Instan parhaat x 12 ja niiden tarinat

Innostuin nyt näin vuoden lopussa tosissani pöllyyttelemään menneitä! Eilen kirjoittelin parhaimmista paloista, menneestä blogivuodesta ja ylipäänsä elämästä. Nyt suuntasin katseen vielä Instagramiin ja innostuin tekemään tällaisen postauksen – esittelyssä siis vuoden 2017 jokaiselta kuukaudelta kuukauden tykätyin kuva sekä tarina kuvan taustalta!

TAMMIKUU

IMG_20170122_172542

Saimme joululahjaksi 2016 tuplatäkin (se on edelleenkin maailman ihanin!) ja tilasin siihen ihanan, pirteän ja keltaisen Finlaysonin Elefantti -pussilakanasetin. Lakanoiden vaihtopäivä on kissojen mielestä siis niinku ihan parasta, eikä tämä päivä ollut poikkeus, kuten kuvastakin näkee. Lisäksi muistan kaivanneeni jo tammikuussa kevättä kipeästi, joten senkin takia olin aivan hurmioitunut petivaatteiden tuomasta pirtsakkuudesta. Muistan, että kannoin suurella tarmokkuudella kotiin myös tulppaaneita ja appelsiineja.

HELMIKUU

IMG_20170211_153658

Pyrin siihen, että meillä olisi leikkokukkia aina (paitsi kesällä ei niin välttämätöntä). Useimmiten ostan tulppaaneja tai neilikoita, joskus harvoin (kuten tällä hetkellä) ruusuja. Neilikat ovat lempikukkiani, en piittaa siitä, että niiden sanotaan olevan hautajaiskukkia. Mielestäni ne vaan ovat niin mielettömän kauniita ja plussaa se, että kestävät maljakossa todella kauan! Ylläoleva kuva on yksi omia lemppareitani. Kuvassa oleva sydänkippo oli löytö kirpparilta.

MAALISKUU

IMG_20170309_074022_091

Muahaha! Oksentava yksisarvinen oli vuoden 2016 joululahja minulta minulle. Ylläolevassa kuvassa meneillään kahvihetki ennen töihin lähtöä.

HUHTIKUU

IMG_20170410_170150_241

Pizza hotellin sängyssä Sirmionessa. Minua rupesi naurattamaan ihan älyttömästi kun tajusin, että lisäsin Instaan noin tsiljoona kuvaa ihanalta Gardajärven lomaltamme ja eniten tykkäyksiä keräsi…tadaa…pizza hotellin sängyssä! Tämä oli meidän laiskapäivämme, kävimme take away -pitsat ja lähikaupasta Mojitot ja pidimme piknikin (ja päiväunet) hotellissa.

TOUKOKUU

IMG_20170517_191246_609

Raparperia siellä, raparperia täällä, rrrrraparperia kaikkialla! Uutta satoa oli pukkaamassa jo kovaa vauhtia, tähän piirakkaan keitin hilloksi pakkasesta edellisvuotiset. PLUS MINÄ RRRRRRRAKASTAN MARENKIA! Resepti tähän ihanuuteen mun vanhassa blogissa.

KESÄKUU

IMG_20170616_150443_476

IMG_20170629_121325_749

Kesäkuussa jaetulla ykkössijalla mun mekko ja pikkutipi. Mekko oli heräteostos ja niiiiiin hulmuava ja kevyt ja ihana ja mahtavan värinen ja siis NIIN lortto, että tuskin ikipäivänä tulen pitämään sitä julkisemmalla paikalla kuin kesämökki. Pikku tipitipinen oli puolestaan yksi niistä kesällä kuoriutuneesta neljästä silkkikakarasta, tui tui!

HEINÄKUU

IMG_20170722_162410_089

Heinäkuussa kävin viikon mittaisen road tripin veljeni ja Jeren kanssa Pohjois-Norjassa. Koko reissu oli mitä mahtavin, mutta Ihan Kaikista Parasta oli kuvassa näkyvä jäätikköjärvi Blå vatnet ja sen lähistöllä oleva (epävirallinen ja ilmainen) leirintäalue, jossa vietimme kaksi yötä.

ELOKUU

26197469_976070469206614_613773624_n

Varma (lähestyvän) syksyn merkki: Kissa muuttaa pönttöuunin päälle.

SYYSKUU

IMG_20170924_163948_738

Viime kesänä minulla oli pienoisia motivaatio-ongelmia puutarhanhoidon suhteen, mutta syksyllä jotenkin sytyin. Puuhastelin vaikka ja mitä – haravoin tontin yksinäni, virittelin pihavaloja ja kaikkea muuta sellaista. Puuhastelussa oli totta kai mukana myös mamman pikkuapurit…nämä pikkuapurit vaan olivat siitä vänkiä, että potkivat haravoidut lehtikasat ympäriinsä heti kun silmä vältti! Ylläoleva kuva on mun mielestä jotenkin niin hirveeeeeen idyllinen, että en yllättynyt kun keräsi eniten tykkäyksiä syyskuussa.

LOKAKUU

26197318_976070792539915_316927130_n

Syksy ja alkutalvi oli minulle jotenkin ihan todella hyvinvoinnin aikaa. Innostuin muun muassa ulkoilemaan päivittäin. Ylläoleva kuva yhden lenkkireittini varrelta, mutta tänä nimenomaisena hetkenä en ollut lenkillä yksinäni, vaan olin matkalla leikkipuistoon äitini ja veljentyttöni kanssa.

MARRASKUU

img_20171116_123745_078

Marraskuun alussa meille muutti kaksi rescuekissaa. Alkuajat he asuivat sängyn alla. Ylläolevassa kuvassa maailma ei enää ole niiiiiiin pelottava paikka! Pikkuhiljaa meille on kotiuduttu. Erityisesti mustavalkoinen on ottanut tilan haltuun. Hän on hyvin rento ja rauhallinen ja kuten kuvasta näkyy utelias tarkkailija. Päivittäin istuu joko sohvan selkänojalla tai keittiön lipastolla tarkkailemassa ikkunasta ulkomaailman tapahtumia.

JOULUKUU

26176527_976071562539838_243430833_n

Joulukuussa oma pärstä pääsi tykätyimpien kuvien kärkeen, hämmentävää! Kuvassa joulupäivä, hetkeä ennen kuin meille tuli kavereita istumaan iltaa. Olin vetänyt meikit naamaan, korvikset korviin, Indiskan heräteostos mekon niskaani ja aloin joutessani keimailemaan kameralle, haha!

Nyyyytpä siis kohti uutta kuvavuotta 2018! Ja heiiii jos et jo seuraa, niin kipin kapin seuraamaan Pöpelikön Instagramia! ❤ Olisi myös mielenkiintoista nähdä kuvakoosteita teiltä muilta – jos innostutte niin linkatkaapa kommentteihin!

Vuoden 2017 lempparit

Aivoparka on niin höttööntynyt kaikesta suklaasta ja minkään tekemättömyydestä, että yhden ainoata uutta kivaa ajatusta ei ole syntynyt kirjoittamiseen. Siksi, sekä myös ihan yleisen rauhoittumisen tarpeen takia, blogissa on nyt ollut varsin hiljaista. Ettei nyt kuitenkaan aivan vaivuta hämähäkin seitin peittoon ajattelin pöllyytellä menneitä…Kuluneen vuoden lemppareita luvassa siis!

Parisuhteessa

Tammikuussa meillä tulee yhteiseloa täyteen yhdeksän vuotta. Viime tammikuussa kirjoitin postauksen kahdeksan hyvää, kahdeksan kaunistajossa myös Jere pääsi ääneen parisuhteemme tilasta. Lueskelin hetki sitten postauksen läpi, ja hykertelin tyytyväisyyttä. En tämän parempaa, minulle sopivampaa, rakkaampaa ihmistä, ystävää ja taistelutoveria voisi toivoa. Kesäkuussa kirjoittelin myös postauksen siitä, että mitä kirjoitan parisuhteesta.

Vuonna 2017 on sähisty, riidelty, sovittu, rakastettu, unohduttu ja taas löydetty. On rakennettu pesää kesämökille, nautittu hiljaisuudesta. On pidetty leffatreffejä yläkerrassa, vietetty pitkiä aamuja sängyssä, käyty leipomossa ex tempore kahvilla ja järjestetty muuten vaan kahdenkeskinen brunssi viikonloppuna.  On säksätetty sukista nojatuolin käsinojalla, kinasteltu rahasta, livautettu vahingossa suusta ”miksi sinä et ikinä”, puristeltu finnejä selästä. On käyty lomalla yhdessä keväällä upealla Gardajärvellä ja kesällä road tripillä Pohjois-Norjassa.

received_1081352605303968

20885073_902835493196779_652272437_n

Eläintarhassa

Loppukesästä Jere alkoi puhumaan kissanpennusta. Yhdestä kissanpennusta. Olisi sellaisen halunnut – tai no, yritti saada minut haluamaan kissanpennun kyselemällä, että jos sellainen minulle synttärilahjaksi. Oma lehmä ja ammuu ja silleen.

Minä en halunnut kissanpentua. Mielestäni pennut (oli ne sitten koiran tai kissan), kaikessa söpöydessään ja ihanuudessaan, ovat jotensakin rasittavia. Halusin mielummin nuoren aikuisen tai aikuisen kissan, sellaisen, jolla ehkä on jo havaittavissa jonkinlaista aivotoimintaa.

Yhden kissanpennun sijaan meille siis tuli kompromissina kaksi vanhempaa kissaa löytöeläinhoitolasta! 😀 Näistä ihanista suloisista rescuepalleroista kirjoittelin täällä ja täällä. Myös postaukset äiti on vähän väsynyt ja kissa kukkaruukussa ja muita tarinoita kannattaa vilkaista.

img_20171116_123745_078

IMG_20171229_171725_500

Potpottilassa puolestaan vihainen Ahti-kukko lähti pitkien pohdintojen jälkeen paremmille matomaille. Hänen tilalleen haettiin silkkikanapariskunta! OMG en kestä millaisia vanupalleroita ne ovat. Silkkirouva päättikin hetimmiten ruveta vauvakuumeilemaan ja yhteishuoltajuus Hertan kanssa sujui mainiosti. Kesällä kuoriutui kolme silkkikukkoa ja yksi silkkikana. Näistä kuoriutuneista meidän hoiteissa on enää yksi kukkopoika, mahtavasti saatiin kaikkia myytyä/lahjoitettua eteenpäin. Silkit nähtävästi eroavat tavistyypeistä siinäkin mielessä, että pääkukolla ei ole ollut aikomustakaan alkaa höykyttää tätä nuorta poikaa, niin kuin me pelättiin. Siellä elävät sulassa sovussa kaikki. Nuorukainen olkoonsa siis meillä niin kauan kuin oma koti löytyy.

19983823_883465775133751_2930005238122623657_o

19555025_878250382321957_4569911683956943997_n

Töissä/opiskelussa/elämässä

Niin kuin jokainen blogiani seurannut tietää, jäin heinäkuussa opintovapaalle. Tästä aiheesta olen kirjoittanut runsaasti, kuten muunmuassa rahoituksesta, jännittämisestä ja itsensä voittamisesta ja työnurkkauksen sisustamisesta. Matkalle on mahtunut kuoppia ja valtavia ponnistuksia, kuten esimerkiksi ajoittaiset motivaation katoamiset tai kurssit, joiden sisältö on mennyt täysin yli hilseen. Päivääkään en silti kadu ja erittäin iloisena jatkan valitsemaani tietä seuraavatkin kymmenen kuukautta. Saldo syksyltä: suoritettu 44 opintopistettä ja sosiaalityön aineopintojen keskiarvo tähän mennessä 4,4.

img_20171129_120426_649

Päätimme Jeren kanssa lopettaa tupakan polton syksyllä. Joku vasta kyselikin jonkun postauksen kommenteissa, että miten tupakoimattomuus on sujunut. Ei täydellisesti. En siis vielä(kään) voi hehkuttaa olevani täysin savuton. Meistä molemmista on kuoritunut viihdepolttajia eli viinin/oluen kanssa sauhutellaan surutta menemään. En ole tästä jaksanut ottaa stressiä ja toistaiseksi tällainen satunnaistupruttelu on sujunut kivuttomasti – paitsi nyt joulunpyhinä homma karkasi hieman lapasesta ja täällä on uusi ryhtiliike käynnissä. En ole siis lopettanut täysin, mutta vähentänyt aivan hurjasti ja olen ylpeä itsestäni. Tämän lisäksi avasimme rahastot, joihin kuukausittain ohjautuu säästöön ne rahat, jotka aikaisemmin menivät savuna ilmaan.

Noin muutenkin syksy 2017 oli terveyden ja hyvinvoinnin aikaa elämässäni. Vedin esimerkiksi elämäni ensimmäisen detox-kuurin ja Pirtin innoittamana  kirjoittelin postaussarjan vinkeistä kaamoksen vastaiseen taistoon. Pientä notkahdusta olotilassa meinasi näistä valmistautumisista huolimatta tapahtua marraskuussa, mutta loppuvuosi meni kuin menikin yllättävän hyvinvoivissa merkeissä.

22264965_930650570415271_1123005786_n

Tästä on hyvä jatkaa kohti vuotta 2018 🙂 Kuinkas teidän vuosi meni, mitkä olivat vuoden 2017 kohokohdat?

Suloinen joutilaisuus

IMG_20171222_203556_084

IMG_20171225_114759_179

IMG_20171225_165024_744

IMG_20171226_180512_934

Sohvan nurkassa pehmoinen pesä. Läjä tyynyjä, viltti, talja ja minä kippurassa. Koira jalkopäässä, kissat kuka missäkin tuhisemassa unta. Sohvan vieressä koko ajan kasvava kasa geishan käärepapereita.

Jouluaattona ruokaa notkuvat pöydät, hälinää ja naurua, veljentyttö tättähäärä punaisessa joulumekossa nakertamassa lähestulkoon oman päänsä kokoista jouluomenaa. Viiniä lasissa, miljoona pikkiriikkistä frozen-legolinnan osaa, puutumisesta tikkuilevat jalat kun perinteisesti kökin lattialla miehen siskontytön kanssa tihrustamassa rakennusohjeita ja taistelemassa nakkisormin osia paikoilleen.

Joulupäivänä rääppiäiset. Kanoille oma joulu – kippoon kasataan syömättömät laatikot, herneet. Rosollia ja sienisalaattia hamstraan itselleni, äiti pakkaa vävylle pussillisen pullaa kun se niistä niin tykkää. Vatsa naukuu, mutta pakko vielä kahvin kanssa ottaa pala maailman mehevintä taatelikakkua.

Illalla kammattiin naama, vedettiin luomiin kajalit. Laitoin korviksetkin, en edes muista milloin viimeksi. Kaverit tulivat meille – ja menivät. Jäätiin Jeren kanssa viettämään yötä kahden kun kumpaakaan ei vipatuttanut tanssijalka, ei kiinnostanut ruuhka ja ryysis paikallisessa yökerhossa. Kuunneltiin musiikkia ja juotiin vielä lasi, kaksi viiniä ja olutta.

Eilen, tänään, varmasti vielä huomennakin päivän asento on hyvin pitkälti vaaka. Geishapapereiden keko saa seurakseen fazerin käärepapereita, niitä vadelmajugurttitäytteisten. Päivällä lämmitettiin sauna, illalla vedettiin nachovuokaöverit. Nachoo nacho määän, minä laulelin ja tanssahtelin keittiössä juuston sulamista odotellessa.

Jere toi aamukahvin sänkyyn joskus puoliltapäivin. Puhui jostain lumitöistä, otti koiran mukaan ja painui käymään mökillä. Minä venyttelin, vanuttelin. Laitoin pönttikseen tulen, siivoilin hieman keittiötä ja vein pyykkiä koneeseen. Laitoin viestiä, että hieman aktivoiduin, mut tää menee kyllä ohi.

Nostelin ohi kulkiissani pari kuusenkoristetta takaisin oksilleen. Suoristin pöytäliinaa. Istun sohvannurkkapesässäni ja annan katseen vaeltaa siistissä kodissa, kuuntelen puiden poksahtelua pönttiksessä. Silitän lahjakirjan kantta ja mietin, että voiko olla suloisempaa kuin joutua valitsemaan vietänkö päivän lukien vai hömppää katsellen.

Illaksi sovittu Jeren kanssa leffatreffit yläkertaan. Elämä on suloinen, joutilas, hyvä.

Joulu tuli kotiin

Eilen aamupäivällä kun tulimme mökiltä kotiin, oli vastassa huumaava hyasintin tuoksu. Aiemmin ostamani hyasintit (tai krookukset, kuten niistä sujuvasti instagramissa puhuin ennen kuin joku lempeästi huomautti) olivat mökkeilymme aikana puhjenneet täyteen kukkaan. Olivatpa myös kasvaneet pitkiksi rumiksi uiveloisiksi. Ei mikään ilo silmälle, mutta nenälle kyllä.

Picture_20171220_132509493

Eilen iltapäivällä tuli puhelu, että oisko hyvää sahaa lainata kun pitäsi tuota kuusen jalkaa lyhentää. Oisi, ja niin minä lompsin saha kädessä äidin luo. Siellä, keskellä olohuonetta, rojotti todella kaunis kuusi ja siinä, keskellä olohuonetta, alkoi äiti sahaushommiin. Mittailtiin ja soviteltiin kuusta siihen isoon painavaan rautaiseen kuusenjalkaan (kissatalous selittää jalkavalinnan) ja saatettiin vähän kiroillakin. Silleen lempeän jouluisesti, tiedättehän.

Sieltä minä lompsin sitten pois, kun kuusi oli saatu onnistuneesti, ja yllättävän suoraankin jopa, siihen kuusenjalkaansa tojottamaan. Kädessäni saha ja kainalossani läjä irti sahattuja kuusenoksia. Jos nyt sen verran, että isoon maljakkoon laittaisin ja saataisiin kuusen tuoksua meidänkin torppaan.

Kun siis minunhan ei ollut tänä vuonna tarkoitus höösätä yhtään mitään.

Picture_20171220_132228236

Jostain, jotenkin oudon mystisesti ja selittämättömästi, olohuoneeseen ilmestyi kuitenkin myös koko joulukoristearsenaalini. Jos nyt sen verran, että laitan vaan nämä viime vuonna tekemäni soodataikinakoristeet. Ihan silleen hillitysti vain ja tyylikkäästi. Loppujen lopuksi oksille päätyi keikkumaan ne kaikki violetit ja hopeiset ja glitterit ja kävyt ja blingblingit.

Picture_20171220_132534921

Picture_20171220_132359641

Tarkoitus ei tosiaan ollut höösätä. Mutta sitten silmäni osuivat viime vuonna kuuseen ostamaani valosarjaan. Sellaisia ihania valkoisia palperovaloja, pakko saada johonkin! Katse kiersi verhotangot, kirjahyllyt, pöytätasot…vilkaisi keittiöön, mutta palasi sieltä todeten, että keittiö on niin kirjava itsessään ettei sinne jouluhörsöä enää voi lisätä. Tuumaili. Muisti ison, siis valtavan, lyhdyn ulkoeteisessä. Katse singahti valosarjasta joulupalloihin, jotka eivät olleet päätyneet oksille ja…ASETELMA!

Picture_20171220_132432764

Raahasin lyhdyn olohuoneeseen ja sulloin valosarjat ja pallot sinne. Tylsä, matala, ei näin. Kaivoin joulukoristearsenaalista pari valkoista ja hopeista joulunauhaa. Onneksi en ole niitä heittänyt pois, vaikka en ole vuosikausiin käyttänyt! Latasin lyhtyyn nauhat, valot, pallot. Tuumailin. Eiiii, ei vieläkään. Ajattelin jo, että täytyykö tässä vielä joulunalusviikolla rynnätä hullujen sekaan kauppaan hamstraamaan lisää palleroita ja nauhoja! Järkikultani onneksi palautui näiltä raiteilta ja muistin sellofaanin.

Picture_20171220_132257357

Ei, minun ei todellakaan pitänyt höösätä tänä vuonna, mutta niin minä vain löysin itseni keikkumasta varpaisillani jakkaralla ja etsimässä sellofaanirullaa yläkaapin perimmäisestä nurkasta. HAH! Sainpas lyhtyasetelmaani täytettä ja aseteltua vielä somat hopeiset blingblingglitterilumihiutaleet kauniisti näkyville.

Picture_20171220_132452574

(Ne hillityt, kepeät ja kauniit valkoiset soodataikinakoristeet pakkasin muuten takaisin joulukoristelaatikkoon ja vein laatikon varastoon.)

Näin meidänkin torppaan saapui joulu, että tip tap vaan kaikille! Aivan sattumalta, vahingossa, kuusen oksien lähestulkoon tippuessa valmiiksi syliini, juuri sopivan inspiraation iskiessä juuri oikeaan aikaan. En ollut surullinen ilman jouluhöösäystä ja mainiosti tämä joulu olisi mennyt ilman koristeitakin, mutta en todellakaan pistä vastaan myöskään tätä yllättävää, stressitöntä joulukoristehässäkkäviiraukseenkaan iskemistä. (Keittiön ikkunalla oleva kynttelikkö on muuten edelleen vailla toimivia polttimoita. Katsotaan asiaa ensi vuonna uudestaan.)

Picture_20171220_132340087

Picture_20171220_132323405

Tänään aamulla nostin neljä koristetta takaisin kuusen oksille. Tätä kirjoittaessa kuului jälleen lattiaa vasten kops. Olohuoneen sohvapöytä, joka ei ole aiemmin kiinnostanut ketään, on tänään jostain syystä ollut kissojen laskeutumisalusta. Jere ohimennen mainitsi töihin lähtiessään, että pakastimessa on muuten viime vuotista piparkakkutaikinaa.

Joulu on tullut taloon.

Älä tule paha tauti

IMG_20171217_141457_032

Tultiin lauantaina mökille pitkästä pitkästä aikaa viettämään pientä, muutaman päivän minilomaa. Jeren työvuorolistaan oli ilmestynyt häkellyttävän monta vapaata jo pidemmän aikaa kiertäneiden ykkösvapaiden sijaan, joten minäkin päätin määrätä itselleni vapaapäivät ja jätin läppärin, kirjat, ajatuksetkin opiskelusta kotiin.

Mökillä olemme täydellisiä sikaporsaita mitä esimerkiksi ruokavalioon tulee. Mitä suolaisempaa, rasvaisempaa ja tuhdimpaa niin sen parempi. Ruuan lisäksi kassiin pakataan mukaan kaikki mahdolliset herkut – sipsit, karkit, suklaat, oluet, glögit, limpparit, mitä ikinä voikaan keksiä tai mihin mieliteko voi iskeä kesken minkään tekemättömyyden.

Mökillä ollaan siis kuin toisessa todellisuudessa. Vähät välitetään Oikean Elämän odotuksista, velvollisuuksista, ohjeistuksista tai sydän- ja verisuonisairauksista.

Niinpä olen nyt aivan erityisen raasu! Miksi, MITEN tänne kuplaan voi saapua sellaisia todellisuuden mörköjä kuin öklötys, vatsakipu, horkka ja sanoinko jo vatsakipu? Varsinkin kun sairastan muutenkin todella harvoin ja vatsatautia en muista kohdanneeni koko aikuisiällä! (Toisaalta silloin kun sairastan, niin siitä saa tietää koko ympäröivä maailma. Oivoivoi, aijjaijai, pieni parka sairastaa, LOHDUTTAKAA!)

Ihmettelin jo illalla, kun mitään ei tehnyt mieli. Ei sipsejä, ei palavan rakkauteni kohteita hedelmätoffeita eikä vadelma-valkosuklaata. Saunominenkin tuntui huonolta eikä talvisessa, jouluisessa, maisemassa lepattaneet ulkoroihut ja myrskylyhdyt jaksaneet riemastuttaa niin kuin yleensä.

Aamulla sitten heräsin jäätävään vatsakipuun. Missään asennossa ei ole hyvä, kaikista vähiten levossa. Mitään ei edelleenkään tee mieli – ajatuskin syömisestä tai juomisesta saa vatsan muljahtelemaan, nostaa palaa kurkkuun. Yritän miettiä, että mitä voisin syödä. Lapsuudesta tuttu ”lääke” jaffapullo olisi vieressä, kylmälaukussa olisi rahkaa. Googletus kertoo, että juuri näitä tulisi välttää. Pah! Toisaalta, eipä niitäkään tee mieli.

Istun makuupussin mutkassa, Riki mutkalla vieressä. Radio soittaa joululauluja ja aiemmin aamupäivällä tullut keskustelu kinkun paistosta sai mahalaukun solmuun.

Perkele.

Mut okei, jos mun on pakko sairastaa, niin toki mieluummin nyt eikä esim. jouluna. Mutta ei mulla nytkään olisi aikaa sairastaa! Varsinkaan kun varastin itselleni vapaita jo nyt…niin päivät ennen joulua tulisi voida opiskella täysiä, jotta voin viettää hyvillä mielin vapaita myös joulun pyhät.

Sitäpaitsi olen mökillä. Täällä kuuluisi olla hyvä, lämmin ja hellä. Sen sijaan, että joutuu miettimään ulkohuussin sijaintia kaukana pakkasessa ja sitä minkä sankon uhraa jos tämä todella kääntyy oksennustaudiksi asti.

Tavallinen torstaiaamu

Monelta aamu alkaa? Minusta tuntuu, että minun aamuni alkoi tänään monta kertaa.

Ensin neljältä. Heräsin kynsien rapinaan laminaatilla. Makuuhuone, olohuone, keittiö, sieltä takaisin olohuone, makuuhuone. Paistoimme toissa yönä joulukinkun ja Riki sai siitä luut ja roippeet – ilmeisesti niillä oli asiaa aamuyöllä kello neljä. Heitin peiton syrjään ja nousin, Riki hölkytteli edellä häntä heiluen eteisen ovelle. Lämmittämättömässä ulkoeteisessä aamuyön pakkanen halasi alastonta kehoani lujasti ja keikuin varpaisillani, kurkottelin sormenpäillä ulko-oven auki – ikäänkuin siten olisi muka jotenkin lämpimämpi. (Lämpimämpi! Ihana sana!)

Toisen kerran aamuni alkoi kello viisi kolmekymmentä. Sänkymme on makuuhuoneen nurkassa. Jere nukkuu seinän puolella, minä sängyn reunan, ja minun puolellani on ainokainen yöpöytämme. Yöpöydällä aloitti puhelin aamuherätyksen. Harvoin herään siihen, nyt heräsin. Haparoin puhelimen irti laturista ja työnsin puhelimen, sen edelleen soidessa, takakäteen Jerelle johonkin sinne peiton ja tyynyjen mylläkkään. Olin vaipumassa takaisin omalle tyynylleni kun uninen ääni vieressäni alkoi puhua. ”…radio” , se sanoi. Sinkautin käteni sammuttamaan kelloradion, ennen kuin sieltä alkaa tulvia elämän ääniä pieneen uniseen soppeeni. Olisin halunnut toivottaa hyvää huomenta tai hyvää työpäivää tai hyvää jotain, mutta en jaksanut muodostaa huulillani sanoja. Käsky ei kulkenut aivoista huulille asti. Ja kun se lopulta olisi päässyt perille, oli Jere jo keittiössä kolistelemassa kahvinkeittimen kanssa. Jerellä menee aamutoimissa noin kymmenen, tai viisitoista minuuttia. En kuullut hänen lähtöään, olin jo unessa.

IMG_20171213_151123_906

Oma puhelimeni aloitti herätyskonserttinsa kahdeksalta. Meillä on sama herätysääni, joten muutaman kerran on ollut lähellä Jeren myöhästyminen töistä, kun olen unenpöpperöissäni alkanut torkuttaa hänen kellollaan. Nyt aloin torkutuksen omallani. Olin jossain suuruuskuvitelmassani ajatellut, että heräisin aikaisin tänään, olisin tuottelias ja ahkera. Kahdeksalta aamulla tuntui kaikelta muulta, kuin tuotteliaalta tai ahkeralta. Siirsin ensin puoli tuntia. Sitten toisen kerran, kolmannen. Olin torkuttanut lopulta kymmeneen saakka, jolloin lopulta nousin (kissan avustamana ja vessahädän pakottamana).

Ärsytti, kun olin torkuttanut niin myöhään. Ärsytti, kun muistin mitä tänään olisi edessä. Yritin lietsoa ärsytystäni ja löytää myönnytyksiä – ihan sama sinun on jatkaa uniasi, tämä päivä on jo muutenkin pilalla! Järki minussa sanoi, että kahden tunnin itse määritelty aikataulullinen ”menetys” ei tarkoita sitä, että sen varjolla voi heittää mäkeen myös päivän seuraavat lukuisat tunnit. Järki minussa sanoi myös, että tämän päivän vetkuttelu ei poistaisi sitä tosiseikkaa, että se inhottava tehtävä olisi edessä joka tapauksessa, joskus. Ja muistatko kuinka asetit itsellesi tavoitteen, että ennen joulua se on tehty, niin voit joululomailla loppuvuoden tuntematta huonoa omaatuntoa.

Alkoi tavallisen torstai-aamun perustanssiaskeleet. Koira odotti jo häntä heiluen ovella. Olin edelleen jostain syystä alasti ja toistin aamuneljän koreografian. Tällä välin keittiöön oli ilmestynyt neljä kissaa – kaksi odotti ruokaansa keittiön tason päällä, kaksi muuta tason alla. Kissoja oli myös tonnikalapurkissa, keittiön pöydän päällä, jääkaapissa ja jalan juuressa suikeroimassa häntäänsä sääreni ympärille. Napsautin vedenkeittimen päälle ja olin aikeissa mennä myös etsimään jotain vaatetta itseni verhoksi – kun tämän havaittuaan kirjava kissa luikahti kiireen kaupalla olohuoneeseen sohvan alle piiloon kesken ruokailun. Käännähdin ympäri, kissittelin, kutsuin ja maanittelin. Sieltä se tuli, takaisin syömään. Ja minä huomasin istuvani alasti kylmällä laminaatilla, ovien ja ikkunoiden ristivedossa koko kissojen ruokailun ajan – turvana, typeryksenä, ehkä hitusen hulluna.

Sain lopulta vaatteet ylleni. Latasin puita ja sytykkeitä olohuoneen pönttöuuniin, istuin lattialla sen edessä odottamassa tulen humahdusta ja sitä, että tuli tarttuu kunnolla puihin. Vasta varmistuttuani siitä nousin ja lähdin toistamaan samat kuviot yläkertaan. Yläkerran puusäkki rojotti keskellä ulkoeteistä. Et sit voinut kerralla kantaa sitä ylös saakka, huomasin ajattelevani kitkerästi kun raahasin painavaa säkkiä kapeissa rappusissa yläkertaan. Kitkeryys ei huomioinut sitä, että minulle oli kuitenkin kannettu puut valmiiksi sisään saakka.

Aloin rakentaa oma nurkkaani. Lisäsin vettä ja piparminttu-tippoja työpöydällä olevaan diffuuseriin. Mieli olisi tehnyt appelsiinin tuoksua, mutta minä jo elän klementiineillä – ajattelin, että pääni saattaa tarvita kumppaniksi viilentävää piparminttua. Lisäsin neilikkamaljakkoon vettä, latasin teepalleroon kirsikan tuoksuista teetä. One true love, lukee teepussukan kyljessä. Nostin tulitikut valmiiksi työpöydälle, tämän(kin) päivän harmautta, koskaan nousematonta valoa, minä häivytän tuikuin.

Mulkoilen hetken tämän päivän tehtävääni. Lähestulkoon kolmen kilon kirjaa, joka irvistelee minulle sohvapöydältä. Sosiologian perusteos englanniksi ja sitä lähteenä käyttäen minun täytyisi saada kasaan kaksi kirjallisuustehtävää. Varsinainen tavoite ennen joulua (tässä on/on ollut siis muitakin kursseja työn alla samalla), mutta toivoisin saavani toisen tehtävistä valmiiksi huomenna viimeistään. Ajattelimme lähteä mökille lauantaina ja siellä haluaisin hengittää hieman vapaammin.

IMG_20171214_115033_642

Välttelen vielä.

Sytytän kirkasvalolampun osoittamaan sohvalle ja vajoan sohvan nurkkaan, tyynyn ja taljan pehmeään syliin. Siemailen teetä, tarkistan sähköpostit, luen muutamia uusia blogipostauksia. Saan inspiraation omaan postaukseen. Tähän. Nyt huomaan, että kello on kohta jo kaksitoista. Aamu alkoi monta kertaa, mutta mihin se meni?

Keskitän ajatuksiani päivään, siihen miten aloittaisin päivän ja miten lopettaisin. Otan toisen mukillisen teetä hautumaan. Okei. Tartun tänään kirjaan, hahmottelen ja suunnittelen tehtävääni, kirjoitan. Kokonaan ei tarvitse kirjoittaa tänään tehtävää valmiiksi, voin jatkaa huomenna. Mutta pääasia, että tartun hommaan ja kirjoitan. Kuulitko!

Okei. Mutta ensin hämmentelen pönttöuunit ja ruokin kanat.

 

Joulun valmistelemattomuus

Kaksi edellistä vuotta, etenkin viime vuoden, olin aivan m a h d o t o n. Tiptapit vaan suhisivat korvissa kun heiluin keittiössä menemään. Valmistin joululahjoja DIY-joulunhengen riivaamana: mitä-kaapeista-löytyy-kuorintavoidetta sinne, jalkakylpypommeja tänne, paholaisenhilloa ja kotitekoista sinappia tuonne! Itselle amerikkalaiset inkivääripiparit, piparkakkutalo vain näpertämisen ilosta ja soodataikinasta kuusen koristeet ja perheelle joulupäiväkakkukarkelot! Välillä istahdin, herkistyin hyasintin tuoksuun ja kuusen valojen katveeseen kuuntelemaan miljoonatta kertaa ultimatelempparijoulubiisiäni ”tulkoon joulu” ja sitten päässä jo kiekaisikin toinen lemppari ”HEI MUMMO!”  ja niin sitä taas viuhdottiin lisäämässä hiplettiä kuuseen, nonparelleja ihan mihin tahansa.

Tänä vuonna koko homma pysähtyi kuin seinään. Olen

  • tuonut kynttelikön jo aikoja sitten vintiltä keittiön ikkunalle, mutta toimivia polttimoita siinä ei ole edelleenkään
  • juonut glögiä

Se oli aika lyhyt lista, se.

Voisin toki lisätä, että kynttilöitä olen poltellut läpi pimeän, ankean marraskuun ja joulukuun alun ja pönttiksen nurkalla roikkuu valot. Mutta ne ei ole varsinaisia joulujuttuja. Valosarja on paikallaan vuoden ympäri ja kynttilät palaa pitkin syksyä ja talvea joka tapauksessa.  Vähän täällä harmistelen! Mutruilen! Että kun kaikkialla on joulukortteja ja tontun ovia ja krasseja ja pillihimmeleitä ja nonparelleja ja vaahtokarkkikaakaota ja lahjalistoja jajaja

ja meillä on vaan glögistä hiprakkainen (no ei just nyt, mut viikonloppuna vois taas olla) emäntä, ei ainoatakaan hankittua joululahjaa paitsi ne viissataa hillottua omenakiloa ja räjähtänyt joulukinkku ja neljä syytä miksi emme tänä vuonna hanki joulukuusta

IMG_20171211_120044

Toisaalta nyt on vasta 13. päivä, ehdin vielä vaikka mitä jos vaan haluan

mutta toisaalta

toisaalta kai se joulu sieltä tulee valmistelemattakin?