Hetkellisesti normaali

45335640_2523777184515667_5965130689861910528_n

Iltavuoroon meno ja herään kahdeksalta aamulla pirteänä kuin peipponen. Ehdin venyttää aamukahvia loputtomiin, tehdä kotitöitä, kirjoitella hieman englannin kotitehtäviä ja hakata neuroottisena sähköpostisivun päivitystä odotellessa tuomiota kirjoittamisen perusopintojen hakutehtävästä. Se ei ole vieläkään tullut, mutta kandidaatin tutkielmasta tipahti arviointi; komea vitonen eli erinomainen siellä nyt sitten komeilee.

Syön kaurapuuroa ennen töihin lähtöä, muistan pakata töihin mukaan muutaman teepussin etten menetä yöunia kiskomalla kahvia illan tauolla, sekä nikotiinipurkat ettei pälli leviä. Pyöräily pitkän tauon jälkeen tuntuu kivalta, joskin tietoisuus taajama-alueella liikkuvasta yksinäisestä susihukasta pistää hieman lisää pumppausta pohkeisiin viilettäessä pimeässä syysillassa.

Aamuvuoroon meno seitsämäksi ja herään jo tuntia ennen lähtöä, jälleen pirteänä ja yllättävän vähän vittuuntuneena. Siis sen sijaan, että venyttäisin vanuttaisin nousemista siihen hetkeen kun on pakko ja vetäisin minuuttiaikataululla aamun läpi, siis vaatteet-tupakka-kissanruuat-hampaat ja hiukset-kengät jalkaan-ulos talosta.

Yövuoroon meno, ah, ne mun rakastamat yövuorot joita työvuorolistantekijä on minulle toiveitteni mukaisesti laittanut listalle runsaalla kädellä. Ajattelen, että jo ennen yövuoroja on hyvä valvoa myöhään, jotta unta riittää sitten päivällä nukuttavaksi ja näin ollen tulevaksi yöksi silmiä valvottavaksi. Olen jo kymmeneltä illalla kiukutikiukuti valmista kauraa nukkumaan, kitkuttelen hereillä edes puoleen yöhön. Aamulla painan silmiä tiukasti kiinni, torkahdan hetkeksi, pakotan torkkumaan. Lopulta nousen, ajattelen, että JES NUKUIN IHAN SIKAHIRMUPITKÄÄN. Todellisuudessa kello on vasta hädintuskin yli puolenpäivän. Päiväuniahan minä en osaa nukkua ellen ole kuolemanväsynyt. Nyt en ole.

Töihin paluu teki minusta pelottavalla tavalla normaalin, ainakin näin alkuun. Olen siis epäkunnossa ollakseni minä, mutta toivottavasti tilanne korjautunee pian.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s