Minun teki mieli laittaa otsikkoon aloittavan kirjoittajan ajatuksia, mutta en sitten voinutkaan, vaan oli lisättävä opiskelija perään. Hämmennyn kun jo ensimmäisellä kurssilla minua, meitä, tituleerataan kirjoittajiksi. Ensimmäisenä tehtävänä ei suinkaan ollut kirjoittaa esittely itsestä, vaan kirjoittajaesittely. Luennoilla puhutaan kirjoittajista, kurssista ja opintokokonaisuudesta eräänlaisena kirjoittajayhteisönä. Ja jokin minun sisälläni huutaa, että en minä ole kirjoittaja! Kirjoittaja on joku joka osaa ja tietää ja saa sanat ulos ja niihin merkityksiä, virkkeisiin kokonaisen maailman ja tunteen! Kirjoittaja on joku, ja se joku en ole minä.
Enhän saa nykyisin sanoja edes tänne.
Se on jännittävää, kuinka se josta on kauan haaveillut ja jonka nyt on saanut näppeihinsä, muotoutuukin joksikin suureksi ja pelottavaksi, saavuttamattoman tuntuiseksi. Ensin jahkaili hakemista kauan, lopulta haki, mutta oli aivan varma ettei taidot riitä. Taidot riittikin. Sitä luulisi, että siitä olisi saanut itsevarmuutta, buustia, hivelevää hipsuttelua omalle kirjoittajaegolleen. Mutta ei, sitten se epävarmuus vasta roihahtikin ennen näkemättömiin mittoihin!
Kyllä sitä on pöljä. Oppimaanhan minä sinne olen hakeutunut, niin kuin ne kaikki muutkin. Jollain voi olla kokemusta enemmän kuin minulla, jollakulla vielä vähemmän. Mutta yhtä kaikki, kukaan meistä ei ole valmis, jokaisella meistä on omat mörkömme ja itsekritiikkimme ja sinkoilevat ajatukset ja levälleen lennähtäneet sanat kannettavanamme.
Minä luulen, että minulle ensimmäinen ja vaikein kynnys on ylitettävänä juuri nyt ja heti kurssin alkumetreillä. Oman tekstin altistaminen muiden silmille, muiden arvioitavaksi, ruodittavaksi. Okei okei, niinhän nämä blogitekstitkin ovat julkista riistaa, mutta se ei tunnu samalta. Kuten ei myöskään ne lukuisat ja taas lukuisat oppimistehtävät, esseet ja viimeisimpänä kandidaatin tutkielma, joita ovat läpikäyneet niin opettajat kuin kokonaiset vertaisopiskelijaryhmätkin. Palautteeseen (ja täällä hömppäteksteistä keskusteluun) on siis sanalla sanoen tottunut, mutta
tämä tuntuu niin kovin paljon henkilökohtaisemmalta!
Saamani palaute ja vertaistuki opinnoissa on ollut kallisarvoista. Minä tiedän, että ilman saamaani palautetta, kannustusta, uusia näkökulmia ja pilkun paikkojen viilausta ei varmasti esimerkiksi siitä kandista olisi muovautunut yksin minun käsissäni sellaista mikä siitä tuli. Minä myös tiedän, että kirjoittajalle yhteisö ja saatu palaute ovat ne väylät, joiden kautta oppiminen, kehittyminen ja oman identiteetin löytäminen on ylipäänsä mahdollista.
Huomaan siis, että ennen kuin olen päässyt alkuunkaan, tämä kurssi ja koko opintokokonaisuus asettaa minut aivan uudenlaisen haasteen eteen. Vaikka ei välttämättä kirjoittaisikaan suuria, ei kipeistä tai muuten tunteikkaista asioista, vaikka pitäytyisi kepeällä linjalla. Niin silti sitä jollain tapaa avaa omaa sieluaan, käyttää lähteenä omaa päätään. Sellaisen tekstin paljastaminen muille, palautteen odottaminen ja sen saaminen tuntuu yhtäaikaa kurkkua kuristavalta, ja toisaalta tavattoman kutkuttavalta – kuka minä olen, mitä tekstini viestivät muille!
Niin. Ja ehkä jonain päivänä uskallan sanoa olevani kirjoittaja.
Niinhän se on että ihminen tuppaa olemaan itse se suurin kriitikkonsa ja riippakivensä…nyt otat peilin käteesi ja sanot sille kuvajaiselle
”minä olen kirjoittaja!”
Koska sinä olet 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Totta! Liian usein huomaa sortuvansa myös siihen, että kun joku sanoo itsestä jotain hyvää tai kivaa, niin itse mielessään lisää siihen ”mutta…” 🙄
TykkääTykkää
Komppaan edellistä! Turha lapastelu pois!! Nämä sinun bloditekstisi ovat rakenteellisesti hyviä, käytät sellaisia sanoja ja sanontoja jotka saavat palaamaan tekstiesi pariin, eli tykkään lukea KIRJOITTAMIASI tekstejä, oi hyvä kirjoittaja<3
TykkääLiked by 1 henkilö
Hahaa, kiitos 😄 Tarkoitus ei ollut tulla tänne kerjäämään kehuja, mutta kyllähän nämä teidän kommentit on balsamia… 💛
TykkääTykkää
Komppaan edellisiä! Täällähän sinulla on blogiarkisto täynnä todisteita siitä, että olet nimenomaan kirjoittaja. Nyt vaan ylpeesti eteenpäin, kyl sie tän homman osaat. ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Myhhh ❤ Sain tänään puklautettua ulos ensimmäisen kurssin ensimmäisen tarinani ensimmäisen version. Mikäli tarina ei joudu aivan valtaisan ryöpytyksen kohteeksi vertaisopiskelijoiden syynissä voi olla, että se päätyy myös tänne blogin puolelle. Kertoo elämästäni merkityksellisestä tapahtumasta, mutta toki kirjoittajan (!!) vapaudella… ^_^
TykkääLiked by 1 henkilö
Kyllä sä olet kirjoittaja. Ja hyvä sellainen. NIH! ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
No voi sinäkin siinä, kiitos ❤
TykkääTykkää
Tsemppiä ❤ Kyllähän täällä on arkisto täynnä todisteita siitä, että olet kirjoittaja! Muistan ja ymmärrän tuon tunteen elävästi. Vietin itse aikoinaan vuoden Oriveden opistolla, ja ensimmäiset puoli vuotta kuluivat epätoivossa ja epävarmuudessa, mutta sitten se lähti sujumaan. Itsensä ja omien tekstiensä altistaminen luettaviksi on aina yhtä pelottavaa, etenkin, jos takaraivossa jäytää epävarmuus. Mutta se helpottaa, koko ajan. Kyllä sä pärjäät! ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Saila ❤ Eräs toinen nosti myös ihan järkeen käyvän pointin esiin: kirjoitat blogia, jota useat lukee, palaavat lukemaan ja tekevät sen vieläpä vapaaehtoisesti!
Että niin. Turha suomalainen vaatimattomuus vaan nyt pois ja selekä suoraksi! 😂
TykkääLiked by 1 henkilö
Hih, olisit vain laittanut alkuperäisen ajatuksesi mukaan. Sillä sinä olet jo kirjoittaja! On toki normaalia kyseenalaistaa itsensä, koska me olemme itsemme pahimpia kriitikkoja. Ehkä se kertoo, että otat opiskelusi vakavasti. Et kuitenkaan olisi hakenut opiskelemaan, ellet haluaisi kehittyä! Täytyy myöntää, että itseänikin kiinnostaisi kovin nuo opinnot… 🙂 Minä kyllä jo tunnen syvällä sisimmässäni, että olen kirjoittaja. Mutta ymmärrän kyllä tuon, että omien tekstien muille näyttäminen pelottaa. Ja juu, blogi ei ole sama asia. Blogi on jotenkin päiväkirjamaisempi, rennompi… Kirjoittaessa tekstiä, oman pään tuotoksia, sitä alkaa miettimään omaa tyyliä sun muuta. Tsemppiä opiskeluihin!
TykkääLiked by 1 henkilö