Valitetaanko vähän säästä?

Sataa! Liian kylmä! Tuulee! Ei tuule! Ei sada! Kakkaa, kun on kevät eikä vielä kesä. Kakkaa, kun on jo syksy ja kesä meni jo. Kakkaa, että lunta tulee tuutin täydeltä eikä voi enää hippastella ihanassa syyssäässä. Kakkaa kakkaa kakkaa kaikki on aina kakkaa.

Ja juuri nyt on IHAN HELVETIN LIIAN KUUMA.

DSC_0001

Mökillä oli viileää sisällä. Siellä vielä pärjäsin.

Kotona polvitaipeet hiestyy vain sohvalla lojuessa ja nuorisobarometreistä ei tahdo saada mitään selvää, kun puhelimen näyttö mähmöittyy hikisen nihkeistä sormenjäljistä. Tekee mieli mennä istumaan jääkaappiin, tai kellariin. Ikkunoita ei voi avata, koska niissä ei ole verkkoja, enkä ole kiinnostunut toistamiseen tuijottamaan kissaa männyssä.

DSC_0007

Kahvi maistuu pahalta.

Pyörin yön unen ja valveen välimaastossa, tungen peittoa reisien väliin ja taas pois, heittelehdin tuskastustuneena, Jeren käsivarsi painaa tonnin ja on ainakin plus sata-asteinen kietoutuessaan ympärilleni. Tekee mieli valua lattialle, viileälle laminaatille X-asentoon.

Naama punoittaa. Kainalot piirtävät hikilänttejä ja otsalla helmeillee jatkuvasti pisara, toinen. Jopa rintojen välistä, vaikka minulla ei varsinaisesti edes ole rintoja tai ainakaan niin paljoa, että voisi reteästi puhua rintojen välistä, valuu noro.

DSC_0003

Kissat kaipaavat mökkeilyn jälkeen huomiota ja hellyyttä, mutta niiden ei voi antaa tulla liian liki, ei ainakaan puskemaan ja pusuttamaan naamaa, tai muuten naamaa peittää hien lisäksi irtokarvamatto. Sylissä nukkuva kissa on lämpöpatteri, jota juuri nyt ei kaipaa.

Minä rakastan kesää. Haluaisin, että olisi kesä aina aina aina ja haaveilen siitä, että ehkä joskus sitten tulevaisuudessa, isona ja ryppyisempänä, olisi mahdollisuus muuttaa etelään ja sanoa ikuiset heipat Suomen talvelle. Ihan totta rakastan!

Mutta plus kolkyt astetta ennen puoltapäivää varjossa on hei ihan totta jo liikaa.

DSC_0004

Ihana metsätär kyseli tuossa joku aikaa sitten, että jos voisi valita, niin haluaisiko asua maassa, jossa olis suurimman osan ajasta napakat pakkaset vai maassa, jossa olisi suurimman osan ajasta huikee helle? Ihan just nyt tekisi mieli vastata, että viileetä puhuria tänne kiitos ja lunta ja kiukkuinen pakkasukko mutta en oikeesti niin halua. Vihaan pakkasta ehkä vielä enemmän kuin hellettä, vaikka just nyt tuntuukin, että kuolen. Mites te muut? 🙂

 

Kuinka mökillä opiskellaan – harhakuvitelma osa 2

Kesä täyttää kalenterini yhtäkkiä, aivan varkain. ”Kummatyttö yökylään” , ”Sonja ja Tero viikonlopuksi meille”,  ”Kesäjuhlat Pornaisissa!”, ”Milena ja etanat”. Heinäkuu katoaa. Yritän epätoivoisesti kirjoittaa kalenterin tyhjiin lokeroihin lue, tee, kirjoita, repeat. Elokuun, mikäli ryhmän osallistujamäärä täyttyy ja kurssi toteutuu, asustan lähes kokonaan Jyväskylässä juomassa viiniä vakkarissa  pänttäämässä viikonloput englannin puheviestintää ja viikot kirjoittaen kanditutkielmaa.

36980997_1104192966394363_8263943219864141824_n

Epätoivoisempaa on lokeroihin kirjoitettujen toteuttaminen. Mökkipäivät, jotka jatkuvat vielä huomiseen, eivät nyt tällä kertaa aivan yltäneet sille tuotteliaisuuden tasolle, jota itseltäni (etukäteen) vaadin. Kahden päivän aikana olen saanut uutta tekstiä aikaiseksi puoli sivua, hupsista. AJATUKSEN TASOLLA olen kyllä ollut tehokkaana ja suunnitelmallisena, mutta sitten suusta kuitenkin tulee ulos ihan ihmeellisiä asioita, kuten esimerkiksi ”laitatko kulta tuon riippumaton paikalleen”.

(Riippumatto jäi ripustamatta, koska unohdimme ottaa kotoa köyttä mukaan ja mökillä oleva paksu pyykkinaru ei Jeren mukaan kestäisi. Mietin olisiko tuosta pitänyt hieman loukkaantua, mutta olin ihan vaan meh, ja söin pähkinäsuklaata.)

37103914_1104192686394391_4592461087680495616_n

Istun terassin tuolilla ja plärään luen nuorisobarometreja ja artikkeleita. Muistiinpanovälineet lojuvat vieressä koskemattomina. Vakuutan kuitenkin itselleni, että lukeminen ja silmäily on kuitenkin tärkeää – lukemani asiat jäävät ainakin jollain tavalla elämään päähäni ja aivot askartelevat niiden parissa joutoaikoina, kehittelevät, jäsentelevät ja ideoivat. Eikös juu?

36878555_1104192696394390_4597529187744481280_n

SIIS KUINKA KÄTEVÄÄ! Voin siis huoletta jättää koko hommelin aivojen ongelmaksi ja jatkaa itse tärkeimpiin aiheisiin. Kuten valmiiseen ruokapöytään käymiseen, mato-ongintaan, Jari Tervoon, pähkinäsuklaaseen, avojaloin hipsutteluun, uimiseen, oman naaman kuvaamiseen, laiturilla istuskeluun, helteen kiroamiseen ja sitten taas sen rakastamiseen ja uudestaan kiroamiseen ja ihanasti venyvään grillattuaan halloumiin.

37003626_1104192776394382_416927731146555392_n

Lue myös aikaisemmat huippuhetket kesäopiskelujen sujumisesta:

Kuinka pihakeinussa opiskellaan – harhakuvitelma osa 1

 

Hiiteen velvollisuudet

Jerellä alkoi eilen parin päivän vapaat ja etenkin kesäisinhän se tarkoittaa sitä, että meitä ei keskustan, tai edes oman pikkuisen ja uneliaan asuinalueemme, nurkilla näy. Niin siis eilenkin, iltapäivällä, kaartoi auton nokka kivien ja juurakoiden yli mökkipihaan.

Päästin Rikin takakontista ja aloin kerätä takapenkiltä tavaralastia kannettavaksi mökkiin. Kylmälaukkua ja reppua, pussukkaa ja nyssäkkää. En ehtinyt kuin kääntyä takapenkin uumenista, kun Riki jo juoksi takaisin autolle yltä päältä vettä valuvana. Kadehdittavaa elämästä ja kesästä nauttimista: suoraan järveen vaan, asialliset hommat ehtii hoitaa myöhemminkin.

36996382_1102747703205556_2858130908186148864_n

Asettelin mökin pöydälle läppärin ja kaksi kandityöhöni liittyvää kirjaa, jotka otin mukaan mökille käydäkseni ne läpi täällä (ja niiden lisäksi läppärin uumeniin on tallennettu lukuisia muita verkkoaineistoja) ja jatkaakseni työskentelyä. Tuijotin kasaan hetken, tuijotin aurinkoista terassia ja kimaltelevaa vettä hetken ja päätin olla Riki. Hiiteen velvollisuudet!

Istahdin terassin tuoliin ja avasin oluen (sopii ihan mainiosti keventelyyn, varmistin kaverilta ja hän oli aivan samaa mieltä). Tunsin miten tyyneys ja rauha sai minusta heti otteen, valui päänahasta varpaisiin saakka. On tämä mystinen paikka!

Ihan mökkimme vieressä, näköyhteyden päässä, on toinen mökki. Se laitettiin myyntiin joskus viime vuonna ja siitä asti olemme olleet hieman jännittyneinä. Millainen tyyppi sen ostaa? Entä jos se on ihan urpo? Kyylää ja valittaa kaikesta tai huutaa ja meuhkaa päivät yöt. Tämä jännitys päättyi viime viikolla kun mökin uusiksi omistajiksi pölähtivätkin veljeni sekä hänen avovaimonsa! Miten mahdottoman huippua! Jatkossakin Riki saa siis juosta huoletta vapaana ja minä saunasta nakkena jortsuun.

37020716_1102747576538902_7618945892007018496_n

Eilen sitten vietettiin iltaa naapurimökissä. Istuttiin laiturilla kalastamassa ja testattiin millaiset löylyt on saunassa. Minä nappasin hienon hienon suomalaisen shampoon mukaani ja hyppäsin laiturilta uimaan ja peseytymään ensimmäisen, toisen, kolmannen kerran. Vesi oli häkellyttävän lämmintä ja taivaanranta maalautui lilan ja vaaleanpunaisen sävyihin. Jäähdytellessäni saunan jälkeen terassilla hiukseni pyyhetötteröllä ja kädessäni aika mones illan olut mietin, että tässä on ihan oikeasti kaikki.

36957886_1102747506538909_8011561857695350784_n

Tänään on kuitenkin otettava velvollisuuksistakin otetta. Yllättävän vähän minulla tuosta kandityöstä stressiä on, mutta kyllähän se takaraivossa nakuttelee silti koko ajan. Eteenpäin olen sen kanssa kuitenkin jo melko hyvin päässyt ja luonnoksen deadlineenkin on vielä aikaa kuitenkin puolitoista kuukautta. Opiskellaan, opiskellaan siis. Ja juostaan vaikka välillä jortsuun.

 

Lainalapsi yökylässä

”Mitä tarvitsee pakata mukaan?”

”Jotain tekemistä varalta mukaan (kirjoja meillä on), sellaset yövaatteet et tarkenee teltassa ja uikkarit.”

”Makuupussi?”

”Niitä meillä on.”

”Mut Ainolla on oma, sellanen prinsessamakuupussi.”

No tietysti se mukaan sitten! Ja niin lainalapsi, rakas kummalapsi, saapui yökylään mukanaan prinsessamakuupussi, reppu ja repussa ainakin tusseja, värityskuvia ja siirtotatuointeja, joista ensimmäinen piti saada koristamaan käsivartta alle tunti saapumisesta.

Picture_20180710_002020414

Pelataan loputtomasti Jatsia ja kun se ei enää riitä haetaan naapurista lainaan Afrikan tähti ja Fortuna. Väritetään pöllöjä ja kerätään kesäkukkakimppu olohuoneen pöydälle. Iltapäivä, päivä hujahtaa ohi varkain. Lupaan: tänään saat valvoa myöhempään jos haluat ja jaksat. Saan virnistyksen vastaukseksi.

Teltta pystytetään pihamaalle, mennään yöksi retkelle. Sovitaan, että tänään ei myöskään pestä hampaita, ja napostellaan karkkia vielä kun luen ensimmäisen iltasadun.

Picture_20180710_001943880

Hän kääntyy vatsalleen prinsessamakuupussissaan ja pyytää rapsuttamaan selkää. Rapsutan ja hipsutan, kuljetan sormenpäitä pitkin kapeaa selkää. Hämähäkiksi kutsuu kättäni ja kysyy, että eikös hämähäkillä ole kahdeksan jalkaa? ”Tällä on viisi!”, vastaan ja juoksutan sormet alaselästä selkärankaa pitkin kutittamaan niskaan. Kikatus karkaa teltasta kesäiseen iltaan.

”Minua ei väsytä yhtään!”, hän sanoo. Laita pää tyynyyn ja silmät kiinni, niin luen vielä toisen sadun. ”Joo”, sovitaan, mutta parin sivun jälkeen kuitenkin haluaa katsoa kuvia samalla. Kirja loppuu, eikä vieläkään väsytä yhtään kellon hiipiessä yhteentoista. Yritä, sanon. Hetkeä myöhemmin prinsessamakuupussissa, kettukuvioisen viltin alla, tuhisee uni.

Picture_20180710_002039256

Minua ei väsytä yhtään. Kuuntelen tuhinaa vieressäni ja mietin, että miten maailman ihanin kakara voikaan olla. Mietin myös, että tämä sama kakara herää todennäköisesti viimeistään aamukahdeksalta täynnä tarmoa ja iloa ja mitä nyt tehtäis -pursuamista.

Sääennuste lupasi huomiselle aurinkoa ja minä rantapäivää. Niin ja Jatsia, sitä on luvattu myös. Lapsi tuhisee unta vieressä ja mietin, että sinulle minä haluaisin, toivoisin voivani, luvata mitä ikinä keksitkään pyytää.

 

Lupasin etten ravaa vaa’alla, paitsi että ravasin

Pari viikkoa sitten yritin kiskoa päälleni farkkucapreja, jotka jalassa kirmailin vielä ainakin toissakesänä iloisesti. Ne eivät hievahtaneetkaan reisiä ylemmäs. Tässä sitä siis taas ollaan – keventämässä. Tiedättekö, se on aina se sama viisi kiloa!

IMG_20180704_204233_058

Lupasin itselleni, että en ravaa vaa’alla. Koska ei ne lukemat merkkaa. Turha niitä on tuijotella. Katso peiliin ja vaatteistasi sen huomaat. Jaadijaa. No, lupasin etten ravaa siellä vaa’alla. Paitsi että ravasin, toissapäivänä ja heti uudestaan eilen. Huomasin pissanneeni itsestäni irti yli puoli kiloa nestettä ja turvotusta vuorokaudessa.

Ei se kyllä näy vielä missään. Ja sitäpaitsi se on sitä nestettä vaan. Jaadijaa jälleen. Tässäkin sitä aina ollaan! Keventelyhistoriani on varsin surkuhupaisaa, joten saa nähdä miten tällä kertaa käy. Ekassa parissa päivässä tapahtuu humpsahduksia ja sitten jumittuu. Vissiin se oikea rasva ja läski tykkää minusta niin kovin, että ei halua lähteä (ymmärrän hyvin). Yleensä silloin turhaudun ja muistan, että pitsa on oikeastaan aika sikahyvää.

Picture_20180705_184420130

Olen miettinyt lenkkeilyä. Kävelyä siis, enkä mitään juoksua, en minä nyt hullu ole. En kuitenkaan mitenkään voinut lähteä lenkille, koska opiskelujen takia olen vetänyt menot minimiin ja näin ollen minulla ei ole äänikirjoja kuunneltavana. Ja kuka nyt ilman äänikirjoja kävelisi, tylsistyisihän sinne! Sitten keksin, että no jos kaveria pyytäis. Pyysin. Mutta ei voitu lähteä lenkille, koska satoi vettä. Mutta hei, olen minä sitä lenkkeilyä miettinyt!

Vaa’alla ravaamattomuuden lisäksi lupasin itselleni, että nyt ei sitten höyrähdetä mihinkään. Ei detoxiin tai mehupaastoihin tai nutriletteihin tai loputtomiin -ton -ton -ton -kieltoihin tai orjallisiin ruokalistoihin ja -aikoihin. No, sitten huomasin kuitenkin lueskelevani 16:8 pätkäpaastosta. Mutta ei tämä oikeastaan edes ole mikään höyrähdys! Noudatan pätkäpaastoa melkeinpä luonnostaan ja huomaamattani, en vain tiennyt sillä olevan tuollaista nimeä. Nyt vaan hieman tarkennan, jotta paastoaika varmuudella toteutuu.

Picture_20180705_184613476

En ole koskaan ollut aamupalaihminen (olen yrittänyt olla sitäkin, kun aamupalan tärkeydestä vouhkataan kaikkialla) ja oikeasti tykkään syödä isoja annoksia iltapainotteisesti (olen yrittänyt syödä pieniä annoksia pitkin päivää ja olla illalla syömättä, koska siitäkin vouhkataan kaikkialla). No, nytpä vedän ihan omalla, itselle sopivalla tyylilläni. ”Syömisikkunani” on avoinna noin klo. 13-21 (tai no, eilen söin ensimmäistä kertaa vasta klo. 14.30, koska unohduin touhuamaan omiani enkä ollut nälkäinen) ja lopun ajan vuorokaudesta paastoan. Tämä sopii luonnolleni mainiosti. Puolet, tai ylikin, paastosta menee kuitenkin nukkuessa ja kuten sanottua, en syö normaalisti aamuisin muutenkaan. Lisäksi opiskeluni ajoittuu pääasiassa aamupäivä- ja päiväaikaan, joten kahvin kanssa loput paastoajasta hujahtaa huomaamatta.

Mutta eihän sitä syömisikkunan auki ollessa kuitenkaan voi vetää ihan mitä tahansa tai miten paljon tahansa eli ruokavalion ja alkon lipittelyn rukkailuahan tämä pääasiassa on. Sitä perusjaadijaata, samat syömis-kulutus-säännöt aina pätee eikä ole olemassa mitään simsalabimeja. Vähennä perunaa/pastaa/leipähöttöä, syö hyviä rasvoja ja protskuja, lisää kasvisten määrää, juo runsaasti vettä. Kesällä kasvisten määrän lisääminen onkin onneksi helppoa ja edullista! Kyllä nämä jutut jokainen tietää, minäkin, mutta jotenkin sitä vaan lipsahtelee uudestaan ja uudestaan tähän samaan hiton-viisi-kiloa-tilanteeseen.

Picture_20180705_184514018

Laitoin alkuviikosta Jerelle viestiä:

”Tuleekohan minusta taas hoikka ja ihana?”

Heti perään oli laitettava korjausviesti:

”Tai no, ihanahan minä olen jo valmiiksi!”

 

Ajatuksia moottoripyörän repsikan paikalta

IMG_20180702_165259_520

”Eiii hittooo tää ON NIIIIN MAHTAVAA!!”

”Meenoolippu, meenoolippu…eiku matkaan lähden mulla kauas menolippu ooo-on…juna jyskyttää-ää vanhaa ystävää hihih tirsk mulla kauas menolippu ooo-on…”

”Oispa musiikkia.” (Toistuva ajatus.)

”Puu puu puu mänty koivu puupupupuu kuusi hitto et on muuten tylsä pätkä”

”Tsing tsing tsingis…EI VITTU PIA HILJAA. Jotain mitä tahansa muuta, mitä tahansa hmmm sata salamaa joo SATA SALAMAA ISKEE TULTA JA KOKO ELÄMÄ RÄJÄHTÄÄ JA…öö…hmm ei mitään voin hyräillä hymmhymhyymhymhyy eiku hei PITKÄ KUUMA KESÄ…”

”Hmmm nenää kutittaa.”

”Jos nyt tulis äkkijarrutus nii mun olkapää lähtis takuulla irti kuopastaan.” (Tätä ajatusta en hautonut kovin kauaa.)

”Miks täällä ei oo yhtään poroa?”

”MINÄ LÄHDEN POHJOIS-KARJALAAAN…”

”Hitto että muuten OIKEESTI kutittaa nenää. Kuhan vähä hidastuu vauhti nii raotanpa vähä visiiriä…”

”Hmm pysähtysköhän Jere kohta ku vähä toi alaselkä. Ai ei pysähtyny. No ehkä kohta. Aarghh alaselkä tekee mut hulluks. Pysähy pysähy pysähy. Ahhh nyt kaarretaan pysäkille!”

”OMG MINUU AIVASTUTTAA OMG.”

”Uaaaa lietelanta haisee uaa hyi”

”MITÄ MIKS SE JARRUTTAA aiiii poro ja ooo pikkuvasa kans voiiii duudeli mäne mehtään siitä kipikipi nii nuiiin just sinne hyvä poro”

”HMBFHTSÖH!” (Sisäänkäännetty, tukahdutettu aivastus. Ei klimppejä visiirissä.)

”IIH HEVONEN!”

”Onpahan muuten levee tie! Hmmm miks tää on näin levee, tähänhän vois laskeutuu vaikka lentokone? Jaaa nii oiskohan tää joku hätälaskujuttu tai armeijajuttu hmm no ei kai mikään armeija, mut hätälasku ehkä hmm pitääpä muistaa kysyä Jereltä ku pysähytään.”

”Nyt mennään kyllä lujaa…mitenkähän kovaa, kurkkaanpa olan yli OHO sataakahtakymppii hups hähää bääd ääs”

”Vähä kyl pissittäs.”

Kuusi tuntia on melkoisen pitkä aika olla yksin oman kypäränsä sisällä.

 

 

 

Reissukokemus Ranuan eläinpuistosta

Täältä se nyt sitten tulee! Tooooodella pitkä ja tooodella monilla kuvilla pläjäytetty reissukertomus Ranuan eläinpuistosta. Tai no, luntatakseni RanuaZoon nettisivuja voin kertoa, että siellä asustelee Suomen ainoat jääkarhut ja viiskyt muuta arktista eläinlajia ( = noin 200 eläinyksilöä) niin aika pintaraapaisuhan tämä löpinä tulee olemaan. 😀

36513669_1092798190867174_4866773240057430016_n

DSC_0201

36609438_1092939307519729_6377785559909138432_n

Tosi ilahduttava asia, jota en siis ennestään tiennyt, oli se, että yhdellä hinnalla/rannekkeella sai käydä puistossa niin monta kertaa kuin alueella majoittuukin – jokaiselle päivälle tai kerralle ei siis tarvitse ostaa pääsylippua/ranneketta aina uudestaan. Mehän olimme siis leirintäalueella lauantai-iltapäivästä maanantai-aamuun saakka ja tänä aikana kävimme kiertämässä puiston kolme kertaa! Vähän vielä maanantaina aamupalalla mielessä kutkutteli, että jos nyt vähän vielä vilkaistas. Jalat tosin totesi tässä kohtaa, että eiköhän tämän reissun läpsyttelyt ole nyt läpsytelty. Pääsylippu/ranneke maksaa aikuiselle 17€ ja lapsille 14€, alle 4-vuotiaat pääsevät maksutta.

36479528_1092785244201802_4269577386376298496_n

36481706_1092800907533569_2476678494508023808_n

36498719_1092939434186383_1460774242009219072_n

Ennen lähtöä haaveilin näkeväni erityisesti naalin, punaketun ja suden. Punakettu ei meille valitettavasti näyttäytynyt ja naalikin oli niin vikkelä, että kameraan tallentui vain valkoinen tossa se oli ja tonne se meni. Susihukkanen bongattiin kyllä nukkumassa kiepillä pusikossa! Puiston uusin tulokas manuli (aasialainen arokissa) jäi tällä reissulla myös näkemättä, tosin näin siitä sitten unta. Unessa manuli oli sellainen harmaa siliteltävä ja syliteltävä kotikissa, aivan varmasti on totta näin. 😀

Kaikista näistä maailman eläimistä minun sydämeni kuitenkin ehdottomasti vei kaikenmaailman kärpät, vesikot, näädät ja VAIVAISHIIRET. Nämä kaverit kuitenkin olivat puolestaan sen verran veikeitä, että aina paikalle sattuessa ne vetivät joko ihan älytöntä rundia, jonka perässä kamera ei pysynyt tai nukkuivat myttyrällä pesässään tai riippumatossaan. Niiiiin ja PÖLLÖISTÄ! Pöllöistä minä en ehkä koskaan saa tarpeekseni.

36528656_1092939514186375_3359363525888704512_n

36514950_1092798117533848_7429113959636008960_n

36566667_1092789757534684_8776497564632481792_n

DSC_0191

Hypetetyin juttu koko puistossa on totta kai ne jääkarhut. Jääkarhuista ja eläintarhoista – tai no eläintarhoista ylipäänsä – voidaan olla montaa mieltä enkä minäkään täällä käynyt aivan ristiriidattomissa tunnelmissa. Mutta nyt on kyllä tämän kokemuksen jälkeen sanottava, että etenkin petoeläimillä oli minun silmääni todella hyvät ja laajat tilat olla ja elää. Vapaus on toki aina vapaus ja vankeus on vankeus, mutta Ranuan eläinpuisto tekee tätä työtä mielestäni hyvällä sydämellä, ja vaikka kyseessä toki onkin myös liike/matkailutoiminta ei minulle missään vaiheessa tullut sellainen olo, että tätä tehtäisiin rahankiilto silmissä.

36589937_1092792737534386_3656546636814876672_n

36481724_1092792687534391_9191749708777783296_n

Ranuan eläinpuisto on EAZAN jäsen ja esimerkiksi Ranuan jääkarhut, saukot, vesikot ja myskihärät ovat osa eurooppalaista luonnonsuojeluohjelmaa (EEP). Ilvekset, karhut ja metsäpeurat kuuluvat puolestaan ESB-ohjelmaan (lähde klik!) . Ranuan eläinpuisto toimii myös vahingoittuneiden luonnoneläinten hoitolana. Tällä reissulla bongasin esimerkiksi saukon, joka on orpona tullut ja tuttipulloruokinnalla hoidettu Ranualla ja elää siellä nyt onnellista saukkopojan elämää sekä kaksi vahingoittunutta, lentokyvytöntä merikotkaa saavat elellä Ranuan eläinpuistossa turvassa. Muitakin esimerkkejä varmasti on!

Jotkut eläinpuiston eläimet laittoivat kyllä mietityttämään, että onkohan niiden nyt oikeasti tarpeellista niiden itsensä ja lajin säilymisen kannalta olla tarhassa, vai onko taustalla ihmisten pällistely. Niin kuin nyt vaikka supikoirat, hirvet, korpit tai ne ketut, joiden näkemistä itsekin odotin. Toisaalta en toki voi tietää onko näilläkin tapauksilla olemassa jokin taustatarina miksi ovat puistoon päätyneet. Mutta joka tapauksessa, vaikka ristiriitaisin fiiliksin ajoittain meninkin, niin ei minulle missään nimessä jäänyt eläinten elinoloista pahaa mieltä.

DSC_0004

36589647_1092828360864157_7947048055885266944_n

36498341_1092795454200781_8438211363280519168_n

Jos nyt jostain haluaa motkottaa (ja minähän haluan!) niin ollakseen maineeltaan ja arvoiltaan luonnon- ja eläinsuojelun asialla oli muoviin liittyviin asioihin kiinnitetty huomiota hävettävän vähän. Esimerkiksi Wild Arctic Restaurantin niin sanotulla ”hampurilaispuolella” (oma nimitykseni, haha!) ei ollut tarjolla muita kuin muovisia ruokailuvälineitä, kun kävimme syömässä hampurilaisateriat. Leirintäalueella ei myöskään ollut erillistä jätteiden keräysastiaa muoville, vaikka muilta osin kierrätysasiat oli suhteellisen hyvin hoidettu. Erityisen silmiin pistävää tästä puutteesta teki myös se, että keskellä Ranuan eläinpuistoa on Maija Kovarin suuri ympäristötaideteos Seven Steps to Save the Ocean, joka ”kannustaa arkipäivän tekoihin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja arktisen luonnon suojelemiseksi.”

DSC_0202

36594201_1092785217535138_4425828657382031360_n

36601487_1092789837534676_7295299636439285760_n

Omaehtoisen ja omatahtisen kiertelyn lisäksi hauskinta antia eläinpuistossa olivat ruokintanäytökset. Me kävimme katsomassa kaikki kolme, joita tarjolla oli: jääkarhujen ja karhujen ruokinnan, saukon ruokinnan sekä vuorisusien ruokinnan. Eläimet osasivat selvästi odottaa ruoka-aikaansa jo hyvissä ajoin ja esimerkiksi jääkarhut aloittivat vedessä polskimisen ja palloleikit hetkeä ennen hoitajan saapumista. Karhua ei puolestaan näkynyt missään ennen kuin hoitaja huusi sitä nimeltä ”syömääääään!”. Sieltä se lyllitteli pusikoista esiin ja kellahti kiven juureen istualleen ja rapsuttelemaan mahaansa, odottelemaan herkkupaloja. Vuorisudet olivat paikalla odottamassa (kun edellisenä iltana käydessämme niistä ei näkynyt kuin korvanpäät) ja seurasivat hoitajan vihellystä ja odottivat aitaukseen lentäviä poronlihaklönttejä innoissaan kuin, no, koirat. Saukkopoika Harri puolestaan kuuli ruoka-auton kaartavan jo kaukaa ja kipitti ovelle odottamaan vinkuen ja kerjäsikin sitten kaloja hoitajan reiteen nojaten. Ruokintanäytösten aikaan siis varmuudella näkee eläimet ja lisäksi hoitaja kertoo siinä samalla mielenkiintoista faktatietoa toisaalta kyseisestä/kyseisistä yksilöistä kuin myös ylipäänsä lajista.

DSC_0173

36512433_1092792620867731_3216290490152386560_n

36587731_1092799957533664_2127428779247665152_n

Mieleen jäi myös karhujen hyrinä! Jääkarhupoika Sisu hyrisi emänsä sylissä. Niin hyrisi myös orpo tyttökarhu, jonka tapauksessa sellainen käytös on epätyypillistä ja johtuu todennäköisesti siitä, että karhu on jäänyt vaille emonsa hoivaa. Hyrinä oli todella mielenkiintoisen ja hauskan kuuloista! Se kumisi kuin jostain syvältä kaikukopasta ja kuului todella selvästi, vaikka karhu oli pitkän matkan päässä. Tai no, sanottaisiinko, että mielenkiintoisen ja hauskan kuuloista noissa olosuhteissa. Jos joskus kuulen metsässä vastaavaa niin suattaapi mennä housut vaihtoon.

36499875_1092795554200771_878064423959265280_n

DSC_0232

Tähän loppuun voisin kirjoittaa vielä muutaman sanasen majoituksesta. Kuten kerroin jo aiemmin, me majoituimme teltassa RanuaZoo Camping -alueella. Tämä alue sijaitsee aivan eläinpuiston vieressä. Kyseessä on ihan sellainen perinteinen ja siisti leirintäalue – paikalta löytyy keittiö, pyykkihuoltotilat, wc- ja suihkutilat ja sauna lämpiää joka ilta. Keittiö oli varustetasoltaan perushyvä ja lisäksi myös ulkona oli kokkausmahdollisuudet niin hiili- kuin kaasugrillillä sekä nuotiolla. Lisäksi leirintäalueen vierestä lähti metsäreitti, jonka varrella oli noin puolen kilometrin päässä kota ja puolentoista kilometrin päässä laavu, jos omassa rauhassa kokkailu ja hengailu tuntuu kivemmalta. Mehän käytiin huvikseen käppäilemässä ja hengailemassa laavulla, se oli oikein soma ja siisti laavu lammen rannalla.

36492932_1092795517534108_8929795001945161728_n

36510042_1092939400853053_6760363139054698496_n

Yleensä meillä on reissuilla mukana trangiasta lähtien kaikki, mutta tällä kertaa emme ottaneet mukaan yhtään minkäänlaisia ruuanvalmistusvälineitä. Hyödynsimme leirintäalueen keittiötiloja keittämällä siellä aamukahvit sekä kätevää oli, että aamu- sekä iltapalatarpeet sai säilöttyä jääkaappiin. Ruuanvalmistusmahdollisuuksia ei tällä reissulla kuitenkaan hyödynnetty, vaan söimme pääateriat molempina päivinä Wild Arctic Restaurantissa.

Muita majoitusmahdollisuuksia on toki myös esimerkiksi lomakylä Gulo Gulo, joka sijaitsee myös eläinpuiston vieressä ja muutaman kilometrin päässä oleva Ranuanjärven leirintäalue. Tämä leirintäalue olisi vaikuttanut viihtyisämmältä, mutta oli harmiksemme remontin vuoksi kiinni juuri meidän reissun ajankohtana. Mutta toisaalta, lyhyt matka eläinpuistoon ja ravintolaan oli kyllä plussaa!

36540473_1092798144200512_3892797695252758528_n

36488228_1092789807534679_3523883536652173312_n

Tässäpä vielä aiemmat Ranuan reissuun liityvät postaukset:

Ja kun lopulta pääsin uneen päätti kurki huutaa KA-KAA!

Yllärikesäreissu Ranualle