Lepää siellä missä kesällä kasvaa kieloja

Tänään saatettiin pienen kissa kirjavaisen matka loppuun. Viikonlopun aikana, yks kaks yllättäin, tapahtui jotain. Ei kantanut jalat, ei ollut katse enää tässä maailmassa. Antoi silittää, söi hieman, yritti puskea, mutta horjui, kellahti nurin. Oireet viittasi vahvasti neurologisiin ongelmiin.

Menimme aamulla eläinlääkärin päivystykseen. Se on voinu törmätä johonkin tai sitten on muuten vaan aivoissa tapahtunut jotain. Tukos, kasvain, pullistuma, jotain synnynnäistä. Emme tiedä. Mutta pupillit eivät reagoineet valoon kuin hyvin hitaanlaisesti, ei juuri reagoinu ”säikäytystestiin”, vasen puoli oli heikko/ei kantanu kunnolla, silmien ja pään liike selkeä merkki jostain neurojutusta. Eläinlääkärissä ei ole laitteita kuvata päätä, mutta oireet olivat siis hyvin selvät. Sanoi, että voi toki ottaa verikokeita, voi antaa kortisonia, voidaan seurata päivä pari. Tai sitten päästää pois.

Ei haluttu enää lähteä pitkittämään, testailemaan, kokeilemaan. Pitkään jatkuneet muutkin ongelmat taustalla niin jossain kohtaa pakko luovuttaa, päästää irti.  Kaikkemme ollaan yritetty, mutta enää ei kokeilla, ei enää pitkitetä.  Ei enää pienelle kissalle stressiä. Elämänsä alkutaival oli kivikkoinen, eikä meilläkään täydellistä rauhaisaa kissanelämää saanut. Mutta reilun vuoden edes, ehkä edes vähän parempaa kuin mitä oli. Tänään oli aika päästää lepäämään paikkaan, jossa kesällä kasvaa kieloja.