Paikoillanne, valmiit, värikoodaa!

Aikataulutetusta on vain lyhyt matka kiireiseen.  Minulla tämä matka kesti noin kaksi vuorokautta. Kiireisestä seinille hyppimiseen, aivojen sulamiseen ja epätoivoon ei myöskään ole kovinkaan pitkä matka, mutta sinne saakka toivottavasti ei tarvitse mennä, vaikka elämän sisältö ja rytmi heittivätkin nyt aivan täyskäännöksen, kuperkeikan, kärrinpyörän ja hasta la vistat.

Kotiin palattuani, ennen kuin ryhdyn mihinkään muuhun, otin tehtäväkseni kalenterin ja bujon järjestämisen. Violettia, vaaleanpunaista, sinistä, vihreää, punaista ja tavallista mustekynää. Värikoodaan kurssit ja kalenterini, elämäni. Vihreä tarkoittaa kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä, sen tehtäviä ja deadlineja. Violetti viskaa minut kirjoitusviestinnän perusteisiin, pinkki ilmoittaa maaliskuun alussa alkavasta sosiaalisten ongelmien ja eriarvoisuuden kurssista. Punainen heittää väkäsiä tehtyihin ja jakelee käskyjä: siivoa, käy kaupassa, kirjaston eräpäivä, LEIVO PIIRAKKA, muistuttaa bussilippujen ostamisesta. Sininen on jännittävin ja odotetuin – se kertoo harjoittelun alkamisesta, ennakkotehtävistä, sovitusta tapaamisesta ohjaajani kanssa. Merkintöjä valuu kalenterin marginaaleihin, kun laatikkoon ei enää mahdu. Sivuille piirtyy nuolia, huutomerkkejä, alleviivauksia. Sekä sydämiä sovituista ystävien tapaamisista, viikonloppuriennoista.

Kalenteriin, ja elämääni, piirtyy uusia jännittäviä sanoja. Pelottaviakin. Connect-verkkotapaaminen. Kandiryhmä.  Harkkamiitti. Deadline. Käsiteanalyysi ja tutkimusraportti.

Muistan, kun joskus kauan sitten kalenterissani oli vain tosi tärkeitä merkintöjä – siis niin kuin esimerkiksi imuroi! tai sarjan X kausi 247887312 alkaa tänään! tai juo viiniä! Suurin osa kalenterista oli tyhjä. Vapaa. Avoin. Nyt kaikki tärkeä ja muistettava ei enää mahdu seinien sisälle, ei pieniin raameihin eikä kirjoittamatta pysy muistissa. Kalenteri näyttää täydeltä, täyttyvältä. Jouduin laittamaan ystävälle viestiä, että hei varmistatko mulle nyt ne viikonpäivät kun oot täällä, mun kalenteri täyttyy, raivaan tilaa. En muista milloin tällaista olisi viimeksi, ikinä, tapahtunut.

Ja silti vasta nyt, katsoessani kurssien sisältöjä, aikatauluja, värikoodatessani niitä kalenteriin, lisätessäni mukaan sitä ja tätä, selatessani sivuja huomaan – NYT olen vapaa, nyt olen avoin, nyt maailma on vapaa ja avoin. Nyt elämässäni on mielekäs sisältö, tarkoitus, eikä minun tarvitse muuta kuin hypätä mukaan ja ottaa se vastaan.

Ja juoda viikonloppuna viiniä, vaikka kalenterissa ei niin lue.