Ooooo Las Palmas ja muita tarinoita

Hola! Oltiin vuoden vaihde Gran Canarialla ja matkakuulumisten kertominen tänne blogin puolelle venyiiiiiii erinäisistä syistä. Nytpä kuvapläjäystä ja joitakin kokemuksia siis lopultakin kehiin. Aivan ensimmäiseksi on kerrottava, että jäätävät ennakkoluuloni koko matkakohdetta kohtaan sulivat pois jo heti ensimmäisenä päivänä eikä Gran Canaria ollut siis ollenkaan pöllömpi kohde tsekattavaksi.

picture_20190114_194827349

picture_20190114_183952329

picture_20190114_194910820

Lähdimme matkaan ensimmäistä kertaa ikinä matkajokerilla. Tämä siis tarkoitti sitä, että emme tienneet hotelliamme emmekä edes määränpääkaupunkia ennen kuin laskeuduimme Gran Canarialle ja nykäisimme kentällä matkaopasta hihasta. Minulle tämä oli sinällään suuri ja jännittävä seikkailu, sillä yleisesti ottaen minulle hotellivalinnassa on aina ollut tärkeää ainakin oma wc ja suihku sekä hyvä aamupala.

Tämä matkajokeri ei onnekseni tuottanut pettymystä. Päädyimme Las Palmasiin. Hotellihuone itsessään oli pieni ja synkkä, mutta ehdottoman suuren suuret plussat tulivat sijainnista (100 metriä rantaan ja rantakadulle), omasta pikkukeittiöstä sekä sydämellisestä henkilökunnasta. Aamupalatarjonta käytiin testaamassa kerran, mutta tulimme siihen tulokseen, että edullisemmin ja paremmin syömme kokkaamalla aamiaiset itse, ja näin siis teimme. Matkajokerin ehtoihin sisältyy myös se, että matkan aikana saattaa joutua vaihtamaan majapaikkaansa jopa kaksikin kertaa lyhyellä varoitusajalla. Me saimme kuitenkin viettää koko lomamme samassa hotellissa.

picture_20190114_194631028

picture_20190114_194747280

picture_20190114_195035750

Heti ensimmäisenä aamuna aamiaisen jälkeen lähdimme etsimään autoa vuokralle. Ehdimme kiertää 3-4 vuokrauspaikkaa ja kaikissa myytiin eioota. Lopulta tärppäsi, mutta tarjolla oli enää ns. perheauto. No, eipä siinä mitään sitten! Hitusen kalliimmaksi sen vuokraaminen tuli (auto oli käytössämme viisi päivää), mutta tutkimusmatkalle on ihmisen päästävä. Säästöä tuli kuitenkin vuokrausfirman palvelusta, jollaiseen en ole aiemmilla matkoillamme törmännyt – mikäli olimme iltaisin takaisin maisemissa klo. 19 mennessä saimme auton veloituksetta yöksi heille parkkiin ja haimme auton taas seuraavana aamuna käyttöön. Kätevää!

picture_20190114_184228219

picture_20190114_194642443

picture_20190114_195050500

Päivät sitten ajeltiin ja tutkailtiin tätä pikkuruista saarta ympäriinsä. Vuoristomaisemissa ajellessa lusikallinen housussa oli normiolotila, joskin kello neljän ruuhka Las Palmasin keskustassa oli ehkä vielä sävähdyttävämpi kokemus. Erityisen mainitsemisen arvoisia käymiskohteita on esimerkiksi Maspalomas hillittömine silmän kantamattomiin jatkuvine hiekkadyyneineen ja loputtomine uimarantoineen. Kävimme uimassa kahteen kertaan ja hiekkaa oli puhelimessa, varpaiden välissä, silmissä, oluessa, pimp…NO EI OLLU, mut ihan kaikkialla muualla oli.

picture_20190114_184046889

picture_20190114_184204586

picture_20190114_195111272

Muita makeita kohteita oli saaren korkein kohta 1949 metrin korkeudessa Pico de Las Nievissä (jossa näkyvyys oli nolla, mutta meillä on jokin tarve tsekata aina ne korkeimmat),  saaren toiseksi korkeimmalla huipulla (1813m) sijaitseva valtava kivipaasi Roque Nublo sekä kiva patikointireitti sinne, saaren toiseksi pienin kyläpahanen Tejeda sisämaassa sekä ihastuttava kalastajakylä Puerto de Las Nieves valkoisine taloineen.

picture_20190114_184103707

picture_20190114_194714261

picture_20190114_195021300

Illat vietimme Las Palmasissa pussikaljaillen, kuljeskellen rantakadulla tai kahlaillen pitkin rantaviivaa sekä syöden. Rantakatu on, luonnollisestikin, täynnä kuppilaa jos jonkinmoista valittavaksi ja kävimme joka ilta syömässä eri ravintolassa – yhtään ruokapettymystä ei matkaamme sattunut! Viikkomme sisälsi siis sopivassa suhteessa niin rantalöllöilyä ja uimista, maisemien katselua, kauhukahvailua, pientä patikointia, halpaa viiniä ja onnellistunutta vatsaa.

picture_20190114_194734304

picture_20190114_194808596

picture_20190114_194934368

Paluumatkamme ei sitten sujunutkaan niinkuin Strömsössä ja mun on kyllä pakko sanoa, että TÄMÄ on ehkä reissukuvistamme meitsin ehdoton suosikki:

HYH miten kylymä, äkkiä pois täältä!

picture_20190114_183924618

Mehän oltiin varattu siis suorat lennot Kuopiosta, koska ah vitsit miten kätevää ja nopeaa (Kuopio on meitä huomattavasti lähempänä kuin Helsinki). Paluumatkalla teimme kuitenkin uukkarin, kuten kuvasta näkyy, ja painelimme Tukholmaan tankkaamaan. Kapteeni kuulutti, että Kuopion kentälle ei voida laskeutua ainakaan kyseisen illan aikana, koska kiitoradan sulatuksessa on sattunut jotain ongelmia/virheitä. Jumitimme Tukholmassa ikuisuuden eikä ollut mitään tietoa milloin ja mihin päädymme (wuhuu! toinen matkajokeri samaan hintaan!). Loppujen lopuksi päädyimme samana iltana Helsinkiin ja lukuisten ja taas lukuisten jonotusten ja selvitysten jälkeen saimme painaa päämme lentokenttähotellin sänkyyn jatkaaksemme matkaa aamulla. Loppujen lopuksi olimme perillä Kuopiossa 19 tuntia myöhässä aikataulusta.

picture_20190114_194853801

picture_20190114_195007403

No, loppu hyvin kaikki hyvin eikä tuo paluumatkan viivästyminenkään jaksanut oikeastaan edes ottaa päähän. Enemmän harmitti niiden puolesta, jotka odottivat Kuopiossa meitä päästäkseen itse lomalle…Meidän seuraava lomamatka onkin jo buukattu maaliskuulle, lähdetään tsekkaamaan vuorostaan Teneriffa. Jere on siellä jo käynytkin, nyt uusi ennakkoluuloista vapaa minä on myös lähdössä mielenkiinnolla matkaan. 🙂

picture_20190114_184023854

Ja ai niin! Kuinka Irwinin Las Palmas liittyy asiaan muutoin kuin että hotellimme sijaitsi Las Palmasissa? Noh. Näin kymmenenkin vuoden yhteiselon jälkeen arvostamme yksityisyyttä ja lukitsemme vessan oven perässämme. Näin kymmenenkin vuoden yhteiselon jälkeen vessassa käyminen toisen hengaillessa heti siinä oven takana on jokseenkin…jännittävää. Niinpä joka kerta mennessäni suorittamaan ruusun ja kielon tuoksuista toimitusta laitoin Irwinin soimaan täysillä…

Tarinan opetus: Kannattanee olla varovainen kysyttäessä pariskunnilta, että hei mikä on teidän biisi.

Tarinan opetus 2: Kakkajutut toimii aina.

Ready, steady

Hei vuosi 2019, kuule. Hyvä kun ensin ehdin kelkkaankaan mukaan ja varovaisen toiveen tasapainosta esittää, niin sinä päätitkin vetää kaiken katon kautta ympäri. Mitäpä jos aloitettas uudestaan alusta?

Ajatukset harhailevat edelleen ikäviin, mutta raastavin terä on hioutunut. Pään vikasietotilan asetukset alkavat hellittää ja automaattiohjauksen sijaan käyttökelpoisetkin ohjelmistot hurahtavat pikkuhiljaa käyntiin. Siis muutkin kuin netflixmoodi ja haistakaakaikkivittu-sovellus.

Kalenterini räjähtää käsiin. Ei siksi, että haalisin nyt erityisen paljon kaikkea vaan siksi, että en viime vuoden viimeisinä kuukausina saanut aikaiseksi englannin kurssien lisäksi yhtään mitään järjellistä. Sen edestään löytää ja niin edelleen. Yhtäkkiä havahdun siihen, että ihan kohta on se kevät jolloin olen uhonnut hakevani opiskelemaan ja siihen, että minulla ei ole hajuakaan milloin ja miten yliopistoon haetaan. Miten ihmeessä tämä kevät on jo tässä, kun aikaahan piti olla loputtomasti suorittaa niitä sosiologian puuttuvia kursseja ennen hakua?

En kuitenkaan ehdi käyttää asian pohtimiseen aikaa, kun sähköpostiin jo tipahtaa ensi viikonloppuna alkavan ruotsin kurssin infopaketti. Se herättää minussa pakonomaisen tarpeen juosta seinään ja alkaa hyperventiloimaan.

Josta sujuvasti siirryn tutkailemaan vajaan kahden viikon päästä alkavaa kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset lähtökohdat -verkkokurssia, sen kilometrin mittaista kurssimateriaalilistaa ja helvetin hienon kuuloisia tavoitteita. Edessä olevia tehtäviä en vielä edes tiedä, mutta voisin palata jälleen seinään juoksun pariin huutaen jo varmuuden vuoksi etukäteen, että en osaa ja oon umpipaska.

Mieleen hiipii ajatus, että näin vuodelle 2019 olisi varmaan tarpeellista ladata pään sisään kaikenlaisia voimaantumis-, eheytymis- ja girlboss -appseja.

img_20190112_060355_008

Okei. Ooookei. Kyllä tämä tästä. Värikoodaan vimmaisesti bujoa ja hengitän syvään. Yövuoroissa lähden metsästämään kadonnutta opiskeluflowta sosiologian parista. Suomalainen kansalaisyhteiskunta. HAHAHAHA! Huomaan kuitenkin, että itse asiassa pitkästä pitkästä aikaa lähdekirjallisuuden lukeminen ja tehtävänannon hahmottaminen mielessä onkin varsin mielekkään tuntuista puuhaa. Flow löytyi oikeusministeriön sivuilta, jessus!

Vuosi 2019. Olen valmis.

 

Vikasietotilassa

Puran keskellä makuuhuonetta rojottavaa matkalaukkua vaatekaappiin ja pyykkikoriin. Vien tyhjän matkalaukun paikalleen vintille, hellehatun olohuoneesta, viinilasin olohuoneen pöydältä, jonka pohjalle on kuivahtanut tilkka tuliaispunkkua. Siivoan reissun jäljiltä sohvalle unohtuneen toalettilaukun paikalleen. Tai niin luulen. Pari tuntia myöhemmin ennen töihin lähtöä kaipaan laukussa olevaa deodoranttia ja etsittyäni sitä ympäri taloa löydän laukun kellariin vievältä ovelta.

Yhden päivän elän sipsipussin jämällä ja maissisäilykepurkilla. Toisena päivänä teen pari voileipää, joista palautan toisen jääkaappiin kun ei maistu. Kolmantena päivänä juon pannullisen, valehtelematta, kahvia. Pyöräilen töihin ja meinaan pyörtyä portaissa.

Nauran hölmöille instajutuille ja hölpöttelen joutavia. Upotan ajatukseni töihin, kehityskeskustelen ja haalin itselleni isohkoja projekteja, tavoitteita kuluvalle vuodelle. Hymyilen leveästi kun on niin mahtavaa saada nyt muuta ajateltavaa! Melkein unohdan ilmottautua kirjoittamisen peruskurssille ja kun ilmottaudun, ilmottaudun myös samantien kuun loppupuolella alkavalle verkkokurssille. Ruotsin kurssi on jo aivan nurkan takana ja lisäksi touhukkaasti ajattelen käyttäväni yövuorojen hiljaiset tunnit sosiologiaan. Tänä yönä en käyttänyt.

Iltaisin pidän itseäni väkisin hereillä tuijottaen puhelinta ja selaten asioita, jotka eivät kiinnosta, tuijottamalla hömppää jakso toisensa perään. Silmien sulkeminen ja pään rentouttaminen pelottaa liikaa. Ensimmäisenä yönä kissa naukuu keittiössä ja etsii nukkukaveriaan. Nousen silittämään sitä, kerron ettei kaveria enää ole, ja suru hyökyy yli.

Suunnittelemme ja varaamme innokkaasti lomamatkaa maaliskuulle. Minä, Jere, Jeren veli sekä hänen avovaimonsa. Jere haluaa tarjota reissun minulle meidän kymmenen vuotisen taipaleemme kunniaksi ja samalla juhlistetaan hänen veljensä synttäreitä. Saan onnistuneesti hukattua touhuun useita tunteja päivästä. Saan muuta ajateltavaa.

Olen yhtäkkiä huolesta soikeana. Pomppaan kesken unien varmana siitä, että kuulin jotain. Seison alasti keskellä olohuonetta unesta huojuen ja kysyn oksentaako täällä joku kissa. Jere katsoo silmät ymmyrkäisinä, vastaa ei. Kesken työmatkapyöräilyn minun on pysähdyttävä soittamaan mökille yöksi lähteneelle, että muistathan ettet päästä Rikiä yksin irti kun siellä on niitä susia.

Miten voikaan yksi pieni kissa heilauttaa koko maailman, saada normaalisti ihan järkevän pään vikasietotilaan, tehdä tammikuusta uuden marraskuun.

 

Lepää siellä missä kesällä kasvaa kieloja

Tänään saatettiin pienen kissa kirjavaisen matka loppuun. Viikonlopun aikana, yks kaks yllättäin, tapahtui jotain. Ei kantanut jalat, ei ollut katse enää tässä maailmassa. Antoi silittää, söi hieman, yritti puskea, mutta horjui, kellahti nurin. Oireet viittasi vahvasti neurologisiin ongelmiin.

Menimme aamulla eläinlääkärin päivystykseen. Se on voinu törmätä johonkin tai sitten on muuten vaan aivoissa tapahtunut jotain. Tukos, kasvain, pullistuma, jotain synnynnäistä. Emme tiedä. Mutta pupillit eivät reagoineet valoon kuin hyvin hitaanlaisesti, ei juuri reagoinu ”säikäytystestiin”, vasen puoli oli heikko/ei kantanu kunnolla, silmien ja pään liike selkeä merkki jostain neurojutusta. Eläinlääkärissä ei ole laitteita kuvata päätä, mutta oireet olivat siis hyvin selvät. Sanoi, että voi toki ottaa verikokeita, voi antaa kortisonia, voidaan seurata päivä pari. Tai sitten päästää pois.

49676638_207789680175597_6836386345116499968_n

Ei haluttu enää lähteä pitkittämään, testailemaan, kokeilemaan. Pitkään jatkuneet muutkin ongelmat taustalla niin jossain kohtaa pakko luovuttaa, päästää irti.  Kaikkemme ollaan yritetty, mutta enää ei kokeilla, ei enää pitkitetä.  Ei enää pienelle kissalle stressiä. Elämänsä alkutaival oli kivikkoinen, eikä meilläkään täydellistä rauhaisaa kissanelämää saanut. Mutta reilun vuoden edes, ehkä edes vähän parempaa kuin mitä oli. Tänään oli aika päästää lepäämään paikkaan, jossa kesällä kasvaa kieloja.

Hei täällä ollaan!

Blogi ja minä vetäydyttiin lomalle joulunpyhien jälkeen enemmän tai vähemmän tarkoituksella, mutta hei täällä ollaan taas! Ette te minusta eroon pääse. Painuin lomalle ihan fyysisestikin etelän lämpöön ja palmupuiden katveeseen, mutta siitäpä tulossa yhteenvetopostausta myöhemmin. Kunhan jaksan istahtaa kunnolla koneen ääreen ja käydä läpi kameran muistikortille tallentuneet hetket ja muistot.

img_20190101_164727_154

Näin vuoden vaihteessa on yleensä tapana tehdä tilinpäätöstä menneestä vuodesta sekä pohtia tulevaa. Asettaa ehkä tavoitteita, tehdä lupauksia tai esittää toiveita siitä mitä tulevalta vuodelta haluaisi. Minä en tee tällä kertaa mitään näistä. Itse asiassa en ole vielä edes oikein sisäistänyt sitä, että vuosi on vaihtunut ja kipitellyt jo eteenpäinkin muutaman päivän.

Olen ollut jotenkin pihalla nyt kaikesta, pakka on aivan levällään. Minulla ei ole ollut energiaa kuroa mennyttä yhteen saati haahuilla tulevasta, kun tuntuu, että en ole edes varma siitä mikä päivä tänään on. Elämä on ollut viime viikkoina niin täynnä kaikkea, että onnistuin jotenkin hukkaamaan siinä sivussa maan jalkojeni alta pään huidellessa pilvissä. Elämäni on siis ollut aivan huikaisevan i h a n a a ja kaikki hektisyys on liittynyt mitä mahtavimpiin tapahtumiin ja menoihin, mutta suoraan sanottuna juuri nyt kaipaisi lomaa lomasta, arkea juhlan jälkeen.

Toisaalta, arki kyllä astuikin kuvaan aikamoisella rytinällä kun joulutohinoiden, megasynttäribileiden ja viikon auringon palvonnan jälkeen tupsahdettiin puolimetriseen hankeen yli kahdenkymmenen asteen pakkaseen siivoamaan koiran oksennusta ja neljätoista tuntiseen työvuoroon. Että sikäli…

Ehkä voisin siis kuitenkin yhden toiveen esittää tälle vuodelle:

Toivon tasapainoa.

Kaivoin joululahjaksi saamani muistikirjan sekä läjän kyniä esiin. Kirjoitan tammikuu, helmikuu, maaliskuu, huhtikuu… Tammikuuhun piirtyy päivämääriä, muistettavia asioita, hoidettavia töitä. Pikkuhiljaa saan joka suuntaan lepattavat ajatukset kiinni, kovan ja tasaisen maan tuntua jalkapohjiin, tunteen siitä, että hei kaikki järjestyy kyllä.

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille!