Kanoja ja kahvia

Istun yhdeltätoista ulkona juomassa aamukahvia ja katselemassa kanoja. Ulkona! Lämpimässä auringonpaisteessa! Päälläni on joka suuntaan lököttävät sydänkuvioiset pyjamahousut ja viininpunainen neuletakinkauhtana. En jaksa edes muistaa neuletakin ikää. Mutta siksi se onkin niin ihana, juuri oikeanlaiseksi pehmentynyt, kulahtanut ja lörpsähtänyt. Ja tässä minä tarkenen mainiosti juomassa aamukahviani ja katselemassa kanoja.

Picture_20180510_105955551

Picture_20180510_112340239

Kanankatselupenkki on yksi lempparipaikoistani pihassamme. Etenkin sitten kun ylös katoksi kaartuvat koivu ja pihlaja saavat kesäasun ylleen ja syksyllä, kun pään yllä roikkuu muhkeat pihlajanmarjatertut ja jaloissa rahisee värikkäät elämänsä antaneet lehdet. Mutta kyllä keväälläkin. Heti kun se sulaa ja kuivuu talven alta parkkeeraa peffa penkkiin ja katse kiinnittyy tosi-teeveeseen.

Picture_20180510_105920425

Picture_20180510_112312901

Kanoilla on jo täysi tohina päällä, minulla ei. Haen toisen mukillisen kahvia, ensimmäisestä mukillisesta puolet ehtii jäähtyä haaveillessa. Minulla on käsissäni neljä päivää vapaata. Neljä aamua ilman herätyskelloa, neljä mahdollisuutta istuskella aamukahvilla niin kauan, että se muuttuu päiväkahviksi. Näinä päivinä ehkä tartun haravaan, ehkä koulukirjoihin. Ehkä teen kaikkea ja ehkä en yhtään mitään.

Ready…steady…MULTAMANIA!

Sunnuntai-iltapäivänä eräs nimeltä mainitsematon Veera-kananen luikahti tarhan oven alta ja kaahotti menemään kurottelevat käteni livakasti väistäen pensaikkojen alle. Siellä viuhtoi ja kaivoi broiskunkoivillaan herkullisilla matoapajilla kosteat lehdet pöllyten. Tarhan sisäpuolelle jääneet kanssasisaret protestoivat asiaa niin pöyristyneinä ja äänekkäinä, että enhän minä niitä raaskinut jättää paitsi tästä riemusta…vaikka tiedän, että ulkonaliikkumiskielto kanoille on näin kevään korvalla voimassa.

Picture_20180508_185912079

Jäin siinä ihanan lämpimässä ja aurinkoisessa säässä seurailemaan kanojen touhotuksia ja siitä se alkoi. Pään sisäisen kutina. Pälyilevä katse. Vähän raapasen lehtiä sivuun tuosta raparperin päältä. OAAAAAAHHHHH MULTAMANIA IS IN DA HOUSE!!!

Picture_20180508_185851244

Sain silloin illalla vielä toppuuteltua itseni, mutta maanantaina töistä tultua en malttanut edes vaatteita vaihtaa ku läks. Kuopsuttelin kukkapenkit syksyllä kasaamieni lehtien alta esiin ja riemuitsen pienistä piipoista ja hentoisista vihreistä. Raahasin yks kaks kolme monta multasäkkiä varastosta ja levittelin penkkeihin niistä lisää kasvuvoimaa. Kasvavaa, rakkaani, kukoistakaa!

Picture_20180508_185634877

Purin talven aikana ruostuneen ja hajonneen nuotiosysteemihässäkän osiin (en edelleenkään tiedä miksi sitä tulisi kutsua, mutta siis kolmijalassa roikkuu ketjuilla iso ööö vati, jossa voi pitää tulta) ja väkersin pihlajan oksaan ketjun roikkumaan ja ketjujen päihin lyhdyt ja pienen metallisankon. Sankoon voisi laittaa ehkä murattia tai jotain muuta vihreää rönsyä. Vatiin ajattelin istuttaa mehikasveja, maksaruohoa, jotain sellaista, mitä niitä nyt on. Kolmijalkaan virittelin myös pienen metallisen sankon roikkumaan ja istutin lobeliaa.

Picture_20180508_185731994

Talvi oli tehnyt tuhojaan myös kasvihuoneessa. Lumien pudotteluista huolimatta viisi kattolasia oli sanonut riks raks poks. Kerkeshän tuo meillä kaksi kesää ollakkin, hemmetti, mutta onneksi vissiin ihan korjattavissa oleva juttu.

Picture_20180508_185829641

Ilmoitin Jerelle, että tänään minä haluan seota siemenistä. Työpäiväni venähti ja pääsimme vasta melko myöhään kauppaan saakka. En siis ehtinyt sekoamaan sydämeni kyllyydestä, pläräämään ja valikoimaan, haahuilemaan ja haaveilemaan. Ai miksikö? No siksi, että myös Jerellä alkoi korvien välinen kutina, pälyilevä katse. Se kun tuo motskarikausi kulkee käsi kädessä multamanian aikakauden kanssa…

Picture_20180508_190147776

Valkkasin kuitenkin pikaisesti koriin lobeliaa, krassia, kiinan asteria, kesämalvikkia ja cosmoskukkaa. Niitä tänään viskelin ja kuopsuttelin ja kaivelin ruukkuihin ja jemmailin kukkapenkkeihin ihan oravana. Josko tässä joku päivä ehtisi orvokkeja katsastamaan ja ehkäpä varastosta löytyneet auringonkukan siemenetkin voisi johonkin nurkkaan.

Picture_20180508_185704746

Purrrr hurrr kurrr. Kevät. Lunta on kyllä yhä edelleenkin meidän pihassa. Mutta kun niitä ei suostu katsomaan (ja rajaa kuvatkin niin kuin parhaiten taitaa, haha!) nii on meilläkin täällä ihan kevät hei! Jos ei muualla, niin ainakin kynsien alla.

Ihan vaan sitä ku nyt on niin hyvä

Perjantain harmaassa vesisateessa töiden jälkeen viskasin reppuun nopeasti kirjan ja kalsareita, tyhjensin jääkaapin kylmälaukkuun, puhdistin kissojen hiekkalaatikot ja painoin lopulta kotioven kiinni perästäni. Viikonlopuksi mökille!

31957687_1050781225068871_585167784883781632_n

31949441_1427024830736742_2906212568848662528_n

Meidän oli alunperin tarkoitus lähteä mökille kahdestaan, mutta seuraamme tarttuikin mukaan veljeni ensin yhdeksi ja sitten toiseksi yöksi. Perjantai-ilta pysyi harmaana ja märkänä, mutta kuistilla oli hyvä ja saunassa lämmin.

31498097_1050781268402200_5919317098349199360_n

32072780_1050781138402213_8263969238776020992_n

Lauantai-aamu avautui lämpimänä eikä sateesta ollut tietoakaan. Mitä pidemmälle viikonloppu ehti, sitä kauniimmaksi sää muuttui. Kirja unohtui repun pohjalle ja iloinen puheen pulputus täytti ilman. Vuoroin myös kaakatus, töötötys, tuuttaus, räpiköinti ja veden läiske. Kaksi joutsenta majoittui vastarannalle, samoin sorsat ja ties mitkä muutkin kväk kväk kväkit olivat saapuneet huudeille.

Toisena iltana varasin saunan kuitenkin yksin itselleni. Kaipasin hetken hengähdystä ja hiljaisuutta, omaa rauhaa. Nostin jalat seinälle ja kuuntelin silmät kiinni tulen rätinää, poksahtelua.

31968036_1050780648402262_8918461266150817792_n

31959785_1050781078402219_5146116757643067392_n

Kirjoitin aiemmin, että olen ollut todella töötti huhtikuussa ja huhtikuun jäljiltä. Riippumatta siitä kuinka paljon tai kuinka hyvin nukun, on väsymyksen määrä vakio. Lauantaina hymähtelin ja hymyilin itsekseni nuotiolla, katselin Rikin köllöttelyä varvikossa ja nautin auringosta kasvoilla. Veli sattui paikalle ja tiedusteli, että heillekö naureskelen? En en. Ku ihan vaan sitä ku nyt on nii hyvä.

32104815_1050781331735527_4445877972741652480_n

Mökkireppu lojuu purkamattomana olohuoneen lattialla, kylmälaukku unohtuneena ja tyhjänä keittiössä jääkaapin vieressä. Mökkivaatteet roikkuvat naulakossa. Eteisessämme tuoksuu nuotio, savu, nauru.

Että kirjoittamiseen asti viitsisi

Ensin minä hukkasin tunnit. Sitten lipesi päivät, kiiruhti viikot. En todellakaan tiedä minne huhtikuu livahti ja mikä on tämä toukokuun kolmas, joka kalenterin nurkassa ja läppärin alareunassa tönöttää, piirtyy muistiinpanoihin kahtena kaarena? Ei sanonut ees käsipäivää, tämä toukokuu, kun kiiruhti sisään, asettautui taloksi.

Sanoja, lauseita, ajatuksia ja asioita kulkee sormieni läpi, korvien välistä, kirjoittaen, puhuen ja kuunnellen. Tunnit, päivät ja viikot täyttyvät, informaatioähky on normi.

Yhtään mitään ei sitten täällä jaksa. Tai tänne ei enää riitä, ei sanoja eikä ajatuksia. Kaikki kepeä ja arkinen jää puolitiehen roikkumaan, hoippuu kantamattomiin, ei kasva tarpeeksi isoksi, että kirjoittamiseen asti viitsisi.

IMG_20180429_173940_360

Niin kuin että

on jo toukokuu eikä pöydän kulmalle tullut ostettua ainoatakaan narsissia

ja että aina kirjoittaessani narsissi minun on pakko tarkistaa etten tullut kirjoittaneeksi narsisteista.

Tulee jotenkin olemassa oloaan anteeksipyytelevä fiilis kun kaivaa lounastauolla esiin valmisruokapakkauksen

kun en nyt hitto tällä kertaa jaksanut kokata ja

vaikka tietääkin ettei ketään hei kiinnosta.

Kellarissa talvehtineista pelargonioista yksi innostui kukkimaan

ja orkidea puskee villinä uutta kukkavartta

vaikka filosofiani sisäkukkien hoidosta onkin hupsista saatana milloinkahan kastelin viimeksi?

Eilen kaadettiin iso kuusi tontin laidalta ja huokaistiin taivas! ja odotetaan lisää aurinkoa varjoisaan pihaamme

siltikin, vaikka viikon aikana lumi suli humisten meiltäkin (vaikka vielä sitä riittää)

ja paljasti raparperipenkin ja loputtomasti koiranpaskaa.

IMG_20180429_172746_438

On siis toukokuu ja kaikki herää ja kasvaa ja elää ja kurkottelee korkeuksiin. Minä kurkottelen lähinnä tyynyä ja herään yhtä väsyneenä kuin nukahdan. Huhtikuu vei mehut, jospa toukokuu palauttaisi.