Kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin

Meillä on täällä Mustis, Rauha, Mössykkä, Se Mustavalkonen. Sit meillä on täällä Killi Kirjavainen, Amen, Nypelö, Myy.  Kaksi kissaa, monta nimeä, mutta ei yhtäkään virallista sellaista! Eivät edelleenkään ole nimiään kertoneet, mutta kaikenlaista muuta kerrottavaa on kyllä.

IMG_20180104_194907_572

Ensimmäinen pari viikkonen asuttiin sängyn alla. Tämän jälkeen liikehdintä alkoi, mutta pääasiassa vain öisin. Killi Kirjavaisen sai kyllä houkuteltua näkyville leikkimään, mutta Mustista eivät moiset hössötykset kiinnostaneet. Sängyn vieressä oli hiekkalaatikko, ruoka tarjoiltiin myös sängyn viereen. Vieraille ihmisille ei nenänpäätä, viiksikarvan vipatusta, näytetty.

Sitten Mustis päätti, että jo vaan riitti. Otti tilanteen haltuun! Killi Kirjavainen seurasi Mustiksen esimerkkiä ja aamuni alkoivat sillä, että keittiössä pyöri jaloissani  neljä nälkäistä karvasuikeroa. Mustis päätti valloittaa myös sohvat ja nojatuolit, veteli päiväuniaan muista piittaamatta. Ihmistä väisti, ja vieraat olivat edelleen ihan helvetin pelottavia, mutta muutoin rento meininki. Hämmensi Trion! Trio yritti ottaa uhittelijan, pomon, paikan – Mustis ei moisiin höpsönpöpsöihin lähtenyt mukaan. Tinttasi tassun vasten Trion nenää, annahan olla, ja se oli siinä.  Välillä vinksahtaa aivoissa ja sitten juostaan peräkanaa, hippaa vaihtaen, huoneesta toiseen. Joskus ohikulkiessaan puskee lempeästi ja Trio ei ymmärrä mitä tapahtuu.

IMG_20180109_120349_367

Killi Kirjavaisen kohdalla Trion uhittelu tuotti tulosta. Ei tule enää Kirjavainen keittiöön syömään, muutti sohvan alle. Eivät ne tapelleet ole, mutta Trio jahtaa ja Kirjavainen pelkää. Tilanne onneksi paranee koko ajan, Kirjavainenkin taas uskaltaa leikkiä ja hengailla olohuoneessa. Hieman varautunut kuitenkin ja Trion nähdessään livahtaa takaisin sohvan alle. Ihmistä kuitenkin rrrrrrakastaa koko pienen kissan sydämensä täydeltä. Syliin ei, ehei, mutta silitellä pitää. Paljon. Leikkiä vielä enemmän!

IMG_20171229_171725_500

Vieraat ihmiset eivät enää niin pelota. Mustis on varovaisempi, epäluuloisempi. Saattaa nuuhkaista, mutta viihtyy mieluummin omissa oloissaan. Äkkinäisiä liikkeitä kavahtaa ja hyppää karkuun sohvan selkänojalta jos ihminen lähestyy istahtaakseen. Jeren kanssa voi kuitenkin olla samaan aikaan sohvalla. Kirjavainen puolestaan tulee lähelle ja luo, antaa silittää, roikkuu varpaissa ja haluaa leikkiä leikkiä leikkiä. Rohkea, aivoton, utelias ja touhukas – juuri niin kuin alle vuotiaan kuuluukin.

Ruoka kelpaa ja sitä voisi olla tarjolla aina. Leikkelepaketin avaamisesta kuuluva rapsahdus on universaali merkki – kaikki neljä (+ Riki) saapuvat osingoille.  Mustis on Jeren apulaisena pilkkomassa kalaa, jänistä, mitä tahansa. Omaa ruokailua tarkkailee monta silmäparia. Erittäin positiivinen merkki kissojen ruokailuissa on se, että ne jättävät tähteitä. Aiemmin ruoka syötiin, ahmittiin, viimeistä murusta myöten, kupit nuoltiin puhtaiksi. Nyt he ymmärtävät, että ruoka ei lopu. Ei oo pakko. Mitään ei oo pakko, eikä mikään koskaan lopu.

IMG_20180105_144409_504

Aiemmat tarinat:

Äiti on vähän väsynyt

Kissa kukkaruukussa ja muita tarinoita

Kaksi pelokasta raasua

Kodittomat kissat

Potpottilan vuosirytmi ja sulkasato

Sydäntalvea eletään ja sen on näköistäkin potpottilassa. Osapuilleen puolet minun ihanista kaunottaristani näyttää siltä, kuin ne olisi pyöräytetty pesukoneen kautta kuivausrumpuun – sulkasato on täällä!

Picture_20180110_131406294

Muutama fakta:

Kanan vuosirytmiä (ja myös vuorokausirytmiä) säätelee valoisan ajan pituus. Valo ja sen määrä vaikuttaa kanojen ja kukkojen hormonitoimintaan. Esimerkiksi lisääntyvä valo aloittaa keväällä muninnan, kun taas vastaavasti vähentyvä valo syksyllä saa muninnan hiipumaan, loppumaan ja lopulta käynnistää sulkasadon.

Sulkasato voi tapahtua hissukseen pitkin vuotta, jolloin kana tiputtelee höyheniään ja sulkiaan vähitellen ja uutta kasvaa tilalle. Sulkasato voi myös tapahtua kertarysäyksellä ja kanalle saattaa ilmaantua laajoja kaljuja laikkuja ja koko ulkoinen olemus on resuinen ja dramaattinen.

Uudet kasvavat sulat näyttävät alkuun kuin siilin piikeiltä!

Sulkasadon aikana kana on normaalia passiivisempi ja, luonnollisesti, palelee herkemmin. Kuten sanottua, sulkasadon aikaan kana ei myöskään muni – kana käyttää kaiken energiansa höyhenpukunsa uudistamiseen.

Sulkasadon voi myös estää (eli vastaavasti jatkaa munintaa ympäri vuoden) säätelemällä (keino)valon määrää.  Kana munii/aloittaa munintansa kun päivän pituus nousee yli 12-14 tunnin. Kanojen päivän pituutta ei kuitenkaan tule pitkittää yli 16-tuntiseksi.

Picture_20180110_131241886

Me haluamme antaa kanojemme elää mahdollisimman luonnonmukaisesti, mutta emme voi heittäytyä ainoastaan luonnovalon varaan, sillä potpottilan ikkuna on sen verran pieni, että mökissä olisi todella pimeää/hämärää ihan koko ajan (kana ei myöskään touhua mitään pimeässä, kuten syö tai juo). Niinpä meillä on talvisin keinovalo päällä noin 10 tuntia vuorokaudessa. Kevättä kohti mentäessä alamme hiljakseen lisätä keinovalon määrää, noin 15-30 minuuttia viikossa, ja herätellä näin potpottilaa kevääseen. Kesällä luonnollisestikaan keinovaloa ei tarvita.

Picture_20180110_131202553

Meillä myös ollaan ilmeisen draamantajuista sakkia, ja sulkasadot poikkeuksetta ovat aivan j ä r i s y t t ä v i ä. Tänä vuonna esimerkiksi Veeran kohdalla olisin saattanut tosissani hätääntyä, jos en paremmin tietäisi! Kaikki kanat meillä eivät kuitenkaan, onneksi, pidä sulkasatojaan kerralla tai edes vuosittain. Näin ollen aivan munattomiksi emme jää edes keskellä talvea, vaikka tuotanto hiipuukin.

Picture_20180110_131020564

Picture_20180110_131325752

Siiri aloitti sulkasatonsa jo aiemmin. Tässä vaiheessa alkaa olla jo uuden kauniin sulkapeitteen kasvatus voiton puolella!

Picture_20180110_131342084

Kaikkiin sulkasato ei joka vuosi iske – tässä Hertta keekoilemassa (itse)tietoisena…

Picture_20180110_131306667

Olen joskus pohtinut, että mikä ihmeen ääni sanoo päässä heittäytyä kaljuksi keskellä talvea?! Pohdin sitten, että no, ehkä tämä sydäntalvi tosiaankin on sellaista hiljaisuuden, passiivisuuden, uuden luomattomuuden aikaa. Keväällä ja kesällä, valon, lämmön ja saatavilla olevan tuoreen ruuan helliessä, on aika munia, hautoa ja tuoda maailmaan uutta elämää.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Kuten parista aiemmasta postauksesta (sekä myös hiipuneesta kirjoitustahdista) voidaan päätellä, on tässä päässä herääminen uuteen vuoteen ja loman jälkeiseen arkeen käynyt todella hitaalla. Humpsahdin jo marraskuussa keskelle pimeyttä, otin siitä vauhtia ja tuplavolttihypyn kautta sukelsin päistikkaa rähmälleni. Kaikki ne hyvät lupaukset itsestä huolehtimisista jäivät pimeän jalkoihin. Vuorokausirytmini kellahti päälaelleen, ”hoidin” päiväväsymystä kiskomalla taas kahvia entiseen puol litraa aamussa (”aamussa”) malliin ja sen seurauksena taas tillotin silmät ymmyrkäisinä keskellä yötä. Lenkillä en ole käynyt moneen viikkoon, päivät ovat täyttyneet Netflixin sarjamaratoneilla, ruokavalio on jotain ihan järkyttävää shaibaa ja alkoholin kulutus on ollut luokatonta (jonka seurauksena olen taas paisunut kuin pullataikina). Ruokarytmi, aamupalasmoothiet, inkiväärit, kurkumat ja spirulinat ovat jotain hämäriä muistoja. Pieruverkkarit ja nuupahtanut naama ovat jälleen olleet omana ilonani sekä parisuhteen pippurina ja suolana. Tämän kaiken päälle, tai seurauksena, minulla on nyt sitten pää täynnä räkää ja keuhkoja kivasti kutkutteleva yskä.

received_981689455311382

En minä tässä edelleenkään aio keskellä pimeää ja pakkasta vaatia itseltäni mahdottomia. Jenna kirjoitteli Pirtistään mainion postauksen siitä, miten tämä sydäntalvi ei ole mikään oikea aika alkaa tehdä rytinällä suuria elämänmuutoksia ja AMEN todellakin sille. Mutta jotain tässä nyt helkutti vieköön kuitenkin on tehtävä!

Sen sijaan, että aloin väkisin vääntämään ja tekemällä tekemään, päätin aloittaa tekemisen suunnittelusta. Tulevien aikataulujen tsekkaus, opintojen järjestäminen ja aikatauluttaminen ja asioiden ylöskirjaaminen auttaa jumiutunutta päätä avautumaan, saamaan kiinni edes jostain langanpäästä, josta lähteä alkanutta vuotta purkamaan. Tämä tällainen antaa myös tunteen siitä, että tässä nyt olevinaan tehdään jotain. Lisäksi askartelu ja näpeltäminen on rentouttavaa, nättiä to do -listaa on paljon miellyttävämpää mulkoilla  selailla ja listaaminen nyt vaan on parasta.

received_981689448644716

Aion tänäkin vuonna jatkaa bujoilua, mutta ostin myös tavallisen kalenterin tähän seuraksi. Bujoon teen laajempia kuukausi- ja vuosisuunnitelmia, muistiinpanoja ja aikatauluja ja siirrän niitä sitten tavalliseen kalenteriin viikottain.Tsekkaan, kirjaan ja suunnittelen (opinto)elämäni aina viikoksi kerrallaan. Bujo toimii myös muistikirjana ja ideahautomona. Pääasiassa bujoilu keskittyy minulla opiskeluun, auttaa minua pysymään kartalla siitä mitä olen tehnyt ja mitä täytyy tehdä. Mutta bujosta löytyy myös listauksia esimerkiksi blogipostausten ideoiksi, vastaan tulleita kivoja reseptejä (tai ruokien nimiä/niihin sisältyviä ainesosia lähinnä, koska reseptin voi sitten kvg), nämä kirjat haluan -listauksia, matkasuunnitelmia ja muuta sellaista sälää.

Tänä vuonna kalenteri/bujoperheeseen liittyi myös satokausikalenteri. Innostuin jo viime vuoden loppupuolella tsekkailemaan satokausijuttuja ja niiden seurauksena ruokapöytääni pääsi muun muassa ennestään tuntemattomat kyssäkaali, kaki ja myskikurpitsa. Haluan jatkaa uusien löytöjen tekemistä tänäkin vuonna, vaikka pääasiassa satokausikalenterin ideana minulla on lisätä kasvisten käyttöä ruokavaliossa. Aukeaa vähän niinku silmät, että kappas, maailmassa on muutakin kuin porkkanoita, parsakaalia, perunaa ja sipulia. Lisäksi satokausikalenteri auttaa hahmottamaan sitä mikä on hyvää just nyt ja sehän näkyy suoraan myös kukkarossa.

Picture_20180109_135604168

Jonkinlaista suunnittelua herättelin myös tähän yleiseen hyvinvointiin liittyen. En aloita superduperlaihiksia, en kieltoja enkä määräyksiä. Aloitan pienesti – vaihdoin kahvin taas teehen, täydensin hätävaramelatoniinivarastot tarpeen tullen auttamaan vuorokausirytmin löytämiseen, ostin inkivääriä, laitoin ripsaria. Satokausikalenterin buustaamana tänään tulin myös kaupasta kotiin mukanani säkillinen avokadoja ja mandariineja (vai mitä ne oranssit pikkupallerot nyt ikinä ovatkaan) on muutenkin tullut puputettua reilun kuukauden aikana kilotolkulla. Tehosekoitin hörisköön siis jälleen vihersmoothieta…muuuutta sitä ennen järisyttävän hyvää avokado-pestopastaa!

Että suunniteltu on!

Opinnoissa tasapainoillen

Minä meinasin haksahtaa siihen samaan hulluuteen kuin niin moni muu. Meinasin palata lomalta kertaheitolla tehokkaaksi suorittajaksi. Meinasin, että nyt kuule sinä saamaton losoperse, muutut tuotteliaaksi ja viisaita ajatuksia pursuavaksi (ja uusia sellaisia vastaanottavaksi) supertyypiksi. Silleen ihan vaan simsalabim yhessä yössä.

No eihän se onnistunu.

Aivot kävi tahmeana, ensimmäisenä käteen tarttunut kirja on yksi tähän saakka vastaantulleista vaikeimpia ja minun pääni rähisi minulle itselleni, että nyt kyllä luet ja ymmärrät ja kirjoitat ja teet ja kaikki heti niinku olis jo. Olisin voinut valita toisen tehtävän ensin, mutta jostain syystä piiskasin itseäni juuri tähän. Ja niinhän siinä kävi, että sanat vain vilisivät silmissä, lauseista ei tahtonut saada tolkkua ja koko idea katosi jonnekkin tavoittamattomiin. Ja niin minä olin saamaton, tyhmä, niin opiskelu oli yhtäkkiä aivan saatanasta ja niin minä olin rähmälläni kaikkinensa.

IMG_20180106_152801_278

Tulimme mökille eilen. Pakkasin mukaan läppärin ja kirjan – erään toisen kirjan. Vaikeahko oli sekin, mutta mielenkiintoisempi, aihealueeltaan tutumpi ja pääni valmiimpi. Tänään sain naputeltua loppuun siihen liittyvän tehtävän! Loppuun! Noin vain! Uppouduin kirjan maailmaan, pääni vilisi pohdintoja, sormet riehaantuivat näppäimistöllä niin, että jouduin jopa hillitsemään ettei annettu sivumäärämaximi karkaa käsistä.

Tuntui hyvältä. J Ä R J E T T Ö M Ä N hyvältä. Opiskelu ei olekaan aivan saatanasta, enkä minä.

Se vaikea kirjakin on mukana täällä. Ajattelin, että annan sille (ja itselleni) uuden mahdollisuuden. Mutta minun ei ole pakko. Ymmärsin, että minun ei pidä piiskaamalla piiskata itseäni. Jos tämä ei suju nyt, niin voin kokeilla uudestaan kuukauden päästä. Voin kokeilla uudestaan vaikka hitto puolen vuoden päästä!

Se tässä tällaisessa opiskelussa on niin parasta! Kun on paljon kursseja, joilla ei ole deadlineja tai määrättyä suorittamisjärjestystä. On vapauttavaa, kun opintojaan voi suunnitella ja toteuttaa itselleen luontevalla tavalla. Kirjoittaa vaikka keskellä yötä tai vaihtaa tehtävän lennosta ja jättää sen odottamaan parempaa aikaa.

Kesällä, ja siitä venyen vanuen syksyyn, oli se kvantitatiivisten menetelmien kurssi, joka aiheutti minulle vastaavan pään sisäisen paskamyrskyn. Annoin itselleni aikaa ja arvatkaa mitä? Suoritin loppujen lopuksi kurssin tehtävän nelosen arvosanalla. Ehkä myös nämä sosiologian neljä traditiota vain odotuttavat sitä oikeaa aikaa loksahtaakseen kohdalleen. Kun vaan annan itseni vapautua ja teen jotain muuta, jotain joka juuri silloin sujuu paremmin.

 

Rähmällään

Urghh. Uuden vuoden alun kuuluisi kaiketi olla hiplettiä ja serpentiiniä. Näin ainakin minun maailmaani vyöryy tuolta somemaailmasta kaikkea sen suuntaista – uusia alkuja, uusia suunnitelmia, uusia jännittäviä odotuksia, ryhtiliikkeitä ja pursuavaa energiaa.

Ja sit oon minä. Tyyppi, joka raahustaa uuden ihanan vuoden neljättä päivää tukka silmillä, samat pieruverkkarit jalassa, naama nurinpäin.

26166287_977796162367378_1045987260932481247_n

Joululomasluibailun ja kuhan vaan löllöttelyn jälkeen arki löi naamaan märällä rätillä. Minunhan oli tarkoitus lomailla vain joulunpyhät, mutta hupsistakeikkaa aloitin täysipäiväisen lorvailun jo viikkoa ennen aattoa. Nyt sitten opiskeluun paluu ja arki tuntuu järjettömän tahmealta ja pää tyhmältä. Nyt on esimerkiksi semmoset kakspuolsataa sivua luettavana puisevaa tekstiä in english (kirjasta, jonka laina-aikaa enää alle viikko jäljellä ku joku on keksiny koko ajan paljo tähellisempää tekemistä niinku suklaan syönti), sellasta tekstiä joka ihan kotimaisenakin meinaa pölähtää pahasti yli hilseen. Tämän tehtävän jälkeen on luonnollisesti odottamassa, nyt jo hönkimässä niskaan toinen samanlainen. Oon vähän jo tarponut tekstiä läpi, hokenu en tajjuu ja ajatellu perhosia. Byääää!

(Plussaa opiskeluissa kuitenkin se, että muistin ilmoittaa itseni harjoitteluun! Nyt tosin pitää vielä löytää se harjoittelupaikka…muuuuut siis kaikessa tässä tahmeudessa onnistuin edes hetkellisesti olemaan supertehokas! Ilmottautumisaika kurssille alkoi klo.19.30 ja ryhmä oli täynnä klo.19.31. Minä olin toinen ilmottautuneista, wuhuu!)

Opiskelun lisäksi ihan koko maailma on kökkö ja minä rähmällään. Havunneulasia on enemmän lattialla kuin oksilla, tiskialtaassa vyöryy paistinpannuja ja kakkulautasia, kissan hiekkisten ympärillä on oma biitsi (en ymmärrä miten se hiekka kantautuu sieltä katollisesta lootasta ulos metrien säteellä!), viherkasvit nuupottavat. Torppa ja pää on molemmat räjähdystilassa, mutta en jaksa siivota kumpaistakaan.

Mikkään ei huvita ja kaikki on pyllystä. Tammikuu on uusi marraskuu!