Helmikuun hupsut x 3 [ + kirjavinkkejä!]

Helmikuu on aina ollut mulle kuukausista vähän sellainen…mehh. Jos pitäisi vuodesta valita kaksi inhokkikuukautta, niin ylivoimainen voittaja olisi marraskuu ja toiseksi kiiruhtaisi helmikuu. Helmikuu siis…se vaan on niin

kylmä ja

ei vielä kevät, mutta melkein

mutta ei sit kumminkaan vielä

ja sanoinko, että

KYLMÄ.

Helmikuuhun mahtuu kuitenkin paljon hyvääkin (kuten esimerkiksi ihana ihana ihana valo kaiken sen pimeydessä vaeltamisen jälkeen!)  ja nyt haluankin jakaa kolme sellaista ihan hupsua minun helmikuustani:

MINIMUNA

Siis ou mai gaad, tarviiks tätä edes selittää? En tiedä kuka kanoista on ollut asialla, mutta joku on ilmeisesti antanut siis ihan kaikkensa talven sulkasadon jäljiltä.

28276468_1006498432830484_4457653863877230785_n

STORYTEL

Rehellisesti sanoen käyttömukavuuksiltaan pidän ehkä kuitenkin enemmän BookBeatista. Köyhänä opiskelijana sanoin BookBeatin nyt hetkeksi irti, mutta helmikuun Jyväskylän reissua (siis bussimatkoja) varten otin Strorytelin kokeiluun ilmaiseksi kahden viikon ajaksi. Olen aivan hurahtanut äänikirjoihin ja e-kirjoihin! Edelleenkin ylivoimaisesti enemmän rrrrrakastan Ihan Oikeita Kirjoja, mutta kaksi isoa, oikeat kirjat voittavaa, plussaa näissä nykyajan hömpötyksissä on:

+ voin kuunnella kirjaa autossa (lukeminen aiheuttaa matkapahoinvointia)

+ voin lukea e-kirjaa sängyssä ennen nukkumaan menoa (lukulamppu häiritsisi Jereä)

Tämän kahden viikon kokeilujakson aikana ehdin kuunnella/lukea kolme opusta, joita voin suositella:

Anna-Leena Härkösen novellikokoelma Ihan ystävänä sanon, sellaisille jotka ylipäänsä pitävät Härkösestä ja jotka haluaisivat lukea, mutta keskittymiskyky ei juuri nyt jostain syystä riitä mihinkään isompaan

Laura Mannisen & Sanna Majurin Kaikki anteeksi sellaiselle, joka haluaa lukea jotain ei-sitten-ollenkaan-hömppää. Vakava, koskettava tarina parisuhdeväkivallasta selviytyneestä.

Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää, en yhtään osaa kuvailla millaisille tyypeille! Tämä oli jotenkin tosi ristiriitainen kirja. Mainostaa olevansa hersyvää huumoria, mutta ei minun mielestäni (eikä esimerkiksi Älä ota sitä vakavasti -blogin Suttastiinan), vaikka yleensä olen kuivan ja/tai mustan huumorin ystävä. Jokatapauksessa, kirjan hivenen neuroottisen ja ahdistavuuteenkin asti kirjaimellisen ja sosiaalisesti toistaitoisen kolmekymppisen naisen käänteiden seuraaminen oli mielenkiintoista. Kirjan juoni oli mielestäni hyvä, jopa yllättävä, ja siis tää nyt vaan oli todella k o u k u t t a v a.

PINAATTI-FETAPIIRAKKA

Hyvä ruoka ja aika helkkarin paljon parempi mieli. Tein tätä helmikuussa kaksi kertaa, koska yksi nyt ei vaan riitä. Reseptin löysin täältä, mutta olin sen verran laiska ja aikaansaamaton  tehokas ja aikaa säästävä, että pohjan taioin suoraan kaupan pakastealtaasta.

Aijjaijai tästä tuli heittämällä yks uusi lemppari!

IMG_20180221_185545_809

Tästäpä se ihan kohta on helmikuu taputeltu ja käännytään maaliskuuhun, kevääseen! Ja voi pojat kuulkaas, maaliskuussa minulla on edessä vaikka mitä!

Kanan kalkkijalka

Syyhypunkki (Cnemidocoptes mutans) aiheuttaa kalkkijalan nimellä tunnettua loissairautta. Syyhypunkit kaivautuvat syvälle ihoon, ja sivutuotteena jalan pinnalle kertyy kuolleen ihon muodostama paksu, rustomainen pintakerros. Kalkkijalan hoito on melko työlästä, mutta kunnolla hoidettu kana paranee siitä täydellisesti.” (Helena Telkänranta: Kanojen maailma)

Oireet: Korostuneet suomut. Kutiaa.  Jalat karhean ja suomuttoman näköiset. Jaloissa saattaa olla ”rupia” jotka itse asiassa ovat punkkien ulostetta ja kuollutta solukkoa. Pahoissa tapauksissa jalat voivat olla kokonaan ”ruven” peitossa, näyttäen siltä kuin jalat olisivat täynnään kasvaimia tai jotain sienikasvustoa. Päästessään rauhassa kasvamaan aiheuttaa varpaiden virheasentoja, vaikeuttaa eläimen liikkumista ja on melkoinen bakteeripesäke, johon saattaa kehittyä pahoja tulehduksia.” (Munanetti -keskustelupalsta)

Hiphei ja hurraa! Lähes viisi vuotta potpottilan pitäjän uraa takana täysin tauditonna ja ötökätönnä, mut ei enää. Nuoren kukkopojan kinttuihin on iskenyt pahemman kerran kalkkijalka. En tiedä mistä se on peräisin – voi tarttua esimerkiksi ihan vaan ulkoillessa tai sitten on saattanut kulkeutua kesällä hankkimiemme silkkikanojen mukana (vaikkakin niiden jalat tarkistettiin ostohetkellä).  Märät ja likaiset tilat ovat myös oivallinen kasvualusta kaikenlaisille öllimönkiäisille, mutta meidän kanalassa on kyllä minun mielestäni ollut kanojen oltavat aina hyvät. Telkänranta myös kirjoittaa, että useimmiten tartunta on saatu jo pikkupoikasena, mutta oireet kehittyvät vasta aikuisella iällä.

DSC_0047

Tässä on aika hemmetin kovasti itseään sättinyt, sillä jalat ovat päässeet jo todella, siis todella pahaan kuntoon, eikä me olla sitä älytty. Nyt vasta tajuttiin tilanne ja vain siksi, että otettiin kukko eilen illalla sisälle persiön pesulle (näillä jää silloin tällöin kakkakökkäreitä roikkumaan takaliston höyheniin ja pestään ne pois, ettei kerry lisää ja aiheuta mahollisia muhimistulehuksia) ja nähtiin samalla jalat kunnolla.Järkytys oli aika suuri. Kukko, niin kuin silkit ovat, on hyvin matalalla maavaralla varustettu ja jalat ovat lähes kauttaaltaan höyhenten peitossa, joten näkyvyys jalkoihin normaalissa tilanteessa on huono. Lisäksi tämä yksilö on varsin arka, joten päivittäisillä kanalakäynneillä ei ole päässyt tiirailemaan eikä me muutenkaan kanoja juuri käsittelemällä käsitellä. Mut eijei, selitykset sikseen, ei silti ole nyt ollut ollenkaan kanamamma tehtäviensä tasalla ja ehkä olisi tarvetta tsekkailla näitä murusia aika ajoin tarkemminkin kuin vain silmämääräisesti.

Hävetyksestä ja järkytyksestä huolimatta halusin kuitenkin tulla kertomaan tästä(kin) asiasta avoimesti blogiin. Niin paljon olen teille potpoteista rupatellut ja muutamat teistä myös minulta neuvoja kysyneet milloin mistäkin kanojen hoitoon ja pitoon liittyvästä asiasta, että katsoin asialliseksi valottaa myös tätä puolta. Kun asiat ei sitten aina valitettavasti menekään niin kuin Disney-elokuvissa. Ehkäpä se tämäkin oli nyt sitten vaan koettava!

DSC_0043

Lohduttaudun nyt Telkänrannan sanoilla siitä, että kärsivällisyys palkitaan ja kukko siitä kyllä toipuu. Lisäksi lohduttaudun sillä, että tämä on kanaloissa ilmeisesti varsin yleinen vaiva ja ohjeita sekä kokemuksia kalkkijalan hoitamiseen löytää helposti.

Tänään tarkistimme muidenkin kanojen jalat ja ikäväksemme saimme huomata, että myös silkkirouvalla on kalkkijalan oireita. Onneksemme, ja sen onneksi, sillä kuitenkin on vain vähäisessä määrin! Silkkipojan ja silkkirouvan jalat joutuvat nyt siis liotus- ja lääkityskäsittelyyn. Tällä hetkellä muiden jaloissa ei onneksi ollut oireita havaittavissa, mutta varmuuden vuoksi aiomme antaa kaikille vähintään lanoliini/parafiiniöljykäsittelyn, ellei sitten supervarmuuden vuoksi jopa ihan lääkehoitoa kaikille.

Etenemme seuraavaksi siis näin:

  1. Liottelemme jalkoja mäntysuopavedessä päivittäin ja rapsuttelemme varovasti käsin ja/tai pehmeällä hammasharjalla möfnää irti. Tätä toistetaan niin monta päivää kunnes möfnät on saatu irti (sitä ennen lääkinnästä ei ole hyötyä, sillä punkit elää jalkojen ”suomujen” alla).
  2. Hankitaan Ivomecia (tappaa punkit) eläinlääkäriltä (toivottavasti sitä on saatavilla) ja parafiiniöljyä (tukehduttaa punkit) apteekista ja näiden seosta hierotaan huolellisesti kinttuihin, kahden viikon välein, 3-4 kertaa.
  3. Pohdinnassa, että hankitaanko myös lanoliinia levitettäväksi kinttuihin (tukehduttaa punkit). Myös tavallinen vaseliini kävisi, mutta Jere haluaa tilata mieluummin tuota.

Käytännössä homma on tänään mennyt siis niin, että:

Istuin kylpyhuoneessa ensin kukkopojan kanssa 20 minuuttia. Pitelin siis kukkopoikaa seisomassa jalkojeni välissä olevassa pesuvadissa, jossa oli mäntysuopavettä. Valot olivat koko session ajan pois päältä, jotta stressaava tilanne olisi kukolle edes hitusen siedettävämpi. Liottelun jälkeen Jere saapui paikalle ja otti kukkopojan syliinsä. Minä kuivasin sen jalat aloin rapsutella möfnää irti hammasharjalla sekä käsin ja pyyhkellä hieroen.

Sitten toistimme saman session kanan kanssa.

28511952_1360586580713901_1490810828_n

Möfnä mikä kukon jaloista irtosi oli aika vähäistä. Voi olla, että liotusta olisi pitänyt jatkaa kauemmin tai voi olla, että minun otteeni ovat liiankin hellät – kun ei nyt tässä satu olemaan tästä aiheesta aiempaa kokemusta.

No, joka tapauksessa, huomenna jatketaan! Huomenna jatketaan myös kanan kanssa samoissa merkeissä. Sen tapauksessa tosin voi olla, että päästäisin aloittamaan lääkehoito jo toisen liotuksen jälkeen, mikäli paikalliselta eläinlääkäriltä sitä vaan on saatavilla. Heti kun lanoliini saapuu käsittelemme joka tapauksessa koko parven.

28510792_1360586550713904_1536883460_n

Luin myös, että punkki leviää kosketustartuntana kanasta toiseen (ihmiseen ei, luojan kiitos!). Ilman isäntää ötökkä elelee jopa kuukauden. Ymmärsin näin, että punkit eivät välttämättä viipottele orsia pitkin kanasta toiseen, mutta oman mielenrauhan vuoksi on siivoushommatkin edessä. Pohdinnan alla on siis, että mitä tehdään kanalan irtaimelle, jolla kanat tallustelevat. Eli siis orsille, pesälaatikoille, kakkalaudalle ja niin edelleen. Kakkalaudalta saa helposti vetäistyä siinä olevan muoviliinan roskiin ja vaihdettua uuden tilalle, mutta muut tasot ja orret mietityttävät vielä. Hävitetäänkö esimerkiksi orret kokonaan ja vaihdetaan uusiin  vai vedelläänkö kaikki mahdolliset öljyllä tai jollain. Luonnollisesti purut lattialta lähtevät vaihtoon myös ja lattia putsataan.

Aivan älytön siivousurakka on siis edessä ja sopivasti juuri nyt kun seuraaville päiville on luvattu -30 asteen pakkasia tänne meidän huudeille. Hitsi kun meillä ei ole kanoille olemassa evakkotiloja, muuten näillä pakkasilla olisi saanut luonto hoitaa kanalan ötökkäongelman! Ja hitsin hitsin hitsi kun on talvi – kesällä kanalan myllääminen olisi huomattavasti yksinkertaisempaa! Toisaalta minulle jäi erinäisistä ohjeistuksista huolimatta vielä hieman epäselväksi, että täytyykö kanalan siivous aloittaa just nyt välittömästi (liuotusvaiheessa) vai vasta sitten kun aloitetaan lääkintä.

DSC_0050

Pitäkää peukkuja, että selätämme ongelman mahdollisimman pian ja kivuttomasti ja ettei tämä nyt räjähdä käsiin ja leviä lopuillekin potpoteille! Palailen vielä myöhemmin asiaan,  joidenkin päivien tai viikkojen päästä, riippuen siitä milloin loishäädön etenemisestä on uutta kerrottavaa.

Asiasta kiinnostuneille täällä hyvä tietopaketti kalkkijalkapunkin hoitoon ja ehkäisyyn!

 

 

Viikonlopun lempparit

 ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” tuli todetuksi tänä viikonloppuna. Eilisen päivää lorvailin omin luvin ihan miten sattuu, joten tänään heti herättyä päässä vilisti loppumaton lista niitä tekemättä jätettyjä. Mutta niin ne vain päivän aikana loppui, se lista ja ne tekemättömät.

IMG_20180223_202011_044

Mutta hei, niitä lempparijuttuja viikonlopulta siis!

Aloitin tänään koulutehtävän, jonka olin alunperin ajatellut palauttaa jo eilen. Aloittamisen lisäksi sain tehtävän myös päätetyksi, joten niin tai näin ja päivästä viis, se on palautettu.

Löysin jälleen Netflixistä sarjan, josta voin antaa vahvan hömppäsuosituksen! Jane the virgin on aivan hykerryttävän ihana, hupaisa ja symppis. Suosittelen erityisesti niille, joilla on mennyt edellisen illan viini-ilottelut hieman liian pitkälle tai niille, jotka ovat muuten vaan ihan höttöpäinä.

Viini-iloittelusta puheen ollen, viini-iloittelin. Sen seurauksena aamuyöllä, ei ihan-niin-seitin-ohuissa viineissä, ajatukseni kulkeutuivat kauas menneeseen. Eilen puin toppatakin, pipon, lapaset ja varustauduin puhelimen taskulampulla ja kiipesin ahtaaseen kylmään vinttikomeroon. Hain sieltä peltilaatikollisen rakkautta, ikävää, muistoja, harakanvarpaita ja oppimisen ylpeyden hetkiä, kun ensin kirjeistä katosivat tavuviivat ja sitten osasin kirjoittaa Ruotsissa asuvalle isälleni, että jag heter Pia. Tästä on luvassa postaustakin myöhemmin!

Tänään keskittyessäni varsin intensiivisesti opiskelujuttuihin havahduin jossain vaiheessa isoon säikähdykseen: MISSÄ HELVETISSÄ MEIDÄN KOIRA ON?!? Niin joo aivan…sehän oli juuri pari tuntia sitten lähtenyt miehen mukaan mökille. Kultakalanmuisti ja ympäristön havainnointi 10+

Tuuttasin instan täyteen tarinoita ja innostuin höplöttelemään myös kanoista. Hieman myöhemmin eräs toveri laitteli minulle viestillä kysymyksiä kanoihin liittyen. Tämä tällainen ilahduttaa minua suuresti aina!

Söin pitsaa, sipsejä ja karkkeja ja päätin, että (jälleen) maanantaina alkaa laihis. Tartteis kyllä oikeestikin alkaa. En mahdu enää kunnolla vaatteisiini ja jo vuosikausia sitten tein periaatteellisen päätöksen: isompaa kuin M-kokoa en osta. Niinpä, nainen, tee jotain. Onneksi maanantai on kuitenkin vasta huomenna.

Jostain syystä ajauduin pyytämään apua tarotkorteilta, tarkemmin sanottuna Ukon Pakalta. Ystävä nosti keskustelumme jälkeen etänä minulle kortin. Minä, yleisesti järkityyppinä ja skeptikkona tunnettuna, huomasin käsieni hikoavan vastausta odotellessa ja vastauksen saatuani minut valtasi huojennus ja rauha. Kaikki tuntui selvältä ja ihan okeilta, kysymykseeni liittyvä ahdistus väistyi. Siitäkin huolimatta, että tämä tyyppi jutteli kiville (joka myös tuntui ihan loogiselta).

28312953_1251724101596772_1565884102_n

Tämä sunnuntai-ilta onkin sitten enää täynnä vain tyytyväistä ja rauhallista löllöttelyä. Eikun vaan tästä kohti uutta viikkoa. Sinne olenkin ehtinyt jo värikoodata jos vaikka mitä!

Miesten ja naisten työt

Jotka seuraa minun instan tarinointia tietävätkin, että opiskeluihin kuului tällä viikolla kaksi haastattelun tekoa. Aihe haastatteluun annettiin valmiina ja se käsitteli kotitöitä ja niiden sukupuolisidonnaisuutta. Taustamateriaalina oli kymmenen vuotta vanha artikkeli ja haastateltaviksi valikoin kaksi hyvin eri ikäistä ja eri taustaista henkilöä – nuoren lapsettoman, vasta vähän aikaa avoliitossa eläneen miehen ja keski-ikäisen vuosikymmeniä avioliitossa ja lapsensa jo täysi-ikäisiksi kasvattaneen naisen.

Oli hauskaa, ja ehkä vähän hämmentävääkin, huomata, että  niinkin vanha artikkeli ja näinkin erilaiset ihmiset noudattivat jokseenkin samaa kaavaa pohtiessaan mitä kotona tehtäviin töihin kuuluu ja kuinka ne perheessä jakautuvat. Innostuin pohtimaan myös omaa elämääni ja arkeani ja kah…vaikka olenkin välillä usein vouhkaamassa tasa-arvosta, naisen asemasta, suvaitsevaisuudesta ja oikeudesta elää niin kuin kukakin haluaa, raamien ja normien rikkomisesta, rohkeudesta ja vapaudesta, niin hupsistakeikkaa. Silti sitä vaan meilläkin on suhteen alusta saakka jotenkin luontaisesti ja itsestäänselvästi asetuttu niihin varsin perinteisiin miehen ja naisen rooleihin.

DSC_0030

En nyt tarkoita mitään sellaista, että täällä minä naisena laitan aamuisin naamani ojennukseen, valmistan miehelle paahtopaistia päivälliseksi kiiltävän puhtaassa keittiössä, kyselen päivän kuulumiset tämän palatessa töistä varoen rasittamasta omilla huolillani ja niiaa niksautan ja hymyilen kauniisti saadessani talousrahaa tai ostosrahaa johonkin kivaan itselle. Tai sitäkään, että mies ei löydä jääkaapista itse syötävää, osaa keittää edes kananmunia, ole koskaan pessyt pyykkiä tai ei tiedä missä imuri sijaitsee.

Mutta on siis joitakin asioita, jotka yleisesti voidaan mieltää miesten töiksi ja naisten töiksi, ja nämä yleisesti mielletyt työt on kyllä meidänkin arjessa justiinsa niitä. Jotkut hommat vaan ovat sellaisia, jotka toinen meistä hoitaa täysin tai ainakin pääasiassa ja on niistä vastuussa. Ilman, että koskaan on edes kyseenalaistettu, että miksi näin.

Otetaan muutamia esimerkkejä.

Mies ei koskaan, tai todella harvoin:

pyyhi pölyjä, pese vessaa tai luutua lattioita

puutu sisustusasioihin (esimerkiksi verhot, koristetyynynpäälliset, pöytäliinat, kynttilät ja mitä näitä nyt on)

suunnittele mitä syötäisiin tai laadi ostoslistoja, kokkaamisessakin päävastuu minulla

pese ikkunoita tai osallistu muuten ns. kausisiivoamiseen (kuten sauna tai keittiön kuivakaapit)

hoida kukkapenkkejä

Minä en koskaan, tai todella harvoin:

pilko polttopuita

tee lumitöitä tai leikkaa nurmikkoa

tiputtele lunta katoilta, puhdista räystäskouruja tai osallistu muutenkaan kiinteistöön liittyviin juttuihin (niinku jotkut kellarin räppänät pitää kuulema sulkea ja aukoa joskus ja mitä näitä nyt on)

lankkaa kenkiä

vaihda autoon renkaita, huolla autoa tai edes (omaa) polkupyörää

käsittele (kokonaista) kalaa tai valmista esimerkiksi jänispaistia

tyhjennä tuhkia pönttöuuneista

DSC_0037

Jos tätä oikein pohtimalla alkaisi pohtimaan, niin luulenpa, että esimerkkejä löytyisi vielä lisää. Mutta jo tästä jakaumasta näkee, että varsin selkeä sukupuolisidonnaisuus on olemassa. Tokikaan kaikkea ei selitä vain sukupuoli – selittävinä tekijöinä on varmasti myös omat mielenkiinnon kohteet  ja osaaminen (vrt. miehen kiinnostus sisustamiseen ja minun kiinnostukseni autoihin). Toisaalta toki voi pohtia sitäkin, että onko näidenkin taustalla kuitenkin olemassa sukupuolisidonnaisuutta. Että niinku lähtökohtaisesti ja yleistäen nämä kyseiset asiat eivät kiinnosta, koska olet mies tai nainen, ja siksi näihin ei myöskään kotona tartu tai ole edes opetellut.

Näiden asioiden ulkopuolelle jää kuitenkin roimasti asioita, joita tekee molemmat. Jotain enemmän, jotain vähemmän tai suunnilleen tasaisesti. Talon lämmittäminen, imuroiminen ja pyykinpesu ovat esimerkiksi sellaisia asioita, joita kumpikin hoitaa. Usein näitä määrittelee se, että kumpi ehtii, huomaa tai kumpaa ensimmäisenä häiritsee jonkin asian tekemättömyys, ja näin ollen tarttuu toimeen. Usein esimerkiksi minä ärsyynnyn nopeammin nurkissa vilistävistä villakoirista ja vastaavasti mies on se, jonka puhtaat sukat loppuvat nopeammin. Tällä hetkellä talon lämmittämisen sanelee miehen työvuorot – hän hoitaa ennen iltavuorojaan, minä puolestani silloin kun hän on aamuvuorossa. Arki rullaa varsin mukavasti ja luottavaisesti.

Oletteko te pohtineet kuinka kotityöt jakautuvat teidän arjessanne, tai innostiko tämä postaus pohtimaan? Miksi asiat tapahtuvat niin kuin ne tapahtuvat? Mielenkiinnolla kuulisin muidenkin tarinoita! Jätä kommenttia joko kommenttiboksiin tai jos oikein innostut, niin kirjoita aiheesta oma postaus (ja vinkkaa siitä)! 🙂

Paikoillanne, valmiit, värikoodaa!

Aikataulutetusta on vain lyhyt matka kiireiseen.  Minulla tämä matka kesti noin kaksi vuorokautta. Kiireisestä seinille hyppimiseen, aivojen sulamiseen ja epätoivoon ei myöskään ole kovinkaan pitkä matka, mutta sinne saakka toivottavasti ei tarvitse mennä, vaikka elämän sisältö ja rytmi heittivätkin nyt aivan täyskäännöksen, kuperkeikan, kärrinpyörän ja hasta la vistat.

28308890_1006493072831020_1077008686_n

Kotiin palattuani, ennen kuin ryhdyn mihinkään muuhun, otin tehtäväkseni kalenterin ja bujon järjestämisen. Violettia, vaaleanpunaista, sinistä, vihreää, punaista ja tavallista mustekynää. Värikoodaan kurssit ja kalenterini, elämäni. Vihreä tarkoittaa kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä, sen tehtäviä ja deadlineja. Violetti viskaa minut kirjoitusviestinnän perusteisiin, pinkki ilmoittaa maaliskuun alussa alkavasta sosiaalisten ongelmien ja eriarvoisuuden kurssista. Punainen heittää väkäsiä tehtyihin ja jakelee käskyjä: siivoa, käy kaupassa, kirjaston eräpäivä, LEIVO PIIRAKKA, muistuttaa bussilippujen ostamisesta. Sininen on jännittävin ja odotetuin – se kertoo harjoittelun alkamisesta, ennakkotehtävistä, sovitusta tapaamisesta ohjaajani kanssa. Merkintöjä valuu kalenterin marginaaleihin, kun laatikkoon ei enää mahdu. Sivuille piirtyy nuolia, huutomerkkejä, alleviivauksia. Sekä sydämiä sovituista ystävien tapaamisista, viikonloppuriennoista.

Kalenteriin, ja elämääni, piirtyy uusia jännittäviä sanoja. Pelottaviakin. Connect-verkkotapaaminen. Kandiryhmä.  Harkkamiitti. Deadline. Käsiteanalyysi ja tutkimusraportti.

28308208_1006509552829372_1450302106_n

Muistan, kun joskus kauan sitten kalenterissani oli vain tosi tärkeitä merkintöjä – siis niin kuin esimerkiksi imuroi! tai sarjan X kausi 247887312 alkaa tänään! tai juo viiniä! Suurin osa kalenterista oli tyhjä. Vapaa. Avoin. Nyt kaikki tärkeä ja muistettava ei enää mahdu seinien sisälle, ei pieniin raameihin eikä kirjoittamatta pysy muistissa. Kalenteri näyttää täydeltä, täyttyvältä. Jouduin laittamaan ystävälle viestiä, että hei varmistatko mulle nyt ne viikonpäivät kun oot täällä, mun kalenteri täyttyy, raivaan tilaa. En muista milloin tällaista olisi viimeksi, ikinä, tapahtunut.

Ja silti vasta nyt, katsoessani kurssien sisältöjä, aikatauluja, värikoodatessani niitä kalenteriin, lisätessäni mukaan sitä ja tätä, selatessani sivuja huomaan – NYT olen vapaa, nyt olen avoin, nyt maailma on vapaa ja avoin. Nyt elämässäni on mielekäs sisältö, tarkoitus, eikä minun tarvitse muuta kuin hypätä mukaan ja ottaa se vastaan.

Ja juoda viikonloppuna viiniä, vaikka kalenterissa ei niin lue.

Aikatauluta mut

Ei mitään kissoista? Pikkulintukirjaa tai ”näin olen parempi palvelija” -selfhelppiä? Mitään edes kalastuksesta tai hiirestyksestä? Kiipeilytelineen kausisomistamisesta tai kissanmintun viljelyksestä? Oikeesti hei?

IMG_20180213_173513_900

Ylläoleva kuva teksteineen on alkuviikolta. Että nii nii, kaikkee muuta tää henkilökunta opiskelee, mutta ei niinku mitään tärkeetä.

Tosin aika puolivaloilla tämä alkuvuosi on mennyt sen kaiken muunkin opiskelun osalta. Jonkinlainen lukko on ollut päällä: mikään ei ole oikein inspiroinut, lukeminen tai luentojen katsominen on ollut hauki on kala -suorittamista, ajatus ei ole lähtenyt lentoon tai edes räpiköinyt sinne päin ja kirjoittaminen, hitto vieköön, on tuntunut pakolta.

Tämän viikon aikana lukko on lähtenyt avautumaan. Naristen ja kitkutellen, mutta avautumaan kuitenkin. Pääsin sisään erääseen oppimistehtävään, löysin kirjoittamiseen punaisen langan. Ei täällä edelleenkään mikään flow-tila ole päällä, niin kuin parhaimmillaan on ollut, mutta kuitenkin mummot ja hanget ja mitä kissanhäntiä niitä nyt on.

Nyt loppuviikosta, eilen ja tänään, ollaankin sitten oltu aivan opiskelun ytimessä eli lähipäivillä Jyväskylässä. En voi kyllä muuta sanoa, että ei olisi voinut parempaan saumaan tämä kirjoitusviestinnän perusteiden -kurssi sattua! Ollaan puhuttu muun muassa kirjoitusprosessista, sen haasteista ja niiden voittamisesta. Hei kukkuu, kuuleeko kohtalo!

Lisäksi nyt yllättäin koko alkuvuoden kroonistuneen lorvailun ja aikatauluttomuuden (tai siitä välittämättömyyden) jälkeen olenkin yhtäkkiä siinä tilanteessa, että minulla menee päällekkäin kolme kurssia ja niissä neljä erittäinkin eri tyyppistä tehtävää. Näihin tehtäviin liittyy vertaisarviointeja, verkkotapaamisia, yhdessä työskentelyä, luonnoksia, palautteita. Lisäksi niistä neljästä tehtävästä kolmella on deadline heti maaliskuun alussa.

Deadline! Ihan oikea deadline! Riemastuin tästä ajatuksesta suuresti, siitä, että olen hetkellisesti ainakin aikataulutettu. Ja vaikka suuresti nautinki työskentelystä yksin niin juuri nyt ja juuri tähän minä tarvitsinkin elämääni raamit ja jonkun sanomaan, että nyt nainen höpinää tötteröön!

 

Asioita, jotka ovat viime aikoina hymyilyttäneet

…kun lapsuuden aikainen kaveri kaivaa laukustaan itsetehtyä raakasuklaata tuliaiseksi, koska oon kuullu, että karkilla saa kavereita.

…kun hän kaivaa laukustaan myös skumppapullon. Ehkä samasta syystä?

…kissojen näkemys sisustuksesta.

27939413_1001518163328511_1966996395_n

…kun makuuhuoneessa pieni pyöreä pöllömatto on siirtynyt metrin verran paikaltaan, nätisti täyden kissankupin päälle, koska tarjottu ruoka on ilmeisen p a h h a a

…kun Jere työntää aamurähmäisten silmien, juuri heränneen naamani, eteen puhelintaan esitelläkseen myynnissä olevaa moottoripyörää, jota ajatteli ehkä mennä katsomaan

…ja siitä seurannut keskustelu. Jere: ”Mitä tykkäät, eiks tuo ois aika hieno kuitenkin?” Minä: ”Aika pappa?” Jere: ”No niinhän mieki oon jo aika pappa.” Niin kyllä, hänhän täyttää joulukuussa 30.

…tänään tämä pappa sitten lähti aamusella hymy korvissa katsomaan tätä pyörää. Autotallista kylläki löytyy jo yksi ennestään, mutta hei, menkööt. Eipähän tarvii ajella sit nahkahousuissa auringonlaskuun kun täyttää 40, kun saa huvinsa jo nyt.

… kun nappasin mökkilukemiseksi kirjahyllystä kirppislöydön, Pierre La Muren Punaisen myllyn. Photoshoppausta ja filttereitä 1800-luvun loppupuolelta!

27657492_999129293567398_6991413568001755763_n

…kun tulppaanit venyvät ja vanuvat ja rönsyävät ja ojentelevat kukkiaan maljakossa ihan miten sattuu. Ei minkäänlaista ryhtiä, järjestystä. Sulokkuutta kyllä, mutta se taitaa olla katsojan silmässä.

…ylipäänsä tulppaanit.

…se, että lähden ylihuomenna loppuviikoksi Jyväskylään. Kaikki asiat siinä hymyilyttää. Bussimatkat, veljen tapaaminen, kirjoitusviestinnän kurssi, josta en oikeastaan edes tiedä mitä odottaisin.

…kun tajuan, että BookBeatin käyttöoikeuteni päättyvät juuri tänään (katkaisin tilauksen nyt muutamaksi kuukaudeksi säästösyistä), ja olen juuri lähdössä monen tunnin bussimatkalle. Tämä ei hymyilyttänyt. Mutta se hymyilytti kun muistin, että minulla on vielä käyttämättä Storytelin ilmainen kokeilujakso!

Mille sinä hymyilet?