Mökkitarinoita ja sit mökkitarinoita

Varsin vauhdikkaan ja aikaansaavan viikon jälkeen suunnattiin suoraan minun viimeisen yövuoroni lopuksi rauhoittumaan mökille. Olin koko viikon hellinyt tätä ajatusta.

IMG_20190222_084133_871

Perjantaiksi paukkasikin todella kauniin ja kuulaan, mutta myös jäätävän kylmän sään. Ulkolämpötila humpsahti yks kaks yllättäin -24 asteisiin. Yllättäen mökin sisällä, vaikka tönö onkin ollut ylhäisessä yksinäisyydessään ja koskemattomana, ei pakkanen kuitenkaan purrut kuin miinus kymmenen asteen verran.

Ei nyt ehkä sisälämpötilaksi kuitenkaan mikään optimaalisin. Ensimmäiset askareet siis luonnollisestikin oli lyödä puuta kaminaan ja hurauttaa öljylämmitin tulille. Viimeksi mainittua käytämme vain alkulämmityksen vauhdittamiseksi, muutoin täällä pärjäilee kaminalla, kun vaan pitää pientä tulta yllä koko ajan.

Mökki lämpenee melko hitaasti, mutta sitten kun vauhtiin pääsee on täällä oikein kelpo köllötellä. Unien velkoja ei kuitenkaan katso aikaa eikä paikkaa, joten pujahdin toppavaatteineni makuupussin alle ja aloitin mökkiviikonloppuni makoisilla päiväunilla pikkupakkasessa.

IMG_20190222_103600_628

Olin torstai-iltana onnistunut niksauttamaan tai venäyttämään alaselkäni ihan vaan siivoamalla. Oman elämänsä mummo tässä vaan päivää. Ilmeisesti sohvien siirtelyni ja imurin kanssa riehumiseni ei ollut kovin ergonomista ja jossain kohtaa tunsin, että alaselässä kävi ehkä jokin pieni nips. No, kohta se ei ollutkaan enää ”ehkä” eikä ”pieni”.

Yövuoro meni ihan okei juilimisineen, mutta perjantai-aamuun mennessä selkä äityi kiukkuisemmaksi ja könkkäsin menemään kuin vanaha eukko. Kiukutti. Jere onneksi auttoi yhden yön aikana kymmeniä vuosia vanhettunutta morsiotaan, kun minä en kärsinyt juuri kumarrella tai nostella ja ylipäänsä jokainen liike tuli harkita tarkkaan.

Sain minä kuitenkin perunat kuorittua ja muusin väsättyä Jeren käristellessä hirvenlihoja pannussa. Punaviiniä tilanne vaati myös, luonnollisesti.

Siinäpä lisää draaman aineksia. Jere toi minulle Lanzaroten viinitilalta tuliaispullon ja olin hellinyt ja hillonnut sitä tähän hetkeen. Palkkioksi siitä, että sain ruotsin kurssin läpi ja ollut muutenkin kovin aikaansaava. Kohtasimme illalla järkyttävän totuuden – mökillämme ei ole korkkiruuvia! MITEN VOI OLLA MAHDOLLISTA! Sehän on vakiovaruste selviytymiseen heti puukon ja tulitikkujen jälkeen.

Onneksipa Jeren taskusta löytyi ruuvi ja varastosta vasara, joten viini saatiin pullosta ulos. Oli muuten hyvää viiniä! Se ja yhdessä valmistettu illallinen voiteli sopivasti niin sielua kuin alaselkääkin.

IMG_20190222_174345_630

Yöunet olivat syvät ja pitkät. Aamulla Jere jutusteli mökin ovella Rikille, lähettäskö me miehet käymään kaupassa. Riki vastasi heilauttamalla häntäänsä, ja niin he menivät. Minä venyttelin itseni aamukahvin keittoon.

Laitoin aamukahvihetkestä seesteisen kuvan ja tekstin Instagramiin. Jätin kertomatta, että aamukahvihetkeni todellisuudessa alkoi savustuksella. Laitoin kahvipannun hellalle ja kumarruin sekoittamaan tulipesää, jotta tuli palaisi iloisemmin ja vesi kiehuisi nopeammin. Iso savuava puunkimpale ottikin ja heittäytyi voltilla kaminasta ulos lattialle, kaminan edustalla olevalle pellille. Samalla levisi kekäleitä puulattialle ja maton läheisyyteen. Perinaisellisen vitun karjaisun säestämänä kauhoin kekäleet ensin pellille, ja vasta sitten nostin savuttavan mustuneen halon pihdeillä takaisin kaminaan.

Viestittelin Jerelle, että meillä on savupirtti, mutta muuten kaikki hallinnassa. Sain myös kahvini.

IMG_20190223_110738_949

Tänään ei enää pakkanen kiristele, joten suunnitelmissa on laittaa saunan lisäksi palju tulille. Hieman kysymysmerkkinä vielä on, että kuinka minä tämän selkäni kanssa paljuun kömmerrän. Se ei ole enää ihan niin kiukkuinen kuin eilen, mutta ei vielä kunnossakaan. Ehkäpä Jere nostaa plumpsauttaa minut paljuun ja naaraa ylös sitten pois lähtiessään?

3 vastausta artikkeliin “Mökkitarinoita ja sit mökkitarinoita”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s