Hyvä ihminen -pisteet

Minä olen menossa huomenna ekaa kertaa ikinä verenluovutukseen, kun sellainen nyt sopivasti kohdalle osui. Olen ajatellut asiaa vuosikausia, siis silleen ”no pitäs kyllä”, mutta koskaan se ei ole kuitenkaan siirtynyt ajatuksista tekoihin. Kertaalleen joitakin vuosia sitten olin jo menossa, mutta olin juuri ottanut tatuoinnin, niin eipä onnistunutkaan. Nyt, kun omaa jännistystä ja pelkoa lukuunottamatta, ei mitään esteitä luovutukselle ole, päätin että perkele.

Paria tyyppiä olen yrittänyt värvätä mukaan myös. Erääseen keskusteluun heitin, että ”nyt kun heti alkuvuodesta tekee hyvän teon niin voi sitten loppu vuoden olla itsekäs sika ja esim. lennellä ympäri maailmaa.” Tämä oma lausahdus pisti sitten miettimään enemmänkin itsekkyyttä ja hyviä tekoja.

Jokainen meistä on varmaan, jos ei omalla kohdalla niin vaikka somemaailman keskusteluissa, törmännyt siihen näkemykseen, että hyvä ihminen voi olla vain joko-tai. Kärjistäen siis jos vaikka kuljet julkisilla, syöt kasvispainotteisesti, kierrätät, et kerskakuluta ja lahjoitat rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta samanaikaisesti juot kahvisi silloin tällöin take awayna ja käytät mikromuovia sisältäviä vaatteita, olet ympäristöstä piittaamaton ihmissaasta.

50898510_2177707445877996_1983896933629952000_n

Minun ympäristötekoni eivät ole suuren suuria, mutta ne sisältyvät joka päiväiseen elämään. Pyrin välttelemään muovia, käytän luonnonshampoota ja -palasaippuaa, muuta kosmetiikkaa kuten meikkejä tai hiustuotteita todella vähän, lajittelen jätteeni, shoppailen todella harvoin ja tuen paikallista löytöeläinhoitolaa, noin muutamia seikkoja mainitakseni. Vastaavasti kuitenkin ulkomaanmatkoja tulee tälle vuodelle vähintään kaksi, ehkä kolme, joten ylläolevan näkemyksen mukaan minun hyvä ihminen -pointsini armotta kyllä woooooosh huuhtoutuvat pahasti pakkasen puolelle.

Yritän kuitenkin olla syyllistymättä tästä. Yritän vakuutella itselleni, että ne tavallisen arjen hyvät valinnat ja teot sekä lentäminen on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin että vain lentäisin. Ja näin asian minun mielestäni kuuluisi ollakin! Sen sijaan, että tuomittaisiin muita (tai itseämme) niistä vähän kökömmistä valinnoista olisi paikallaan iloita niistä hyvistä – ja kannustaa tekemään niitä lisää! Ääriajattelu missä tahansa asiassa on mielestäni todella kuormittavaa ja huolestuttavaa. Siinä voi herkästi käydä niin, että kun en kerta voi olla täydellinen, niin en sitten tee asioiden eteen mitään.

Lisäksi hyvää ihmisyyttä on tarpeen tarkastella myös yksilötasolla. Kyyyyllä, juuri sieltä, oman navan ympäriltä. Paljon puhutaan voimaantumisesta, tasapainon löytämisestä ja omasta hyvinvoinnista ja sen vaalimisesta. Jos siis minä saan lisää onnellisuutta itselleni sekä rikastutan parisuhdettamme esimerkiksi matkustelemalla, näkemällä ja kokemalla maailmaa yhdessä – niin totta hemmetissä minä siihen tartun! Vaikka laajemmasta perspektiivistä katseltuna se onkin huono valinta.

Koska hyvinvointi lisää hyvinvointia. Känkkäränkkäiseltä omaan poteroonsa kaivautuneelta ihmiseltä lienee turha odottaa kauniita ajatuksia, saati tekoja, jos lähtökohtaisesti eniten vituttaa kaikki. Hyvinvointia voidaan rakentaa ympärilleen monella eri tapaa ja monesta eri suunnasta. Se pulppuaa yksilötasolta laajempiin kokonaisuuksiin ja vastaavasti laajemmat kokonaisuudet lisäävät hyvinvointia yksilötasolle.

Joten, menen siis huomenna luovuttamaan verta ja näin ollen osaltani lisään maailmaan hyvää ja kaunista. En kuitenkaan suostu nimittämään itseäni itsekkääksi siaksi silloin kun pidän huolta myös itsestäni, jaksamisestani pimeän keskellä ja maailmankuvani laajentamisesta. Tasapaino, ystävät, tasapaino.

12 vastausta artikkeliin “Hyvä ihminen -pisteet”

  1. Ja sit on tää ”miksi mä kierrättäisin ku ei naapurin Pena kierrätä, ja Intiassahan se suurempi ongelma on pälä pälä.”

    No tota. Jospa nyt kuitenkin vähentäisit sitä muovia, niin säästyttäisiin siltä edes tällä puolella palloa! Kyllä silläkin varmasti merkitystä on.

    Mutta munki mielestä toi tasapaino on hyvä. Kyllä, minä ostan välillä uusia vaatteita. Mutta myyn vanhat eteenpäin tai vien Uffille. En heitä roskikseen (paitsi ne rikki kulutetut). Kierrätän muovit, pahvit jne. Mutta ajan autolla, koska ei täällä maaseudulla edes muita vaihtoehtoja olisi. Itseasiassa muovinkierrätyksillekkään ei noin vain pääsisi ilman autoa (10km).

    Liked by 1 henkilö

      1. Samalla vois sanoa ”mitä minä sitä verta luovuttamaan kun silti siitä on pula”. 😂

        En ole muuten koskaan luovuttanut. Joskus painoin liian vähän. Sit on ollu synnytyksiä ja tatuointeja. Ja nyt syy on se etten vaan henkisesti kestäis. 😅 Onneksi toi mun puolisoni käy luovuttamassa ja mun äitini kävi joskus jo ihan vaan koska sillä on niin paksu veri, että se kävi sille samalla hoitona. 😅

        Liked by 1 henkilö

  2. Verta pakkiin!! Ja pakki kylmiöön;D Itse verta leikkauksissa saaneena olen sitä käynyt palauttamassa. Eniten kyllä auttaa tässäkin itseään siilä verenluovutus pistää oman elimistön uusimaan omaa verta ja se tekee hyvää. Suosittelen verenluovutusillaksi pientä känniä, ihan oma kokemuksensa;DD
    Minähän olen kulutustottumuksiltäni kapitalistin painajainen, lähes 90% kaikesta tavarasta ja vaattesta on kierrätettyjä, susihatun olen viimeksi uutena ostanut pari viikkoa sit ja edellisen kerran viime keväänä uusia housuja parit, kiivas tahti;D
    Greta Thunbergin innoittamana lupauduin olemaan lentämättä enää ikinä eli se siitä etelän reissusta ensi vuonna, tyydyn lähimatkailuun. Tosin jos keräisi enemmän massia kasaan niin voisi itsensä junailla aurinkoon.

    Ihunaa talvenjatkoa, jihuu!

    Liked by 1 henkilö

  3. Mie kyä haluisin nähdä sen täydellisen ihmisen, joka ei riko tätä palloa vastaan millään tavalla, koska jokaisella on varmasti jonkinlainen syntilista! Vaikka itekin välillä kahmii viherpisteitä ties mistä piipertämisestä, niin silti vaan välillä uppoaa kuumiin suihkuihin ja haluaa oikeaa juustoa leipänsä päälle vegaanisen sijaan ja herranjestas myy vielä työkseen vaatteita! Helvettihin joutaisin. Mutta pienistä puroista ne joet ja meretkin syntyy. ❤

    Verta haluaisin luovuttaa, mutta eivät ne minua huoli. Tosin oon välillä verikokeidenkin jälkeen jo niin töttöröö, että ihan hyväkin varmaan etteivät ihan ottamalla ota, vaikka hyödyksi menisikin. :’D

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s