Vähän niin kuin etäsuhde

Olin yli viikon poissa kotoa. Palasin eilen, mies lähti toissapäivänä. Mies palaa ensi viikon keskiviikkona, ja minä lähden taas perjantaina. Ei tässä ainakaan riidellä ehdi, mutta eipä myöskään kukaan suutele hyvää yötä eikä laula keittiössä kissoille.

Onko kissanhiekkaa, imuroithan ennen lähtöäsi, onhan leipää juustoa margariinia, löydän varmaan pakkasesta jotain, jätätkö minulle nikotiinipurkkaa, pidetäänkö leffailtaa kahdestaan sitten viikon päästä.

IMG_20181101_143902_642

Haen säkillisen halkoja pönttöuuniin ja napsautan sähköpatterit pois päältä. Pyyhin jääkaapin ylätasolta marjamehun jättämän rinkulan, lopulta koko kaapin. Pyyhkäisen leivänmurut tasolta ja heitän kuivahtaneen suodatinpussin kahvinkeittimestä roskiin. Haen koiran tarhasta sisään ja mietin, että imuroinnin vaatiminen toiselta oli aivan turhaa. Olisi senkin asian voinut jättää naputtamatta ja käyttää siihen menneet sanat ja ajan ja ilman vaikka ikävästä kertomiseen.

Menee hetki ennen kuin osaan olla. Hetki ennen kuin lakkaa tuntumasta vieraalta omassa talossa. Hetki ennen kuin ympäröivä rikkomaton hiljaisuus muuttuu luotaan työntävästä korvia hiveleväksi. Löydän sohvasta tutun, takamukseni muotoisen, painauman ja kissan syliini. Avaan teepaketin ja keitän teen, joka maistuu joululta, pehmeältä, lohdulliselta, mausteiselta ja siltä miltä minun ajatuksissani koti maistuu. Jaan Instassa kuvan kynttilöistä ja teemukista.

Syön sängyssä näkkäriä ja käyn vessassa ovi auki.