Vuoden viimeiset

44431752_1200153140131678_345481903660335104_n

Kolme päivää täydellistä aikataulutonta lojumista. Jätin läppärin kotiin ja päätin vaan olla. Käsilaukussa on kylläkin mukana yksi kurssikirja, mutta sinne se on saanut sujuvasti jäädäkin.

Palaan ensi viikolla asiaan. Tänä viikonloppuna nautin viimeisistä hetkistä olla vapaa.

Perjantai-iltana ääni sanoi päässäni, hieman hiprakkainen sellainen, että UIMAAN. Kävelin saunasta pilkkopimeässä yksin rantaan, taskulampun valossa. Hetken kökin laiturilla, mietin, että ihanko vakavissani olen. Olin ja hyppäsin. Vesi oli jäätävän kylmää ja lähes salpasi hengen, mutta rikoin pitkin vedoin veden pintaa ja se tuntui huumaavalta. Nousin ylös laiturille, käärin pyyhkeen ympärilleni ja sammutin taskulampun. Istuin penkille, ja kylmä yöilma tuntui uinnin jälkeen lämpimältä, kepeältä iholla. Tunnelma oli taianomainen kun ympärillä oli vain loppumatonta pimeyttä, hiiskumatonta hiljaisuutta ja yllä miljoonittain tähtiä.

Ehkä se oli kuitenkin tälle vuodelle viimeinen pulahdus, luulen.

Tämä saattaa olla myös tältä erää viimeinen kerta kun mökille pääsi vain lähtemään. Ilman säätämistä ja sumplimista, pakkaa vaan tavarat kasaan ja menee. Alle kahden viikon päästä minulla alkaa jälleen työt, ja jos Jerellä työt puolestaan jatkuu, niin siitä alkaa se loputon suo: kahden vuorotyötä tekevän aikataulujen yhteen sovittaminen.

 

Kasvishaaste pöytään Satokausikalenterin innoittamana! (+ ARVONTA!)

Picture_20181019_134458441

Picture_20181019_134534494

Yhteistyössä satokausikalenteri.fi kanssa

Vuosi sitten ostin elämäni ensimmäisen satokausikalenterin vuodelle 2018. Ihastuin tuolloin välittömästi tyyliin, jolla kalenteri oli tehty. Ihaniin, lämpöisiin kuviin ja tietenkin koko kalenterin pääpointtiin – vuoden jokaisen kuukauden listauksiin siitä mitkä vihannekset, juurekset, hedelmät, marjat ja sienet ovat parhaimmillaan juuri nyt meillä ja maailmalla.

IMG_20181019_135740

Picture_20181019_135252963

Jokainen varmasti tietää nämä perusjutut: satokaudellaan kasvikset ovat maukkaimmillaan sekä edullisimmillaan. Kalenteria seuraamalla on siis mahdollista helliä niin suuta kuin kukkaroa – ja myös luontoa! Nämä tyypit nimittäin muun muassa suosii mahdollisimman vähän kuljetettuja ja varastoituja kasviksia ja erityisen paljon kotimaisia ja mahdollisimman lähellä sijaitsevia kasvisten tuottajia (lisää hyviä syitä käyttää satokausikalenteria listattuna täällä)!

Nyt sain blogin kautta hyppysiini vuoden 2019 satokausikalenterin ja eipä kuulkaa pettymystä tuottanut tämäkään! Extrana kalenterissa on muun muassa opastusta villiyrttien maailmaan, reseptejä erilaisiin kasvisliemiin sekä vinkkejä erilaisiin tapoihin kasvisten kypsentämiseksi.

Picture_20181019_140332646

IMG_20181019_141343

Picture_20181019_135410978

Mainittujen syiden lisäksi itseäni satokausikalenteri on inspiroinut lisäämään kasviksia omaan ruokavalioon. Okei, myönnän, välillä paremmalla ja sit taas huonommalla menestyksellä. Todellakin elämään mahtuu kausia, kun ruokavalio koostuu lähinnä pakastepitsasta ja kasvista edustaa pastan päälle turautettu ketsuppi…

Mutta sit taas elämään mahtuu myös niitä kausia kun kasvikset kiinnostaa ihan hurjan paljon! Etenkin silloin kalenteri on ahkerassa käytössä ja etenkin minunlaiselle tyypille se on mielenkiintoinen, tarpeellinen ja hauska työväline, kun usein polku kauppojen heviosastolla on urautunut tomaatti-kurkku-jäävuorisalaatti-porkkana-banaani -linjalle.

Olen siis tehnyt satokausikalenterin avulla löytöjä sekä laajentanut omaa maku- ja kokkausmaailmaani. Esimerkiksi vuonna 2018 ruokapöytääni on tullut (ja jäänyt!) itselleni sellaiset uudet ja alkuun hieman epäilyttävät tuttavuudet kuin kyssäkaali, myskikurpitsa ja kaki.

Picture_20181019_141721859

Picture_20181019_141814572

IMG_20181019_142436

Tämän aiemman hyvän kokemukseni perusteella sekä selaillessani vuoden 2019 kalenteria päätin lyödä itselleni haasteen pöytään: testaa joka kuukausi vähintään yhtä itselle ennestään tuntematonta kasvista! Miltä esimerkiksi kuulostaisi ugli helmikuussa, vihanneskrassi huhtikuussa, parsa toukokuussa, pitahaya heinäkuussa, kriikuna elokuussa, raitajuuri lokakuussa, kastanja marraskuussa ja sweetie joulukuussa…

Picture_20181019_135332092

Picture_20181019_140843739

Syksyisin mieli vetää juureksiin ja uunissa valmistettaviin ruokiin. Hunajalla ja oliiviöljyllä valellut sekä suolalla, pippurilla ja rosmariinilla maustetut lohkot palsternakkaa, perunaa, kyssäkaalia, ruusukaalia, keltasipulia, valkosipulia ja porkkanaa paahtuu uunissa ihan itsekseen. Nämä nautittiin itse tehtyjen haukipullien kanssa – ja niissä tietenkin runsaasti tuoretta tilliä!

IMG_20181014_125415_957

Kasvissosekeitto toimii AINA! Tässä oranssin makeassa keitossa myskikurpitsaa, bataattia ja porkkanaa. Lisälämpöä syksyyn tuo sekaan raastettua nokare tuoretta inkivääriä.

IMG_20181010_122421_200

Koska minulla on nyt kalentereita kaksi kappalein, haluan arpoa toisen niistä teidän lukijoiden kesken! Osallistut arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen tai Pöpelikön Facebook-sivuille tämän nimenomaisen postauksen kommenttiosioon! Voit myös tuplata arpaonnesi kommentoimalla molempiin. 🙂  Olisi hauskaa myös kuulla kuinka haluaisit hyödyntää satokausikalenteria omassa arjessasi. 

Osallistumisaikaa 28.10. saakka.  Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti vkon 44 aikana, joten MUISTATHAN JÄTTÄÄ MYÖS YHTEYSTIETOSI (esim. sähköposti)!

Mikäli arpaonni ei suosi tai haluat kalenterin myös vaikka lahjaksi, vuoden 2019 satokausikalenterin voit tilata täältä! Ja vink vinkkinä samassa osoitteessa keittokirja ”Modernia maakuntaruokaa” kuulostaa myös varsin mielenkiintoiselta! Yli 35 euron tilauksiin sisältyy ilmainen toimitus. 🙂 Kannattaa laittaa myös instassa seurantaan @satokausikalenteri, on nimittäin toooosi inspiroivia (ja vatsaa nälkäkurisuttavia…) kuvia, ideoita, tarjouksia ja kilpailuja!

On se nyt helvetti kun ei saa edes angstata rauhassa

Joinakin aamuina 34-vuotias minä haluaisi vain heittäytyä äksäksi keskelle olohuoneen lattiaa, potkia vähän ja vänistä miten kaikki on ihan paskaa ja epäkiinnostavaa tai vielä paskempaa ja epäkiinnostavampaa. Joinakin aamuina ei viitsisi vaivautua edes sinne lattialle saakka, vaan sinkauttaa herätyskellon nopealla ninjaliikkeellä tainnoksiin, kääntää kylkeä, vetää peiton korviin ja jäädä makaamaan sänkyyn määrittelemättömäksi ajaksi.

Joinakin aamuina ikkunoista näkyy pelkkä harmaus, ja sama harmaus jatkuu vessan peilissä. Joinakin aamuina molemmat kahvimukilliset ehtivät jäähtyä lähes juomakelvottomiksi, kun unohtuu vaan tuijottamaan typeränä ei mitään tai selaa samaa Facebookin feediä viidettä kertaa (lukematta siitä kuitenkaan oikeastaan mitään).

Joinakin aamuina haluaisi vain huutaa kaikkeen ENPÄS!

Enpäs nouse

Enpäs puhdista viittä kissanhiekkalaatikkoa

Enpäs lämmitä pönttöuunia

Enpäs kirjoita hakutehtävää johonkin typerään kirjoittamisen perusopintoihin

Enpäs perehdy sosiologian kurssitehtävään ja enpäs ainakaan lue sitä kirjaa, josta muodostui sielunviholliseni jo varmaan vuosi sitten ja joka ei ole siitä edennyt

Enpäs tee sienirisottoa, vaikka otin kallisarvoiset kanttarellit sulamaan jo toissailtana ja ne ovat vaarassa mennä hukkaan

Enpäs putsaa kanalan kakkalautoja

Enpäs varmasti harjaa hiuksiani ja enpäs muuten taatusti pue päälleni

Enpäs etsi verokorttiani tai hoida liiton sivuilla asioita kuntoon

Enpäs tyhjennä tiskikonetta ja siivoa likaisia astioita pursuavaa tiskiallasta

Enpäs!

IMG_20181017_185943_946

Muutama päivä sitten nauroin isäpuolelleni, että oi todellakin voisin olla kotirouvana happily ever after, kun hän ihmetteli miten saisin aikani kulumaan jos minun ei vieläkään tarvitsisi palata töihin. Mutta vääjäämättä, nähtävästi, joskus sitä aikaa on käsissä vain liikaa ja joinakin aamuina kaikki edessä oleva vapaus tuntuukin vankilalta eikä mikään huvita.  Päivääkään en silti edelleenkään vaihtaisi pois – ja ilolla ottaisin niitä vain lisää ja lisää.

Sillä joinakin aamuina, tai niinä kaikkina, keittää kuitenkin sen kolmannen mukillisen kahvia ja juo sen höyryävän kuumana. Raahaa säkillisen puita liiteristä ja sytyttää tulet. Puhdistaa kissojen hiekkalaatikot ja kanojen kakkalaudat, ja miettii hiljaa mielessään, että miten helvetin paljon söpöjen lemmikkien omistamiseen itse asiassa liittyy paska, ja ilahtuu sitten kuitenkin pesään pyöräytetyistä munista ja kylkeen käpertyvästä kehräävästä kissasta.

Joinakin aamuina sitä kuitenkin hymähtää somessa vastaan tulevalle meemille kadonneista sukista ja muovipurkkien kansista. Avaa sen luonnoksen, jota on jo hakutehtäväksi naputellut ja jatkaa sen työstämistä, mielessään kirkkaana haave kirjoittamisesta. Sosiologian teos puolestaan saa jäädä yhä edelleen odottamaan. (Ihmisellä pitää aina olla jokin jota vältellä. Kandityön palautus jätti elämääni tyhjiön, jota tämä voi nyt täyttää.)

Joinakin päivinä sitä sitten heittää ne riisit kuulottumaan pannuun ja on hirvittävän onnellinen siitä pikkunökäreestä kanttarelleja. Kokkailun ohessa tyhjentää ja täyttää tiskikoneen, pyyhkii tasot, tsekkaa emännänkaapin roinahyllystä majaileeko verokortti siellä.

Joinakin aamuina, tai päivinä, järkeviä vaatteita ei kyllä pue.

Sitäpaitsi X olohuoneen lattialla tai määrittämätön aika sängyn pohjalla ei edes onnistuisi, koska ympärillä, päällä, alla, kyljessä kyhnytellen tai suoraan naamalla olisi hetken päästä kuitenkin vähintään 32 kiloa koiraa tai 1/4 nälkäistä kissaa. Että on se nyt helvetti, kun tämän kaiken ruhtinaallisen ja etuoikeutetun vapauden keskellä ei saa edes angstata rauhassa.

Hikeä ja ihon riekaleita – luonnonkosmetiikkasuosituksia viehättäville naisille x 2

Minä sitä oon sellanen tyyppi, että ajattelen hirveesti ja haluaisin olla sitä ja tätä, mutta toteutuspuoli usein töksähtää – tai ei ainakaan ole niin vikkelää. Yksi näistä kestoajattelun kohteista on muovimaailmantuska sekä luonnonkosmetiikka, mutta kummankaan saralla ei muutoksia tapahdu ehkä niin suurella nopeudella ja antaumuksella kuin oikeasti haluaisin. Mikähän siinä on niin vaikeaa?

Muovimaailmantuskan suhteen tilanne ei onneksi ole mikään kamalan kamala, sillä lähtökohtaisesti jo elellään suht järkevästi, joskin parannettavaa totta kai aina löytyy (kirjoittelin kierrätysasioista alkuvuodesta täällä). Samoihin aikoihin kirjoitin myös postauksen kurkistus vessankaappiin ja nyt sitä lukiessa hieman huvittaa. Postaus on siis kirjoitettu TAMMIKUUSSA ja vasta nyt viime aikoina kosmetiikkaan liittyvät ajatukset ovat oikeasti edes hieman konkretisoituneet.

Suurimmat muutokset tuolla kemikaaliosastolla ovat varmastikin hiuksiin liittyvät. Päätin kokeilla kasvattaa oman värini takaisin (tai jos hermo ei kestä, niin päätin, että siinä tapauksessa testaan kasvivärejä!) ja näin ollen olen myynyt/lahjoittanut pois kaikki kaapeissani pyörineet suoravärit eikä niitä siis myöskään enää kantaudu kotiin lisää.

Otin myös, lopultakin, askeleen luonnonkosmetiikan suuntaan ja niistä minulla siis tässä olisi kaksi erittäin hyväksi havaittua suositusta. Nämä tuotteet ovat aika varmasti tuttuja kaikille, jotka muutenkin luonnontuotteiden kanssa läträävät, mutta ovat kyllä niin mainioita että saavatkin keikkua valokeilassa yhä uudestaan ja uudestaan! Mutta asiaan…

Picture_20181017_115539319

Ben & Anna Vanilla orchid -dötskä

Siis mikä taivaan lahja hikiporsaille! Minä hikoilen, ja hikoilen siis aivan saatanasti. Makuuhuoneen pitää olla viileä, koska muuten en saa nukutuksi. Ei tarvitse olla kovinkaan lämpöinen sää tai erityisen suuri voimainponnistus, kun hiki noruu otsalla, kainaloissa ja rintojen välissä. Sen lisäksi minä haisen. Ei puhettakaan, että voisin käyttää samaa puseroa uudestaan esimerkiksi helteisen kesäpäivän tai kiireisen työpäivän jälkeen. Olen siis erittäin viehättävää ja freshiä seuraa terassilla, töissä, lenkkipoluilla ja lomamatkoilla.

Mutta tämä dötskä! Ah! Tämä on ollut minulla testissä nyt reilun viikon. Viikkoon on sisältynyt matkustamista halki Suomen, puutarhatöitä, polttopuiden kanssa tuntitolkulla riehumista, tuskanhikeilyä kandityön kanssa. Eikä dötskä ole pettänyt kertaakaan, missään tilanteessa! Ainoa pikkiriikkinen miinus tuoksusta, joka ei minun nenääni oikein hivele. Mutta sekin on todella mieto eikä täällä nenä kainalossa tarvitse hengaillakaan (vaikka tämän dötskän kanssa sekin olisi mahdollista ilman vihernaamaista pyörtymistä). VAHVA SUOSITUS SIIS!

Picture_20181017_115702752

Picture_20181017_115634128

Frantsilan 11 yrtin hoitosalva

Tämä salva on käsittääkseni suorastaan klassikkotuote eikä siis mikään kuumista kuumin uutuus luonnonkosmetiikkamarkkinoilla. Mutta enpä yhtään ihmettele miksi on klassikon asemaan päässyt!

Itse sain tämän hyppysiini kun olin raivokkaasti niistää töryyttänyt nenääni syysflunssan kourissa toista viikkoa ja epätoivoissani laitoin Tuulenpolun Jennalle viestiä siitä, että löytyisikö jotain taikakeinoja siihen, että nenääni jäisi edes jokin nahkanriekale jäljelle. Vastaus tuli välittömästi: 11 yrtin salva.

Laitoin tuotteen tilaukseen, ja koska flunssani jatkui ja jatkui, pääsin myös testaamaan sitä todellisissa kenttäolosuhteissa. Läimin salvaa menemään kipuilevaan nokkaani ja kah! kuivuneet ja repaleiset nenän vierustat paranivat eivätkä enää hajoilleet uudestaan, vaikka niistäminen edelleenkin jatkui.

En yleensä kärsi kuivasta ihosta, mutta talviaikaan pienet ihoalueet, kuten poskipäät ja kämmenselät tuppaavat kuivumaan. Jostain syystä pari viikkoa sitten myös leukani rapsahteli kuivana ja hilseilevänä (lienenkö opintotuskissani hangannut leukaani, haha). Läntin siihenkin salvaa menemään ja muutaman päivän päästä leukani oli jälleen pehmeä kuin vauvan peppu. Talviaikaan myös huuleni tuppavaavat rohtumaan, joten tästä salvasta tulee takuulla luottohuulirasvani. Koska salva ei sisällä vettä, voi tätä käyttää huoletta talviaikaan myös ulkoillessa.

Picture_20181017_115725341

Muita luonnontuoterakkauksia ja käyttööni varmasti pysyvästi jääviä ovat Madaran shampoo sekä Flow’n piparminttu palasaippua. Palasaippuan tuoksu on ihanan raikas ja se vaahdottuu kivasti. Ihon se jättää nitisevän natisevan puhtaaksi, eli en tiedä voiko sitä suositella kuivasta ihosta kärsivälle, mutta itselleni sopii mainiosti. Reissullani pääsin myös testaamaan Feelingin rosmariinishampoota ja siis WOW! Oli todella hämmentävää tulla ulos suihkusta järjestyksessä ja sileänä laskeutuvan hiuskuontalon kanssa, kun normaalisti shampoopesun jälkeen päässäni keikkuu takkupallo, joka vaatii raivokasta suihkintaa hiuksiin jätettävällä hoitoaineella. Erityisplussat sille siis vielä tähän loppuun!

Lemmikin omistamisen nurja puoli – onko kissasta luopuminen edessä?

Kirjoittelin lähes vuosi sitten kodittomista kissoista, kun olin päätynyt siihen ratkaisuun, että meille niitä muuttaisi kaksi. Tuolloin esittelin myös meillä jo asuvat kissat, Pikkusen ja Trion. Marraskuun alussa 2017 laumaamme sitten liittyikin kaksi tyttöä: Mustis ja Amen.

Alku meni melko hyvin, mutta erityisesti Amenin ja Trion yhteiselo muotoutui lopulta kinkkiseksi. Amen on siis nuori tytönhupakko, kaunis ja ihana kirjava kissa. Valitettavasti Trion mielestä Amen ei ole ollenkaan ihana, ja jostain syystä jossain vaiheessa Triolla nyrjähti aivoissa ja Amenista on tullut vaanimisen ja kurmottamisen kohde. Tämä ei ole juurikaan helpottanut tähänkään päivään mennessä ja lienee sanomattakin selvää, että Amen sekä myös Trio kärsivät tilanteesta.

43952406_953700988149219_1338359389081305088_n

Olen aina kritisoinut irrallaan juoksevia kissoja, etenkin leikkaamattomia sellaisia. Trio ja Pikkunen tosin saivat juosta irti edellisessä kotipaikassamme, sillä alue oli rauhallinen ja syrjäinen. Tässä asuessa kissat ovat olleet täysin sisäkissoina. Tänä kesänä päädyin kuitenkin joustamaan periaatteistani, ja ottamaan siinä samalla valtavan riskin, ja olen antanut Trion ja Pikkuisen ulkoilla vapaasti. Ajatuksena on ollut, että se voisi rauhoittaa kissojen välillä olevaa tilannetta. Amen saisi lisää tilaa ja vapautta hengailla rentona sisällä ja Trio puolestaan voisi purkaa paineitaan ulkona. Silmin nähden kissat ovat tästä nauttineetkin, mutta se ei varsinaisesti kuitenkaan ole tuonut tilanteeseen ratkaisua.

44032532_298722347645226_5812694011239989248_n

Sillä ongelmana ei ole ainoastaan Trion ja Amenin välit ja jatkuva kaunaisuus. Ongelmana on myös se, että Trio on ottanut asiakseen merkkailla vääriin paikkoihin. Kuukausitolkulla olen zeninä kestänyt ja ymmärtänyt, sietänyt ja sopeutunut siihen, että mitään ei voi jättää lattioille lojumaan. Vaatteet, laukut, kengät, puusäkit ja pahvilaatikot – kaikki kustaan heti. Joutuipa vaakakin siirtymään kaappiin makuuhuoneen lattialta. Jere jo huomauttikin, että on sitä mulla vaan valtavan pitkä pinna…mutta nyt sekin on vedetty liian kireälle. Viime päivinä kun jackpottina Trio on aloittanut myös merkkailemaan KEITTIÖN TASOLLE. Parin päivän sisään olen joutunut pesemään MIKRON kolme kertaa.

Kyseessä on mielestäni selkeästi reviirin merkkailu, ei kipu tai sairaus, sillä Trio käy myös normaalisti hiekkalaatikolla. Reviirin merkkailun taustalla puolestaan on todennäköisesti stressi. Minulla on siis täällä käsissäni kaksi stressaantunutta ja kärsivää kissaa – Amen ja Trio.

Näiden ongelmien myötä ajatuksiin on siis noussut vahvana kissasta luopuminen. Mutta kummasta, Amenista vai Triosta? Minä olen kallistunut siihen puoleen, että jos joku laumasta lähtee, niin se on Trio. Mietin myös, että Trioa ei ehkä voi kodin vaihtajaksi laittaa, vaan ratkaisu olisi lopetus (joka puolestaan tuntuu ajatuksenakin aivan hirvittävän pahalta, sillä tämä neiti 6v on muuten maailman ihanin kissa!). En usko, että stressaavalle kissalle olisi ainakaan hyväksi lisätä stressiä uudella kodilla – tai ottaa riskiä siitä, että ongelmakäyttätyminen jatkuisi uudessa paikassa. Toisaalta olen myös epäilevällä kannalla siitä, että poistuisiko tämä merkkailuongelma ylipäänsä meillä kotonakaan, vaikka Amenista luovuttaisiin. Jere puolestaan pohtii, että onko koko ongelman aiheuttaja Amen ja siitä syystä sille olisi parempi etsiä uusi koti. Nuorelle tytölle olisi ehkä suht helppoakin löytää uusi koti eikä Amenissa siis ole ollut mitään ongelmaa. Tämä ajatus kuitenkin tuntuu väärältä siksi, että näin vuoden jälkeen on lopultakin saanut Amenin luottamaan itseensä, se on antautunut rapsuteltavaksi ja siliteltäväksi täysin – niin nytkö se täytyisi sitten jälleen heittää uuteen, stressaavaan tilanteeseen?

44034950_2142512552450280_6524639923507560448_n

Tällä hetkellä kuitenkin vielä jaksan venyttää pinnaani entisestään, ja antaa aikaa niin kissoille kuin omalle harkinnalle ja päätöksille. Konsultoin kodittomien kissojen parissa sekä eläinlääkärissä työskentelevää tyyppiä, jonka kautta siis Amen ja Mustis meille tuli. Kysyin häneltä olisiko esimerkiksi Feliwayn feromonihaihduttimisesta apua tällaiseen tilanteeseen, olisiko se kokeilun väärti?

Sain häneltä vastaukseksi, että suosittelee kuitenkin tarkastuttamaan Trion varalta myös virtsatietulehduksen pois sulkemiseksi. Pitkittynyt stressi kun kuulema tulehdukselle altistaa ja voi sen laukaista. Niinpä heti huomenissa kiikutetaan kissa eläinlääkäriin. Hän myös suositteli ottamaan Feliway Friendsin käyttöön ja laitoin niitä kaksi tilaukseen samantien.  Lisäksi kaivoin vintiltä kolmannen hiekkalaatikon lisää käyttöön ja annan vanhempien kissojen jatkaa vapaana ulkoiluaan.

44115948_529410230867871_2074065279473680384_n

Voi kun tilanteeseen löytyisi ratkaisu ja minulla olisi täällä onnellinen, sopuisa ja hyvinvoiva lauma taas pian! Yhdestäkään rakkaasta kun ei todellakaan haluaisi luopua tietenkään.

Onko sinulla kokemusta tällaisesta? Mikä tilanteeseen auttoi tai voisi olla avuksi? Kaikenlaiset vinkit ja ylipäänsä ajatukset ja vertaistuki otetaan lämpimästi vastaan – olo alkaa olla aika surkea ja epätoivoinen.

Syyspihan laittoa, sipistelyä ja valosarjoja

Eilen sattui niin harvinainen tilanne, että olimme molemmat vapaalla ja vieläpä yhtä aikaa kotona. Usein kun viime aikoina Jeren vapaapäivisin minä olen ollut joko menossa Jyväskylässä tai sitten ajatukset ovat olleet kiinni opiskeluhommissa, tai sitten olemme hyödyntäneet yhteiset vapaat karkaamalla mökille. Tällä kertaa pääsimme nauttimaan piiiiiiitkäksi venyneestä aamusta ihan omalla kotisohvalla ilman yhtään mitään muuta kiirettä kuin täyttämään kahvimukia.

Picture_20181012_152229906

Picture_20181012_152458504

Picture_20181012_152838186

Picture_20181012_152318391

Kun kerta näin ruhtinaallinen päivä tipahti käsiin päätimme käydä kiinni syksyn pihatöihin, jotka olivat jääneet pahasti rästiin. Tyhjensimme kasvihuoneen sekä kasvulaatikot ja viimeiset kesäkukkaruukut aidalla keikkuvia muratteja lukuunottamatta. Kasvulaatikoista otettiin mullat talteen leviteltäväksi keväällä kukkapenkkeihin. Ja hahaa, löytyipä yhdestä laatikosta YKSI PIENI PORKKANA! Olin kahtena keväänä viskannut laatikkoon porkkanan siemeniä sillä ajatuksella, että tuskin onnistuu mut vähät siitä, mutta kuulkaas tänä syksynäpä saatiinkin SATOA! 😀

Picture_20181012_151911655

Picture_20181012_152428799

Picture_20181012_151936617

Pari kesää sitten pihaan laitettu kaari ja sen juurelle istutetut humalat on ollut yksi mun mielestä pihamme lempparijuttuja. Humala on kasvanut todella villinä ja rehevänä kesäisin ja sen lehvästön suojissa roikkuvat valot ovat olleet syysaikaan aivan superihanat. Tänä syksynä ei tämä raskas ja rehevä rakennelma kestänyt syystuulia ja koko hässäkkä rojotti pitkin pituuttaan useamman viikon. No, nytpä on sekin takaisin ojennuksessa ja voidaan taas nauttia syysvaloista ja vähän huolitellumman oloisesta pihasta. 😀

Picture_20181012_152102567

Picture_20181012_152156498

Laitoin myös pihan kaikki muut kukkapenkit, paitsi isoimman ja muhkeimman, matalaksi. Siinä isossa ja muhkeassa kasvaa muun muassa revonpapua. Olen aivan rakastunut sen heleän, kirkkaan keltaisiin kukkiin, mutta valitettavasti revonpapu on puolestaan rakastunut leviämään hullunlailla ja viemään elintilaa muilta. Ajattelin siis, että näin syksyllä on kätevää kaivaa penkistä pois kaikki ne omille teilleen levinneet, ja siitä syystä jätin kyseisen penkin odottamaan vielä suurempaa inspiraatiota tarttua toimeen. Joku fiksumpi tietenkin kaivaisi koko rehun hittoon ja mahdollisesti istuttaisi sen johonkin muualle kasvamaan ihan keskenään. Mutta en minä. Kuten sanottua, rakastan sitä hehkuvaa keltaisuutta juuri tuossa ja olen valmis maksamaan siitä joka vuotisen taistelun vaivan.

Picture_20181012_152026581

Picture_20181012_152552109

Picture_20181012_152622798

Ihan SUPERLEMPPARIPIHAJUTTU eiliseltä on se, että sain lopultakin uudet, ihanat ja värikkäät pihavalot kiertämään ulkoeteisemme ikkunoille. Jere kiipeili vasaran kanssa huojuvan puutarhapöydän päälle ja minä pajatin ohjeistusta maan tasalta. Niin ihanat!

Picture_20181012_152741337

Picture_20181012_152658788

Perjantain iltatunnelmat olivatkin sitten aika pitkälti disco! 😀

Picture_20181013_115809080

Picture_20181013_115912706

Picture_20181013_115848404

Rappusten kupeessa kasvavat köynnökset täytyy vielä jossain vaiheessa laittaa matalaksi, samoin hoitaa kukkapenkkien syyslannoitus ehdalla kananpaskalla. Haravaan ei myöskään vielä tässä vaiheessa tarttunut kukaan. Voi olla, että tänä syksynä ei tule tarttumaankaan. Vielä on tehtävää, mutta paljon syystöitä saatiin kuitenkin puuhasteltua alta pois. Mutta toivottavasti lumi ei yllätä vielä ihan heti omakotitaloasujaa…

Sosiaalityön kandityö on valmis – mitäs sitten keksittäis?

Huuuuh ja wau. Olen nyt sitten lopultakin edennyt siihen pisteeseen, että kaikki sosiaalityön perusopinnot ja aineopinnot on suoritettu ja kandidaatin tutkielma on valmis. Nyt odotan enää palautteet kandityöstä parilta ystävältä, teen mahdolliset viime hetken silaukset ja PAM, klikkaan työn palautuslaatikkoon. Arvosanaa siitä toki odottelen vielä seuraavat viikot, mutta paketissa mikä paketissa (olen siis satavarma, että läpi meni ja todennäköisesti ihan asiallisesti, jopa hyvin). Matka kandityön parissa oli varsin poukkoileva ja tunteikas. Täällä olen kirjoittanut aiheesta ainakin pari postausta, sen kun tutkielman aihe vaihtui lennossa ja sen, kun tutkimuskysymykset viimeinkin kirkastuivat ja pääsin kunnolla työhön kiinni.

Kirjoitin opintokuulumisista viimeksi syyskuun alussa, jolloin kuplin ja riemuitsin kaikista niistä mahdollisuuksista ja uusista aluista, mitä opinnot avoimessa yliopistossa ovat eteeni tuoneet. Tuolloin opintopisteitä oli suoritettuna 113, nyt niitä on (kun lasken rehvakkaasti mukaan myös kanditutkielman) taskussa 125. Tällä hetkellä työn alla on vielä kaksi ja puoli (haha, yhdestä kurssista olen siis 1/2 tehtävää jo tehnyt ja palauttanut) kurssia sosiologian aineopinnoista (yhteensä 15 op), tämän kuun lopussa alkava englannin puheviestinnän kurssi (3 op) ja ensi keväänä olevat, akilleen kantapääni, ruotsin kieliopinnot (3 op). Nämä kun saan vielä paukuteltua sisään olen valmis hakemaan keväällä 2019 yliopistoon avoimen väylän kautta. Tosin, saatoin tuossa tehdä sellaisenkin päätöksen, että haen myös ihan perinteisesti – maksimoin siis mahdollisuuteni!

Picture_20181011_170710003

Mutta mitä niihin mahdollisuuksiin ja uusiin alkuihin tulee, niin saatoinpa tehdä myös sen päätöksen, että sosiaalityö ei olekaan ehkä välttämättä se juttu. Tai ainakaan se ainoa juttu. Siis kyllä, pakerrettuani pää punaisena kurssista toiseen horisontissa ja tavoitteissani vain se yksi ja ainoa, katse juuri siinä palkinnossa, mun ajatukset päättivätkin vetää liinat kiinni ja heittää voltin. Yhtäkkiä mieleen paukkasikin ajatus:

ehkä minä haluan sittenkin olla isona sosiologi.

Tämä aiheutti pienoisen kriisin. Tuskastelin järjen (sosiaalityöntekijänä todennäköisesti työllistyn vs. mitä helvettiä sosiologi edes tekee?) ja palavan mielenkiinnon (ooohhh mikäs teoria se tämä tällainen on ja aaaahhh kylläpä yhteiskunta ja ihmiset ja vuorovaikutus ja tavat ovatkin kiinnostavia!) ristitulessa. Mietin, että onko minun ihan oikeasti luvallista muuttaa mieltäni? Onko siinä mitään järkeä? EIKÖ SOSIAALITYÖ OLE OLLUT JUURI SITÄ MITÄ OLET AINA HALUNNUT, ja etenkin kiinnostus lastensuojeluun kulkenut mukana jo lähihoitajakoulusta saakka! OLETKO SINÄ NYT AIVAN TOLLO!

Onnellista tässä on se, että tähän saakka läpi käymäni opinnot eivät sulje pois kumpaakaan mahdollisuutta. Molemmat ovat yhteiskuntatieteitä, molemmissa on hyvin paljon samaa. Lisäksi onnellista on myös se, että olen aina ollut sitä mieltä, että työn tulee olla mielekästä. Tavallisen työikäisen ihmisen elämästä kun työ haukkaa niin suuren osan, se on niin suuri osa elämää ja arkea, että ois se nyt ihan kohtuutonta jos työ olisi aivan totaalisen epäkiinnostavaa ja sanalla sanoen perseestä.

En siis, ainakaan tässä vaiheessa, aio kuitenkaan hylätä sosiaalityötä kokonaan. Mutta sosiaalityön lisäksi aion keväällä hakea opiskelemaan myös sosiologiaa. Salaa mielessäni toivon kuitenkin enemmän pääseväni käsiksi sosiologian kiehtovaan maailmaan (vaikka en edelleenkään ole aivan varma, että mitä hittoa ne siis oikeesti tekee). Silläkin riskillä, että mahdollisesti tulevaisuudessa valmistun joko kortistoon tai jatkan oloa ja eloa lähihoitajana.

Picture_20181011_170245429

Joku voisi ajatella, että no eikö tässä ole jo riittävästi kaikenlaista sälää ja pohdittavaa, tehtävää ja opiskeltavaa jäljellä, kun opintovapaakin alkaa olla loppusuoralla ja töihin paluu jo heti marraskuussa. NO EI OLE, jos minun päältäni kysytään. Kun tässähän kävi myös niin, että Jyväskylän avoin yliopisto läväytti Faceseinälleni ilmoituksen siitä, että kirjoittamisen perusopintoihin (30 op) on haku voimassa 23.10. saakka

ja sit mä olinkin ihan, että

OMG. Eijeijei. Ei mulla oo nyt aikaa tämmöseen. Kaikki muuki on vielä kesken ja töihin paluuki eessä. Ja siis hei ei mitään järkee ja gäg ja nyt kokoa ittes, Pia.

Ja sit kuitenkin klikkasin itseni tutkailemaan opintokokonaisuuden sisältöjä ja hakutehtäviä. Mut ihan vaan silleen, että

VÄHÄN VAAN VILKASEN EN MIE NYT OIKEESTI AIO MITÄÄN JA SITÄPAITSI VAHINGOSSA MENIN.

No. Tämä vähän vaan vilkasen ja ei mulla nyt oikeesti oo aikaa muuttui nyt loppujen lopuksi siihen tilanteeseen, että ensi maanantaina aion perehtyä hakutehtäviin, tehdä ne, palauttaa ne ja sitten järsiä kynsiäni seuraavat viikot vastausta odotellessa. Kurssikokonaisuus kuitenkin alkaisi vasta tammikuussa 2019 ja sitä olisi aikaa suoritella kolmen lukukauden ajan. Ei mitenkään mahdotonta? Eihän? Tätä kokonaisuutta olen kuitenkin katsellut sillä silmällä monen monta kertaa aiemmin ja pääsen tai en, niin erittäin suuresti katuisin sitä jos en edes hae. Ja et ei sen nyt niin vakavaa tarviis olla, jos minä nyt vaan vähän harrastelisin tällaisia kirjoitusopintoja tässä tälleen sivussa…ja…ja.

Picture_20181011_170313380

Niin. Että tällaisin aatoksin täällä, vaihdetaan suunnitelmia lennosta ja sukelletaan pää edellä uusiin. SIIS NIIN MAHTAVAA.