Joulu tuli kotiin

Eilen aamupäivällä kun tulimme mökiltä kotiin, oli vastassa huumaava hyasintin tuoksu. Aiemmin ostamani hyasintit (tai krookukset, kuten niistä sujuvasti instagramissa puhuin ennen kuin joku lempeästi huomautti) olivat mökkeilymme aikana puhjenneet täyteen kukkaan. Olivatpa myös kasvaneet pitkiksi rumiksi uiveloisiksi. Ei mikään ilo silmälle, mutta nenälle kyllä.

Eilen iltapäivällä tuli puhelu, että oisko hyvää sahaa lainata kun pitäsi tuota kuusen jalkaa lyhentää. Oisi, ja niin minä lompsin saha kädessä äidin luo. Siellä, keskellä olohuonetta, rojotti todella kaunis kuusi ja siinä, keskellä olohuonetta, alkoi äiti sahaushommiin. Mittailtiin ja soviteltiin kuusta siihen isoon painavaan rautaiseen kuusenjalkaan (kissatalous selittää jalkavalinnan) ja saatettiin vähän kiroillakin. Silleen lempeän jouluisesti, tiedättehän.

Sieltä minä lompsin sitten pois, kun kuusi oli saatu onnistuneesti, ja yllättävän suoraankin jopa, siihen kuusenjalkaansa tojottamaan. Kädessäni saha ja kainalossani läjä irti sahattuja kuusenoksia. Jos nyt sen verran, että isoon maljakkoon laittaisin ja saataisiin kuusen tuoksua meidänkin torppaan.

Kun siis minunhan ei ollut tänä vuonna tarkoitus höösätä yhtään mitään.

Jostain, jotenkin oudon mystisesti ja selittämättömästi, olohuoneeseen ilmestyi kuitenkin myös koko joulukoristearsenaalini. Jos nyt sen verran, että laitan vaan nämä viime vuonna tekemäni soodataikinakoristeet. Ihan silleen hillitysti vain ja tyylikkäästi. Loppujen lopuksi oksille päätyi keikkumaan ne kaikki violetit ja hopeiset ja glitterit ja kävyt ja blingblingit.

Tarkoitus ei tosiaan ollut höösätä. Mutta sitten silmäni osuivat viime vuonna kuuseen ostamaani valosarjaan. Sellaisia ihania valkoisia palperovaloja, pakko saada johonkin! Katse kiersi verhotangot, kirjahyllyt, pöytätasot…vilkaisi keittiöön, mutta palasi sieltä todeten, että keittiö on niin kirjava itsessään ettei sinne jouluhörsöä enää voi lisätä. Tuumaili. Muisti ison, siis valtavan, lyhdyn ulkoeteisessä. Katse singahti valosarjasta joulupalloihin, jotka eivät olleet päätyneet oksille ja…ASETELMA!

Raahasin lyhdyn olohuoneeseen ja sulloin valosarjat ja pallot sinne. Tylsä, matala, ei näin. Kaivoin joulukoristearsenaalista pari valkoista ja hopeista joulunauhaa. Onneksi en ole niitä heittänyt pois, vaikka en ole vuosikausiin käyttänyt! Latasin lyhtyyn nauhat, valot, pallot. Tuumailin. Eiiii, ei vieläkään. Ajattelin jo, että täytyykö tässä vielä joulunalusviikolla rynnätä hullujen sekaan kauppaan hamstraamaan lisää palleroita ja nauhoja! Järkikultani onneksi palautui näiltä raiteilta ja muistin sellofaanin.

Ei, minun ei todellakaan pitänyt höösätä tänä vuonna, mutta niin minä vain löysin itseni keikkumasta varpaisillani jakkaralla ja etsimässä sellofaanirullaa yläkaapin perimmäisestä nurkasta. HAH! Sainpas lyhtyasetelmaani täytettä ja aseteltua vielä somat hopeiset blingblingglitterilumihiutaleet kauniisti näkyville.

(Ne hillityt, kepeät ja kauniit valkoiset soodataikinakoristeet pakkasin muuten takaisin joulukoristelaatikkoon ja vein laatikon varastoon.)

Näin meidänkin torppaan saapui joulu, että tip tap vaan kaikille! Aivan sattumalta, vahingossa, kuusen oksien lähestulkoon tippuessa valmiiksi syliini, juuri sopivan inspiraation iskiessä juuri oikeaan aikaan. En ollut surullinen ilman jouluhöösäystä ja mainiosti tämä joulu olisi mennyt ilman koristeitakin, mutta en todellakaan pistä vastaan myöskään tätä yllättävää, stressitöntä joulukoristehässäkkäviiraukseenkaan iskemistä. (Keittiön ikkunalla oleva kynttelikkö on muuten edelleen vailla toimivia polttimoita. Katsotaan asiaa ensi vuonna uudestaan.)

Tänään aamulla nostin neljä koristetta takaisin kuusen oksille. Tätä kirjoittaessa kuului jälleen lattiaa vasten kops. Olohuoneen sohvapöytä, joka ei ole aiemmin kiinnostanut ketään, on tänään jostain syystä ollut kissojen laskeutumisalusta. Jere ohimennen mainitsi töihin lähtiessään, että pakastimessa on muuten viime vuotista piparkakkutaikinaa.

Joulu on tullut taloon.