Ei muumitaloa lukita yöksi…

Tänä viikonloppuna kotimme nimettiin muumitaloksi.

Mieheni vaarin hautajaiset olivat eilen ja muu suku asuu ympäri Suomea – niinpä meille ilmottautui kolme yökyläilijää ja mikäpäs siinä. Perjantai ilta menikin kuulumisia vaihtaessa ja pikkutunneilla olimme juuri rupeamassa nukkumaan kun pihaamme kaarsi auto.

IMG_20180421_195035_096

Seinällämme on vaarin piirtämä veturi, hän oli ammatiltaan veturinkuljettaja ja sielultaan sitä elämänsä loppuun saakka

Autosta purkautui neljä sukulaistyyppiä lisää ja he marssivat meille sisään yösijaa etsimään. Uupuneet matkailijat eivät olleet jostain syystä päässeet varaamaansa hotskuun sisään eikä heillä ollut meidän kummankaan puhelinnumeroa – mutta onneksi yksi heistä oli käynyt meillä ennenkin ja osasi opastaa jengin meille!

No eipä siinä! Porukka sisään ja etsimään kaapeista kaikki mahdolliset tyynyt ja viltit ja siskonpeti pystyyn olohuoneen lattialle. Korkattiin siinä toki oluet vielä ja yö venähti vielä pienemmille pikkutunneilla saakka. Minä tietysti vielä huseeraamaan, että onko matkalaisilla näläkä ja siinä pastasalaatin mupelluksen seasta yksi kehaisi aikaisempaankin kokemukseen perustuen, että se tuo Pia on kyllä niin vieraanvarainen ihminen, että aina täällä saapi palastella.

Nii-i, miepä oonki Pohjois-Karjalan tyttölöitä. Ovi on aina auki ja kaikki ovat aina tervetulleita, paitsi näläkä.

Ja sitäpaitsi: 13 syytä, joiden vuoksi karjalainen on paras puoliso

2 vastausta artikkeliin “Ei muumitaloa lukita yöksi…”

  1. No jopas oli=) Palastella herätti muiston jostain kirjasta jonkan olen lukenut, äsken juuri kirjoitin kommentin Huovisen kirjasta, olisiko jostain hänen tuotantoaan..palastellaanko kainuussa? Pienemmät pikkutunnit lienevät jo aamuyöntunnit, suden hetkillä….aouuuuu!
    Mukavaa vapunviettoa serpentiinit kaulaan ja räikät soimaan!! ;D

    (onko joku turkkilainen muuten sulla kommenttivahtina, ne kun aina odotta hyväksymistä?;D)

    Tykkää

    1. Meillä ainakin palastellaan 😄

      Minä en tiiä miks mun tarvii sun viestit hyväksyä joka kerta! Tässä on sellanen systeemi, että kun joku laittaa ekan kerran kommentin nii se pitää hyväksyä – sen jälkeen tulee läpi ilman kommervenkkeja. Mut sun kohdalla viesti jää roikkuu ja oottamaan hyväksyntää aina! 🙄

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s