Lemmikin omistamisen nurja puoli – onko kissasta luopuminen edessä?

Kirjoittelin lähes vuosi sitten kodittomista kissoista, kun olin päätynyt siihen ratkaisuun, että meille niitä muuttaisi kaksi. Tuolloin esittelin myös meillä jo asuvat kissat, Pikkusen ja Trion. Marraskuun alussa 2017 laumaamme sitten liittyikin kaksi tyttöä: Mustis ja Amen.

Alku meni melko hyvin, mutta erityisesti Amenin ja Trion yhteiselo muotoutui lopulta kinkkiseksi. Amen on siis nuori tytönhupakko, kaunis ja ihana kirjava kissa. Valitettavasti Trion mielestä Amen ei ole ollenkaan ihana, ja jostain syystä jossain vaiheessa Triolla nyrjähti aivoissa ja Amenista on tullut vaanimisen ja kurmottamisen kohde. Tämä ei ole juurikaan helpottanut tähänkään päivään mennessä ja lienee sanomattakin selvää, että Amen sekä myös Trio kärsivät tilanteesta.

43952406_953700988149219_1338359389081305088_n

Olen aina kritisoinut irrallaan juoksevia kissoja, etenkin leikkaamattomia sellaisia. Trio ja Pikkunen tosin saivat juosta irti edellisessä kotipaikassamme, sillä alue oli rauhallinen ja syrjäinen. Tässä asuessa kissat ovat olleet täysin sisäkissoina. Tänä kesänä päädyin kuitenkin joustamaan periaatteistani, ja ottamaan siinä samalla valtavan riskin, ja olen antanut Trion ja Pikkuisen ulkoilla vapaasti. Ajatuksena on ollut, että se voisi rauhoittaa kissojen välillä olevaa tilannetta. Amen saisi lisää tilaa ja vapautta hengailla rentona sisällä ja Trio puolestaan voisi purkaa paineitaan ulkona. Silmin nähden kissat ovat tästä nauttineetkin, mutta se ei varsinaisesti kuitenkaan ole tuonut tilanteeseen ratkaisua.

44032532_298722347645226_5812694011239989248_n

Sillä ongelmana ei ole ainoastaan Trion ja Amenin välit ja jatkuva kaunaisuus. Ongelmana on myös se, että Trio on ottanut asiakseen merkkailla vääriin paikkoihin. Kuukausitolkulla olen zeninä kestänyt ja ymmärtänyt, sietänyt ja sopeutunut siihen, että mitään ei voi jättää lattioille lojumaan. Vaatteet, laukut, kengät, puusäkit ja pahvilaatikot – kaikki kustaan heti. Joutuipa vaakakin siirtymään kaappiin makuuhuoneen lattialta. Jere jo huomauttikin, että on sitä mulla vaan valtavan pitkä pinna…mutta nyt sekin on vedetty liian kireälle. Viime päivinä kun jackpottina Trio on aloittanut myös merkkailemaan KEITTIÖN TASOLLE. Parin päivän sisään olen joutunut pesemään MIKRON kolme kertaa.

Kyseessä on mielestäni selkeästi reviirin merkkailu, ei kipu tai sairaus, sillä Trio käy myös normaalisti hiekkalaatikolla. Reviirin merkkailun taustalla puolestaan on todennäköisesti stressi. Minulla on siis täällä käsissäni kaksi stressaantunutta ja kärsivää kissaa – Amen ja Trio.

Näiden ongelmien myötä ajatuksiin on siis noussut vahvana kissasta luopuminen. Mutta kummasta, Amenista vai Triosta? Minä olen kallistunut siihen puoleen, että jos joku laumasta lähtee, niin se on Trio. Mietin myös, että Trioa ei ehkä voi kodin vaihtajaksi laittaa, vaan ratkaisu olisi lopetus (joka puolestaan tuntuu ajatuksenakin aivan hirvittävän pahalta, sillä tämä neiti 6v on muuten maailman ihanin kissa!). En usko, että stressaavalle kissalle olisi ainakaan hyväksi lisätä stressiä uudella kodilla – tai ottaa riskiä siitä, että ongelmakäyttätyminen jatkuisi uudessa paikassa. Toisaalta olen myös epäilevällä kannalla siitä, että poistuisiko tämä merkkailuongelma ylipäänsä meillä kotonakaan, vaikka Amenista luovuttaisiin. Jere puolestaan pohtii, että onko koko ongelman aiheuttaja Amen ja siitä syystä sille olisi parempi etsiä uusi koti. Nuorelle tytölle olisi ehkä suht helppoakin löytää uusi koti eikä Amenissa siis ole ollut mitään ongelmaa. Tämä ajatus kuitenkin tuntuu väärältä siksi, että näin vuoden jälkeen on lopultakin saanut Amenin luottamaan itseensä, se on antautunut rapsuteltavaksi ja siliteltäväksi täysin – niin nytkö se täytyisi sitten jälleen heittää uuteen, stressaavaan tilanteeseen?

44034950_2142512552450280_6524639923507560448_n

Tällä hetkellä kuitenkin vielä jaksan venyttää pinnaani entisestään, ja antaa aikaa niin kissoille kuin omalle harkinnalle ja päätöksille. Konsultoin kodittomien kissojen parissa sekä eläinlääkärissä työskentelevää tyyppiä, jonka kautta siis Amen ja Mustis meille tuli. Kysyin häneltä olisiko esimerkiksi Feliwayn feromonihaihduttimisesta apua tällaiseen tilanteeseen, olisiko se kokeilun väärti?

Sain häneltä vastaukseksi, että suosittelee kuitenkin tarkastuttamaan Trion varalta myös virtsatietulehduksen pois sulkemiseksi. Pitkittynyt stressi kun kuulema tulehdukselle altistaa ja voi sen laukaista. Niinpä heti huomenissa kiikutetaan kissa eläinlääkäriin. Hän myös suositteli ottamaan Feliway Friendsin käyttöön ja laitoin niitä kaksi tilaukseen samantien.  Lisäksi kaivoin vintiltä kolmannen hiekkalaatikon lisää käyttöön ja annan vanhempien kissojen jatkaa vapaana ulkoiluaan.

44115948_529410230867871_2074065279473680384_n

Voi kun tilanteeseen löytyisi ratkaisu ja minulla olisi täällä onnellinen, sopuisa ja hyvinvoiva lauma taas pian! Yhdestäkään rakkaasta kun ei todellakaan haluaisi luopua tietenkään.

Onko sinulla kokemusta tällaisesta? Mikä tilanteeseen auttoi tai voisi olla avuksi? Kaikenlaiset vinkit ja ylipäänsä ajatukset ja vertaistuki otetaan lämpimästi vastaan – olo alkaa olla aika surkea ja epätoivoinen.

Yksi ajatus artikkelista “Lemmikin omistamisen nurja puoli – onko kissasta luopuminen edessä?”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s