On se nyt helvetti kun ei saa edes angstata rauhassa

Joinakin aamuina 34-vuotias minä haluaisi vain heittäytyä äksäksi keskelle olohuoneen lattiaa, potkia vähän ja vänistä miten kaikki on ihan paskaa ja epäkiinnostavaa tai vielä paskempaa ja epäkiinnostavampaa. Joinakin aamuina ei viitsisi vaivautua edes sinne lattialle saakka, vaan sinkauttaa herätyskellon nopealla ninjaliikkeellä tainnoksiin, kääntää kylkeä, vetää peiton korviin ja jäädä makaamaan sänkyyn määrittelemättömäksi ajaksi.

Joinakin aamuina ikkunoista näkyy pelkkä harmaus, ja sama harmaus jatkuu vessan peilissä. Joinakin aamuina molemmat kahvimukilliset ehtivät jäähtyä lähes juomakelvottomiksi, kun unohtuu vaan tuijottamaan typeränä ei mitään tai selaa samaa Facebookin feediä viidettä kertaa (lukematta siitä kuitenkaan oikeastaan mitään).

Joinakin aamuina haluaisi vain huutaa kaikkeen ENPÄS!

Enpäs nouse

Enpäs puhdista viittä kissanhiekkalaatikkoa

Enpäs lämmitä pönttöuunia

Enpäs kirjoita hakutehtävää johonkin typerään kirjoittamisen perusopintoihin

Enpäs perehdy sosiologian kurssitehtävään ja enpäs ainakaan lue sitä kirjaa, josta muodostui sielunviholliseni jo varmaan vuosi sitten ja joka ei ole siitä edennyt

Enpäs tee sienirisottoa, vaikka otin kallisarvoiset kanttarellit sulamaan jo toissailtana ja ne ovat vaarassa mennä hukkaan

Enpäs putsaa kanalan kakkalautoja

Enpäs varmasti harjaa hiuksiani ja enpäs muuten taatusti pue päälleni

Enpäs etsi verokorttiani tai hoida liiton sivuilla asioita kuntoon

Enpäs tyhjennä tiskikonetta ja siivoa likaisia astioita pursuavaa tiskiallasta

Enpäs!

Muutama päivä sitten nauroin isäpuolelleni, että oi todellakin voisin olla kotirouvana happily ever after, kun hän ihmetteli miten saisin aikani kulumaan jos minun ei vieläkään tarvitsisi palata töihin. Mutta vääjäämättä, nähtävästi, joskus sitä aikaa on käsissä vain liikaa ja joinakin aamuina kaikki edessä oleva vapaus tuntuukin vankilalta eikä mikään huvita.  Päivääkään en silti edelleenkään vaihtaisi pois – ja ilolla ottaisin niitä vain lisää ja lisää.

Sillä joinakin aamuina, tai niinä kaikkina, keittää kuitenkin sen kolmannen mukillisen kahvia ja juo sen höyryävän kuumana. Raahaa säkillisen puita liiteristä ja sytyttää tulet. Puhdistaa kissojen hiekkalaatikot ja kanojen kakkalaudat, ja miettii hiljaa mielessään, että miten helvetin paljon söpöjen lemmikkien omistamiseen itse asiassa liittyy paska, ja ilahtuu sitten kuitenkin pesään pyöräytetyistä munista ja kylkeen käpertyvästä kehräävästä kissasta.

Joinakin aamuina sitä kuitenkin hymähtää somessa vastaan tulevalle meemille kadonneista sukista ja muovipurkkien kansista. Avaa sen luonnoksen, jota on jo hakutehtäväksi naputellut ja jatkaa sen työstämistä, mielessään kirkkaana haave kirjoittamisesta. Sosiologian teos puolestaan saa jäädä yhä edelleen odottamaan. (Ihmisellä pitää aina olla jokin jota vältellä. Kandityön palautus jätti elämääni tyhjiön, jota tämä voi nyt täyttää.)

Joinakin päivinä sitä sitten heittää ne riisit kuulottumaan pannuun ja on hirvittävän onnellinen siitä pikkunökäreestä kanttarelleja. Kokkailun ohessa tyhjentää ja täyttää tiskikoneen, pyyhkii tasot, tsekkaa emännänkaapin roinahyllystä majaileeko verokortti siellä.

Joinakin aamuina, tai päivinä, järkeviä vaatteita ei kyllä pue.

Sitäpaitsi X olohuoneen lattialla tai määrittämätön aika sängyn pohjalla ei edes onnistuisi, koska ympärillä, päällä, alla, kyljessä kyhnytellen tai suoraan naamalla olisi hetken päästä kuitenkin vähintään 32 kiloa koiraa tai 1/4 nälkäistä kissaa. Että on se nyt helvetti, kun tämän kaiken ruhtinaallisen ja etuoikeutetun vapauden keskellä ei saa edes angstata rauhassa.