Kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin

Meillä on täällä Mustis, Rauha, Mössykkä, Se Mustavalkonen. Sit meillä on täällä Killi Kirjavainen, Amen, Nypelö, Myy.  Kaksi kissaa, monta nimeä, mutta ei yhtäkään virallista sellaista! Eivät edelleenkään ole nimiään kertoneet, mutta kaikenlaista muuta kerrottavaa on kyllä.

Ensimmäinen pari viikkonen asuttiin sängyn alla. Tämän jälkeen liikehdintä alkoi, mutta pääasiassa vain öisin. Killi Kirjavaisen sai kyllä houkuteltua näkyville leikkimään, mutta Mustista eivät moiset hössötykset kiinnostaneet. Sängyn vieressä oli hiekkalaatikko, ruoka tarjoiltiin myös sängyn viereen. Vieraille ihmisille ei nenänpäätä, viiksikarvan vipatusta, näytetty.

Sitten Mustis päätti, että jo vaan riitti. Otti tilanteen haltuun! Killi Kirjavainen seurasi Mustiksen esimerkkiä ja aamuni alkoivat sillä, että keittiössä pyöri jaloissani  neljä nälkäistä karvasuikeroa. Mustis päätti valloittaa myös sohvat ja nojatuolit, veteli päiväuniaan muista piittaamatta. Ihmistä väisti, ja vieraat olivat edelleen ihan helvetin pelottavia, mutta muutoin rento meininki. Hämmensi Trion! Trio yritti ottaa uhittelijan, pomon, paikan – Mustis ei moisiin höpsönpöpsöihin lähtenyt mukaan. Tinttasi tassun vasten Trion nenää, annahan olla, ja se oli siinä.  Välillä vinksahtaa aivoissa ja sitten juostaan peräkanaa, hippaa vaihtaen, huoneesta toiseen. Joskus ohikulkiessaan puskee lempeästi ja Trio ei ymmärrä mitä tapahtuu.

Killi Kirjavaisen kohdalla Trion uhittelu tuotti tulosta. Ei tule enää Kirjavainen keittiöön syömään, muutti sohvan alle. Eivät ne tapelleet ole, mutta Trio jahtaa ja Kirjavainen pelkää. Tilanne onneksi paranee koko ajan, Kirjavainenkin taas uskaltaa leikkiä ja hengailla olohuoneessa. Hieman varautunut kuitenkin ja Trion nähdessään livahtaa takaisin sohvan alle. Ihmistä kuitenkin rrrrrrakastaa koko pienen kissan sydämensä täydeltä. Syliin ei, ehei, mutta silitellä pitää. Paljon. Leikkiä vielä enemmän!

Vieraat ihmiset eivät enää niin pelota. Mustis on varovaisempi, epäluuloisempi. Saattaa nuuhkaista, mutta viihtyy mieluummin omissa oloissaan. Äkkinäisiä liikkeitä kavahtaa ja hyppää karkuun sohvan selkänojalta jos ihminen lähestyy istahtaakseen. Jeren kanssa voi kuitenkin olla samaan aikaan sohvalla. Kirjavainen puolestaan tulee lähelle ja luo, antaa silittää, roikkuu varpaissa ja haluaa leikkiä leikkiä leikkiä. Rohkea, aivoton, utelias ja touhukas – juuri niin kuin alle vuotiaan kuuluukin.

Ruoka kelpaa ja sitä voisi olla tarjolla aina. Leikkelepaketin avaamisesta kuuluva rapsahdus on universaali merkki – kaikki neljä (+ Riki) saapuvat osingoille.  Mustis on Jeren apulaisena pilkkomassa kalaa, jänistä, mitä tahansa. Omaa ruokailua tarkkailee monta silmäparia. Erittäin positiivinen merkki kissojen ruokailuissa on se, että ne jättävät tähteitä. Aiemmin ruoka syötiin, ahmittiin, viimeistä murusta myöten, kupit nuoltiin puhtaiksi. Nyt he ymmärtävät, että ruoka ei lopu. Ei oo pakko. Mitään ei oo pakko, eikä mikään koskaan lopu.

Aiemmat tarinat:

Äiti on vähän väsynyt

Kissa kukkaruukussa ja muita tarinoita

Kaksi pelokasta raasua

Kodittomat kissat