Paluu arkeen

Moiii mitä kuuluu, huikkaan minua juna-asemalle vastaan tulleelle Jerelle ja jatkan heti perään sadattelua siitä, että eikö tämä lumisade lakkaa koskaan. Kotona kopistelen lumet kengistä ja nakkaan repun odottamaan eteisen nurkkaan. Vielä enemmän kuin pakkaamista inhoan laukkujen purkamista.

Keittiössä on vastassa kolme kissaa neljästä, makuuhuoneessa se arkajalkaisin, mutta sekin puskee ja antautuu siliteltäväksi. Kaikille iskee maailman hirvein nälkä aina minut nähdessään. Niin nytkin. Ruokin, silittelen, lässytän ja paapon, puhdistan hiekkalaatikon, leikitän hieman.

Virnistän Jerelle. Oli minulla sinuakin ikävä.

29365936_1022434594570201_5780340361901637632_n

Aamulla suuntaan kahden tyhjän puusäkin kanssa liiteriin ja takaisin sisään raahaten kahta täyttä. Ennen sitä olen ruokkinut, jälleen maailman nälkäisimmät, kissat ja laittanut itselleni kahvin tippumaan. Riki heiluttaa häntäänsä tarhassa. Lupaan, että tänään illalla pääsee taas kukikkaalle sohvalle.

Kirjoitan käsiteanalyysin sosiaalisesta pääomasta valmiiksi. Tutkin ja jäsentelen verkkokirjoitustehtävää matematiikan opettamisen ja oppimisen arvioinnin epäolennaisuuksista ja niiden epäsuotuisista vaikutuksista etenkin tyttöihin. Hyräilen mielessäni mä synnyin sinne missä tytöt ei osaa matikkaa ja ehdotan sitä tehtävämme otsikoksi. Tuskastun ja turhaudun sivunumeroinnista, sisennyksistä, tavutuksista ja tasaamisista, viittaustekniikoista ja pilkkusäännöistä.

Uusin kirjastokirjojen lainoja, tarkistan parin saatavuuden ja kirjoitan ostoslistaa. Jere laittaa viestiä, että joutuu jäämään ylitöihin ainakin kolmeksi tunniksi. Kierrän sekoittelemassa pönttöuunien hiilloksia, pienentämässä peltejä. Imuroin, tyhjennän ja täytän tiskikonetta ja keitän lisää kahvia. Kolme tuntia myöhemmin Jere laittaa viestiä, että menee vielä ainakin jonkin aikaa. Ei haittaa, vastaan, ehdimme kyllä kirjastoon ja kauppaan varmasti vielä silti.

Haen eteisen nurkasta repusta kirjan, jota luin viikonloppuna junassa ja kahviloissa, ja jonka olin aloittanut jo varmaan kuukausia sitten, mutta unohtanut tässä välissä hyllyyn.  Syön lukiessani hernekeittoa, jota Jere oli tehnyt pönttöuunissa viikonloppuna, ja syötyäni siirryn lukemaan selälleni sohvalle.

Jossain takaraivoni perukoilla joku minussa nalkuttaa, että hyllyssä olisi kyllä myös yhteisöt ja sosiaalityö, lapset ja sosiaalityö, eriarvoisuuden rakenteet, eriarvoisuus tappaa, huono-osaiset. Vaiennan äänet ja uppoudun 1800-luvun Pariisiin, porttoloihin ja Punaiseen Myllyyn, taiteilijoihin ja absinttiin, rakkauden nälkään ja sen saavuttamattomuuteen.

Ympärilläni on täydellinen hiljaisuus. Saan luettua romaanin loppuun ja päätän vaihtaa päivävaatteet ylleni viiden jälkeen iltapäivällä. Arki on ihan hyvä.

5 vastausta artikkeliin “Paluu arkeen”

  1. Paula Vesala on maailman enstex lahjakkain, ihanin ja viksuin muusikko, sanoittaja, säveltäjä, tuottaja ja ja..übersöpö ja ja ja….mä haluun maista oikeaa absinttia ja ja ja… sä kirjoitat tosi hyviä postauksia!!
    Kissoille kurrnau! Ja kanoille Kot!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s