen ja viiniä juoden ja kärsien hyvinvoimattomuusmaailman ja vilkkuvakursoriluomisen tuskaa.

Äiti on vähän väsynyt

IMG_20171116_123745_078

Sanottasko viimeisen viikon sisään minuun on hiipinyt väsy. Otteeni vuorokausirytmistä on lähtenyt lipsumaan. Valvomiset venähtää aamuyön tunneille, aikaisemmin nousin yhdeksältä kun nykyisin painan silloin torkkua. En saa unen päästä kiinni ja itselleni epätyypilliseen tapaan heräilen herkkään pitkin yötä ja uudestaan nukahtaminen on vaikeaa.  Jos ei koira rapistele kynsillään laminaattia niin sitten kirjava kissa sekoilee pitkin öitä (niin kuin kissan kuuluu, mutta olin näiden vanhempien kissojen kanssa saanut tuudittautua yönsä nukkuviin kissoihin jo vuosikaudet) eikä siis ainakaan edesauta nukkumista. Aamuheräämiset venyy huonojen yöunien takia, pitkälle vetkuteltu aamu puolestaan vaikeuttaa illalla nukahtamista. Bonuksena vitutus siitä kun taas vötkyilin niin pitkään enkä kerkee saaha mitään aikaan saatanan laiska akka.

Lisäksi opintojen suhteen käännyttiinkin täyskäännös ja nyt minulla onkin jopa kiire. Tosin tämä on ihan kivaa ja mielenkiintoista kiirettä. MUTTA siihen päälle Jerellä on ollut nyt hirvittävän paljon ilta- ja yövuoroja ja vain ykkösvapaita, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että vastuu kodista on lähestulkoon yksin minulla. Kanat, kissat, koira vaativat hoitoa, taloa pitää lämmittää ja puuta kantaa, siivota, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä, täytyy tässä nyt lenkillekin ehtiä oman hyvinvoinnin ylläpitämisen vuoksi ja edes johonkin sosiaalisin rientoihin (kävin eilen katsomassa tokasikajutun, oli aivan loistava!) ja piipaa piipaa.

Huomasin tänään aamulla lenkillä avautuvani kaverille suu vaahdossa. Nauruksihan se meni. ”Pennut valvottaa yöt eikä äijäkään tee mittään!!!11”

Nauru, lenkkiseura ja lenkkeily ylipäänsä, kakihedelmät (olen siis niin koukussa!), pesulasta vihdoin ja viimein haetut ihanat puhtaat matot, aamupalasmoothie ja yhdessä toteutettu siivouspäivä veivät känkän mennessään. Uskon ja luotan siihen, että saan vielä yöni ja rytmini tasaantumaan, että tämä ei ole mitään marraskuun metkuja, tai jos onkin, niin hyvin lievä ja ohimenevä vaihe.

Sitäpaitsi aamun avaus multakasan lakaisulla, ruukun sirpaleiden keräilyllä ja jukkapalmun uudelleen istutuksella kertoo vaan siitä, että meille pikkuhiljaa kotiudutaan.

IMG_20171115_192803_074

Mikko Kamula : Ikimetsien sydänmailla

”Mitä jos vanhat myytit metsänhaltijoista, maahisista, jättiläisistä, noidista ja tietäjistä olisivatkin totta?”

20171115_111228

Sain syntymäpäivälahjaksi Mikko Kamulan (kansanperinteen tutkija ja harrastaja) tiiliskiven kokoisen esikoisromaanin Ikimetsien sydänmailla. Silitin kirjan selkämystä, luin takatekstin ja huokaisin – tämä on joko jotain todella upeaa tai sitten tämä saa minut nukahtamaan.

Tämä osoittautui upeaksi.

Vuoroin uhrataan kodinhaltija Mökkölle, suututetaan koskenhenki ja joudutaan metsän vangiksi, törmätään eräreissulla sensuelliin viettelevään metsänneitoon, vaelletaan kesäyössä virvatulen perässä etsimässä aarretta, ruokitaan ja saunotetaan köyriyönä niin itsensä kuin hengetkin, ymmärretään maahisten puhetta, joudutaan kirouksen uhriksi.

Vuoroin synnytetään saunassa, siivotaan pirtti ja täytetään sen vihrein oksin ja lehdin kesällä, viritetään ansoja saaliseläimille, poltetaan kaskea, osallistutaan Ukon vakkajuhliin keskikesällä, yritetään kiertää veroja (ja jäädään kiinni ja joudutaan maksamaan kohtuuttomin nahkoin ja kalasaalein), teurastetaan lammas, tehdään puhdetöitä, kehrätään lankaa, juodaan ruisjauhokaljaa miesporukalla ja mekkaloidaan koko yö.

20171115_111152

Eletään Savon korpimetsissä, ollaan epäluuloisia karjalaisia kohtaan ja lappalaiset – ne ne vasta onkin! Kierosäärisiä pahantahtoisia noitia! Oman naapuruston kanssa pidetään yhtä, ja perheen. Sekä mahtavan tietäjän, Yörnin äijän!

Teksti oli todella mukaansatempaavaa, mielenkiintoista ja värikästä. Osittain myös hyvin raakaa, väkivaltaista ja intohimoista. Se veti mukaansa eläytymään. Olin välillä suoranaisen ärtynyt henkilöhahmojen käytökseen, sitten taas niin jännittyneen kauhuissani myyttisistä tapahtumista, että kaduin avanneeni kirjan juuri ennen nukkumaan menoa. Jotkin kohtaukset puolestaan saivat jopa melkein punan nousemaan poskille.

Minä en juurikaan välitä fantasiasta ja silti tämä teos lumosi minut täysin. Suomalaiset myytit ja uskomukset kietoutuvat suomalaiseen historiaa niin mahtavalla tavalla, että tarina piti otteessaan alusta loppuun – ja vielä sen jälkeenkin! Takateksti kertoo, että Ikimetsien sydänmailla aloittaa Metsän kansa -sarjan ja ainakin minä jäin malttamattomana odottamaan millaisiksi Rautaparran uudisraivaajaperheen jäsenten elämät ja kohtalot vielä muotoutuvatkaan. Alku oli väkevä!

Opiskelun rahoitus avoimessa

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella kuulumisia täältä opiskelukammiostani. Pitkin kesää ja syksyä on toki jotain pieniä juttuja ohimennen tullut heitettyä ja edellinen postaukseni käsitteli sitä millainen minä itse olen opiskelijana.  Aiemmista kokemuksista ja fiilistelyistä olen kirjoittanut esimerkiksi täällä. 

Tähän postaukseen olen puolestani koonnut matkani ennen opintovapaalle jääntiä. Unelmoinnin ja haasteet, riemut ja jännityksen, haaveen lopullisen toteutumisen, sen kuinka päädyin tähän.

IMG_20171109_115146_389

Tällä kertaa ajattelin lähestyä aihetta näkökulmasta raha. Siitä en muista juurikaan puhuneeni aikaisemmin ja nyt viime kesän ja syksyn aikana raha on tuntunut olevan melkoisen polttava aihe täällä blogimaailmassa. Otanpa minäkin siis osaa siihen nyt.

Pikaisena priiffinä, jos tänne sekaan on eksynyt uusia lukijoita, kerron, että opiskelen siis Jyväskylän avoimessa yliopistossa sosiaalityötä ja nyt syksyllä otin siihen rinnalle myös sosiologian aineopinnot. Ilmottauduin opiskelijaksi kesäkuussa 2017 jäädessäni kesälomalle ja opintovapaani alkoi heinäkuussa 2017. Palailen töihin vuoden päästä marraskuussa 2018. Suunnitelmissa on, että palaisin tuolloin 80% työajalle, jotta saisin kursittua kasaan sen-mistä-en-vielä-halua-puhua. Opinto-oikeuteni on siis voimassa kesäkuuhun 2019 saakka. Opintovapaani mahdollistaa työssäkäyvä ihana ja tsemppaava mieheni sekä palkansaajan aikuiskoulutustuki.

IMG_20171109_132357_383

Mut hei sitten niihin rahajuttuihin…

Palkansaajan aikuiskoulutustuen saamisen ehdoista en ala sen enempää kirjoittamaan, sillä ne löytyvät hyvin tuolta linkin takaa. Tuen määrä kuitenkin lasketaan omien palkkatulojen perusteella ja siitä pikkiriikkisestä summasta maksellaan vielä veroja 20%. Ei siis mistään suuresta summasta ole kyse, mutta huomattavasti paremmasta kuin esimerkiksi opintotuki. Lisäksi nimenomaan avoimessa yliopistossa opiskeluun ei opintotukea edes saa.

Aikuiskoulutustuen ”päälle” saa tienata 250€/kk ilman, että se vaikuttaa tukeen. Ilmoitin esimiehelleni vapaalle jäädessäni, että voin heittää yksittäisiä sijaiskeikkoja silloin tällöin jos on tarvetta. Tuolla summalla kuukaudessa kuitenkin jo kattaisin oman osuuteni asuntolainan lyhennyksestä!

Aikuiskoulutustuki on osoittautunut ihan riittäväksi summaksi omiin/meidän tarpeisiin. Toki menoja on joutunut leikkaamaan – kaikenmaailman heräteostoksia ei voi tehdä ihan entiseen malliin, baarireissut on minimissä (joskin ne ovat vähentyneet muutenkin), matkustelusta voi haaveilla. Mutta ei  tässä myöskään tarvitse elää makaronilla ja ketsupilla. Oman osuuteni meidän yhteisistä menoista olen kyennyt maksamaan tällä huomattavasti pienemmällä summalla, mutta silti on jäänyt hupsuttelurahaakin (ihan hyvä, sillä menin ja bongasin Facebookin kirjakirppiksen ja tätä menoa tarvitsen uuden kirjahyllyn).

Jos herää kysyttävää aikuiskoulutustuesta ja sen hakemisesta tai opintovapaasta ja sen hakemisesta, niin kommenttiboxiin saa heitellä!

IMG_20171112_131621_042

Heräsin vasta tuossa syksyllä pihaa haravoidessa siihen, että itse asiassa olen saanut maksaa tästä opiskelusta aika sievoisia summia (siis omassa mittakaavassani). Yhteiskuntatieteiden ja filosofian perusopinnot, sosiaalityön johdanto, sosiologian johdanto, sosiaalityön aineopinnot ja sosiologian aineopinnot ovat verottaneet kukkaroani reippaasti yli tuhannella eurolla. Kirja- tai muita materiahankintoja ei onneksi ole tarvinnut tehdä tähän mennessä paria kirjaa enempää, hyvin on löytynyt kirjastosta tai verkosta. Lisäkuluja tulee lähipäivistä, matkustan täältä korpikuusen kannon alta Jyväskylään ainakin tässä kuussa ja joulukuussa, kevään ja kesän ohjelmasta ei ole vielä tietoa. Säästöjä onneksi syntyy siitä, että saan majoittua veljeni luona.

Kurssien valinnassa ja niihin ilmottautumisessa kalliimmaksi tulee se, jos ottaa yhden kurssin silloin, toisen tällöin – kokonaisen opintokokonaisuuden kerralla ottaminen on siis edullisempaa. Molempien aineopinnoissa olen näin tehnyt, mutta perusopinnot otin tipottain ja siitä syystä tämä on tullut kalliimmaksi. En vaan uskaltanut täräyttää silloin koko perusopintokokonaisuutta kerralla, kun en yhtään tiennyt millaisesta opiskelusta on kyse, mitä opinnot pitävät sisällään, olenko oikeasti motivoitunut, osaanko ja pärjäänkö.

Huomasin pärjääväni ja osaavani ja janoni opiskeluun vain kasvoi. Niinpä uskalsin hypätä opintovapaalle aineopintokokonaisuuden pariin ja ottaa siihen päälle vielä lisääkin. Päivääkään enkä senttiäkään ole katunut, joskin enemmän olisi ehkä voinut luottaa itseensä jo silloin alunperin.

IMG_20171106_130156_549

Sellaista rahoitusasioihin liittyen noin yleisellä tasolla. Olen miettinyt myös postauksen tekemistä siten, että konkreettisesti löisin pöytään opiskelijaminäni menot ja tulot vaikka kuukaudenkin ajalta. Että mihin se reilu tonni riittää ! Pitää miettiä tätä asiaa. Aikaisintaan tammikuussa voisi lähteä toteuttamaan,  silloin olisi paluu tavalliseen arkeen. Joulukuu on aina ihan oma maailmansa eikä siihen päde samat lait!