Eilen keskipäivällä haimme kotiin kaksi kantokopan takanurkassa kyyhöttävää pelokasta kissaa. Haimme ne eläinlääkäriltä, jonne kodittomien kissojen parissa vapaaehtoistyötä tekevä oli ne kuskannut sirutettavaksi ja varmuuden vuoksi ultrattavaksi, ettei kaupan päälle tule mukana pikkuylläreitä.
Eilisen päivän he asuivat sohvan alla.
Riki oli asiasta innoissaan, joskin illalla piti hieman muistutella mieliin, että liika innostus ei ole hyvästä. Trio ja Pikkunen eivät huomanneet koko eilisen päivän aikana, että taloon on tullut uusia asukkaita. Mama on oikein ylpeä lastensa säkenöivästä älystä. Pientä kummeksuntaa herätti vain kun tarjoilin ruokaa sohvan alle ja sieltä kuului tyytyväinen maiskutus, mutta pönttöuunin päällä lämpö ja uni vei voiton eikä mielenkiinto herännyt sen pitemmälle.
Mustavalkoinen päätti kesken illan kipittää olohuoneen halki makuuhuoneeseen sängyn alle. Tuosta noin vain, sohvalla lojuvasta minusta ja saksalaisesta huolimatta. Pikkukirjava puolestaan rohkaistui useammankin kerran tutkistelemaan sohvan ympäristöä illan ja yön aikana, mutta paineli aina kiireen vilkkaan takaisin sohvan alle. Minä ryömin perässä, lahjoin kalkkunaleikkeleellä ja unohdin tyystin kuinka aikuiset ihmiset puhuvat. Lopulta nostin hänet sohvalle lampaantaljan päälle. Pienen, kiivaasti hengittävän ja tärisevän otuksen. Pian se loikkasikin sohvan viereen parkkeerattuun katolliseen hiekkalaatikoon. Teki tarpeensa ja jäi, parka, pelokkaana sinne kyhjöttämään. Siirsin sen suojaisaan ja pehmeään kissanpesään ja menin nukkumaan.
(Kuten huomaatte, tulokkaat eivät ole vielä kertoneet meille nimiään.)
Havahduin juuri unen ja valveen rajamailla kolahdukseen. Rävellyksiin, kolinaan. Ehdin nähdä, että mustavalkoinen oli lähtenyt yölliselle tutkimusmatkalla. Annoin mennä ja tutkia. Aamulla nostin koriste-esineitä takaisin hyllyyn ja kaatuneen orkidean takaisin arvokkaampaan asentoon. Mustavalkoista ei näkynyt missään, ei kertakaikkisen missään. Vapaaehtoistyöntekijä olikin kertonut, että mustavalkoinen viihtyy omissa oloissaan ja keksii mitä nerokkaampia piilopaikkoja. Pikkukirjava puolestaan oli muuttanut yön aikana takaisin sohvan alle.
Kului tunti, toinen, monta. Mustavalkoista ei edelleenkään näkynyt missään. Jere tutki uudestaan ne mahdolliset piilot, jotka minä olin jo kertaalleen käynyt läpi. Kurkki kiinni oleviin kaappeihin, tiedä mikä houdini meille on muuttanut! Lopulta se löytyi – mikron takana oli hyvä jemma.
Päivällä molemmat muuttivat sängyn alle. Viiksikarvan vilahdustakaan ei ole nyt iltapäivän ja illan aikana näkynyt, mutta sängyn alle tarjoiltu ruoka on kelvannut.
Vanhat ja uudet ovat jo huomanneet toisensa, mutta tuttavuutta eivät ole tehneet. Nenäkkäin eivät ole olleet vielä kertaakaan. Trio on välillä osoittanut uteliaisuutta tulokkaita kohtaan kiikaroimalla nurkan takaa kaula pitkällä sinne missä ne oudot otukset ehkä majailevat. Suurimman osan ajasta on kuitenkin ollut välinpitämätön, hoidellut vain omia tärkeitä kissan tehtäviään. Pikkusta puolestaan, yllättäin, ei voisi vähempää kiinnostaa.
Yllä olevat kuvat ovat parhaimmat, mitä minulla tulokkaista on tähän mennessä tarjolla. Siksi Pikkunen pääsee nyt edustamaan kuvillaan näitä kissa-asioita. Hän nimittäin päätti tänään aamulla kello yhdeksän, että henkilökuntaa ei enää nukuta eikä näin ollen ole tarvetta tyynyllekään.
Näihin tunnelmiin. Yritän rakastaa raasut ehjiksi, rohkaista pelottomiksi. Palailen varmasti kuulumisten kanssa jatkossakin. Aiempi postaukseni kodittomista kissoista täällä.
MÄWWWWW MÄÄ EN KESTÄ! Varsinkaan mikron taakse piiloutujaa, voi hyvänen aika ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Nii hän oli siellä ihan hipihiljaa jemmapiilossa pahaa maailmaa! Trio oli kielikello – jähmetty tuijottaa mikroa ku vainun saanu seisoja nii älyttiin kurkata taakse! 😀
TykkääTykkää
Hahaa kantelupukki 😂😂
TykkääLiked by 1 henkilö
Voi raasut, jospa ne pian rohkaistuu liikkumaan myös päiväsaikaan ❤️ Ja jo on piilon tuo mustavalkonen keksinyt, eipä tulis mieleenkään etsiä kissaa mikron takaa 😂
TykkääLiked by 1 henkilö
Niin paljon ollu pienillä nyt mullistuksia elämässä, että ei ihmekään kun pelottaa. Pitää antaa aikaa ihan rauhassa ja päivisin pidetään Riki pihalla, nii on ees yks häslä vähempänä hääräämässä 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Voi eiiiiiiii! ❤ ❤ ❤ ❤ Tulee ihan kaverin eläinsuojeluyhdistyksen kautta pelastama kissa mieleen, joka asui ties kuinka pitkään keittiössä _uunin_takana_ ja kävi vain yöllä salaa syömässä. Nyttemmin onneksi jo asuttaa koko asuntoa ja pysyy rapsuttavien käsien ulottuvilla. ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Iiihh ❤ Nytki tässä illan mittaan kuulunu makkarista rips raps hiips hiips nii kyllä mie uskon ja luotan, että ajan kanssa nämä rohkastuu ja asettuu laumaan ❤
TykkääTykkää
En kestä! Ihania pieniä raasuja! ❤ Onneksi pienet sai nyt hyvän kodin! 😊
TykkääLiked by 1 henkilö
Juu, jos ei mitään käsittämätöntä ja selvittämätöntä sotatilaa pääse syttymään uusien ja vanhojen välille, niin enää ei tarvitse pienten olla riepoteltavana vaan saavat loppuelämän kodin ❤
TykkääTykkää
Ai että! ❤️ Veikeitä otuksia, toivottavasti nopeasti tottuisivat pienet uuteen laumaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kirjava kaveri on rohkea. Tänään on jo varovasti leikitty. ❤
TykkääTykkää
❤️❤️❤️ Ihania uusia kommelluksia teille!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos ^_^
TykkääLiked by 1 henkilö
Tosi ihanasti kirjoitettu postaus. Olet taitava, kiitos hyvästä blogista 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Oi kiitos, nyt ihan häkellyin ❤
TykkääTykkää
Ihania pieniä ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Niin ovat ❤
TykkääTykkää
miten mahtavaa kun sie saat nyt olla siellä paikan päällä päivisinkin katselemassa ja kuulostelemassa mitä katinkaiset puuhaavat j miten löytävät rohkeutensa.
Kateellinen olen sulle noiden pörriäisten saamisesta elin sulostuttajiksi!
TykkääLiked by 1 henkilö
No ihan totta, päivät pitkät saan seurailla ja kesytellä ❤
TykkääTykkää