Harjoitteluun lastensuojeluun ja muita opiskelukuulumisia avoimesta

Huiks ja kääks! Olin jo varmistanut tämän kevään harjoittelupaikkani yhdellä puhelinsoitolla (ai mikä pula sosiaalityöntekijöistä…), mutta silti minua jännitti aivan suhteettoman paljon eilinen haastatteluun meno, tulevan ohjaajani sekä johtavan sosiaalityöntekijän tapaaminen sekä sopimusten allekirjoittaminen. No, edellisestä työhaastattelustani onkin aikaa jo lähemmäs kuusi vuotta, niin ihmekös tuo!

Haastattelu meni joka tapauksessa hyvin ja odotan harjoittelua erittäin innoissani ja todella suurella mielenkiinnolla! Täällä meilläpäin lastensuojelun sosiaalityöntekijä hoitaa asiakkaansa kohdalla kaiken lähtien lastensuojelun tarpeen selvittelyistä mahdolliseen jälkihuoltoon saakka, ja kaiken siltä väliltä. Lisäksi yksikkö on pieni, joten pääsen tiiviisti mukaan, näkemään ja kokemaan kaikkea mahdollista työhön sisältyvää. Odotettavissa siis on, että pääsen näkemään aivan mielettömän läpileikkauksen tähän maailmaan ja ymmärrykseni sekä kokonaisuuden hahmottaminen hyppää varmasti aimo askeleen eteenpäin! Harjoittelu kestää 40 työpäivää, ja aloitan sen huhtikuun alussa.

28783662_1015745241905803_8647822410323591168_n

Keväästä on noin muutenkin tulossa siis aivan j ä r j e t ö n. Jos alkuvuoden pööpöilin omiani varsin verkkaiseen tahtiin nii wo-hou – hyvästit sille! Nyt maaliskuusta alkaen toukokuun loppuun kalenterini näyttää (värikoodattuna) tältä:

  • Huhti-toukokuun harjoitteluun liittyvän oppimispäiväkirjan täyttäminen ja helkkarin laajan (tutkimus)raportin kirjoittaminen +  se vajaat 38h töitä viikossa.
  • Kirjoitusviestinnän perusteet -kurssin verkkotehtävä (ryhmätyö) sekä käsiteanalyysi (yksilötyö), lähipäivät ja verkkotapaamiset, vertaisarvioinnit (No okei, tää on aika piis of keikki kurssi)
  • Sosiaaliset ongelmat ja eriarvoisuus -kurssi. Tiivistahtinen ja etäläsnäoloa (hahah!) vaativa verkkokurssi, joka sisältää pakollisen kirjallisuuden työn (8 sivua, ryhmätyö), tutkivan esseen (14 sivua, yksilötyö), muiden tehtävien lukemista ja niiden opponointia, verkkotapaamisia, oman tutkivan esseen esittelyvideon (?!!) sekä aktiivista osallistumista keskusteluun.
  • Ensi lauantaina on kandiryhmään (!!!!) ilmottautuminen, ja jos pääsen siihen (PAKKO PÄÄSTÄ!) niin sieltäpä sitä vasta saattaa kaikkea jännää tullakkin lisää.
  • Haluuuuun vielä nyt maaliskuussa saada sosiologian nykytutkimukset -kurssin oppimistehtävän valmiiksi (se on jo hyvässä vaiheessa!), koska sit on sekin kurssi suoritettu alta pois.

= yhteensä 23 opintopistettä (kun kandihommelia ei tokikaan lasketa mukaan).

Tuossa kun kalenteria pyörittelin niin mietin, että ohh no sitten kesäkuussa voisin pitää pienen lomabreikin ja huokasta. Mut sit minä tajusin, että ai niii ku eihän. Kun sit mun pitää ruveta kaivamaan jostain kivenkolosta kanditutkintoon kuuluvia pakollisia kieli- ja viestintäopintoja ( + käydä ylimääräisenä ruotsin valmentava kurssi, sillä jag heter Pia ei ehkä riitä tässä kohtaa) ja kirjottaa yks pikkujuttu niinku kandi (jonka deadline on lokakuussa) ja osallistua sen seminaareihin  ja sit nuita sosiologianki kursseja ois vielä muistaakseni kolme (mut niistä en ota ihan valtavia paineita nyt, koska voin suorittaa niitä sittenkin kun olen takaisin töissä).

Eli…hmm. Tilanne ehkä menee siihen, että mä havahdun joskus syksyllä siihen kun sataa vettä ja pilvet roikkuu ja silmäpussit roikkuu ja lehdet tippuu ja hiukset tippuu ja mietin, että mitä tapahtu.

Mutta arvaatkas mitä…OLEN IHAN SUPERINNOISSANI! 😀

28951486_1015746895238971_7951199927755866112_n

Aikaisempia opiskelupostauksia muun muassa opintovapaani alkutaipaleelta täällä!  Muutenkin opiskelujuttuja löytyy tuolta Opiskelu&Työt -otsikon alta. Erikseen voisin nostaa tähän vielä esiin aiheeseen sopivasti aiemman jännäyspurkauspostaukseni Jännittämistä ja itsensä voittamista . Ajankohtaisena nostona tähän vielä myös Opiskelun rahoitus -postaus, kun nyt yhteishaut alkavat olla kuumimmillaan ja jollakulla saattaa pyöriä ajatuksissa opintovapaa 🙂

13 vastausta artikkeliin “Harjoitteluun lastensuojeluun ja muita opiskelukuulumisia avoimesta”

  1. Pakko kommentoida, kun kuulostaa niin samalta ku oma kevät. 😀 Teen kans avoimessa (Tampereella) sosiaalityön aineopintoja ja töiden ohella on aika työlästä. Ei meinaa jaksaa keskittyä enää töiden jälkeen. Onneksi harjoittelijan roolissa ei tarvii ottaa niin kamalasti vastuuta. Tsemppiä siis kevään opintoihin ja harjoitteluun! 😊

    Liked by 1 henkilö

      1. Joo, olis kyllä hyvä, jos olis voinut ottaa jo nyt opintovapaata, mut toiveena on et pääsis joskus maisteriopintoihin ja sit vois ottaa opintovapaan. 😊

        Liked by 1 henkilö

      2. Minä tuhluroin kaikki jo nyt 🙈 Tosin maisteriopintoja on onneksi tarjolla monimuotona ja nimenomaan työssäkäyville suunnattuina…lohduttaudun sillä, siis jos nyt ikinä koskaan milloinkaan maisterihommelit on edes ajankohtaisia! 😂

        Tsemppistä sullekkin opiskeluun!

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s