Tuuli heittää ponihännästä karanneita hiuksia silmille

Aamuisin herään yhdeksältä. Tai no kahdeksalta, puoli yhdeksältä, varttia vaille yhdeksältä ja lopulta yhdeksältä. Minua ei väsytä, koska nukun edelleen öisin syvään, pimeään pudonneena (mikäli kesäöitä voi kuvailla pimeäksi).

Päivisin kirjoitan harjoitteluraporttia. Palaan työharjoittelun tunnelmiin, oppimiskokemuksiin, niihin syviin epätoivon hetkiin ja niistä ylipääsemisiin. Muistan sitä kiireellisesti sijoitettua nuorta ja sitä toista, joka pitäisi. Luen ammatti-identiteetistä, sosiaalityöntekijän ja asiakkaan suhteista, vuorovaikutuksesta ja reflektoinnista. Mietin millainen minä haluan isona olla. Ja millainen en.

Vastapainoksi raahaan yksi, kaksi, kolme räsymattoa laiturille. Upotan ne viileään veteen, käsivarret huutavat kiskoessani sitä kaikista pisintä ja vedestä painavinta mattoa takaisin laiturille. Hankaan juuriharjalla ensin toiselta puolen, sitten toisenkin. Mäntysuopa tuoksuu kesältä. Pyyhkäisen hikeä hiusrajasta ja mietin hyppäisinkö itsekin viileään veteen. En hyppää. Tuuli heittää ponihännästä karanneita hiuksia silmille.

Iltaisin mietin lämmitänkö saunan. Joka ilta lämmitän.

Myöhäisiltaisin makasin sängyssä prinsessaverkon  hyttyssuojan alla, johon on kiinnitetty hempeän vaaleanpunaisia tekokukkia. Anoppi oli ostanut sen viidelläkymmenellä sentillä kirpputorilta. Jostain syystä mieleen palasi lapsuusmuistoja mummolasta. Mummolassa tein pesän tyynyistä ja peitoista leivinuunin päälle, otin sinne herkkuja mukaan ja Aku Ankkoja. Ne mummolan Aku Ankat olivat jotenkin erityisen hyviä, vaikka Aku Ankka tuli tuolloin meille kotiinkin. Niistä saattoi puuttua kansilehtiä ja ne olivat vanhoja. Ne tuoksuivatkin mummolalta. Makasin hyttyssuojan alla ja söin karkkia. Valikoin ensin hedelmän, sitten salmiakin. Amerikan pastilleja säästin viimeiseksi, koska ne ovat parhaita. Mietin, että olisin lapsena nauttinut tällaisesta aivan suunnattomasti. Nautin nytkin. Aku Ankan tilalla on Jari Tervoa.

Mökilläkin minulla on rutiinit. Ne tuntuvat hyvältä, oikeilta. Rikilläkin on. Joka ilta viiden-kuuden aikaan, viimeistään seitsämältä, nenä kääntyy kohti keittiön kaappia ja kaapin päällä olevaa raksupussia. Koiran vartalo tekee ässän muotoista liikettä ja häntä heilauttaa yöpöydän virkaa toimittavalta jakkaralta tavarat lattialle.