Tavallinen torstai-aamu

Monelta aamu alkaa? Minusta tuntuu, että minun aamuni alkoi tänään monta kertaa.

Ensin neljältä. Heräsin kynsien rapinaan laminaatilla. Makuuhuone, olohuone, keittiö, sieltä takaisin olohuone, makuuhuone. Paistoimme toissa yönä joulukinkun ja Riki sai siitä luut ja roippeet – ilmeisesti niillä oli asiaa aamuyöllä kello neljä. Heitin peiton syrjään ja nousin, Riki hölkytteli edellä häntä heiluen eteisen ovelle. Lämmittämättömässä ulkoeteisessä aamuyön pakkanen halasi alastonta kehoani lujasti ja keikuin varpaisillani, kurkottelin sormenpäillä ulko-oven auki – ikäänkuin siten olisi muka jotenkin lämpimämpi. (Lämpimämpi! Ihana sana!)

Toisen kerran aamuni alkoi kello viisi kolmekymmentä. Sänkymme on makuuhuoneen nurkassa. Jere nukkuu seinän puolella, minä sängyn reunan, ja minun puolellani on ainokainen yöpöytämme. Yöpöydällä aloitti puhelin aamuherätyksen. Harvoin herään siihen, nyt heräsin. Haparoin puhelimen irti laturista ja työnsin puhelimen, sen edelleen soidessa, takakäteen Jerelle johonkin sinne peiton ja tyynyjen mylläkkään. Olin vaipumassa takaisin omalle tyynylleni kun uninen ääni vieressäni alkoi puhua. ”…radio” , se sanoi. Sinkautin käteni sammuttamaan kelloradion, ennen kuin sieltä alkaa tulvia elämän ääniä pieneen uniseen soppeeni. Olisin halunnut toivottaa hyvää huomenta tai hyvää työpäivää tai hyvää jotain, mutta en jaksanut muodostaa huulillani sanoja. Käsky ei kulkenut aivoista huulille asti. Ja kun se lopulta olisi päässyt perille, oli Jere jo keittiössä kolistelemassa kahvinkeittimen kanssa. Jerellä menee aamutoimissa noin kymmenen, tai viisitoista minuuttia. En kuullut hänen lähtöään, olin jo unessa.

IMG_20171213_151123_906

Oma puhelimeni aloitti herätyskonserttinsa kahdeksalta. Meillä on sama herätysääni, joten muutaman kerran on ollut lähellä Jeren myöhästyminen töistä, kun olen unenpöpperöissäni alkanut torkuttaa hänen kellollaan. Nyt aloin torkutuksen omallani. Olin jossain suuruuskuvitelmassani ajatellut, että heräisin aikaisin tänään, olisin tuottelias ja ahkera. Kahdeksalta aamulla tuntui kaikelta muulta, kuin tuotteliaalta tai ahkeralta. Siirsin ensin puoli tuntia. Sitten toisen kerran, kolmannen. Olin torkuttanut lopulta kymmeneen saakka, jolloin lopulta nousin (kissan avustamana ja vessahädän pakottamana).

Ärsytti, kun olin torkuttanut niin myöhään. Ärsytti, kun muistin mitä tänään olisi edessä. Yritin lietsoa ärsytystäni ja löytää myönnytyksiä – ihan sama sinun on jatkaa uniasi, tämä päivä on jo muutenkin pilalla! Järki minussa sanoi, että kahden tunnin itse määritelty aikataulullinen ”menetys” ei tarkoita sitä, että sen varjolla voi heittää mäkeen myös päivän seuraavat lukuisat tunnit. Järki minussa sanoi myös, että tämän päivän vetkuttelu ei poistaisi sitä tosiseikkaa, että se inhottava tehtävä olisi edessä joka tapauksessa, joskus. Ja muistatko kuinka asetit itsellesi tavoitteen, että ennen joulua se on tehty, niin voit joululomailla loppuvuoden tuntematta huonoa omaatuntoa.

Alkoi tavallisen torstai-aamun perustanssiaskeleet. Koira odotti jo häntä heiluen ovella. Olin edelleen jostain syystä alasti ja toistin aamuneljän koreografian. Tällä välin keittiöön oli ilmestynyt neljä kissaa – kaksi odotti ruokaansa keittiön tason päällä, kaksi muuta tason alla. Kissoja oli myös tonnikalapurkissa, keittiön pöydän päällä, jääkaapissa ja jalan juuressa suikeroimassa häntäänsä sääreni ympärille. Napsautin vedenkeittimen päälle ja olin aikeissa mennä myös etsimään jotain vaatetta itseni verhoksi – kun tämän havaittuaan kirjava kissa luikahti kiireen kaupalla olohuoneeseen sohvan alle piiloon kesken ruokailun. Käännähdin ympäri, kissittelin, kutsuin ja maanittelin. Sieltä se tuli, takaisin syömään. Ja minä huomasin istuvani alasti kylmällä laminaatilla, ovien ja ikkunoiden ristivedossa koko kissojen ruokailun ajan – turvana, typeryksenä, ehkä hitusen hulluna.

Sain lopulta vaatteet ylleni. Latasin puita ja sytykkeitä olohuoneen pönttöuuniin, istuin lattialla sen edessä odottamassa tulen humahdusta ja sitä, että tuli tarttuu kunnolla puihin. Vasta varmistuttuani siitä nousin ja lähdin toistamaan samat kuviot yläkertaan. Yläkerran puusäkki rojotti keskellä ulkoeteistä. Et sit voinut kerralla kantaa sitä ylös saakka, huomasin ajattelevani kitkerästi kun raahasin painavaa säkkiä kapeissa rappusissa yläkertaan. Kitkeryys ei huomioinut sitä, että minulle oli kuitenkin kannettu puut valmiiksi sisään saakka.

Aloin rakentaa oma nurkkaani. Lisäsin vettä ja piparminttu-tippoja työpöydällä olevaan diffuuseriin. Mieli olisi tehnyt appelsiinin tuoksua, mutta minä jo elän klementiineillä – ajattelin, että pääni saattaa tarvita kumppaniksi viilentävää piparminttua. Lisäsin neilikkamaljakkoon vettä, latasin teepalleroon kirsikan tuoksuista teetä. One true love, lukee teepussukan kyljessä. Nostin tulitikut valmiiksi työpöydälle, tämän(kin) päivän harmautta, koskaan nousematonta valoa, minä häivytän tuikuin.

Mulkoilen hetken tämän päivän tehtävääni. Lähestulkoon kolmen kilon kirjaa, joka irvistelee minulle sohvapöydältä. Sosiologian perusteos englanniksi ja sitä lähteenä käyttäen minun täytyisi saada kasaan kaksi kirjallisuustehtävää. Varsinainen tavoite ennen joulua (tässä on/on ollut siis muitakin kursseja työn alla samalla), mutta toivoisin saavani toisen tehtävistä valmiiksi huomenna viimeistään. Ajattelimme lähteä mökille lauantaina ja siellä haluaisin hengittää hieman vapaammin.

IMG_20171214_115033_642

Välttelen vielä.

Sytytän kirkasvalolampun osoittamaan sohvalle ja vajoan sohvan nurkkaan, tyynyn ja taljan pehmeään syliin. Siemailen teetä, tarkistan sähköpostit, luen muutamia uusia blogipostauksia. Saan inspiraation omaan postaukseen. Tähän. Nyt huomaan, että kello on kohta jo kaksitoista. Aamu alkoi monta kertaa, mutta mihin se meni?

Keskitän ajatuksiani päivään, siihen miten aloittaisin päivän ja miten lopettaisin. Otan toisen mukillisen teetä hautumaan. Okei. Tartun tänään kirjaan, hahmottelen ja suunnittelen tehtävääni, kirjoitan. Kokonaan ei tarvitse kirjoittaa tänään tehtävää valmiiksi, voin jatkaa huomenna. Mutta pääasia, että tartun hommaan ja kirjoitan. Kuulitko!

Okei. Mutta ensin hämmentelen pönttöuunit ja ruokin kanat.

 

9 vastausta artikkeliin “Tavallinen torstai-aamu”

  1. En muista oonko joskus jo tämän sanonut, mutta vitsit että kirjoitat hyvin. Siis ihan tavallisesta torstai-aamustakin saat aikaan sellaisen tarinan, jonka haluaisi vain jatkuvan. Voisitko millään kirjoittaa kirjan, joooooko? 😀

    Liked by 1 henkilö

    1. Mitäää voi ei! 😶 Kiitos ihan hurjan paljon, tosi kauniisti sanottu…tuli todella hyvä mieli ❤ ja ihan uutta buustia taas jatkaa tätä blogikirjoittelua kun inspis ja sanat on nyt joulukuussa olleet aikaslailla hukassa!

      Minähän itse asiassa vähän haaveilen kirjoittamisen opiskelusta kun moisen kokonaisuuden bongasin avoimesta 😀 Ja just EILEN illalla kun luin sängyssä Härkösen uusinta huokaisin Jerelle, että olispa ihanaa osata kirjoittaa kirja. Mut nuo nyt on semmosii heittoja vaan, epärealistisia hupsutuksia… 🙂

      Tykkää

      1. Höpsis, eipäs ole mitään epärealistisia hupsutuksia! Tuo kirjoittamisen opiskelu on ainakin ihan helposti toteutettavissa oleva haave, joten mikset sitä muka toteuttaisi jos se kiinnostaa? Ja etenkin jos siitä HAAVEILET! Tietysti kannattaa miettiä että jaksaako ja ehtiikö ja kannattaako tehdä monia opintoja samaan aikaan, mutta vaikka sitten kun on nää nykyiset opinnot ohi? Eli anna mennä vaan jos siltä tuntuu, ei niistä opinnoista ainakaan mitään huonoa voi seurata, mutta sen sijaan paljonkin hyvää. Ihan kokopitkä romaani on tietysti pitkän työn tulos, mutta esimerkiksi tää tän päivän postaus menisi ihan hyvin novellista. Aina voi aloittaa lyhyemmistä tarinoista ja kattoa mitä siitä seuraa. No joo, en painosta nyt enempää, mutta lupaathan ainakin ilahduttaa tällä blogillasi vielä piiiiiiiiiiitkään sillä tää on aivan riittävä ja tärkeä ja kelpo keino tuoda kirjallisia lahjojaan esille 🙂

        Liked by 1 henkilö

      2. Saatanpa vaikka hakeakin joskus, vuoden tai parin päästä, oppimaan kirjoittamista mikäli sellaista on vielä silloin avoimessa tarjolla. Eihän sitä tiedä pääseekö edes, mutta voisihan sitä kokeilla…! Mutta ei vielä, nyt tässä vaiheessa ei ole aikaa eikä varaa uusiin opintoihin näiden nykyisten päälle 🙂

        Juu bloggailua aion jatkaa kyllä, vaikka ajottain iskeekin tyhjä pää -kausia 😀 Ihanaa kun tsemppaat!

        Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s