Näitä blogeja seuraan [muun muassa]

Huomion, tykkäyksien ja kommenttien saaminen omassa blogissa tai omasta blogista jossain muualla on IHANAA. Myöntäkää pois, minä ainakin myönnän! Siksipä haluan nyt omalta osaltani kehaista muutamalla sanalla joitakin niistä blogeista, joita seuraan säännöllisesti (ja joita ei tule juuri muuten linkkailtua postauksissa tai osallistuttua keskinäisten kehujen kerhoon, haha!).

DSC_0040 (2)

Aloitetaan pienemmistä ihanista:

KOHTISUORA

Sailan juttuihin eksyin tutustumaan vasta kun itsekin muutin tänne WordPressiin. Ihania ja varsin naseviakin tarinoita kerrottavana hällä. Välillä niitä kepeitä, pieniä suuria juttuja ja havaintoja arkisista asioista, joskus hän taas tuuttaa eetteriin hyvinkin asiapitoista tekstiä, joskus ajatuksissa seilataan syvemmillekin vesille ja pohdintoihin.

THIS THING CALLED LIFE

Jos luonnonkosmetiikka ja veganismi ja muu aiheeseen liittyvä on sydäntäsi lähellä, niin suuntaos tänne! Blogi tosin päivittyy varsin harvoin, mutta etenkin kosmetiikasta riittää tarinaa, esittelyjä ja suosituksia bloggaajan instatilin Stories -osiossa!

VOIKO SUKKAPUIKOILLA MELOA?

Tänne kun itsensä klikkaa, niin tuntuu kuin sukeltaisi pehmeään syliin. Siltä, kuin menisi jonkun ihanan, sympaattisen ja ehkä hieman keskittymiskyvyttömän hölöttäjän sohvan nurkkaan istumaan ja puhaltelemaan tyynenä teetään ja kuuntelemaan – et sinä kuitenkaan itse ehtisi siihen väliin sanoa yhtään mitään. Hyväntuulista, arkista, todellakin sitä elämänmakuista ja aitoa tarinaa riittää. Käsitöitä harrastavalle suosittelen myöskin lämpimästi, joskaan itse en niistä mitään ymmärrä.

28511754_1011078979039096_1868351380_n

Sitten vielä muutama isompi:

MUA LEMMITKÖ VIELÄ, KUSTAA?

Siis tää nainen on vaan niin järjettömän hauska. Järjettömän hauska! Tästä blogista poistun joka kerta hyväntuulisena, silloin tällöin jopa ääneen naureskellen (tai vähintään hymähdellen!)

POLKA DOTS

Lempeitä, mutta myös teräviä, havaintoja elämästä ja ympäristöstä. Pidän hänen kirjoitustyylistään kovin! Päivittyy harmittavan harvoin, mutta aina uuden postauksen tullen asetun mukavaan asentoon lukeakseni sen heti, tai siirrän odottamaan seuraavaa kiireetöntä hetkeä.

VISUAL DIARY

Välillä ajattelen, että haluaisin osata kirjoittaa niin kuin hän. Kirjoitustyylinsä siis miellyttää ja etenkin viihdyttää minua todella paljon – lisäksi hänen elämänsä on mielenkiintoista, tai ainakin hän saa sen kuulostamaan siltä. Isoa plussaa ja sydämiä upeiiiiiiista kuvista Portugalista!

NORREBRO SUMMERS

Nimen tokan O:n yli pitäisi mennä poikkiviiva, mutta en tiedä miten se taiotaan näppäimistöstä. ENIVEI! Tämä nainen kirjoittaa piiiiiiitkästi ja se on ihana, ihana asia. Tekstit ovat viihdyttäviä, joskus samaistuttavia ja niissä on aina ajatusta. Postauksista kuplii elämänilo ja elämännälkä – myös niistä vakavampi henkisistä. Kannattaa ehdottomasti tutustua!

Oliko listalla tuttuakin tutumpia vai löytyikö jopa uutta luettavaa? Voit myös vinkata kommenteissa omia suosikkejasi tai ilmiantaa itsesi! 🙂

8 vastausta artikkeliin “Näitä blogeja seuraan [muun muassa]”

  1. Hahha, huomaa et elämä menny kieli vyön alla juoksemiseksi, blogi on ihan unholassa😂 nykyää jos on yhtää ylimääräistä aikaa tulee mentyä salille tai katsottua Netflixiä🙄 Nohh ei pidä ottaa stressiä, sitä on jo muutenki..

    Liked by 1 henkilö

  2. Mä olen löytänyt yhden (tai oikeastaan aika montakin) uuden suosikin: Stellan kolmas luonto, joka kertoo puutarhanhoidosta, remontista ja puutaloasumisesta (ullatyyyys!). Kivoja vinkkejä, mukava ulkoasu ❤ ja asiallista tekstiä.

    Sulla oli paljon samoja suosikkeja kuin itselläkin, erityisesti Nørrebro Summers on kiva! Ja Mua lemmitkö vielä, Kustaa? – aeva huikeeta settiä! Pssst: se on alt + o 😉

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s