Ooooo Las Palmas ja muita tarinoita

Hola! Oltiin vuoden vaihde Gran Canarialla ja matkakuulumisten kertominen tänne blogin puolelle venyiiiiiii erinäisistä syistä. Nytpä kuvapläjäystä ja joitakin kokemuksia siis lopultakin kehiin. Aivan ensimmäiseksi on kerrottava, että jäätävät ennakkoluuloni koko matkakohdetta kohtaan sulivat pois jo heti ensimmäisenä päivänä eikä Gran Canaria ollut siis ollenkaan pöllömpi kohde tsekattavaksi.

picture_20190114_194827349

picture_20190114_183952329

picture_20190114_194910820

Lähdimme matkaan ensimmäistä kertaa ikinä matkajokerilla. Tämä siis tarkoitti sitä, että emme tienneet hotelliamme emmekä edes määränpääkaupunkia ennen kuin laskeuduimme Gran Canarialle ja nykäisimme kentällä matkaopasta hihasta. Minulle tämä oli sinällään suuri ja jännittävä seikkailu, sillä yleisesti ottaen minulle hotellivalinnassa on aina ollut tärkeää ainakin oma wc ja suihku sekä hyvä aamupala.

Tämä matkajokeri ei onnekseni tuottanut pettymystä. Päädyimme Las Palmasiin. Hotellihuone itsessään oli pieni ja synkkä, mutta ehdottoman suuren suuret plussat tulivat sijainnista (100 metriä rantaan ja rantakadulle), omasta pikkukeittiöstä sekä sydämellisestä henkilökunnasta. Aamupalatarjonta käytiin testaamassa kerran, mutta tulimme siihen tulokseen, että edullisemmin ja paremmin syömme kokkaamalla aamiaiset itse, ja näin siis teimme. Matkajokerin ehtoihin sisältyy myös se, että matkan aikana saattaa joutua vaihtamaan majapaikkaansa jopa kaksikin kertaa lyhyellä varoitusajalla. Me saimme kuitenkin viettää koko lomamme samassa hotellissa.

picture_20190114_194631028

picture_20190114_194747280

picture_20190114_195035750

Heti ensimmäisenä aamuna aamiaisen jälkeen lähdimme etsimään autoa vuokralle. Ehdimme kiertää 3-4 vuokrauspaikkaa ja kaikissa myytiin eioota. Lopulta tärppäsi, mutta tarjolla oli enää ns. perheauto. No, eipä siinä mitään sitten! Hitusen kalliimmaksi sen vuokraaminen tuli (auto oli käytössämme viisi päivää), mutta tutkimusmatkalle on ihmisen päästävä. Säästöä tuli kuitenkin vuokrausfirman palvelusta, jollaiseen en ole aiemmilla matkoillamme törmännyt – mikäli olimme iltaisin takaisin maisemissa klo. 19 mennessä saimme auton veloituksetta yöksi heille parkkiin ja haimme auton taas seuraavana aamuna käyttöön. Kätevää!

picture_20190114_184228219

picture_20190114_194642443

picture_20190114_195050500

Päivät sitten ajeltiin ja tutkailtiin tätä pikkuruista saarta ympäriinsä. Vuoristomaisemissa ajellessa lusikallinen housussa oli normiolotila, joskin kello neljän ruuhka Las Palmasin keskustassa oli ehkä vielä sävähdyttävämpi kokemus. Erityisen mainitsemisen arvoisia käymiskohteita on esimerkiksi Maspalomas hillittömine silmän kantamattomiin jatkuvine hiekkadyyneineen ja loputtomine uimarantoineen. Kävimme uimassa kahteen kertaan ja hiekkaa oli puhelimessa, varpaiden välissä, silmissä, oluessa, pimp…NO EI OLLU, mut ihan kaikkialla muualla oli.

picture_20190114_184046889

picture_20190114_184204586

picture_20190114_195111272

Muita makeita kohteita oli saaren korkein kohta 1949 metrin korkeudessa Pico de Las Nievissä (jossa näkyvyys oli nolla, mutta meillä on jokin tarve tsekata aina ne korkeimmat),  saaren toiseksi korkeimmalla huipulla (1813m) sijaitseva valtava kivipaasi Roque Nublo sekä kiva patikointireitti sinne, saaren toiseksi pienin kyläpahanen Tejeda sisämaassa sekä ihastuttava kalastajakylä Puerto de Las Nieves valkoisine taloineen.

picture_20190114_184103707

picture_20190114_194714261

picture_20190114_195021300

Illat vietimme Las Palmasissa pussikaljaillen, kuljeskellen rantakadulla tai kahlaillen pitkin rantaviivaa sekä syöden. Rantakatu on, luonnollisestikin, täynnä kuppilaa jos jonkinmoista valittavaksi ja kävimme joka ilta syömässä eri ravintolassa – yhtään ruokapettymystä ei matkaamme sattunut! Viikkomme sisälsi siis sopivassa suhteessa niin rantalöllöilyä ja uimista, maisemien katselua, kauhukahvailua, pientä patikointia, halpaa viiniä ja onnellistunutta vatsaa.

picture_20190114_194734304

picture_20190114_194808596

picture_20190114_194934368

Paluumatkamme ei sitten sujunutkaan niinkuin Strömsössä ja mun on kyllä pakko sanoa, että TÄMÄ on ehkä reissukuvistamme meitsin ehdoton suosikki:

HYH miten kylymä, äkkiä pois täältä!

picture_20190114_183924618

Mehän oltiin varattu siis suorat lennot Kuopiosta, koska ah vitsit miten kätevää ja nopeaa (Kuopio on meitä huomattavasti lähempänä kuin Helsinki). Paluumatkalla teimme kuitenkin uukkarin, kuten kuvasta näkyy, ja painelimme Tukholmaan tankkaamaan. Kapteeni kuulutti, että Kuopion kentälle ei voida laskeutua ainakaan kyseisen illan aikana, koska kiitoradan sulatuksessa on sattunut jotain ongelmia/virheitä. Jumitimme Tukholmassa ikuisuuden eikä ollut mitään tietoa milloin ja mihin päädymme (wuhuu! toinen matkajokeri samaan hintaan!). Loppujen lopuksi päädyimme samana iltana Helsinkiin ja lukuisten ja taas lukuisten jonotusten ja selvitysten jälkeen saimme painaa päämme lentokenttähotellin sänkyyn jatkaaksemme matkaa aamulla. Loppujen lopuksi olimme perillä Kuopiossa 19 tuntia myöhässä aikataulusta.

picture_20190114_194853801

picture_20190114_195007403

No, loppu hyvin kaikki hyvin eikä tuo paluumatkan viivästyminenkään jaksanut oikeastaan edes ottaa päähän. Enemmän harmitti niiden puolesta, jotka odottivat Kuopiossa meitä päästäkseen itse lomalle…Meidän seuraava lomamatka onkin jo buukattu maaliskuulle, lähdetään tsekkaamaan vuorostaan Teneriffa. Jere on siellä jo käynytkin, nyt uusi ennakkoluuloista vapaa minä on myös lähdössä mielenkiinnolla matkaan. 🙂

picture_20190114_184023854

Ja ai niin! Kuinka Irwinin Las Palmas liittyy asiaan muutoin kuin että hotellimme sijaitsi Las Palmasissa? Noh. Näin kymmenenkin vuoden yhteiselon jälkeen arvostamme yksityisyyttä ja lukitsemme vessan oven perässämme. Näin kymmenenkin vuoden yhteiselon jälkeen vessassa käyminen toisen hengaillessa heti siinä oven takana on jokseenkin…jännittävää. Niinpä joka kerta mennessäni suorittamaan ruusun ja kielon tuoksuista toimitusta laitoin Irwinin soimaan täysillä…

Tarinan opetus: Kannattanee olla varovainen kysyttäessä pariskunnilta, että hei mikä on teidän biisi.

Tarinan opetus 2: Kakkajutut toimii aina.

15 vastausta artikkeliin “Ooooo Las Palmas ja muita tarinoita”

  1. Meillä oli tänään napinpainallusta vaille reissuvaraus kesäkuulle Benalmadenaan. Vanhemmat reissanneet pitkin ja poikin, mutta nykyisin (päästyään kanariansaariennakkoluuloista) käyvät enää oikeastaan vain Teneriffalla. Heillä on siellä oma ”salainen” kylä, jossa matkailevat ilman valtavia turistimassoja 😀

    Liked by 1 henkilö

      1. Täytyy viel kattoo saadaanko iha varmasti lomaa 😀 TAi no mie saan ottamalla vaa palkattoman viikon, mut miehen lomakuviot pitää tsekata. Oon käyny 2011 Torremolinoksessa ja samalla käytii tuolla Benalmadenassa. Iha huippupaikka!

        Liked by 1 henkilö

  2. Meikäläisen suuri hetki Las Palmasin reissulla oli näjdä lähtiessä ihka aito jumbojet nousemassa ilmaan siitä pieneltä kentältä. oma airbus olisi mennyt kahteen kertaan jumbon sisään;)
    Että mä tykkään noista taloista, värejä ja pyöreitä ikkunakaaria, paljon yksityiskohtia, jeejee!! Tyylihän alkaa jo tallinnassa ja syvenee etelää kohti mentäessä. Torressa olen heilunut yks talvi pari kuukautta, oikein kiva paikka, Malagaan siinä vieressä tahtoisin tutustua paremmin ja Madrid voisi olla jees, Barcelonaan uskalla mennä kun eivät enää tykkää turisteista, kunnioitan toiveitaan ja jätän köyhtymään;)
    Jospa ensi vuodeksi saisi säästettyä viikon loman köyhäkin, olen tsekkaillut että juur nyt kun lähtis niin olisi aika halpaa, pois täältä lumen ja jään maasta viikoksi, kahdeksi tekisi terää, Ji-huu!!

    Liked by 1 henkilö

    1. Tää oli mun ensi kosketus Espanjaan, ei ole mantereellakaan tullut käytyä 😊 Oishan tuo maailma suuri ja avara, loputon lista paikkoja joissa haluaisi käydä ja useita sellaisia mihin menisi uudestaankin!

      Tykkää

  3. Tuli tuosta vessajutusta mieleen, että kun olin työreissulla Kuopiossa samassa hotellihuoneessa työtoverin kanssa, niin meillä oli mukavasti sellainen lasiovi kylppärin ovena. Keskikohdalta vain vähän huurrettu. En niin tykkää olla parisuhteessa(kaan) framilla vessa/kylpytoimineni, saati sitten puolitutun työtoverin toiselta paikkakunnalta, joten oli siinä meillä huvitusta koko rahan edestä – siis sen saamamme parivuoteen lisäksi. 😀

    Mutta että joo, hyvältä näyttää ja kuulostaa tuo Las Palmas kaikenkaikkiaan!

    Liked by 2 people

      1. Meillä saatetaan käydä vessassa ovi auki ja etenkin lasten ollessa pienempiä, oli usein seuralainen vessassa. 😂 Mä olen kavereidenkin kanssa käyny toisen ollessa samassa vessassa. Ollaan aika avointa porukkaa selkeesti. 😂 Mutta tuntemattomat on kyllä asia erikseen!

        Liked by 1 henkilö

  4. Jokainen toki ite määrittelee itselleen sopivat rajat, ja meillä näin 😄 En tosin koe meijän suhdetta yhtään sen vähemmän avoimeksi, vaikka Jere ei kuseskelekaan vieressä samalla ku pesen hampaita.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s