Mitä opin opintovapaalla?

Kesällä 2017 alkanut opintovapaani kulkee vääjäämättömästi kohti loppuaan. Loputtomat kuukaudet ja viikot ovat muuttuneet enää päiviksi ja tunneiksi – tämän viikon perjantaina minun on jälleen avattava työpaikan ovi, jonka viime vuoden kesäkuussa perässäni suljin. Töihin paluu herättää monia tunteita – surkua vapaa-ajan menetyksestä, iloa kohta koittavista palkkapäivistä, jännitystä siitä osaanko enää mitään, riemua asukkaiden jälleennäkemisestä sekä kuulumisesta jälleen johonkin yhteisöön pitkän yksin puurtamisen jälkeen.

Ennen töihin paluuta ja siihen liittyviä tunnelmia ajattelin kuitenkin siirtyä ajatuksissa vielä hieman taaksepäin. Niihin aiheisiin, mitä oikein opin tämän ihanan, pitkän, tuotteliaan ja etuoikeutetun opintovapaani aikana!

45002206_510034726137045_2017639296218955776_n

Opin, että epämukavia asioita voi aina siirtää huomiseen tai sitä seuraavaan päivään

mutta opin myös, että sieltä ne vastaan tulevat kuitenkin jossain vaiheessa ja joskus olisi vaan parempi kiskaista se laastari kerralla irti

ja joskus taas myöhempään ajankohtaan siirretty onkin osoittautunut toimivaksi, ja oikeanlaisen fiiliksen myötä myös epämukava on muuttunut mukavaksi (no, ei aina. Jotkut asiat nyt vaan on perseestä, mutta ne on pakko tehdä).

Opin, että koskaan ei ole liian myöhäistä tavoitella unelmia tai löytää uusia unelmia, joita ei tiennyt olemassa olevankaan. Olen kulkenut elämäni varsin perinteisiä polkuja enkä ole koskaan ollut suuremmin kunnianhimoinen tai ajatellut perusduunaria kummempaa työuraa. Ennemmin olen miettinyt, että ei minusta mihinkään yliopistomaailmaan olisi, sellaiset on ihan muille. Kurssi kurssilta janoni tietoon ja oppimiseen kasvoi, tavoitteet kirkastui, löysin sisältäni ja opiskelumaailmasta paljon uutta ja kutkuttavaa, kiinnostavaa, jotain mitä haluan saavuttaa kipeämmin kuin koskaan.

Opin siis, että maailmassa on ihan liian paljon kiinnostavia asioita ja ihan liian vähän aikaa, mutta kaikki on vain järjestelykysymyksiä, ehkä, tai ainakin niitä voi miettiä sitten myöhemmin, ja vapautin itseni ja annoin tilanteen räjähtää käsiin.

Opin myös, että on ihan okei vaihtaa aiemmat unelmat uusiin. Mitä sitten jos olen jo joskus lähärikoulusta asti pohtinut lastensuojelutyötä? Mitä sitten, että se tavoitteena ylipäänsä lähdin opiskelemaan? Mitä sitten, että opintojen kuluessa se ei ehkä tunnukaan enää siltä, johon on palava intohimo? Mitä sitten? Täytyykö siinä pysyä kun kerta sille tielle on lähtenytkin? Mitä nyt ihmisetkin ajattelevat, jos yhtäkkiä haihattelenkin jotain ihan muuta? Vastaus: Ei täydy ja hitot muista.

Opin, tai siis varmistuin jo aiemmin tietämästäni, että työskentelen parhaiten yksin ja parhaiten silloin, kun asioille on annettu aikarajat. Opin myös, että erittäin harvoin ja äärimmäisissä poikkeustilanteissa aikaraja tuottaa ongelmia, useimmiten olen valmis jo huomattavasti ennen.

Opin, että kuvittelin olevani tosi hyvä raha-asioissa, mutta todellisuudessa tulojen tippuessa en ollutkaan. Opiskelun rahoitus hoitui minulla aikuiskoulutustuella ja kyseinen summa on ihan kohtuullinen. Arvelin, jotta hätiäkös tässä. Onnistuin kuitenkin vetämään opiskelun aikana säästötilinkin tappiin ja kesällä jouduin turvautumaan siihen, että en maksanut osuuttani kesämökin lainasta. Todellisuudessa tuolla summalla olisin varmasti pärjännyt, mutta rai rai.

Opin, että kotoa siis mieheltä saatu tuki on ensi arvoisen tärkeää. Se, että mies jää mukisematta hoitamaan eläimiä viidettä viikonloppua yksin kun minun nyt vaan on mentävä lähipäiville. Se, että mies ymmärtää miten en ole saanut hänen työpäivänsä aikana edes wokkivihanneksia pakastepussista paistinpannulle kärymään kun hei tää tehtävä on siis ihan sikamielenkiintoinen ja olen kirjoittanut sitä viimeiset kuusi tuntia. Se, että hän on viritellyt minulle mahdollisuuden opiskella myös mökillä, jotta voisimme olla yhdessä eikä kumpikaan jäisi mistään paitsi. Se, että hän on tullut minua rahallisesti vastaan, vaikka molemmat olemme lähes kymmenen vuotta pitäneet tiukasti kiinni kukkaroistamme ja itsenäisyydestämme.

Opin, että ”palauta” -napin painaminen tuottaa suurta mielihyvää.

Ja että työn palauttamisen jälkeen minulla on taipumuksena neuroottisesti kytätä sähköpostia t a u k o a m a t t a seuraavat viikot palautetta odotellen.

Opin, että minussa on valtavasti rohkeutta ja varmuutta, joka vaan pitäisi osata paremmin valjastaa käyttöön ja lakata pelkäämästä.

Ja ai niin – kai minä jotain sosiaalityöstä, sosiologiasta ja tieteen tekemisestäkin opin.

Yksi ajatus artikkelista “Mitä opin opintovapaalla?”

  1. Päivitysilmoitus: Viimeisin – astu harhaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s