Duhadedä daisdelee

SNORGHH TRÖÖT!

En tiedä johtuuko siitä, että käväisin viikonloppuna pitkästä aikaa omien pienten ympyröiden ulkopuolella viettämässä Jyväskylässä lähipäiviä vai siitä, että tapasin pari kertaa flunssaista ystävääni, mutta jostain onnistuin noin niinku sekunnissa imuroimaan itseeni flunssapöpöt. Harvoin minä kyllä sairastan, mutta nyt kun olen elellyt tyytyväisenä omassa kuplassani, niin ilmeisesti pienikin sosiaalistuminen on portti helvetin kauhuihin räkäliinojen ja kuuman teen maailmaan.

Onneksi juuri nyt, siis ainakin vielä reilun viikon verran, elämä on varsin seesteisissä uomissaan esimerkiksi opiskelun suhteen. Ei siis tarvitse pää punaisena ja räkää täynnä suorittaa sata lasissa kaikkea. Oma kandiluonnos on palautettu opponoitavaksi eli palautetta odotellessa en sen eteen aio tehdä mitään. Opiskelukamun työn puolestaan vertaisarvioin tänään ja englannin kurssilta on vain pari pientä kotitehtävää, jotka ehtii raapustella kasaan mainiosti ensi viikollakin.

Normaalia elämää tässä kuitenkin toki on pystyttävä pyörittämään jollain tavoin, että ihan en avuttomaksi, niiskuttavaksi ja kröhiseväksi sohvaperunaksi voi heittäytyä. Sitäpaitsi viikonlopuksi on tarkoitus mennä mökkeilemään ja lillua paljussa (höyryhengitystä, eikö!) ja siinä sivussa vähän juhlistaa mun synttäreitä, niin ei minulla nyt kertakaikkiaan ole aikaa olla raasu! (Fiksumpi tyyppi ehkä lepäisi tämän viikonlopun, mutta.)

40838692_1367863973349804_1838134062955364352_n

Niinpä olen täällä nyt pieniä taisteluliikkeitä tehnyt flunssan karkottamiseksi tai ainakin olon helpottamiseksi. kuten

lämmittänyt pönttöuunia karkottaakseni koleuden ja kosteuden nurkista

tuprutellut pitkästä aikaa diffuuserilla piristävää appelsiinia huoneilmaan

kiskonut mukitolkulla inkivääriteetä hunajalla

poltellut kynttilöitä ihan vaan, koska hyvä fiilis on hyvä fiilis

valjastanut koiran sohvannurkkaan varpaanlämmittimeksi

tuijottanut Modernia Perhettä, koska se ei vaadi aivoilta mitään ja antaa silti niin paljon

vetänyt shotteina Frantsilan detox puhdistustippoja ”puhdistamaan kehoani sisäisesti ja voimaantumaan esimerkiksi väsymyskausina”. Vinkin näihin sain joskus Jennalta Tuulenpolulta ja kyseessä on siis luomuyrttiuuteseos. Toivottavasti nämä toimivatkin, nimittäin ei tätä ihan huvikseen juo…maku on jäätävä, asteikolla hyvä-paha.

siivoillut kotia hieman, sillä siisti ympäristö on yhtä kuin stressitön ja leppoisa mieli

tunkemalla runsaasti chiliä ruuan sekaan (no, ainakin tukkoiselta tuntunut nenä aukesi, jos ei muuta)

vakuuttanut itseni sillä, että jäätelö auttaa aina

DSC_0022 (2)

Dämmöddä diid dänne! Karheaa kurkkua, aivastelukohtauksia, painavia silmiä ja kasvavaa paperitollovuorta lukuunottamatta, tai niistä huolimatta, minulla on yllättävän positiivinen vire päällä! 🙂

Kukkiva syyskuu

Minä en ole sillä tavalla puutarhaihminen, että osaisin suunnitella penkit ja perennat viimeisen päälle, synkronoida värit ja no, välttämättä edes miettiä auringon ja varjoisan tilan saati maaperän ominaisuuksia kullekin rehulle sopivaksi. Filosofiani puutarhan suhteen noudattaa lähinnä kaavaa:

  1. Oi miten kaunis kukka/pensas/puu/mikälie! HALUAN!
  2. Pikainen puutarhan skannaus.
  3. Tyhjän tilan bongaaminen.
  4. Kaivan kuopan ja istutan.
  5. Toivon parasta.

Picture_20180904_133827252

Jotain olen osannut kuitenkin tehdä oikein, sillä pihamme kukkii aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn, jopa lokakuuhun asti. Ei nyt välttämättä kovin tasapainoisesti ja harmonisesti, mutta kukkiipa kuitenkin. Kevään aloittaa krookukset, narsissit ja sinivuokot, alkukesästä kukkakuoroon yhtyy muun muassa kesäpikkusydän, jalopähkämö ja akileija ja pitkin kesää kukkaan puhkeaa esimerkiksi pionit, jaloangervot ja päivänliljat, noin niin kuin muutamia mainitakseni. Syksylläkään puutarhan kukinta ei lakkaa, kun monet jatkavat kukintaansa (kuten pelargonia) ja lisäksi vuoroon astuu esimerkiksi loistosalvia ja joku-muu-perenna-jonka-nimeä-en-nyt-muista. Perennoiden lisäksi monet kesäkukista kukkivat vielä syyskuussa, kuten esimerkiksi ikisuosikkini ruukkuneilikka ja tämän kesän ”uutuus” samettiruusu. Lisäksi tänä vuonna syyskuuhun tuo väriä keväällä kylvämäni auringonkukat sekä kiinanasterit.

IMG_20180904_133552_356

Toki syksy kuitenkin näkyy pihassa monin tavoin, vaikka kukinnoista saakin vielä nauttia. Muutamia ruukkuja pitäisi jo tyhjentää ja laittaa varastoon odottamaan ensi kevättä. Keltaisuus hiipii esimerkiksi saniaisiin ja monet perennat ovat lakanneet kukkimasta jo aikaa sitten ja jotenkin muutenkin väsähtäneet. Kasvulaatikot pitäisi myös tyhjentää tulevan talven tieltä. Haravointihommille ja penkkien suojaamiselle ei vielä tässä vaiheessa tarvitse suoda ajatustakaan, mutta syksy on hyvin pitkälti nuupahtamista ja luopumista, horrokseen valmistautumista.

Picture_20180904_133911300

Mutta onneksi ei tosiaan ainoastaan sitä. Loppukesän kukat kukkikoot ja osan, kuten esimerkiksi auringonkukat, olen ajatellut kerätä ilahduttamaan myös maljakkoon sisälle. Kasvulaatikoiden anti on jo annettu, mutta kasvihuoneesta saadaan vielä nauttia tomaateista, kurkuista, paprikoista ja chilipaprikoista. Jonkun olisi korkea aika myös kerätä yrtit sisälle kuivumaan. Puutarhavuosi ei ole vielä läheskään taputeltu!

 

Ihastuttava Ketunlenkki

Vaikka sitä ajoittain leikitteleekin ajatuksella kaupunkielämästä tai muista vaihtoehtoisista todellisuuksista, niin oi kuulkaa – en minä tätä pikkukaupungin elämää ja korpien kuiskintaa muuhun vaihtaisi! On tämä nimittäin niin upeaa, että aivan omilla huudeilla, on olemassa näin mahtavat ulkoilumahdollisuudet kuin mitä esimerkiksi Reposuo tarjoaa.

40624298_10210508264577960_5470010493521362944_n

40684434_286499631949944_3877404631248142336_n

Usein sitä sokaistuu omalle ympäristölleen, ei jollain tapaa ehkä arvosta sitä kaikkea tarjolla olevaa kun se on niin itsestäänselvää. Liian harvoin tulee siis nautittua kaikista niistä mahdollisuuksista, mitä omalla kotikaupungilla on tarjota. Tänään sitten, hieman ex tempore -henkisesti, pakattiin ystäväni kanssa reppuihin evästä mukaan ja suunnattiin Ketunlenkille. Tämä ystäväni, joka ei siis ole paikkakuntalainen, mutta vierailee täällä joka kesä, ilmoitti, että tästä muuten otetaan sitten jokavuotinen perinne. No tottahan toki se minulle passaa!

40602470_325748417991375_1297317278601183232_n

40607215_2152784911706917_3844977464954585088_n

Reposuolla, ja siis Ketunlenkin varrella, on kolme tulipaikkaa huusseineen ja polttopuineen. Se on siis siitäkin hauska retkikohde, että siellä voi piipahtaa ihan vaan vaikka makkaranpaistossa tai sitten kiertää koko kahdentoista kilometrin mittainen ketunlenkki, kuten me tehtiin.

40600284_1827836167306458_6088826117353897984_n

Ketunlenkki kulkee niin upeissa kangasmetsissä polkuineen kuin myös soilla pitkin pitkospuita. Koko reitti on melko helppokulkuinen. Jonkin verran matkaan mahtuu ryteikköjä, sekä nousuja ja laskuja, mutta pääasiassa lenkki on tasaista taaperrusta. Mahtavat suonäkymät ja lammet ovat herkkua silmille, eikä niille häviä myöskään metsäosuudet – korkeina ja suorina kasvavat männyt ja upean vihreänä hohtavat sammalmättäät tai mattoina kasvavat poronjäkälät. Näin syksyaikaan reissulta saa kotiin viemisiksi sieniä, karpaloita ja puolukoita!

40684919_260289017934524_396827146762321920_n

40748094_1659381664208031_8375362380988678144_n

Meille sattui tänään aivan täydellinen retkeilysää. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja välillä kävi pieni tuulevire. Luonto huusi väreillään syksyä, mutta sää vielä kesää. Jo alkumetreillä sai riisua pitkähihaisen pois, mutta lämpö ei kuitenkaan käynyt tukahduttavaksi.

40684098_318211668737608_5919543778133147648_n

Me onnistuttiin kuluttamaan retkellä aikaa viisi tuntia. Taivasteltiin ja ihmeteltiin, paistettiin nuotiolla makkaraa ja nautittiin kahvit ja teet, huokailtiin vuoronperään miten mahdottoman kaunista. Kaikinpuolin täydellisen kiireetön päivä, josta voi nyt ammentaa energiaa ja hyvää mieltä.

Mahdollisuuksia ja uusia alkuja

Vaikka olenkin opiskellut kesän, syksyn, talven, kevään ja toisen kesän eikä opinnot sinällään katso viikonpäivää tai edes kellon aikaa, tuntui elokuun lopettava ja syyskuun aloittava lähiviikonloppu yliopistolla jotenkin kutkuttavalta. Sellaiselta, että hei täällä minäkin, niinkuin muutkin, ikäänkuin aloittamassa jotain uutta. Vaikka en edes ole, vaikka tämä kurssi onkin vain jatkumoa kurssista kurssiin, oli fiilis jotenkin eri.

Se on jännää, miten syksy voikin tuntua kahdella tapaa: toisaalta pienenä hiipivänä ahdistuksena ja ankeutena, toisaalta kuin uutena alkuna ja mahdollisuuksina.

IMG_20180901_143827_396

Syyskuu tosin on vielä syksyn kuukausista se hyvä ja kaunis. Siinä on joka vuosi se sama uutuuden viehätys: villasukat ja kynttilät, ensimmäiset pönttöuuniin laitetut tulet, punaposkiset tomaatit ja kadulle varisseet keltaiset lehdet. Niin kuin keväisin ilahtuu lumen alta paljastuvista sinivuokoista, hiekoitushiekan rahinasta asfaltilla pyöräillessä ja puutarhasuunnitelmista, on syksyssäkin ne omat ihanansa.

Ja voin kai, tavallaan, ajatella olevani uuden edessä myös opiskellessa. Määrätietoisesti olen edennyt sitä uutta ja jännittävää kohti, jota en vielä toissakesänä edes harkinnut – kevään 2019 maisterihakuihin ja tutkinto-opiskelijaksi. Olen matkallani jo siinä pisteessä, että palautin eilen kandidaatintyön luonnoksen. Ja opintopisteitä avoimesta on kertynyt tähän mennessä 113.

IMG_20180901_143802_626

Tämän viikonlopun lähipäivät olivat pakollisiin kieli- ja viestintäopintoihin kuuluvaa englannin kirjoitusviestintää. On muuten yllättävän raskasta kuunnella opetusta englanniksi (ja yrittää vääntää sitä itsekin, kun jännitykseltä unohtaa oman nimensäkin), vaikka ymmärtääkin mitä puhutaan. Kielet ovat aina olleet minulle heikkous ja kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien lisäksi kieliopinnot ovat vähiten kiinnostusta ja eniten kauhua herättäviä kursseja. Mutta päättäväisesti aion nämäkin rämpiä läpi jo nyt tässä vaiheessa ja pitää katseen tiukasti palkinnossa: mahdollisuuksissa ja uusissa aluissa.