Tulin vain kertomaan, että
Nukahdan sillä samalla hetkellä kun suljen silmäni. Olen aina kadehtinut ihmisiä, jotka saavat unen heti, pyörimättä, tuskastumatta ja hakematta ja nyt näinä iltoina minä olen ollut näitä onnekkaita.
Uneni on syvää ja avaan silmäni seuraavan kerran aina vasta silloin kuin taivas on kirkkaansininen, sinisyyden rikkoo vain valkoiset pumpulipilvet ja auringonsäteet leikkivät veden pinnalla.
…tosin myös herään joka ikinen aamu, en herätyskelloon, vaan itikkaan.
Olen saanut joka aamu valmiiksi keitettyä kahvia ja vastavuoroisesti olen kuorinut perunoita, porkkanaa, keittänyt soppaa, ruskistanut jauhelihaa, nirhannut tomaattimurskapurkkia auki aivan liian isolla puukolla ja pilkkonut salaattia. Kattanut pöytää ulos ja tiskannut laiturilla miettien samalla pulahtaisko uimaan, siitä noin vain, kesken arkisen askareen.
Olen juonut pullollisen luomupunaviiniä, joka maistui ensin oudolta ja sitten kuplivalta ja sitten taas oudolta. En päässyt kiinni siitä, että oliko viini hyvää vai ei, mutta se ei estänyt minua liruttelemasta viimeisiä pisaroita siihen ainoaan viinilasiin, jonka toin mökille ihan vain siksi, että kyllähän nyt viinilasi täytyy olla (vaikka ruoka syötäisiin pahvilautasilta).
Olen miettinyt, että miten ihanaa on, että minulla on tältä erää jäljellä mökkielämää vielä kaksi päivää ja niiden kahden päivän jälkeenkään minun ei ole enää pakko eikä kiire eikä mitään. Ja että niiden kahden päivän jälkeen on vielä edessä lukuisia uusia päiviä, edessä vielä paljon kesää, edessä vielä kaikki.
