Herkkua on siinä monenlaista

Alkukesäiset multamaniat, siemenhepulit ja hullunkiiltoiset silmät ovat tuottaneet tai alkavat pikkuhiljaa tuottaa satoa. Jossain vaiheessa, kun helteet ovat jatkuneet ja jatkuneet, Jere mietti, että näinköhän on liian kuuma minkään kasvaa – mutta yötäpäivää auki olleet kasvihuoneen kattoikkunat ja ovet sekä selkä vääränä kannettu vesi, niin kasvihuoneeseen kuin pihalla oleviin kasvatuslaatikoihin, ovat pitäneet ainakin toistaiseksi sadon hengissä. Vastaavasti kukkapenkit alkavat olla melko näännyksissä ja pihanurmikko on palanut keltaisille laikuille.

Picture_20180725_162605458

Picture_20180725_162541390

Näistä ollaan jo päästy nauttimaan

Kukkapenkissä hulluna rönsyävästä metsämansikasta ja kasvihuoneen ulkoseinustalla kasvavista herneistä. Herneitä ei kumpikaan meistä ole ehtinyt, tai muistanut, tukea mitenkään saati repiä juurilta riehakkaana reuhottavaa vesiheinää, mutta uutterasti on makean ihania herneitä ilmestynyt penkin täydeltä.

Sitruunabasilikasta, pikkubasilikasta ja pinaatista salaateissa. Salaatissa, johon on kasattu itse kasvatettuja lehtisalaatteja ja rucolaa sekä retiisejä. Yrteistä timjami sekä pihalla kasvavat ruohosipulit ja lipstikat ovat unohtuneet kantaa keittiöön saakka, samoin raparperi on jäänyt lähestulkoon unholaan – vaivaiset kaksi piirakkaa olen tänä kesänä leiponut, ja tehnyt lehdistä laattoja. Pakkaseen varsia kyllä riittää jos ei leipomushommiin tässä ehdi!

Picture_20180725_162421940

Picture_20180725_162353855

Picture_20180725_162638759

Nämä vielä odotuttavat

Mukavan kokoisen sadon tekevä tomaatti kasvaa pulleampana kuin koskaan, mutta yhtäkään punaposkista ei vielä ole. Pienet paprikat ovat täynnä lukuisia pikkuruisia ja vielä pikkuruisempia vihreitä paprikoita. Kasvihuonekurkku kukkii keltaisenaan, mutta sen enempää ei meille ole lupauksia antanut.

Samoin kesäkurpitsat, jotka ovat epäonnistuneet kahtena edellisenä vuonna, kukkivat. En tiedä onko vika ollut säissä vai paikassa (no, ainakin toissa vuonna kesäkurpitsan kasvatusyritys kasvihuoneessa oli jo lähtökohtaisesti tuomittu epäonnistumaan) kun en täällä tahdo niistä satoa saada – edellisen kodin pellossa kesäkurpitsa kasvoi kohisten.

Alukesästä istuttamani porkkanat ja vihersipulit eivät edes itäneet. Pihamme ainoa omenapuu, nuori heitukka vielä, innostui viime vuonna tekemään yhden omenan. Jännityksellä odotan uusiiko urotyönsä!

Picture_20180725_162318268

Picture_20180725_162521267

Picture_20180725_162445853

Minä luulen, että tänä vuonna kaiken kiireen, niin opiskelun kuin elämän, vuoksi mustikat ja puolukat jäävät metsään. Mansikat ovat jääneet ostamatta, enkä ole varma jaksanko innostua myöskään anoppilan omenoista ja punaherukoista ainakaan hilloiksi asti. Ehkä mehuiksi kuitenkin. Ihan ei siis marttapisteitä ropise tänä(kään) vuonna ja omavaraisuudesta voi vain kaukaisesti haaveilla, mutta onpahan silti saanut, ja tulee vielä saamaan, suunsa makeaksi! Ja oooh tätä kaikkea vihreyttä!

 

Kursori työntyy kivuitta eteenpäin

Sormet vilistivät näppäimistöllä täyttä vauhtia jo aamupäivällä, kun Jere sanoi lähtevänsä ja kumartui viereen. Maltoin kääntää päätäni, vaan en silmiäni, näytöltä sivuun sen verran, ettei lähtösuukko osunut harhaan ja äännähdettyä heipat, kun olin jo takaisin omissa maailmoissani. Tänään minulla on ollut hyvä vire, vaikka en ole vieläkään aivan varma, kuinka työ lopulta kuroutuu kasaan, alkaa ja loppuu, ja mikä sen kaiken siitä väliltä täyttää.

Mutta pidän siitä, että tekstiä syntyy. Siitä, että sormet kiiruhtavat jo seuraavaan virkkeeseen ennen kuin käsillä olevassa on piste, siitä kun muistivihkon sivujen reunoille piirtyy nuolia ja avainsanoja, muistutuksia ja viittauksia, käsittämätöntä söherrystä, jonka merkitykset vain minä tiedän.

IMG_20180722_190221_931

Paljosta on helpompaa karsia kuin synnyttää väkipakolla tyhjästä. Puhuttiin sitten tekstin määrästä ja sen muokkaamisesta tai siitä fiiliksestä, kun kirjoittaa. Niissä on ero. Siinä täytyykö kirjoittaa, vai saako.

Tämä on sitä parasta antia, mistä minä olen koko opiskelutaipaleen ajan eniten pitänyt ja jollaista minä opiskelun olen toivonut olevan. Se, että istun läppärin ääressä mökillä, aloitan työskentelyn aamulla aamukahvia juoden ja työskentely sujuu, tunnit valuvat ohi ja havahdun vasta, kun kurniva vatsa ilmoittaa ruoka-ajan koittaneen.

Jos asuisin kaupungissa, haluaisin olla myös sellainen opiskelija, joka naputtelisi läppäriään kirjastossa ja kahvilassa. Jossain boheemissa, sopivalla tavalla rähjäisessä, pikkubaarissa viinilasi vieressäni. (Myönnän myös usein ajattelevani, että kandin sijaan käsillä olisi tuolloin esikoisromaani, mutta se nyt on vain höpsö ja kliseinen haave.)

IMG_20180723_161426_437

Ympäristöä tärkeämpää on totta kai se vire, se mahtava rytmi ja flow, joka vie mukanaan. Kun on tunne, että teksti on hyvää. Ei valmista, ei lähelläkään vielä valmista, mutta hyvää. Sitä, kun tuntee olevansa jotenkin höpsöllä tavalla aikuinen ja tekevänsä jotain merkityksellistä. No, ainakin itselle merkityksellistä.

Ilman sitä virettä, sitä tiettyä kirjoitusfiilistä, harvemmin tekstikään on niin hyvää. Niin soljuvaa, kivuitta kursoria eteenpäin työntävää. Upeimmassakaan ympäristössä ei teksti synny ilman sitä. Mutta uskon, että ympäristöllä voi vaikuttaa fiiliksen kiinni saamiseen. Minä löysin sen pitkästä aikaa täällä mökillä. Ensin haparoiden parin ensimmäisen parin päivän aikana, sitten räjähtäen nyt, kun jäin yksin. Tipahdin omaan maailmaani.

IMG_20180723_171614_263

Yksin on hyvä. Tämäkin minun pitäisi aina muistaa, että välillä, ihan oikeasti, minun täytyy saada olla yksin.

Vaikkakin…

Viime yönä kuulin kun jokin ulvoi jossain päin metsää. Heinäkuiset yöt ovat jo varsin pimeitä. Järkeni sanoi sen olevan koira, mutta mielikuvitukseni kirkui punaiset hälymerkit päällä sutta. Mielikuvitus voitti ja nousin sulkemaan oven. Luulen, että nukun ovi kiinni myös ensi yön.

Käpy varpaiden välissä

Mökillä päivät menee verkalleen omaa tahtiaan. Päivää rytmittää aamukahvi, ruoka, iltapala, mutta ei kellon mukaan, vaan kuinka sattuu tekemään mieli tai milloin ylipäänsä kiinnostaa nousta. Hyttysverkon alta, viidennen torkutuksen jälkeen. (Minun on pakko laittaa myös vapaalla ollessani kello soimaan, koska muuten saattaisin nukkua vaikka pitkälle yli puolen päivän ja minua kuitenkin kiinnostaa nousta ennen sitä.)

37691560_1115572088589784_4425809360093970432_n

Lämpötila on hieman laskenut, mutta kuumuus ei silti hellitä, sillä lämmön rinnalla kulkee nyt joka paikkaan lonkeronsa ulottava kosteus. Jos ei tuulisi (ja luoja, onneksi tuulee!) ja sulkisi silmänsä, voisi kuvitella olevansa jossain etelän hetelmänä. Ympärille levittäytyvä mäntykangas sotii hieman tätä mielikuvaa vastaan, mutta ei estä minua kulkemassa bikineissä ja putsailemasta varpaiden väleistä kultaisen hiekan sijaan havunneulasia ja käpyjä ja kiroamasta muurahaisia, jotka purevat jalkapöytään niin saamarin lujaa.

Ukkonen murisee jossain kauempana, mutta ei tule kylään, kulkee ohi. Öisin sataa vettä. Nukumme ovi auki ja olin aivan fiiliksissä, kun luin sängyllä pienen lampun valossa kirjaa, sateen hakatessa peltikattoon ja kohistessa kuistilla. Viime yönä heräsin kaatosateeseen. Hymyilin ja voin melkein kuvitella, kuinka luonto ja metsän eläimet huokaavat.

37638925_1115572068589786_667943542823321600_n

Aamukahvin, ruuan, iltapalan ja paljussa lillumisen väliin on jäänyt aikaa myös lukea kirjoja ja myös – hei vihdoinkin – nuorisobarometrejä ja niihin liittyviä artikkeleita. Uutta tekstiä en työhön ole saanut luoduksi, mutta lukemisen pään auki, uuvahtaneen motivaation pienesti heräteltyä. Punainen lanka alkaa hiljakseen kehräytyä, mitä lukemaani seurata, mistä kirjoittaa ja miksi. Kun vaan alkaisi kirjoittaa.

37641064_1115571995256460_2549480526637432832_n

Tiistai-aamuna meidän pitäisi palata kotiin. Tai Jeren pitäisi. Minä mietin jäisinkö tänne vielä, saisinko paremmin aikaiseksi, mölkkyjen ja ihmisten ja kaiken muun hirvittävän tärkeän, mutta aikaavievän, ulottumattomissa. Ehkäpä, ehkäpä pitäisi. Viikonloppuna on tiedossa jälleen kesäreissua, joten arkena ihan oikeesti pitäisi.

 

Pitäsikkö ostaa palju?

Vajaa pari viikkoa sitten Jere patsasteli mökin tontilla sen näköisenä, että nyt on jotain mielessä. Mittaili katseellaan ja askeleillaan, silmäili, katseli eri vinkkeleistä ja hieroi partaansa. Loihe siinä sitten lausumahan, kesken leppoisan illan vieton ja saunan lämmityksen, että

pitäsikkö ostaa palju?

Niinpä siellä tontilla oli hetken päästä patsastelemassa, mittailemassa, silmäilemässä myös minä. Hymisteltiin ja myhäiltiin yhteisymmärryksessä, että juu-u, tuossa oisi kyllä aika oivallinen paikka paljulle, pitäsikkö?

Mentiin siinä sitten saunaan. Puhuttiin, että oishan siinä hauskempaa lillua kuin jorpakossa, jossa ei ole muuten mitään vikaa, mutta kuivan ja kuuman kesän myötä se alkaa muistuttaa yhä etenevissä määrin enemmän mutakylpyä kuin raikasta pulahdusta. Ja että oi sitten syksyllä, marraskuussa, voisi lyhtyjä laittaa ja fiilistellä pimeää yötä ja tähtitaivasta ja hiljaisuutta. Ja hei entäpä kaveriporukalle saunailtoja ja tuossa vieressä olisi notskipaikka, jossa voisi hengailla ne, jotka eivät halua paljuilla tai pitävät taukoa ja silti samalla voitaisiin höpötellä ja nauraa ja grillailla ja pitäsikkö?

Tultiin pois saunasta. Vähän patsastelua, silmäilyä. Sitten Jere otti puhelimen käteensä, selaili, paineli muutamia nappeja ja

eilen me otettiin kahdestaan ensimmäiset kylvyt meidän ikiomassa paljussa.

20180720_204404

Mihin heinäkuusta katosi viikko?

Joo hei, ei oo miusta kuulunut melkein viikkoon täällä. Viimeksi valitinkin kuumuudesta eikä kulunut viikko ole muuttanut tilannetta kuin korkeintaan tukalammaksi. Pää on sulanut niin höttöiseksi ja veteläksi, että ei ole jaksanut edes ajatella kirjoittamista saati, että kykenisi muodostamaan kokonaisia lauseita. Samalla muutenkin somemaailma on kuin vahingossa jäänyt sivuseikaksi, vaikka normaalisti olenkin sen suurkuluttaja. Hätäiseen on jaksanut keskittyä muiden tarinoihin ja kuviin (hyvä jos niihinkään), mitään omaa ei juurikaan ole jaksanut tuottaa mihinkään. Sen sijaan olen hei elänyt täällä oikeassa maailmassa oikeiden ihmisten parissa, iik!

37290255_1108657329281260_480359025104388096_n

Minulla heinäkuinen helleviikko meni

Mölkyn pelaamiseen ja kun sitä ei enää kuumuudessa, edes iltaisin helpottavassa, jaksa on pöytään kannettu jatsia, trivial pursuitia ja aliasta.

Aidon shampanjan juomiseen, vesimeloneihin ja mansikoihin, ruuan asemasta hedelmäsalaattiin ja sitruuna-marenkijäätelöön, hieman suolastukseksi savulohta.

Kummatytön kanssa kummailuun, perunamuussiin ja kalapuikkoihin, iltapalajäätelöihin ja lounaskarkkeihin.

Joka päiväiseen uimassa läträämiseen ja selällään järvessä lillumiseen. Kun rannalta pääsee takaisin kotiin olisi jo valmis menemään heti takaisin. Oikeastaan vedestä tai veden läheisyydestä ei olisi suotavaa poistua ollenkaan.

Nuorisotutkimuksen lukemiseen silmäilyyn, sen toteamiseen, että hei nyt ei pysty ja keskittyminen muihin asioihin, kuten saunomiseen, ihmisten tapaamiseen ja hien valuttamiseen ihan vaan hengittämällä ja olemalla olemassa.

Opinnot eivät siis ole edenneet.

Eläinparkojen säälimiseen. Kanat kaivavat tarhaan kraatereita, joissa makoilevat päivät, ja hei tiesittekö, että kanatkin osaavat läähättää? Koira makaa taljana lattialla ja yritän helpottaa sen oloa valelemalla vatsaa viileällä vedellä ja heittämällä sen päälle kylmän märän pyyhkeen (joka viittana se kulkee talossa kuin kuningas tai teräsmies).

Kuolevan pihanurmikon seuraamiseen ja lötkähtäneisiin kukkapenkkeihin, kasteluveden kantamiseen ja pulleiden vihreiden tomaattien ihasteluun, metsämansikoiden syömiseen.

Helteestä valittamiseen noin joka toinen minuutti.

Viikonlopuksi on luvattu sateita ja ukkosta, ja me painumme mökille. Toivoisin vihdoinkin hieman helpottavan ja sääennuste lupasi minulle, että lämpötila saattaa laskea jopa plus kahteenkolmeen. Niin tai näin, mökillä on edes jorpakko minulle ja koiralle!

Valitetaanko vähän säästä?

Sataa! Liian kylmä! Tuulee! Ei tuule! Ei sada! Kakkaa, kun on kevät eikä vielä kesä. Kakkaa, kun on jo syksy ja kesä meni jo. Kakkaa, että lunta tulee tuutin täydeltä eikä voi enää hippastella ihanassa syyssäässä. Kakkaa kakkaa kakkaa kaikki on aina kakkaa.

Ja juuri nyt on IHAN HELVETIN LIIAN KUUMA.

DSC_0001

Mökillä oli viileää sisällä. Siellä vielä pärjäsin.

Kotona polvitaipeet hiestyy vain sohvalla lojuessa ja nuorisobarometreistä ei tahdo saada mitään selvää, kun puhelimen näyttö mähmöittyy hikisen nihkeistä sormenjäljistä. Tekee mieli mennä istumaan jääkaappiin, tai kellariin. Ikkunoita ei voi avata, koska niissä ei ole verkkoja, enkä ole kiinnostunut toistamiseen tuijottamaan kissaa männyssä.

DSC_0007

Kahvi maistuu pahalta.

Pyörin yön unen ja valveen välimaastossa, tungen peittoa reisien väliin ja taas pois, heittelehdin tuskastustuneena, Jeren käsivarsi painaa tonnin ja on ainakin plus sata-asteinen kietoutuessaan ympärilleni. Tekee mieli valua lattialle, viileälle laminaatille X-asentoon.

Naama punoittaa. Kainalot piirtävät hikilänttejä ja otsalla helmeillee jatkuvasti pisara, toinen. Jopa rintojen välistä, vaikka minulla ei varsinaisesti edes ole rintoja tai ainakaan niin paljoa, että voisi reteästi puhua rintojen välistä, valuu noro.

DSC_0003

Kissat kaipaavat mökkeilyn jälkeen huomiota ja hellyyttä, mutta niiden ei voi antaa tulla liian liki, ei ainakaan puskemaan ja pusuttamaan naamaa, tai muuten naamaa peittää hien lisäksi irtokarvamatto. Sylissä nukkuva kissa on lämpöpatteri, jota juuri nyt ei kaipaa.

Minä rakastan kesää. Haluaisin, että olisi kesä aina aina aina ja haaveilen siitä, että ehkä joskus sitten tulevaisuudessa, isona ja ryppyisempänä, olisi mahdollisuus muuttaa etelään ja sanoa ikuiset heipat Suomen talvelle. Ihan totta rakastan!

Mutta plus kolkyt astetta ennen puoltapäivää varjossa on hei ihan totta jo liikaa.

DSC_0004

Ihana metsätär kyseli tuossa joku aikaa sitten, että jos voisi valita, niin haluaisiko asua maassa, jossa olis suurimman osan ajasta napakat pakkaset vai maassa, jossa olisi suurimman osan ajasta huikee helle? Ihan just nyt tekisi mieli vastata, että viileetä puhuria tänne kiitos ja lunta ja kiukkuinen pakkasukko mutta en oikeesti niin halua. Vihaan pakkasta ehkä vielä enemmän kuin hellettä, vaikka just nyt tuntuukin, että kuolen. Mites te muut? 🙂

 

Kuinka mökillä opiskellaan – harhakuvitelma osa 2

Kesä täyttää kalenterini yhtäkkiä, aivan varkain. ”Kummatyttö yökylään” , ”Sonja ja Tero viikonlopuksi meille”,  ”Kesäjuhlat Pornaisissa!”, ”Milena ja etanat”. Heinäkuu katoaa. Yritän epätoivoisesti kirjoittaa kalenterin tyhjiin lokeroihin lue, tee, kirjoita, repeat. Elokuun, mikäli ryhmän osallistujamäärä täyttyy ja kurssi toteutuu, asustan lähes kokonaan Jyväskylässä juomassa viiniä vakkarissa  pänttäämässä viikonloput englannin puheviestintää ja viikot kirjoittaen kanditutkielmaa.

36980997_1104192966394363_8263943219864141824_n

Epätoivoisempaa on lokeroihin kirjoitettujen toteuttaminen. Mökkipäivät, jotka jatkuvat vielä huomiseen, eivät nyt tällä kertaa aivan yltäneet sille tuotteliaisuuden tasolle, jota itseltäni (etukäteen) vaadin. Kahden päivän aikana olen saanut uutta tekstiä aikaiseksi puoli sivua, hupsista. AJATUKSEN TASOLLA olen kyllä ollut tehokkaana ja suunnitelmallisena, mutta sitten suusta kuitenkin tulee ulos ihan ihmeellisiä asioita, kuten esimerkiksi ”laitatko kulta tuon riippumaton paikalleen”.

(Riippumatto jäi ripustamatta, koska unohdimme ottaa kotoa köyttä mukaan ja mökillä oleva paksu pyykkinaru ei Jeren mukaan kestäisi. Mietin olisiko tuosta pitänyt hieman loukkaantua, mutta olin ihan vaan meh, ja söin pähkinäsuklaata.)

37103914_1104192686394391_4592461087680495616_n

Istun terassin tuolilla ja plärään luen nuorisobarometreja ja artikkeleita. Muistiinpanovälineet lojuvat vieressä koskemattomina. Vakuutan kuitenkin itselleni, että lukeminen ja silmäily on kuitenkin tärkeää – lukemani asiat jäävät ainakin jollain tavalla elämään päähäni ja aivot askartelevat niiden parissa joutoaikoina, kehittelevät, jäsentelevät ja ideoivat. Eikös juu?

36878555_1104192696394390_4597529187744481280_n

SIIS KUINKA KÄTEVÄÄ! Voin siis huoletta jättää koko hommelin aivojen ongelmaksi ja jatkaa itse tärkeimpiin aiheisiin. Kuten valmiiseen ruokapöytään käymiseen, mato-ongintaan, Jari Tervoon, pähkinäsuklaaseen, avojaloin hipsutteluun, uimiseen, oman naaman kuvaamiseen, laiturilla istuskeluun, helteen kiroamiseen ja sitten taas sen rakastamiseen ja uudestaan kiroamiseen ja ihanasti venyvään grillattuaan halloumiin.

37003626_1104192776394382_416927731146555392_n

Lue myös aikaisemmat huippuhetket kesäopiskelujen sujumisesta:

Kuinka pihakeinussa opiskellaan – harhakuvitelma osa 1