Kepeää kevätkaipausta

Kevät. Keeeeevät kevät kevät. Sen sanan saa pullauttaa ulos jo tammikuussa. KEVÄT. Toisin kuin syksy. Sitä sanaa täytyy varoa, vältellä, kiemurrella sen ulottumattomiin. Syksystä ei saa puhua kuin vasta ehkä lokakuussa, ja silloinkin varoen.

Sen saa sanoa, vaikka ei se oikeasti ole vielä edes lähellä. Valo on lisääntynyt, mutta pimeys vie vielä voimat. Viikonloppuna keittiön ikkunassa roikkuva lämpömittari heilahti plussan puolelle ja minä riemuitsin katolta alas rymistelevästä lumesta, ensimmäistä kertaa viikkoihin pihalle kaahottavista kanoista ja siitä, että tarhan nurkassa oli sula läntti hiekkaa, jota ruoputti ympäriinsä monta kanankoipea. Riemuitsin, vaikka kengät kastui, pihapolut upottivat  ja vaikka tämä lumen määrä ei oikeasti varmaan sula ennen heinäkuuta. Tänään iloitsin aamupäivän kirkkaasta auringosta, vaikka se säälimättä paljasti kissojen nenän jäljet ikkunoissa ja karvakasat nurkissa.

Sen saa sanoa, vaikka se ei oikeasti vielä ole lähellä. Vaikka edessä on vielä pitkä helmikuu ja ei aivan niin pitkä maaliskuu (henkisesti siis, osaan kyllä kalenterin). Vaikka edessä on vielä epäilemättä lukuisia pakkaspäiviä ja -öitä, useita uusia kolallisia lunta, kuukausitolkulla sinisen Ikea-kassin tympääntynyttä tuijottelua olohuoneessa.

Koska KEVÄT.

27497745_993535304126797_1831281609_n

Ostan joka vuosi alkukesästä pelargoniat ja joka vuosi olen myös miettinyt, että miksi ostan uudet? Miksi en yrittäisi pitää vanhoja hengissä vuodesta toiseen? Tällä ajatuksella sitten joskus viime syyskuussa ekaa kertaa ikinä leikkasin pelargoniat matalaks ja otin ne talvisäilöön kellariin niinku mummot tekee. Kellari on pimeä ja lämpöä siellä on läpi talven ehkä jotain plus viiden ja kymmenen välillä.  Ajattelin, että keväällä sitten nostan ne ikkunalle ja hoivaan ja rakastan. Viime viikkoisen siivoushepulin (joka on varma kevään merkki sekin) yhtenä sivujuonteena vaihdoin sohvaamme kukalliset päälliset ja ostin siihen mätsäävän neilikkakimpun.

Syksyllä vannotin itseäni pelargoniat kellariin viettyäni, että nyt sit MUISTA NÄMÄ. No muistinhan minä…nimittäin tänään! Hupsista. Kiikutin niille vettä, olivat kasvatelleet honteloita kalpeita varsia. Keväämmällä nostan ne valoon ja lämpöön ikkunalle, toivon, että selviävät. Tänään katselin myös kukallista sohvaa ja neilikkakimppua, sohvalla vielä lojuvaa taljaa ja mytyllä olevaa vilttiä. Mietin, että pelargonioista ei nyt ihan mummopisteitä herunut, mutta kyllä mä muuten hyvin vedän! Sisustaessani ja kanoja niitylle ajaessani.

Olkoon kevään odotus pehmoista ja lempeää, vähän hörsyläistä, vaaleanpunaista ja elämän riemuista. Olkoon kevään odotus armollista ja suopeaa – vaikka valo paljastaisi nurkista pölyä ja muistista vähän hataruutta, niin väliäkö hällä! Olkoon kevät kuin mummon syli.

Elämäni olohuoneessa

Sanotaan, että keittiö on kodin sydän. Pah! Minulle kodin sydän on olohuone, ja sohva sen sykkivä ydin. Vietän valehtelematta suurimman osan arjestani olohuoneen sohvalla ja jos ihmisen ei tarvitsisi tehdä ruokaa, peseytyä, käydä vessassa ja nukkua niin epäilemättä en poistuisi olohuoneesta about ikinä.

27292462_991080474372280_1394743221_n

Olohuone on seesteisyyden ja rauhan tyyssija. Pidän harvoin kattovaloa päällä, eli vain silloin kun luen tai muuten on tarvetta isommalle valaistukselle. Muutoin lillun pehmeässä valaistuksessa, joka tulee kolmeen eri pisteeseen sijoitetusta tunnelmavalosta: suolakivilampusta, Blockista ja pönttöuunin kupeella riippuvasta valosarjasta. Tässä muutaman kuukauden aikana olen tosissani hurahtanut kynttilöihin ja poltan niitä myös aamupäivisin/päivisin opiskellessani, kun aiemmin kynttilöiden polttelu sijoittui vain ilta-aikaan. Aika zen.

27292346_991081377705523_1936524355_n

Myös eläimet ovat siellä missä minäkin. Joskus seesteisyys hieman rikkoutuu ja saa olla tuomaroimassa eläinten välisissä kahinoissa, mutta pääasiassa meillä kuulisi nuppineulan tipahtamisen. Aika saavutus kun ottaa huomioon, että talossa on neljä kissaa ja aivoton saksalainen! Saksalainen on pääasiassa valloittanut sohvanvieruspaikan, mutta joskus viereen änkäytyy myös kissa. Usein kissa makoilee myös läppärin takana (ja päällä, silloin tällöin esseeni sisältää jännittäviä lauseita kuten ljkhhhhhhhhhhhhhhhh) tai sylissä minun opiskellessani, mutta vähintään näköetäisyydellä ollaan aina.

27153016_991080784372249_2019545888_n

Olohuoneessa lojutaan, luetaan, katsotaan Netflixiä, otetaan päivätorkkuja, juodaan viiniä ja vietetään iltoja kavereiden kanssa. Kuten tiedätte, myös opiskelu tapahtuu olohuoneessa. Aiemmin könötin ties millä mutkalla sohvan nurkassa, mutta puolen vuoden niskahartiaselkäkipuilun ja olemattoman pöytätilattomuushermostumisen jälkeen luovutin ja päätin sijoittaa huimat kaksikymmentä euroa työpöytään. Työnurkkaus on i h a n a ja yllättävän säntillisesti olen siinä opiskelurojuineni pitäytynyt, vaikka alkuun hieman epäilinkin, että ensihuuman jälkeen löydän itseni jälleen sohvalta.

27152840_991080467705614_29023037_n

Myös ruokailu tapahtuu lähes aina olohuoneessa. Olen miettinyt, että miksi meillä edes on ruokapöytä? Siksi kun se kuuluu keittiöön? Vieraita varten? Joskus riehaannumme leikkimään aikuisia ja katamme päivällisen pöytään tai silloin tällöin järjestämme keskenämme ällöromanttisia brunsseja. Pääasiassa kuitenkin keittiössä vaan lapataan ruuat lautaselle ja siirrytään sohvalle ja/tai yläkertaan katsomaan hömppää tai leffailemaan.

27292145_991080397705621_2144364724_n

Tulevana viikonloppuna Jere lähtee reissuun. Minä olen sopinut itse itseni kanssa kuumat treffit olohuoneeseen. Ostoslistalla on pullo punaviiniä ja mässyä ja aion katsoa kokonaisen kauden Grace and Frankieta. Neljäs kausi ilmestyi Netflixiin jo viikko sitten, mutta olen hillonnut sitä tätä viikonloppua varten. Mitä muuta tyttö täydelliseen viikonloppuunsa tarvitsee!

Hänen kuninkaallinen torttunsa

Meillä on täällä aika tarkaksi hioituneet aamurutiinit. Kaikki aamutoimeni noudattavat joka aamu jotakuinkin samaa kaavaa. Yksi rikkomaton, pyhä sääntö kuitenkin on: ensimmäisenä ruoki kissat.

Viimeiset kolme kuukautta, siitä saakka kun tulokkaat saapuivat, on oikeastaan vahingossa muodostunut toinen rutiini. Ruokintajärjestys ollut seuraava: ensin pitempään talossa olleet Pikkunen ja Trio, sitten vasta kaksi muuta. Tämä rutiini on ollut joka aamuinen, ei yhtäkään poikkeusta, ei ainuttakaan lipsahdusta.

Paitsi eilen. Eilen jostain syystä päätinkin toimia toisin (jännittävää!) ja kiikutinkin ensin aamiaisen olohuoneeseen tulokkaille ja vasta sitten keittiössä kekkaloiville korkeammasta arvosta nauttiville kissoille.

Puoli tuntia myöhemmin keittiön nurkassa oli paska.

Picture_20180123_131735625

Mitä tästä opimme? Rutiini on hyvä ja säännöille on syynsä. Henkilökunta kuittaa…

*Otsikko on kaverini joskus lanseerama käsite, ja niin mainio!

Kurkistus vessan kaappiin ja maailmantuska

Jos viime syksynä olin jotenkin hirvittävän kiinnostunut omasta hyvinvoinnistani, niin tämä vuosi on näköjään alkanut maailmantuskaisissa merkeissä. Kierrätyspostauksessa kirjoittelin, että ”kosmetiikkaa tässä taloudessa tulee käytettyä maltillisesti” ja ”jätejätettä ei siis siltä saralta tule kovinkaan paljoa edes vuositasolla”, mutta mitäs nämä tarkoittavat sitten käytännössä? No, otetaas ja kurkistetaas mitä minun kylpyhuoneen ja vessan kaappini pitävät sisällään! Jaottelin listan sen mukaan kuinka usein milläkin tuotteella tulee läträttyä.

Päivittäin/viikoittain

Hammastahna (normituubin lisäksi pieniä matkatuubeja x 5)

Shampoo x 3 (tavallisia x 2 ja luonnonmukainen)

Hiusten hoitoaineet x 3 (normit x 2 ja luonnonmukainen) + hiusväripaketeista jääneet pikkuputelit x 7 (käteviä matkoilla!)

Hiuksiin jätettävä hoitoaine x 2 (täysi ja minijämä)

Suihkugeeli (tavallinen), palasaippuat x 2 (luonnonmukaiset)

Käsisaippua x 2 täyttöpakkaukset

Deodorantti x 2 (suihke ja roll-on)

Perusvoide x 2 (vajaat tuubit)

Kuukausittain

Hoitava sävyte, sininen

Huulirasva x 2

Ripsiväri

Meikkivoide

Puuteri

Jauhemainen silmienrajaushärpäke (I know what I’m talking about…)

Hiuskiinne x 4 (?!?)

Harvemmin

Vartalon kuorintavoide (luonnonmukainen)

Hiusten suoraväri, turkoosi x 2

Huulikiille

Kajalit x 4 (joista kolme on jotain parisenttisiä pätkiä…)

Luomivärit x 2

Kuivashampoo

Hiusvaha tms. x 2

Kynsilakka x 4

+ ei ole nyt kaapissa, mutta lisään listaan vielä silloin tällöin ostetut yksittäispakatut kasvonaamiot ja hiusten värjäys kotona tai kampaajalla abouuuuuut kolmen kuukauden välein.

Jäänyt kaappiin / unohtunut kaappiin / en käytä koskaan

Hoitava sävyte, vajaa, pinkki

Hoitava sävyte, vajaa, blondi

Hoitava sävyte, vajaa, violetti

Suoraväri, vajaa, karkkipinkki

Reissusta ostettu voide rasittuneille jaloille

Shokkivärejä, avaamattomia x 4

 

26996659_988259144654413_16794433_n

Minua kieltämättä hieman jännitti mennä tutkimaan kaappejani, mutta tämän listauksen jälkeen uskallan edelleenkin väittää, että muoviroskan (ja muuhun maailman tuskaan syyllistyminen mitä kosmetiikkatuotanto pitääkään sisällään) suurin ja pahin lähde ei minun maailmassani löydy vessasta tai kylpyhuoneesta.  Ostan tuotteita harvakseltaan ja pyrin käyttämään kaiken viimeiseen pisaraan.

Mutta aina totta kai on parannettavaa! Uusimpina ryhtiliikkeinä siirryin shampoon ja hoitoaineen osalta luonnonkosmetiikkaan (ei vähennä pakkausmuovia, mutta muut arvot kohenivat) ja aion kokeilla myös elämää (luonnon)palasaippuan kanssa, jotta muoviputeleiden määrä vähenisi siltä osin. Seuraavassa konkurssissa tilauksessa aion myös ottaa testiin Ben & Annan deodoranttia. Ei kosmetiikkaan, mutta vessan kaappiin liittyen kuitenkin, mainittakoon, että jätemäärää tässä taloudessa vähentää myös viime syksyinen siirtymiseni kuukupin käyttäjäksi.

Meikkien kohdalla annan itselleni synninpäästön, koska käytän niitä niin harvakseltaan. En siis aio tuhlata isoja rahoja tuotteisiin, jotka todennäköisesti ehtivät mennä huonoksi ennen kuin minä niitä ehdin käyttää. Jatkossa voisin myös harrastaa karsintaa entisestään ja ostaa vain tarpeeseen, eli jättää esimerkiksi kynsilakat, kasvonaamiot, kuorinnat ja hiusten värjäämiset kokonaan pois – mut hei, joskus on tarve hemmotteluun!  En siis aio luopua sinisestä kuontalostani enkä harvoista höpsönpöpsöilyistä.

Yritän tässä siis sanoa, että on ihan supermahtavaa jos on valveutunut, välittää luonnosta (ja eläimistä!) ja pyrkii tekemään omia valintoja näitä arvoja vaalien. Mutta supermahtavaa ei ole se, jos kokee syyllisyyttä, tuskaa ja epäonnistumista jos ei muuta koko elämäänsä vastaamaan näitä arvoja – siis tiedättehän, ihan turhaan tässä pesen hiukseni luonnontuotteella kun syön lihaa tai  hittoako minä tässä kierrätän kun meillä on auto. Pienetkin asiat merkitsevät ja jos muutoksia haluaa tehdä, niin kannattaa tehdä niitä siellä, jossa omassa elämässä ne ovat eniten merkityksellisiä! Niin kuin nyt vaikka jätteiden lajittelussa, tai niiden kosmetiikkatuotteiden vaihtaminen parempaan, joilla on eniten käyttöä.

Pssst! Käytyäni kaapit läpi laitoin samantien kaikki vajaat putelit sävytteitä/suoravärejä Facen kirppikselle lahjoitettavaksi ja neljä avaamatonta suoraväriä myyntiin. Lahjoitettavat menivät samantien! Varsin hyödyllinen postaus siis myös kaappien siivoukseen! 🙂 

Pikkujuttuja

Meidän oli tarkoitus mennä vuosipäivänä ulos syömään, mutta molempien ollessa kipeinä ajattelimme, että eipäs mennä räkimään toisten pöytiin. Sen sijaan valmistin ruuaksi katkarapurisottoa (Jeren lempparia, joten kyllä, katkis oli kasvis) ja Jere oli ostanut iiiihanat jätskipikarit meille yllärijälkkäreiksi.

27152575_988069071340087_671307991_n

Aamuisin makuuhuone täyttyy kissoista. Ei vielä ensimmäisen herätyksen aikaan, vaan ehkä kolmannen tai neljännen torkkupirinän jälkeen makuuhuoneeseen tassuttelee aamiaista vaativia karvapalloja.

Yleensä Pikkunen nukkuu tyynyni vieressä, mutta tänä aamuna se oli söpöllä kippuralla tyynyni päällä (ja minä olin vastaavasti varastanut Jeren tyynyn omaan käyttööni).

Kävin katsomassa viime viikonloppuna Kaikki oikein -elokuvan. Kirjan jälkeen se oli pettymys, mutta niinhän ne aina ovat (fanitan Härköstä suuresti). Meni kategoriaan ihan okei.

Jouduin poistumaan leffasalista noin 10 minuuttia ennen loppua suodakseni muille leffarauhan hillittömältä yskäkohtaukseltani. Alkuviikosta vietin kaksi yötä sohvalla, että edes joku tässä taloudessa saisi nukkua. Viime yön nukuin kuin tukki, heräämättä kertaakaan, ensimmäistä kertaa lähes kahteen viikkoon.

27042738_988069151340079_2069568360_n

En ole edelleenkään suostunut tekemään sitä yhtä koulutehtävää. Siis sitä, jossa tehtävänanto aiheuttaa näppylöitä ja jonka lähdeteos on vaikeaselkoista shaibaa in english. Uusin teoksen lainan, kohta jatkoaikakin on jo kulunut umpeen. Alan epäillä, että tässä alkaa olla jo kyseessä enemmän asenne- kuin kieliongelma, sillä joka kerta tarttuessani kirjaan kehoni läpi väreilee vitutus. Sen tehtävän sijaan olen katsonut kahdeksan luentoa, kirjoittanut yhden luentopäiväkirjan, lukenut yhden lähdeteoksen sekä kirjoittanut kirjallisuustehtävän. Ei ihan paskaa välttelyä, sano!

Vuosipäivämme iltana Jere räpelsi puhelintaan sohvan nurkassa ja minä tuijotin toista kertaa aloittamaani maratonia how i met your motherista. Yhtäkkiä hän sieltä loihe lausumahan, että oon tässä varailemassa meille parin päivää lomaa Tallinnaan. MITÄ MILLON IIIIK IHANAA MIKSI OOOO RRRRRAKAS, minä pomppasin riemuitsemaan. No tietysti juuri sille ajankohdalle, kun minulla on yksi niistä todella harvoista lähipäiväviikonlopuista Jyväskylässä! Voiiii räkä! Siis mä homehdun sohvalla noin 90% ajasta, niin millä todennäköisyydellä käy just näin?! Ei voi mitään, ei sitten lähdetä. Ajatus kyllä riemastutti ja lämmitti mieltä suuresti, jäädään nyt sit vaan odottelemaan milloin Jerellä seuraavan kerran olisi pitemmät vapaat ja toivotaan, että juuri silloin minulla ei ole menoja.

Parisuhteemme aakkoset

Vuosipäivän kunniaksi kerrottakoon parisuhteestamme ja sen tilasta aakkosin!

A Olemme eläneet avoliitossa seurustelumme alkuajoista saakka, pistimme kimpsumme ja kampsumme yhteen jo kuukauden seurustelun jälkeen. Avioliitto on silloin tällöin pulpahdellut puheissa, mut hei…ei tässä nyt pidä kiirehtiä!

B Meidän tapailumme, tai miksi törmäilyksi sitä voisi paremmin nimittää, aiiiivan alkuaikoina Jere otti ja tanssi keskellä yötä minun ahtaassa keittiössäni Billie Jeania. Se oli ehkä se hetki, kun minä tajusin, että nainen…tämä on rakkautta.

1305960515171

C Meidän auton rekkarin ensimmäinen kirjain on C. En tunnista edes tuttujen autoja, vaikka olisin istunut niiden kyydissä lukuisia kertoja. ”Ajoin sua vastaan, et moikannut!” ”Aijaa…” tai ”Nähdään autolla!” ”Ummm…” Opettelin meidän auton rekkarin vain siksi, että paikallistan sen kaupan parkkipaikalla enkä istahda jonkun randomin kyytiin ihan vaan siksi, kun auto nyt sattui olemaan musta ja farmari.

D Emme ole hirvittävästi päässeet matkustelemaan ulkomailla yhdessä, mutta matkustellessamme yhdessä meillä molemmilla on sama tavoite – halu nähdä upeaa luontoa ja maisemia! Emme halua yhdessä ollessa vain koluta hotellin nurkkia ja kaupunkia, vaan vuokraamme reissuillamme auton, ja pyrimme ottamaan kohteesta mahdollisimman paljon irti. Dolomites road tarjoili näitä molempia Italian lomallamme – huikeita maisemia ja vatsanpohjasta ottaneita kapeita mutkaisia teitä.

11350469_503013806512285_6634317170239375741_n

E Kunhan ollaan vanhoja ja kurttuisia emme halua nähdä enää yhtä ainoaa talvea. Niinpä tässä on asetettu jo yhteiset eläketavoitteetkin! Haaveena on, että josko sitten voisi sanoa heipat Suomen talvelle ja asua talvikuukaudet jossain etelä-Euroopassa. Aivan yhteisymmärrykseen emme vielä ole kohteesta päässeet (Jere puhuu Espanjasta, minä Italiasta), mutta haave ja tavoite lämpimästä elää vahvana!

F Meidän parisuhteen filosofian voisi ehkä tiivistää yhteen sanaan: vapaus.

1288736359001

G Veljeni kävi safarilomareissulla Gambiassa ja Senegalissa ja ties missä. Tästähän me sitten kateudesta vihreinä innostuneina päätimme, että hei me myös joskus! Aloitimme rahastosäästämisen, jonka ensimmäisenä tavoitteena on lomamatka Afrikkaan (siis joskus hamassa tulevaisuudessa).

H Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon taas: yhteinen hiljaisuus on taidoistamme parhain.

I Tiedättekö mikä on parisuhteessa yksi hykerryttävimmistä, ihanimmista, suloisimmista ja voisi jopa sanoa tärkeimmistä tunteista? Minä tiedän: se on ikävä. Se kertoo välittämisestä, rakkaudesta ja etenkin siitä, että toinen ei ole yhdentekevä.

12573189_589191364561195_2704870402340853954_n

J Olemme alusta saakka jakaneet kaikki yhteiset menomme, kuten esimerkiksi asumiskulut, ruokakustannukset ja lomamatkat, säntillisesti tasan. Samoin yhteiset lainat ja omistukset ovat molempien nimissä. Molemmilla on omat tilit, omat rahat ja oma päätäntävalta siitä mitä ylimääräisillä hiluillaan tekee, kunhan yhteinen talous on ensin turvattu. Joitakin poikkeuksia kuitenkin on – Jere maksaa itse kokonaisuudessaan auton kulut, minä puolestani netin ja netflixit sekä kissojen kulut.

K Käsi ylös joka ei tiennyt, että meillä on kanoja? 😀 Potpottimet tulivat osaksi yhteiselämäämme kesällä 2013. Jeren aloitteesta!

L Minä luulen, että meitä eniten yhdistävä asia on rakkaus luontoon. Nykyisin ehditään todella harvoin nauttimaan luonnosta esimerkiksi patikoiden tai muuten retkeillen, mutta tämä rakkaus elää esimerkiksi asuinpaikkavalintamme, kesämökin hankinnan ja lomamatkojen muodossa (okei, lentokoneella kruisailu ei nyt ehkä välttis hirveitä rakkauksia osoita, mutta tarkoitan nyt elämyksiä). Rakkaudeksi luontoon voisin yhdistää myös yhteisen innostuksemme puutarhanhoitoon, omien syömisten kasvattamiseen ja ehkä jonain päivänä myös hortoiluun. Meille on myös tärkeää puhdas ruoka – luontorakkautta on mielestäni myös se, että toivoisimme saavamme mahdollisimman paljon syötävää luonnosta. Marjoja, sieniä, riistaa, kalaa…

1080577

M Jotta oltaisiin varmasti tarpeeksi kliseisiä (tiedättehän, omakotitalo, farmari ja kultainen noutaja saksanpaimenkoira) ja naimisissa pankin kanssa, ostimme loppuvuodesta 2016 mökin (anopin kanssa!)! Se on kyllä molempien henkireikä. Rakkauden, hiljaisuuden ja rauhoittumisen sydän.

N Meillä on ikäeroa neljä vuotta, Jere on siis nuorempi. Arjessa ja elämässähän tämä ei näy millään tavalla, mutta pientä huvittuneisuutta herättää ajatus esimerkiksi siitä, että minä kirjoitin ylioppilaaksi samana vuonna kun Jere kävi rippikoulun. Tavatessamme meidän tuleva yhteiselomme myös saattoi olla pienestä kiinni! Jere oli tuolloin 20-vuotias ja minä 24. Hän oli täyttänyt tuon maagisen kakskymppisen ihan juuri muutamaa päivää aiemmin (en tiennyt sitä tuolloin) – JOS hän olisi ollutkin silloin ”vasta” 19, olisin saattanut tuumia, että ”gasp…poikanen!”, ja jatkaa matkaani.

1305907022336

O Ostimme oman kodin kesällä 2014. Omakotitaloasuminen on aivan ehdottomasti meidän juttu – tulisimme hulluiksi, ja tekisimme toisemme hulluiksi, jossain betonikuutiossa. Minun ajokortittomuuden vuoksi jouduimme tekemään kompromissin emmekä voineet ostaa taloa jostain syrjemmästä, isommalla pihalla ja ilman naapureita. Sellainen asumismuoto olisi ollut aivan superpörrrfect, mutta oikein onnellisia olemme tässäkin.

P Hei, olen Pia ja olen ytimiäni myöten rakastunut.

Q Kuu kukkuu! Vuorokausirytmimme eivät ihan natsaa – minä olen yökyöpeli, Jere ymmärtää käyttäytyä normaalin ihmisen tavoin. Aamuheräämisemme poikkeavat myös vahvasti toisistaan. Jere sinkoaa sängystä ylös heti herätyskellon soidessa, minä saatan pahimmillaan vetkuilla ja torkutella parikin tuntia…

received_984500971696897

R Parisuhteemme rakkauden osoitukset eivät (useinkaan, mutta silloin tällöin toki) ole kukkakimppuja, koruja, ravintolaillallisia tai yllätyslahjoja. Ne ovat kolattuja pihateitä, sisään kannettuja polttopuukasseja, niskasuudelmia kesken kokkauksen, varpaiden hipsutuksia ja valmiiksi keitettyjä aamukahveja.

S Yksi vakio kiistan ja ärsytyksen aihe on SUKAT! Kyllä, ne perinteiset paskaiset sukat…

1288572987171

T niin kuin tietoa ja taitoa. Esimerkiksi remonttia tehdessä roolimme jakautuivat aika pitkälti niin, että minä suunnittelin ja Jere toteutti. Tästäpä lähtikin sitten lentävä lause: minä olen suhteemme aivot ja Jere on suhteemme lihas. 😀

U Vaikka maailmankatsomuksemme eroaa joissain aiheissa rajustikin, on yksi vahvasti yhdistävä tekijä: uskonto tai oikeastaan se, että sitä ei ole. Me kummatkin olemme eronneet kirkosta aikuisiällä eikä uskonto näyttele siis elämässämme yhtään minkäänlaista roolia.

12347706_577143925765939_4115367068166308563_n

V Olemme molemmat vuorotyössä ja työvuorot ovatkin joskus hankaloittaneet yhteisen ajan löytämistä ärsytykseen asti. Tällä hetkellä, kun olen opintovapaalla, ei tätä ongelmaa tokikaan ole, mutta ohh se on pahimmillaan ollut kuin kämppiselämää! Toista ei näe, joskus mennyt viikkokin ettei edes olla nukkumassa samaan aikaan, saati sitten vapaapäivien sattuminen molemmille juuri silloin kuin olisi yhteisiä rientoja luvassa ja keskustelu on lähinnä raportin antamista: pellit on auki, jääkaapissa on ruokaa, ruoki koira. Toisaalta eipähän siinä ehdi sitten riidelläkään! 😀

X Exät eivät elämässämme kummittele. Itse asiassa joitakin kesiä sitten kävimme ajelemassa muutaman sadan kilometrin moottoripyörälenkin Jeren ja hänen exänsä kanssa – ja se tuntui ihan normaalilta kavereiden ajanvietolta! Lähtökohtaisesti toki myös molemmilla tavoitteena, että yhtäkään exää ei enää lisää elämän varrella tule… :’D

2559919-nemi_monstergirl

Y Olemme katselleet maailmaa ja miettineet sekä päättäneet yhteisiä suuntaviivoja nyt yhdeksän vuotta.

Z Zembalot…muistan hämärästi! Vielä joitakin vuosia sitten sitä jaksoi juhlia ja järjestää jos vaikka mitä – vappunaamiaisia, halloweenbileitä, pikkujouluja niin edelleen. Vielä nuorempana suunnattiin baariin ketkumaan joka ikinen perjantai, usein myös joka ikinen lauantai. Nykyisin zembalot käsittävät sauna-illan meillä tai jonkun kaverin luona. Okei, nekin saattaa tosin venähtää sinne aamuviiteen, mut baarit…hei kuka enää jaksaa?

1305991214330

Å Jere rrrrakastaa rapuja ja sen innoittamana olemme pitäneet parina kesänä rapujuhlat kavereiden kesken. Jere on myös opettanut minut kuorimaan ravut useita kertoja, mutta joutuu tekemään sen joka kerta uudestaan. Helan går!

Ä Molempien äidit, eli siis “anopit”, ovat aivan loistokamaa. Ei siis mitään perinteisiä miniä-anoppi-riitahärdellitilanteita luvassa tältä suunnalta! Oma äitini on suunnilleen adoptoinut vävytekeleensä ja saattaa esimerkiksi soitella, että ”täällä ois pullaa, sano Jerelle et tulee syömään!”. Minä ja Jeren äiti puolestaan ollaan esimerkiksi parannettu maailma viinin äärellä lukuisia kertoja.

1288789092416

Ö Emme juurikaan pussaa, nyhjää kainaloisina, halaile tai kulje käsikkäin julkisesti. Omissa oloissamme olemme kuitenkin jopa vähän ällöjä. Suukot vaihdetaan aina nukkumaan mennessä tai töihin lähtiessä, kesken arkisten touhujen toinen saa yllärihaleja ja mikään ei ole parempaa kuin kölliä sohvalla vierekkäin leffaa katsellen. Etenkin öisin ollaan sitten superällöjä. Alusta saakka olemme nukkuneet saman peiton alla (joka tosin mukavuussyistä vaihtui reilu vuosi sitten tuplapeittoon, mutta omat peitot eivät siis ole ikinä tulleet kysymykseenkään!) varsin kapeahkossa (120 cm) sängyssä. Nukahdamme sylikkäin ja jos yön aikana toinen on kainalosta pyörähtänyt pois, ottaa herännyt tämän takaisin turvaan tuhisemaan. Bwäääk. ❤

Kierrätys – muovi ja ruoka

Ihan hävettää myöntää, mutta me ottauduttiin kierrättämiseen kunnolla vasta muutama kuukausi sitten. Omakotitalossa asuessa ei ole kätevästi omassa pihassa lootaa jos mille roskalle, joten pahveja/kartonkeja, lehtiä/mainoksia, puutarhajätteitä, pulloja, paristoja/sähköjuttuja ja biojätteitä lukuunottamatta kaikki tuli laitettua siihen ainokaiseen sekajätepönttöön. Käyttökelpoiset vaatteet ja tavarat olen kierrättänyt joko lahjoittamalla ”roskalavalla” tai myymällä kirppiksellä – Facebook on tätä tarkoitusta varten kyllä oivallinen! Joskus vuosi sitten bongasin myös Vähänkäytetty -nettikirpputorin, jossa myin tavaraa ja johon ajattelin taas tässä keväämmällä pakettia kasata.

Muutama kuukausi sitten vasta tosiaan kunnolla herättiin siihen, että voiskohan sitä olla vähän fiksumpi. Lähestyttiin asiaa hieman eri näkökulmista – minä luonnon, Jere rahan. Yhtäkaikki, kierrättäminen säästäisi näitä molempia.

Yllämainittujen lisäksi roskiskaapissamme on nyt omat sankot metallille ja muoville. Lasikin otetaan erilleen kierrätykseen, joskin suurin osa purkeista ja purnukoista pestään ja säästetään syksyn säilöntää ajatellen. Sitä kuvitteli kierrättämisen olevan jotenkin hirvittävän vaivalloista (no okei, edelleenkin kyllä tulee niitä sormi suussa tilanteissa, että mihinkähän jätteeseen tämä asia x tai y nyt kuuluisi laittaa), mutta nyt se on jo osa arkea. Kauppareissuilla napataan kotoa mukaan jätteet ja viedään ne kaupan pihassa oleviin isoihin jäteastioihin.

26855998_984950841651910_1407782758_n

Metallia meillä tulee kissanruokapurkeista aivan älyttömät määrät! Mutta eniten minä hämmästyin tuosta muovin määrästä. Olen kyllä ollut tietoinen siitä, että muovin määrä maailmassa on ongelma, mutta vasta näin erilliseen astiaan kerättyä avautui silmät, että sitä todellakin tulee noin paljon! Meillä tämä muovi vielä kaiken lisäksi kasaantuu lähinnä erilaisista ruuan pakkausmateriaaleista, sillä muun muassa kosmetiikkaa tässä taloudessa tulee käytettyä maltillisesti.

Olemme yrittäneet hillitä/aiomme hillitä pienillä arkisilla muutoksilla muovin kulkeutumista meidän käsiemme kautta roskiin:

Hankimme kestokassin ja pari kangaslaukkua kauppaostoksia varten.

Kestopussit hedelmille ja vihanneksille on vielä hankintalistalla, mutta en siis tähänkään saakka ole pussittanut banaaninippua tai yksittäistä hedelmää, vaan liimannut hintalapun hedelmän kylkeen.

Ne pakolliset hedelmä/vihannespussit säästetään uutta käyttöä varten, kuten esimerkiksi roskapusseiksi.

Ostamme leivät leipomosta, jolloin sitä ei ole pakattu muoviin ( + se on ihan järjettömän hyvää ja tuleepa samalla tuettua paikallista yrittäjää).

Pakkailen ruuanjämät kannellisiin rasioihin jääkaappiin, pyrin välttämään elmukelmuvirityksiä.

Olemme harkinneet siirtyvämme ostamaan lihat ja leikkeleet tiskiltä, jolloin silloinkin säästyisi pakkausmuoveja.

Välttelemme eineksiä, mutta puolivalmisteita kyllä menee…

Ruokahävikkiä meillä tulee todella vähän, ja senkin vähäisen kierrätyksestä huolehtivat kanat (säästin ja pakastin esimerkiksi syksyn mehustuksesta jääneet marja- ja omppumäskit kanoille talven herkuksi). Kaikki kanoille kelpaamaton menee tontin nurkalla pöhisevään kompostoriin, joka meillä on ollut jo vuosia. Olen kuitenkin melkoisen natsi  tarkka siitä, että ruokajätettä ei saa tulla ja tässä muutamia meillä toimivia keinoja siihen:

Suunnittelen viikon ruokalistat etukäteen ja käymme isommilla ruokaostoksilla 1-2 kertaa viikossa. Heräteostoksia toki tulee väliin myös (no kun tekee mieli!), mutta poikkeuksetta nämä mieliteotkin tulee sieltä kaapista tuhottua (vyötärö kiittää!).

Minkä olet suunnitellut, sen myös teet. En myöskään jaksa häärätä keittiössä ihan joka päivä, joten kokkailemme isoja satseja kerralla – siitä riittää ruokaa pariksi päiväksi ja Jerelle töihin evääksikin. Jälleen raha check ja ympäristö check.

Pidän säännöllisesti ”kasvisruokaviikkoja”. Sellainen meillä oli viime viikolla, ja sellainen tulee olemaan vielä ainakin tämä viikko. Tuoreet rehut eivät ole ihan niin pahasti kääritty muoviin, joten siinä samalla saa iskettyä senkin kärpäsen. Satokauden mukaan suunnistamalla säästää myös selvää rahaa ja saa hyvää, parhaimmillaan olevaa, sapuskaa lautaselleen! (ja myös vyörärö kiittää!)

Ruokahävikin vähentämiseen en siis sinällään vinkkejä kaipaa, mutta tuo muovin määrä ottaa aivoon! Kysyn siis, olisiko teillä vielä jotain helposti arkeen sovitettavia vinkkejä, jolla kotiin kantautuvan muovin määrä vähenisi?