Asioita, joita en ymmärrä

Lakritsin ja jäätelön yhdistämistä. Jätski on hyvää ja lakritsi on hyvää, mutta kuka törppö sai päähänsä, että ne muka vois toimii yhdessä?

Konttorirottapäiviä kun ulkona paistaa aurinko ja on ihanaa ja tekis mieli jätskiä.

20180522_203526

Ihmisiä, jotka ei hikoile ja näyttää freshiltä, vaikka ulkona paistaa aurinko ja on ihanaa.

Sitä, että kanat parveilee kukkapenkissä, vaikka ympärillä olis vaikka kuinka vapaata tilaa myllätä sielunsa kyllyydestä.

IMG_20180524_210138_329

Etten ole vieläkään käynyt kesäkukkakaupassa.

Kun kissan oksennus mustavalkoraidalliselle matolle osuu aina sille valkoiselle raidalle.

Sitä, että mies käy kalalla joka ilta, mutta saaliiksi saa vaan vuosisadan krapulan. (Muahaha! 😀 )

Sitä, että jälleen alkaa olla yksi viikko harkkaa paketissa. Mihin mustaan aukkoon tämä aika menee?

IMG_20180523_164518_012

Sitä, että joskus stressaa ja ahdistaa aivan hulluna kaikki ja paria päivää myöhemmin kaikki on ihanaa. Ei mitään kaavaa tai logiikkaa tässä.

Opiskeluahistus ja karkuteille livahtanut motivaatio

Kesä on ihana, mutta

kuka haluaa kökkiä läppärin äärellä tai pölyisen kirjapinon takana, kun meillä täällä on helle ekaa kertaa kuukausiin  vuosiin ikinä?

33308691_1059549747525352_5785009459503824896_n

No joo. En minä pelkästään kesääkään voi syyttää, koska jonkinlaista motivaatiopulmaa on tämän vuoden puolella enemmän tai vähemmän ilmassa. Ihan riippumatta siitä onko maas’ ollu hanki vai iloisen vihreäksi ja vehreäksi helähtänyt pihanurmi.

Jonkinlainen opiskeluöveri ja kisauupumus tuntuu nyt myös olevan, koska koko tämän kevään kurssit ovat olleet todella laajoja, aikaa ja panostusta vaativia. Iloisesti nämä kurssit ovat myös limittyneet ja lomittuneet päällekkäin ja etenkin harkka on vienyt viimeisetkin mehut. Sitä on jäljellä enää reilu viikko noin niin kuin käytännössä, mutta harkkaan kuuluva laaja raportin kirjoittaminen on vielä tyystin aloittamatta – tai no, myönnetään, en ole vielä tehnyt elettäkään edes kirjallisuuden hankkimiseksi. Kaiken tämän jalkoihin on jäänyt kandikurssi, jonka ensimmäiset etapit on huiskaistu vaan jotenkin sinnepäin, niin näin, trallallaa ja hellurei, kasaan kun deadlinet ovat hönkineet niskaan. (Onnea vaan sille paralle, joka tehtäviäni joutuu opponoimaan – saattaapi olla haasteellista löytää hyvää sanottavaa.)

Ja jotta ihan varmasti menis naama nurinpäin ja sielu kurttuun niin totta kai minä myös stressaan valmiiksi niistä monista muista kursseista, joita suorittamatta vielä roikkuu ja kaupan päälle voi toki myös laittaa takaraivoon tykyttämään, että töihin paluu on marraskuussa. Vaikka tässä on aikaa vielä hurumykket jos vaikka mihin, niin ihan vaan varmuuden vuoksi ettei nyt vaan pääsis hyvä olo hiipimään paikalle.

33167897_1059549750858685_1863095588245995520_n

Minä en halluu osallistua seminaariin. Minä en halluu tehdä hakuja. Minä en halluu miettiä asiasanoja ja tietokantoja. Minä en halluu tehdä elettäkään aloittaakseni oikeasti kurssia, jolle ilmottauduin jo pari viikkoa sitten. Minä en halluu miettiä ammatillista kasvua enkä sensitiivistä etiikkaa, en sukupolviteorioita enkä sitä miten päin vittua nuorisolla menee.

Vaikka oikeesti mie halluunkin, mutta just nyt ei vaan jaksas eikä huvittas

ja alan kyllästyä siihen, että koko kevään ylläni ja ympärilläni on leijaillut sano pakko.

Kun kesä tuli

Niin minä unohduin ulos.

Historiallisen aikaisin järveen jätetty talviturkki – varmuuden vuoksi kaksi kertaa.

Karvaisia sääriä ja kainaloita, koska kesä yllätti, mutta mitä siitä. Bikinikuntoa ei saavutettu tänäkään vuonna, mutta joskus Jere minua lohdutti, että rantakunnossa ne hylkeetkin on, joten mitäpä siitäkään. (Ja kyllä, olen ihastuttava tyttöystävä.)

32752090_1055924751221185_5359285738414276608_n

32678223_1055924741221186_965601406549491712_n

32708073_1055924944554499_3865380496640835584_n

32662627_1055925051221155_1358736496344956928_n

Liian monta juotua punaviinilasillista. Useita halauksia, jälleen näkemisen riemua ja taas hyvästejä ja lupauksia, että nähdään vielä.

Kolme nuotiomakkaraa.

Suunnitelmia Suomenlinnoista ja Kallion pubikierroksista, aamuyön viileyteen hajoavia naurunremahduksia, saunasta punoittavia kasvoja (ja ehkä siitä viinistä), kesän ensimmäiset syödyt etanat.

Ehtimistä pyörällä juuri ja juuri kotiin ennen kuin taivas repesi. Sade tuli voimalla, kasteli sitä varmasti jo janoavan maan kauttaaltaan, puhdisti ilman. Ukkonen tuli yhtä nopeasti päälle, ei paljon aikaa kulunut välähdysten ja jyrinöiden välillä, kesti vain hetken, mutta näytti voimansa. Minä makasin kukkasohvalla ja kuuntelin.

Sekoamista kaikesta vihreästä ja keltaisesta ja vaalenpunaisesta ja vielä kerran siitä vihreästä, joka yhtäkkiä hyökyy kaikkialla ja niin hirveän pian, että melkein surettaa.

…ja nyt menen takaisin unohtumaan ulos.

Kuinka pihakeinussa opiskellaan – harhakuvitelma osa 1

Kannoin kirjaa mukanani ja pidin sitä vieressäni ehkä kolmisen tuntia. Tunnin verran siitä kirja oli avattuna. Ja ehkä noin puolituntisen verran minä oikeasti jopa luinkin sitä…

Muun ajan minä makoilin silmät kiinni pihakeinussa. Hain olohuoneesta tyynyn pihakeinuun. Otin somen täydeltä kuvia siitä kuinka tässä nyt opiskellaan pihakeinussa.

Lopulta luovutin siinä mitä en oikeastaan aloittanutkaan. Vein kirjan sisälle ja totesin olkoot.

IMG_20180511_113222_476

IMG_20180511_121825_434

Picture_20180511_135419214.jpg

Hippastelen paljain varpain pihanurmikolla. Paljastin sääreni auringolle, ne valkoiset ja karvaiset. Aurinko on jo piirtänyt topin ääriviivat talven jäljiltä olmimaiseen olemukseeni.

Sahaan syreenipuskasta lumen runtelemat oksat, heitän tuhkaa juurelle. Rapsuttelen haravalla vähän tuolta, sieltä, täältä. Hymähdän pihassa viivyttelevälle lumipenkalle, sitkeästi pysyy, kun varjossakin on lämpöasteita kakskytyks.

Mietin miten onnellista on, että minulla on vielä koko tämä kesä edessä täysin vapaana.

(Vaikka jossain vaiheessa kai täytyy muistaa myös se sanan vapaa etuliite.)

Niin niin. Mutta nyt on sitruunaperhosia, tuulikellon kilkatusta, hulluksi tullutta lipstikkaa ja rankkaa pohdintaa siitä, että lakkaisko varpaankynnet.

Kanoja ja kahvia

Istun yhdeltätoista ulkona juomassa aamukahvia ja katselemassa kanoja. Ulkona! Lämpimässä auringonpaisteessa! Päälläni on joka suuntaan lököttävät sydänkuvioiset pyjamahousut ja viininpunainen neuletakinkauhtana. En jaksa edes muistaa neuletakin ikää. Mutta siksi se onkin niin ihana, juuri oikeanlaiseksi pehmentynyt, kulahtanut ja lörpsähtänyt. Ja tässä minä tarkenen mainiosti juomassa aamukahviani ja katselemassa kanoja.

Picture_20180510_105955551

Picture_20180510_112340239

Kanankatselupenkki on yksi lempparipaikoistani pihassamme. Etenkin sitten kun ylös katoksi kaartuvat koivu ja pihlaja saavat kesäasun ylleen ja syksyllä, kun pään yllä roikkuu muhkeat pihlajanmarjatertut ja jaloissa rahisee värikkäät elämänsä antaneet lehdet. Mutta kyllä keväälläkin. Heti kun se sulaa ja kuivuu talven alta parkkeeraa peffa penkkiin ja katse kiinnittyy tosi-teeveeseen.

Picture_20180510_105920425

Picture_20180510_112312901

Kanoilla on jo täysi tohina päällä, minulla ei. Haen toisen mukillisen kahvia, ensimmäisestä mukillisesta puolet ehtii jäähtyä haaveillessa. Minulla on käsissäni neljä päivää vapaata. Neljä aamua ilman herätyskelloa, neljä mahdollisuutta istuskella aamukahvilla niin kauan, että se muuttuu päiväkahviksi. Näinä päivinä ehkä tartun haravaan, ehkä koulukirjoihin. Ehkä teen kaikkea ja ehkä en yhtään mitään.

Ready…steady…MULTAMANIA!

Sunnuntai-iltapäivänä eräs nimeltä mainitsematon Veera-kananen luikahti tarhan oven alta ja kaahotti menemään kurottelevat käteni livakasti väistäen pensaikkojen alle. Siellä viuhtoi ja kaivoi broiskunkoivillaan herkullisilla matoapajilla kosteat lehdet pöllyten. Tarhan sisäpuolelle jääneet kanssasisaret protestoivat asiaa niin pöyristyneinä ja äänekkäinä, että enhän minä niitä raaskinut jättää paitsi tästä riemusta…vaikka tiedän, että ulkonaliikkumiskielto kanoille on näin kevään korvalla voimassa.

Picture_20180508_185912079

Jäin siinä ihanan lämpimässä ja aurinkoisessa säässä seurailemaan kanojen touhotuksia ja siitä se alkoi. Pään sisäisen kutina. Pälyilevä katse. Vähän raapasen lehtiä sivuun tuosta raparperin päältä. OAAAAAAHHHHH MULTAMANIA IS IN DA HOUSE!!!

Picture_20180508_185851244

Sain silloin illalla vielä toppuuteltua itseni, mutta maanantaina töistä tultua en malttanut edes vaatteita vaihtaa ku läks. Kuopsuttelin kukkapenkit syksyllä kasaamieni lehtien alta esiin ja riemuitsen pienistä piipoista ja hentoisista vihreistä. Raahasin yks kaks kolme monta multasäkkiä varastosta ja levittelin penkkeihin niistä lisää kasvuvoimaa. Kasvavaa, rakkaani, kukoistakaa!

Picture_20180508_185634877

Purin talven aikana ruostuneen ja hajonneen nuotiosysteemihässäkän osiin (en edelleenkään tiedä miksi sitä tulisi kutsua, mutta siis kolmijalassa roikkuu ketjuilla iso ööö vati, jossa voi pitää tulta) ja väkersin pihlajan oksaan ketjun roikkumaan ja ketjujen päihin lyhdyt ja pienen metallisankon. Sankoon voisi laittaa ehkä murattia tai jotain muuta vihreää rönsyä. Vatiin ajattelin istuttaa mehikasveja, maksaruohoa, jotain sellaista, mitä niitä nyt on. Kolmijalkaan virittelin myös pienen metallisen sankon roikkumaan ja istutin lobeliaa.

Picture_20180508_185731994

Talvi oli tehnyt tuhojaan myös kasvihuoneessa. Lumien pudotteluista huolimatta viisi kattolasia oli sanonut riks raks poks. Kerkeshän tuo meillä kaksi kesää ollakkin, hemmetti, mutta onneksi vissiin ihan korjattavissa oleva juttu.

Picture_20180508_185829641

Ilmoitin Jerelle, että tänään minä haluan seota siemenistä. Työpäiväni venähti ja pääsimme vasta melko myöhään kauppaan saakka. En siis ehtinyt sekoamaan sydämeni kyllyydestä, pläräämään ja valikoimaan, haahuilemaan ja haaveilemaan. Ai miksikö? No siksi, että myös Jerellä alkoi korvien välinen kutina, pälyilevä katse. Se kun tuo motskarikausi kulkee käsi kädessä multamanian aikakauden kanssa…

Picture_20180508_190147776

Valkkasin kuitenkin pikaisesti koriin lobeliaa, krassia, kiinan asteria, kesämalvikkia ja cosmoskukkaa. Niitä tänään viskelin ja kuopsuttelin ja kaivelin ruukkuihin ja jemmailin kukkapenkkeihin ihan oravana. Josko tässä joku päivä ehtisi orvokkeja katsastamaan ja ehkäpä varastosta löytyneet auringonkukan siemenetkin voisi johonkin nurkkaan.

Picture_20180508_185704746

Purrrr hurrr kurrr. Kevät. Lunta on kyllä yhä edelleenkin meidän pihassa. Mutta kun niitä ei suostu katsomaan (ja rajaa kuvatkin niin kuin parhaiten taitaa, haha!) nii on meilläkin täällä ihan kevät hei! Jos ei muualla, niin ainakin kynsien alla.

Ihan vaan sitä ku nyt on niin hyvä

Perjantain harmaassa vesisateessa töiden jälkeen viskasin reppuun nopeasti kirjan ja kalsareita, tyhjensin jääkaapin kylmälaukkuun, puhdistin kissojen hiekkalaatikot ja painoin lopulta kotioven kiinni perästäni. Viikonlopuksi mökille!

31957687_1050781225068871_585167784883781632_n

31949441_1427024830736742_2906212568848662528_n

Meidän oli alunperin tarkoitus lähteä mökille kahdestaan, mutta seuraamme tarttuikin mukaan veljeni ensin yhdeksi ja sitten toiseksi yöksi. Perjantai-ilta pysyi harmaana ja märkänä, mutta kuistilla oli hyvä ja saunassa lämmin.

31498097_1050781268402200_5919317098349199360_n

32072780_1050781138402213_8263969238776020992_n

Lauantai-aamu avautui lämpimänä eikä sateesta ollut tietoakaan. Mitä pidemmälle viikonloppu ehti, sitä kauniimmaksi sää muuttui. Kirja unohtui repun pohjalle ja iloinen puheen pulputus täytti ilman. Vuoroin myös kaakatus, töötötys, tuuttaus, räpiköinti ja veden läiske. Kaksi joutsenta majoittui vastarannalle, samoin sorsat ja ties mitkä muutkin kväk kväk kväkit olivat saapuneet huudeille.

Toisena iltana varasin saunan kuitenkin yksin itselleni. Kaipasin hetken hengähdystä ja hiljaisuutta, omaa rauhaa. Nostin jalat seinälle ja kuuntelin silmät kiinni tulen rätinää, poksahtelua.

31968036_1050780648402262_8918461266150817792_n

31959785_1050781078402219_5146116757643067392_n

Kirjoitin aiemmin, että olen ollut todella töötti huhtikuussa ja huhtikuun jäljiltä. Riippumatta siitä kuinka paljon tai kuinka hyvin nukun, on väsymyksen määrä vakio. Lauantaina hymähtelin ja hymyilin itsekseni nuotiolla, katselin Rikin köllöttelyä varvikossa ja nautin auringosta kasvoilla. Veli sattui paikalle ja tiedusteli, että heillekö naureskelen? En en. Ku ihan vaan sitä ku nyt on nii hyvä.

32104815_1050781331735527_4445877972741652480_n

Mökkireppu lojuu purkamattomana olohuoneen lattialla, kylmälaukku unohtuneena ja tyhjänä keittiössä jääkaapin vieressä. Mökkivaatteet roikkuvat naulakossa. Eteisessämme tuoksuu nuotio, savu, nauru.