Vikasietotilassa

Puran keskellä makuuhuonetta rojottavaa matkalaukkua vaatekaappiin ja pyykkikoriin. Vien tyhjän matkalaukun paikalleen vintille, hellehatun olohuoneesta, viinilasin olohuoneen pöydältä, jonka pohjalle on kuivahtanut tilkka tuliaispunkkua. Siivoan reissun jäljiltä sohvalle unohtuneen toalettilaukun paikalleen. Tai niin luulen. Pari tuntia myöhemmin ennen töihin lähtöä kaipaan laukussa olevaa deodoranttia ja etsittyäni sitä ympäri taloa löydän laukun kellariin vievältä ovelta.

Yhden päivän elän sipsipussin jämällä ja maissisäilykepurkilla. Toisena päivänä teen pari voileipää, joista palautan toisen jääkaappiin kun ei maistu. Kolmantena päivänä juon pannullisen, valehtelematta, kahvia. Pyöräilen töihin ja meinaan pyörtyä portaissa.

Nauran hölmöille instajutuille ja hölpöttelen joutavia. Upotan ajatukseni töihin, kehityskeskustelen ja haalin itselleni isohkoja projekteja, tavoitteita kuluvalle vuodelle. Hymyilen leveästi kun on niin mahtavaa saada nyt muuta ajateltavaa! Melkein unohdan ilmottautua kirjoittamisen peruskurssille ja kun ilmottaudun, ilmottaudun myös samantien kuun loppupuolella alkavalle verkkokurssille. Ruotsin kurssi on jo aivan nurkan takana ja lisäksi touhukkaasti ajattelen käyttäväni yövuorojen hiljaiset tunnit sosiologiaan. Tänä yönä en käyttänyt.

Iltaisin pidän itseäni väkisin hereillä tuijottaen puhelinta ja selaten asioita, jotka eivät kiinnosta, tuijottamalla hömppää jakso toisensa perään. Silmien sulkeminen ja pään rentouttaminen pelottaa liikaa. Ensimmäisenä yönä kissa naukuu keittiössä ja etsii nukkukaveriaan. Nousen silittämään sitä, kerron ettei kaveria enää ole, ja suru hyökyy yli.

Suunnittelemme ja varaamme innokkaasti lomamatkaa maaliskuulle. Minä, Jere, Jeren veli sekä hänen avovaimonsa. Jere haluaa tarjota reissun minulle meidän kymmenen vuotisen taipaleemme kunniaksi ja samalla juhlistetaan hänen veljensä synttäreitä. Saan onnistuneesti hukattua touhuun useita tunteja päivästä. Saan muuta ajateltavaa.

Olen yhtäkkiä huolesta soikeana. Pomppaan kesken unien varmana siitä, että kuulin jotain. Seison alasti keskellä olohuonetta unesta huojuen ja kysyn oksentaako täällä joku kissa. Jere katsoo silmät ymmyrkäisinä, vastaa ei. Kesken työmatkapyöräilyn minun on pysähdyttävä soittamaan mökille yöksi lähteneelle, että muistathan ettet päästä Rikiä yksin irti kun siellä on niitä susia.

Miten voikaan yksi pieni kissa heilauttaa koko maailman, saada normaalisti ihan järkevän pään vikasietotilaan, tehdä tammikuusta uuden marraskuun.

 

10 vastausta artikkeliin “Vikasietotilassa”

  1. No jopas, vetää sanattomaksi. Oyapa aikaa hetki ja sure oikewin huolella, jospa helpottaisi, sen sijaan että täytät kalenterin ja myöhemmin perut kun tajuat varailleesi kaiken juurikin tuossa vikasietotilassa (sinänsä kyllä hieno termi=).

    Liked by 1 henkilö

  2. Suru ei touhuamalla katoa, jossain välissä se tulee ja iskee, se on vain surtava. Mie muistan kun jouduin tyttären allergian takia luopumaan kissapojistani, jotka olivat piirtäneet reviirejään elämääni kymmenisen vuotta, vaikka he jatkoivat elämäänsä poikamiesmaajussin oivassa hoivassa, niin itse kävin pelkän ”uudelleen sijoittamisen” surua itkun kanssa läpi pitkään ja hartaasti. Ne raivostuttavan rakkaat karvanvaristelijat vain vievät osan orjansa sydämestä.
    Iso virtuaalirutistus sinulle ❤

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos ❤ Ja eihän se katoa ei, tiedän. Mutta niin sitä vaan kummasti huomaa luiskahtavansa vanhoihin, ei-niin-terveisiin, toiminta- ja käytösmalleihinsa aina kun iskee yllättävä suru, stressi tai mikä tahansa (negatiivinen) tunnemyllerrys.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s