Yllärikesäreissu Ranualle

Jere laitteli torstaina kesken työpäivänsä viestiä, että voitas lähtee huomenna reissuun. Minä kysyin et ai minne ja se vastas et Ranualle ja minä vastasin et joo.

Perjantain lähtö tosin vaihtui lauantai-aamulle, koska koko perjantai oli aamusta alkaen harmaa ja sateinen ja harmaa ja helvetin sateinen. Päätettiin siis lähteä reissuun moottoripyörällä, joten sateessa ja tuulessa matkaaminen ei ole ihan kaikista mukavinta, vaikka molemmilta kunnolliset ajopuvut ja niiden päälle vedettävät sadevaatteet löytyvätkin. Sitäpaitsi kun meillä ei varsinaisesti ole kiire, niin lähtöpäivää pystyi siirtämään – Jeren tarvitsee olla töissä vasta tiistaina.

IMG_20180630_112757_578

Ennen lähtöä minua jännitti kaksi asiaa:

  1. Mahdunko enää ajopukuuni?
  2. Näenkö jääkarhun?

Ensimmäiseen osioon olen jo saanut myöntävän vastauksen. Tai ehkä se oli sellainen kyllähkö, jos nyt rehellisiä ollaan. Huomenna menemme sitten tsippailemaan Ranuan eläinpuistoon ja toivottavasti näen sen jääkarhun ja pöllöjä ja iiiiik ilveksen ja oijoi naaleja ja punakettuja ja vaikka mitä muita.

IMG_20180630_170325_782

20180630_192011

Maanantaina sitten takaisin kotia kohti. Nämä pari yötä vietämme telttailen täällä RanuaZoo Camping -alueella – ehkäpä koko leirintäalueen JA eläinpuistoturistien ainoina lapsettomina tyyppeinä. 😀 Huomenna kamera varmasti laulaa ja runsasta kuvapostausta on luvassa, mutta vasta kunhan pääsen kotiin koneen ääreen. Sitä odotellessa kannattaa seurata instaa ja etenkin instastorya, se päivittyy takuulla ahkerasti!

On ollut niin kivaa, että ei ole muistanut kuvata

Joskus jostain kuulin, että sillon on ollut ihan todella onnistuneet bileet, kun niistä ei ole ainoatakaan kuvaa. No jaa, en aivan allekirjoita tätä, mutta nyt kyllä täytyy sanoa, että on ollut niin kiva viikko, että ei todellakaan ole muistanut ikuistaa yhtäkään hetkeä kameraan!

Viikko on silleen ollut ihan tavallinen, että siihen on sisältynyt muun muassa…

takapenkillinen tuoreita mansikoita ja skumppaa

extempore-puutarhabileet sisältäen niitä mansikoita, skumppaa ja mansikkakermakakkua

yli tunnin lenkki vesisateessa

ja onnellinen olo siitä sateesta ja viilenneestä ilmasta, olinkin jo muuttunut jotenkin nestemäiseksi vetkulaksi koko viikon jatkuneessa tukahduttavassa helteessä

toisessa persposkessa valtava mustelma, jonka syntyperästä ei mitään tietoa

arvosanaa vaille valmiiksi kärvistelty ja selätetty ruotsin valmentava kurssi

yksi (1) palautettu tutkimusviestinnän tehtävä

36407282_1089328121214181_6411821440563150848_n

iltatee ja verisuonet seisauttava supersuklainenmättömokkapala -istunto naapurin terassilla

saunatauolla kusipäähullunarsistisiaksi diagnosoitu mies jätkä eliö, itikoiden puremat nilkat, maailmanparannus ja suunnitelma seuraavan päivän uimarantailusta

ennen ja jälkeen saunaa muutama lasi punaviiniä

ja siitä syystä toteutumatta jäänyt uimarantailupäivä

hillittömästi naurua ja onnea ja kolmen naapuritontin rajojen yli kulkeutuneita viini- ja skumppalaseja

uusia kesämekkoja

ja jälleen muistutus siitä, että kesä on ihana ja kunpa se ei loppuisi koskaan.

Kissojen sielunelämä – täysin oma maailmansa!

Minä en aina ihan ymmärrä näitä minun kissojani. En nyt menis vannomaan, että tietääkö ne aina ihan itsekään, että mikä on homman nimi…

Kerron kaksi esimerkkiä!

Aloitetaan Pikkusesta. Pikkunen on meidän 13-vuotias, muita kohtaan hieman äreähkö kissa. Täysin minun kissani siis. On nukkunut tyynyni vieressä pennusta saakka, hakeutuu syliteltäväksi ja harvemmin rähisee minulle. No, tuossa muutamia vuosia sitten olin lomareissulla ja kotoa poissa siis yhdeksän päivää. En ollut koskaan aikaisemmin ollut poissa kotoa noin kauaa yhtäjaksoisesti. Tänä aikana Pikkunen oli rähissyt Jerelle (ei ollut saanut edes silittää), nukkunut keittiöntasolla hellan vieressä kaiket yöt ja kussut keittiön nurkkaan (tätä ei ole tapahtunut kertaakaan aikaisemmin eikä kertaakaan tämän jälkeen). Minulle osoitettiin mieltä muuttamalla keittiöön. Kyllä, matkani jälkeen kissa asui varmaan ainakin kaksi vuotta keittiössä. Ei todellakaan tullut enää tyynyn viereen nukkumaan tai edes olohuoneen sohvalle. Keittiöstä ei poistuttu.

Pikkusella on myös hieman traumaattinen tausta. Aikuinen kissa hyökkäsi sen päälle sen ollessa pentu ja minä sain pelastettua Pikkusen sen kynsistä. Kun viime syksyllä mietin kahden rescuekissan ottamista niin mietin myös, että kuinka Pikkunen siihen suhtautuu? Pelkää? Ahdistuu? Pakkaa tonnikalansa nyssäkkään ja muuttaa naapuriin?

No HAH! Näiden kahden uuden kissan tulon myötä Pikkunen rentoutui. Tuli pois keittiöstä! Nyt se asustelee ja elelee täällä niin kuin normaali kissa. Kuljeskelee ympäri taloa, vetää päiväunia sohvalla, tulee tyynyni viereen. Muut kissatkaan ei juuri vituta. Sähähtää kyllä jos liian lähelle tulee ja saattaa vetää tassulla pataan, mutta ei paniikkia. Ja muut kissat tietää, että oke, Pikkunen ei ole eikä tule olemaan kenenkään kaveri.

36246675_1086129534867373_4851763948560580608_n

Toinen esimerkki!

Kuvassa oleva kirjava kissa Amen (älkää kysykö) on toinen marraskuussa otetuista rescuekissoista. Sen taipale meillä alkoi melko hyvin, mutta jossain vaiheessa jostain syystä Trio-kissa veti herneen käkättimeen eikä siedä Amenia silmissään. Hätyytteli ja ajoi siis takaa aina nähdessään. Niinpä Amen muutti makuuhuoneeseen. Teki samat kuin Pikkunen, mutta majapaikkana oli makkari.

Järkkyhetkiä elettiin kun Amen karkasi ikkunasta ja oli kateissa lähes kolme vuorokautta. Karkureissusta ja siitä, kuinka karkulainen saatiin kotiin kirjoitinkin täällä.  Tuli siinä sitten tietenkin taas mietittyä kaikenlaista. Että alkaaks meillä tutustuminen ja luottamuksen rakentaminen taas alusta? Asuuks se taas pari viikkoa sängyn alla niin kuin silloin marraskuussa? Pelkääks se minua, kaikkea?

No HAH! Nyt tääki hyväkäs liikuskelee ympäri taloa ihan muina kissoina, vetelee päikkäreitä sohvalla, tulee viereen tai jalkopäähän ja norkoilee muiden ruokakupilla keittiössä. Riippumatta siitä onko Trio samassa tilassa vai ei.

Että sellaista sielunelämää. Pitääks näistä nyt sit päätellä jotain, että jos kissan elämässä tapahtuu jotain todella mullistavaa, niin palikat pään sisällä vetää eri järjestykseen? Joskaan seuraukset ei aina ehkä ole ihan loogiset tai odotettavat! 😀

Muita kissajuttuja:

Hänen kuninkaallinen torttunsa

Kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin

Kissa kukkaruukussa ja muita tarinoita

Kodittomat kissat

Sitten juhlitaan! Nauretaan ja iloitaan!

Oi, katsokaa, miten lainehet niin kauniisti rantoja kaulaa! Oi, kuunnelkaa, miten lintuset niin kauniisti lehdossa laulaa! Oi, ootteko nähnehet illan kuun ja kuullehet kuisketta metsän puun, min ylitse valkeat hattarat suvitaivaalla vaeltavat.

– Eino Leino

IMG_20180622_154050_094

Juhannusaatto alkoi harmaana ja raskaana, vesisade hakkasi kattoa ja kasteli kengät. Tämä ei meitä estänyt lähtemästä matkaan. Auton tuulilasin pyyhkimet viuhtoivat rytmikkäästi ees taas ees taas ja minä istuin etupenkillä ahtautuneena pieneen tilaan, jaloissani pelargonia ja jokin violetti.

Mökillä vaihdoin kumppareihin. Jere viritteli pienet tulet kaminaan. Ei oikeasti tarvitsisi, mutta harmaus ja uutuuden viehätys, lopultakin saatu mahdollisuus kuulla sisällä tulen rätinää, houkuttavat.

Puolen päivän jälkeen sade lakkasi. Harmaat pilvet väistyivät, muuttuivat valkeiksi, joiden takaa aurinko kurkistelee. Lämpimäksi ei voi väittää, kun tuuli pöyhyttää hiuksia ja humisuttaa lehtipuiden lehtiä, saa hoikat männyt taipumaan. Mutta eipä sada! Istutan pelargoniat, sen violetin ja muratit. Koivut saavat elää ja kasvaa paikoillaan, hehkua kesän vehreyttä nyt ja tulevana juhannuksena.

Tämän päivän ja yön vietämme mökillä kahdestaan. Huomenna saamme kaveripariskunnan mukaan vahvistukseksi kunhan toinen heistä lusii yövuoronsa ja unet sen jälkeen.

Sitten juhlitaan! Nauretaan ja iloitaan!

Tänään ollaan vielä hiljakseen ja rauhassa. Saunotaan, kippistetään kylmällä oluella, ja jos aurinko jaksaa paistaa saatan löytää itseni hyppäämästä alasti laiturin päästä. Minua naurattaa kun jääkaappi näyttää siltä, että kaupassa kävijää olisi uhannut vähintään nälänhädän tai maailmanlopun uhka.

IHANAA JUHANNUSTA KAIKILLE! ❤

Kuinka karkuri saatiin kotiin?

Instassa ja Facebookissa minua seuranneet jo tietääkin, että sunnuntai-iltana karannut kissa saatiin eilen takaisin kotiin turvaan. Kuinkas se tapahtui?

Istuin eilen aamupäivällä rappusilla tupakalla (kyllä) kun kuulin ”mau”. Olin ihan varma, että joopa joo, harhoja kuulen, mutta sitten kuului uudestaan ”mau”. Nousin katselemaan tontin vierustan puskia, nostin katseen ylös ja KISSA! Kissa männyssä! Siellä se kökötti oksan päässä noin kymmenen metrin korkeudessa. Ja siinä minä kökötin monta tuntia tuijottamassa kissaa männyssä.

Kissittelin ja yritin houkutella ruualla. Kissa hivuttautui oksaa pitkin männyn rungon viereen – ja sitten taas takaisin oksan päähän. Tunnit kului. Jere kävi kissittelemässä, anoppi kävi kissittelemässä, äiti ja isäpuolikin kävi kissittelemässä. Soitin palokuntaan ja tiedustelin voiko heitä pyytää hakemaan kissaa alas jos se ei sieltä itse uskalla tulla. Sovittiin, että huomenna (siis tänään) voivat tulla kokeilemaan jos kissa edelleen puussa.

Sitten syttyi idealamppu äitin ja isäpuolen päässä. Isäpuoli askarteli heeeeelvetin pitkän kepin päähän pehmusteet ja kantoi männyn juurelle kahdeksan metrin tikkaat.  Jere kiipesi tikapuita pitkin parin metrin päähän kissaa ja tönäisi sen alas sillä kepillä (joka näytti jättimäiseltä vanupuikolta). Samaan aikaan minä, veli ja äiti oltiin alhaalla ottamassa päiväpeitolla kissaa vastaan…

Kissa tippui peitolle eli pehmeä pudotus, mutta pääsi karkuun. Juoksi onneksi suoraan talon alle ja me perässä äkkiä tukkimaan reiät talon etu- ja takapuolelta. Jere ja veli mönki kissan perään talon alle, jossa veli sai takajaloista kiinni, mut kissa pääsi irti JA survoutumaan tukitusta aukosta ulospäin. Tässä kohtaa alkoi hitonmoinen häsläys! Isäpuoli sai sen verran hidastettua kissan matkaa ettei päässyt sujona metsään, vaan kissa joutui vaihtamaan suuntaa seinän viertä pitkin minun hyppysiini! Sain napattua kissan kiinni. Se puri, raapi, rimpuili, olin sen kanssa tuhannen solmussa ja SATTUI VITUSTI, mutta pidin kiinni ja sain kissan sisälle.

Sisällä kissa sähisi ja oli aivan paniikissa, juoksi sohvan alle piiloon. Minä painelin huuhtomaan revittyjä ja purtuja käsiäni juoksevan veden alle, äiti huolehti karkulaiselle ruokaa ja vettä, väistellen eteiseen levinneitä veritippoja. Minun oli lähdettävä terkkarille tarkastettavaksi, muistin sentään ennen lähtöä pyyhkäistä korvanlehden ja kaulalle noruneen veren. Kahakassa sain siis vekin korvanlehteen, muutamia käsiin ja rintaan ja oikean käden nimetön on purtu rei’ille. On muuten aikas saakelin kipeä ja turvoksissa. Jäykkäkouristusrokotus oli voimassa, mutta antibioottikuurin kirjoitti lääkäri (hyvää juhannusta).

IMG_20180621_093753_010

Loppujen lopuksi kaikki on ERITTÄIN HYVIN. Kissa tunnisti kodin kodikseen ja minut ihmisekseen ja käyttäytyy nyt niin kuin aina ennenkin. Puskee, kyöhnää, loikkii sänkyyn silitettäväksi ja kipittää jaloissa. Nukkuu vaatekaapissa mustien vaatteiden päällä, syö ja juo. Tarinalle saatiin täydellisen onnellinen loppu.

 

Kissa karkuteillä

Myöhään sunnuntai-iltana kissa livahti makuuhuoneen ikkunasta. Sunnuntai-illan jälkeen ei kissasta ole ainoatakaan näköhavaintoa.

Se on toinen niistä kissoista, jotka silloin marraskuussa meille muutti löytöeläinhoitolasta. Arvioivat tuolloin puolivuotiaaksi – minä arvioin nuoremmaksi, koska on meillä asuessaan ottanut hurjaa teinimäistä kasvuspurttia eikä ainoatakaan kiimaakaan ole vielä pitänyt. Nuori tytönheitukka vielä ja niin kaunis.

Itkeä tihrustan sen kauneutta ja sitä, että aloimme juuri olla niin hyviä kavereita, että antoi minun käsitellä melko hyvin. Ei se mikään sylikissa ole, mutta antaa nostaa. Puskee ja kiehnää ja kaipaa paljon silityksiä ja huomiota. Heti aamusta suikuroi häntänsä säärieni ympärille kun nousen sängystä. Itkeä tihrustan myös sitä, että kissalla on ollut rankka alku elämään ja nyt se on taas tuolla. Yksin ja peloissaan.

35534097_1076680579145602_2564411490815705088_n

Laitoin heti maanantaina ilmoitusta Facebookkiin paikalliselle löytöeläinhoitolalle sekä paikalliselle Facesivustolle kadonneista ja löytyneistä eläimistä. Ilmoitusta on jaettu lähes kolmekymmentä kertaa, toivottavasti ihmiset pitäisivät silmänsä auki. Ilmoitin naapurustolle kadonneesta kissasta, näytin kuvaa, kerroin, että se on arka eikä varmasti antaudu kiinni, mutta voitteko ilmoittaa jos näette? Pysäytin kissittelyreissulla ohi pyöräilevän naisen, hänkin lupasi katsella, ajaa kuitenkin tätä väliä päivittäin. Olen tutkinut naapurin ulkorakennukset, kurkkinut kuistien ja talojen alle.

Maanantaina aamupäivällä sain loukun lainaan ja se on ollut viritettynä talon nurkalla, siinä missä kissa on viimeksi nähty. Vesikuppi on ulkona, vaihdan tuoretta ruokaa loukkuun pari kertaa päivässä, vein hajuksi makuuhuoneen pikkumaton, jonka kanssa kissa on nujunnut ja tänään kiikutin pihalle myös pääasiassa sen käytössä olleen pesemättömän kissanhiekkalaatikon. Luin, että ”oman reviirin” tuoksu saattaisi houkutella.

Vilaustakaan ei ole näkynyt yli kahteen vuorokauteen.

Yritän lohduttautua lukemallani tiedolla karanneista kissoista. Luin, että karanneet ja pelokkaat kissat eivät yleensä lähde kauas, vaan piiloutuvat heti. Että arka kissa kulkee piilotellen eikä säikähtäneenä uskalla vastata edes omistajansa kutsuun, Että pelokas kissa saattaa pysytellä piilossaan päiväkausia ja lähteä liikkeelle vasta janon pakottamana. Niin toivon, että tämäkin olisi näin tehnyt. Ettei olisi lähtenyt kauas, juossut ketun tai ilveksen suuhun.

Minä niin toivon, että tällä tarinalla olisi onnellinen loppu.

 

Tuuli heittää ponihännästä karanneita hiuksia silmille

Aamuisin herään yhdeksältä. Tai no kahdeksalta, puoli yhdeksältä, varttia vaille yhdeksältä ja lopulta yhdeksältä. Minua ei väsytä, koska nukun edelleen öisin syvään, pimeään pudonneena (mikäli kesäöitä voi kuvailla pimeäksi).

35360485_1074105396069787_932833073823744000_n

Päivisin kirjoitan harjoitteluraporttia. Palaan työharjoittelun tunnelmiin, oppimiskokemuksiin, niihin syviin epätoivon hetkiin ja niistä ylipääsemisiin. Muistan sitä kiireellisesti sijoitettua nuorta ja sitä toista, joka pitäisi. Luen ammatti-identiteetistä, sosiaalityöntekijän ja asiakkaan suhteista, vuorovaikutuksesta ja reflektoinnista. Mietin millainen minä haluan isona olla. Ja millainen en.

Vastapainoksi raahaan yksi, kaksi, kolme räsymattoa laiturille. Upotan ne viileään veteen, käsivarret huutavat kiskoessani sitä kaikista pisintä ja vedestä painavinta mattoa takaisin laiturille. Hankaan juuriharjalla ensin toiselta puolen, sitten toisenkin. Mäntysuopa tuoksuu kesältä. Pyyhkäisen hikeä hiusrajasta ja mietin hyppäisinkö itsekin viileään veteen. En hyppää. Tuuli heittää ponihännästä karanneita hiuksia silmille.

35284254_1074105389403121_7524450577065967616_n

Iltaisin mietin lämmitänkö saunan. Joka ilta lämmitän.

Myöhäisiltaisin makasin sängyssä prinsessaverkon  hyttyssuojan alla, johon on kiinnitetty hempeän vaaleanpunaisia tekokukkia. Anoppi oli ostanut sen viidelläkymmenellä sentillä kirpputorilta. Jostain syystä mieleen palasi lapsuusmuistoja mummolasta. Mummolassa tein pesän tyynyistä ja peitoista leivinuunin päälle, otin sinne herkkuja mukaan ja Aku Ankkoja. Ne mummolan Aku Ankat olivat jotenkin erityisen hyviä, vaikka Aku Ankka tuli tuolloin meille kotiinkin. Niistä saattoi puuttua kansilehtiä ja ne olivat vanhoja. Ne tuoksuivatkin mummolalta. Makasin hyttyssuojan alla ja söin karkkia. Valikoin ensin hedelmän, sitten salmiakin. Amerikan pastilleja säästin viimeiseksi, koska ne ovat parhaita. Mietin, että olisin lapsena nauttinut tällaisesta aivan suunnattomasti. Nautin nytkin. Aku Ankan tilalla on Jari Tervoa.

DSC_0064

Mökilläkin minulla on rutiinit. Ne tuntuvat hyvältä, oikeilta. Rikilläkin on. Joka ilta viiden-kuuden aikaan, viimeistään seitsämältä, nenä kääntyy kohti keittiön kaappia ja kaapin päällä olevaa raksupussia. Koiran vartalo tekee ässän muotoista liikettä ja häntä heilauttaa yöpöydän virkaa toimittavalta jakkaralta tavarat lattialle.