Elämässä parasta: nukkuminen

Lauantaina en tehnyt mitään. Sen olin päättänyt ja päätöksessäni esimerkillisesti pysyin. Suurin osa päivästä meni torkkuessa. Tähän saattoi toki vaikuttaa se, että ansiokkaasti otin opiskelijan roolin todesta ja kompuroin kotiin neljältä aamuyöllä. Mutta epäilemättä suureen unen tarpeeseen ja minkään tekemättömyyteen vaikutti myös varsin raskas viikko.

Päivätorkkuilusta huolimatta myös yöunet maistuivat eikä Nukkumattia tarvinnut houkutella paikalle kun sohvatyynyn jälkeen pää painui sängyn tyynyyn. Tänään aamulla olinkin sitten ensimmäistä kertaa hereillä jo ennen kahdeksaa. Ilman herätyskelloa ja ilman mitään, silmät vaan aukes ja BING olin virkeä. Mutta tämähän ei siis käy laatuun, totesin, vapaapäivinä ei todellakaan nousta aikaisin, vaikka mikä olisi! Niinpä vetkuttelin sängyn pohjalla vielä pari tuntisen ihan vaan siksi kun voin.

Miksi herääminen ei ole koskaan vapaaehtoista, virkeää ja bingiä silloin kun oikeasti pitäisi herätä ja nousta?

IMG_20180328_220205_887

Olisi ihanaa voida viettää myös sunnuntai tekemättä mitään, mutta tässä vaiheessa en vielä sellaiseen täydelliseen suloisuuteen ja yltäkylläisyyteen voi tuudittautua. Toisaalta tänään on ollut hyvä ja levännyt olo, joten hommien tekeminenkään ei ole tuntunut uuvuttavalta. Essee, jonka deadline on viikon päästä, nytkähti taas mukavasti eteenpäin. Oikeastaan koko työstä ei puutu enää muuta kuin loppupäätelmät ja yhteenveto. Ensi viikonloppuna on myös ensimmäinen kandiryhmämme tapaaminen ja siihen liittyvät ennakkotehtävätkin ovat nyt paketissa. Sain siis nyt viikonlopun aikana kuitenkin jo paljon sellaista aikaiseksi mitä olin alunperin ajatellut riipiväni kasaan ensi viikon aikana. Tämä toki keventää sitten huomattavasti arkea, eli win-win.

Ensi viikko tulee kuitenkin, tästäkin huolimatta, olemaan varsin kiireinen, värikoodattu palapeli. Silloin ei ole luvassa myöskään viikonlopun tuomaa rauhaa ja latautumista, kun Jyväskylään siis jälleen tieni vie.

Siksi määräänkin itselleni paljon unta, lepoa ja rauhaa aina kun mahdollista. Nytkin ahkeroituani aamupäivän voin loppupäivän osalta siirtää kaiken ajatuksistani syrjään ja vain olla. Hautautua koiran tuoksuisen viltin alle, etsiä kaapin perukoilta unohtuneet keksi- ja herkkujemmat, lukea viikolla arjen mylleryksen ja kiireen alle jääneet blogipostaukset ja selailla somea kyllästymiseen saakka.

Tältäkö viikonloppu tuntuu? 🙂

 

3 vastausta artikkeliin “Elämässä parasta: nukkuminen”

  1. Kuulostaa täydelliseltä viikonlopulta. Eläimet näyttäisi olevan paniikissa taas;DD
    Jokos olet käynyt Vakiopaineessa? Paras baari täällä, sanon minä. Yatzinheitto lähes pakollinen kokemus!! Tosin baareja riittää, ja opiskelijoita, syksyisin taitaa asukasmäärä nousta 20 tuhannella kun ”te” pölähdätte kaupunkiin.

    Liked by 1 henkilö

    1. Joo hirveen ressaavaa elo näillä meijän elukoilla 😂

      Ja hei juu, tuli yhdellä tuopillisella käytyy vakkarissa! Tykästyin kyllä ja sanoinki veljelle, että jos asuisin Jykylässä nii varmaan siitä tulis mun kanttis 😀

      Tykkää

  2. En tiedä onko enää olemassa mutta silloin mun hurjassa nuoruudessa ku käytiin viettämässä amk-viikonloppuja kerran vuodessa Jyskylässä niin herkkupizzoja sai siitä yhdestä pizzeriasta ihan aseman lähellä 😀
    (eihän mun opiskeluista nyt niin kauaa oo, eihän? ;D )

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s