Päivääkään en vaihtaisi

Olen tipahtanut maailmaan, jossa viikonpäivillä, kellolla, yöllä ja päivällä ei oikeastaan ole merkitystä. Äsken oli keskiviikko ja tänään havahduin, että eletään sunnuntaissa. Pimenevät yöt aktivoivat yökukkumiseni ja valvominen venyy yö yöltä aamummaksi. Herääminen hiipii, tai hiipisi, päivän puolelle jos en pitäisi sitkeästi kiinni edes herätyskellosta.

20180802_152623

Arki on täynnä kaikkea ja ei mitään. Nautin, kun viikonpäivä tai kellonaika ei määrittele tekemisiä. Voin juoda liikaa viiniä milloin tahansa, pelata lautapelejä aamuöille, mennä uimaan keskellä päivää, olla pesemättä hiuksia joka päivä, kulkua ilman rintsikoita, uppoutua sukupolviteoriaan juuri silloin kuin haluan ja niin pitkäksi aikaa kuin haluan minkään häiritsemättä.

Samalla ärsyynnyn, kun en osaa vastata milloin mitäkin tapahtui, kuinka monena päivänä on nyt ukkostanut putkeen. Onko nyt tänään vai eilinen vai ollaanko jo huomisessa. Kun päivät vaan tulevat ja menevät ja samalla ote hieman heltiää vähän kaikesta arkisesta, kun millään ei oikeastaan ole mitään väliä. Kun pölypallot näykkivät nilkkoja, ateriaksi riittää voileivät kun ei vaan viitsi kokata ja puhtaan pyykin korista löytyy villapaitoja ja pitkiä kalsareita ties minkä ajan takaa.

Samaan aikaan tarvitsisin elämääni raamit ja samaan aikaan ahdistun siitä tosi asiasta, että opintovapaani kestää enää kolme kuukautta ja sen jälkeen elämäni on pelkkää raamia.

20180803_154421

Päätän, että nyt täytyy nauttia oman elämänsä herruudesta. Kun saa opiskella ja olla kotona, juoda sitä viiniä ja hakea ullakolta kauan unohduksissa olleen Alfapetin. Hyväksyä se, että joskus päivät ovat niitä tahmeita ja mitäänsanomattomia, täydellisen aikaansaamattomia. Niitä lukuisia päiviä, kun kandin naputtelun sijaan tuntuu ylivoimaisen tärkeältä pestä ikkunoita, suunnitella huonekalujen järjestyksen vaihtoa, viettää loputtomasti aikaa ystävien ja perheen kanssa ja tuijottaa Frendejä viisi tuntia putkeen. Ja näitä päiviä, kun huomaa naputelleensa kandia yhtäjaksoisesti viisi tuntia unohtaen syödä ja kahvikin jäähtyy mukiin.

Ja ymmärtää, että ne kaikki päivät ovat aivan tavattoman onnellisia ja että tällaista vapautta en koe ehkä enää seuraavaan neljäänkymmeneen vuoteen.

Yksi ajatus artikkelista “Päivääkään en vaihtaisi”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s