Pohdintaa palautteesta ja julkaisemisesta

Olen haaveillut siitä, että joskus isona minä julkaisisin kirjan tai novellikokoelman. Haaveeseen ei kylläkään ole sisältynyt minkäänlaista ideaa siitä, että mistä kirja tai novellit kertoisivat, tai ylipäänsä mitään konkreettista liikehdintää haaveen toteuttamisen eteen. Paitsi kirjoitin minä kerran googlen hakukenttään kuinka julkaisen kirjan. Suljin sivun välittömästi. Eteen avautuva viidakko tuntui liian jännittävältä, ahdistavaltakin jopa, sellaiselta ettei minulla sinne ole jalansijaa (etenkään kun enhän ole kirjoittanut sanan sanaa, mutta vaikka olisinkin).

Tosin olenhan minä omia tekeleitäni julkaissut jo vuosikausia. Joskin hyvin suppealle yleisölle ja hyvin suppeista aiheista – siis päiväkirjamaista ajatusten virtaa blogissa. Tämä julkaisukanava ei tosin ole mitenkään merkille pantava eivätkä tekstini loppuun saakka hiottuja saati kunnianhimoisia. Julkinen blogi eroaa kuitenkin perinteisestä päiväkirjan raapustelusta siten, että teksteille on olemassa jonkinlainen yleisö ja tekstien pohjalta käydään myös vuorovaikutusta blogiyhteisössä.

Blogin kirjoittelun myötä, ja hissukseen kasvaneen lukijamäärän lisäännyttyä, nälkä kirjoittamiseen kuitenkin kasvoi. Olen saanut paljon myös positiivista palautetta teksteistäni, mutta kuten esimerkiksi Kari Levola toteaa, ”kaverikritiikki” voi usein olla jääviä.  Olin pohtinut tätä itsekin aiemmin, ja kaikella rakkaudella teitä ihania lukijoita ja ystäviäni kohtaan, tämän myötä haaveiluni tulevaisuudesta ja mahdollisesta julkaisusta muuttui astetta määrätietoisemmaksi – ja hakeuduin opiskelemaan kirjoittamista.

Ensi sijaisesti toivon saavani kirjoittamisen opinnoista irti työkaluja kirjoittamiseen sekä yleisön, joka on yhtä intohimoisesti kiinnostunut kirjoittamisesta ja haluaa oman kehittymisensä lisäksi auttaa toista kehittymään. Ensimmäisen kurssin materiaaleja lukiessa on käynyt hyvin selväksi, että kirjoittajan työ on harvemmin sitä romanttista yksinäistä puurtamista ja sankarointia oman luomistyönsä äärellä. Kirjoittaja tarvitsee yleisön. Palautetta, vertaistukea. Tällainen yleisö ja yhteisö, joka on esimerkiksi kirjoittamisen opinnoissa tarjolla, tuntuu turvalliselta ympäristöltä ensimmäisille kirjoittajaräpistelyilleen.

Kari Levola  ja Lena Gottelier  kirjoittavat, että kustantajilta harvemmin, tai koskaan, saa palautetta. Ylipäänsä kustantajalle ei kannata lähetellä luonnoksia ja idean poikasia, vaan tarjotun käsikirjoituksen tulisi olla mahdollisimman pitkälle valmis. Niinpä aion hyödyntää mahdollisuuteni palautteen saantiin sekä palautteen antamiseen näissä opinnoissa. Jos joskus keksin sen idean kirjaan tai novelleihin, olen ennen sitä saanut jo kokea mitä yleisö ja kirjoittamisen yhteisö on.

Palautteen saamisen lisäksi olen myös huomannut, että yleisönä olo, siis muiden tekstien lukeminen ja palautteen antaminen on myös todella rikastuttavaa. Samoin muiden, toisten teksteille, antamien palautteiden lukeminen. On jännittävää huomata, kuinka monin eri tavoin me lukijat koemme, tulkitsemme ja arvioimme samaa tekstiä. Omalle tekstilleen herkästi sokeutuu ja siksi julkaisemista miettiessä on hyvä muistaa, että asiat eivät ehkä avaudu toiselle niin kuin ne avautuvat itselle – saati sille kolmannelle!

Kirjoittajayhteisöt palvelevat kirjoittajaa monin eri tavoin, ja tämä on ehkä tällä ensimmäisellä kurssilla ja ensimmäisten kirjoittamistehtävien parissa vahvin mieleen jäänyt kokemus yhteisöllisyyden tärkeydestä. Ehkä tämä on myös ensimmäinen askel siihen, että jonain päivänä löytää sen mystisen oman äänen, idean, tekstin ja uskaltautuu astumaan julkaisemisen kentälle muutenkin, kuin kurkkimalla hiljaa ja varoen sivusta.

52938329_255099132046724_6557816819292307456_n

Psst! Olen aiemminkin kirjoittanut palautteesta postauksessa positiivisen palautteen voima

Ja tässä vielä noi tyypit ja teokset, joihin viittasin:

Gottelier, L. 2014. Matkalla kohti lukijaa. Palautteen merkitys kirjoitusprosessille. Teoksessa Karjula, E. (toim.) Kirjoittamisen taide & taito.

Levola, K. 2014. Kohti kirjallista kenttää. Teoksessa Karjula, E. (toim.) Kirjoittamisen taide & taito.

4 vastausta artikkeliin “Pohdintaa palautteesta ja julkaisemisesta”

  1. Minähän en ujostele palautteen kanssa, varsinkin kun sitä pyydetään. Olen pyytämättäkin kehunut sinun kirjoitustyyliäsi, käyttämiäsi sanoja, sanontoja ja jos pitää pureutua oikeasti niin saat kyllä rehelistä palautetta tekemisistäsi.
    Itse olen blogia pitänyt nimenomaan sen takia että saisin kirjoituksiini paremman tyylin, oppisin pitäytymään otsikon sisällä, ettei tulisi liikaa rönsyjä ym, siis opetellut kirjoittamaan, ihan sen varalta että minunkin hellimä haave, tulla julkaistuksi, joskus toteutuisi. Kunhan vain saisi sen kuningasidean.
    Joten jos julkaiset täällä jotain fiktiivistä ja pyydät palautetta, voin sitä antaa rehellisesti, onhan tässä tullut luettua elämän aikana jokunen miljoona sivua joten sitä tietää milloin teksti on sellaista mikä kiinnostaa, saa haluamaan lisää., rakenteellisesti oikeaa jne.

    Omaat mielestäni kyllä sellaiset taidot että kannattaa yrittää, kehittyminen ei lopu milloinkaan, ties mikä minna canth susta tulee ja pääsee elvistelemään että olin osa prosessia;D

    Tykkää

    1. Sinä olet kyllä kiitettävästi minua ”piiskannut” eteenpäin, luonut rohkeutta ja uskoa omaan tekemiseen 🙂 Kiitos siitä!

      Harkinnassa on josko julkaisisin fiktiivisen draamakohtauksen (oli opintojen tehtävänä viimeksi siis), mutta katsellaan nyt vielä sopiiko se blogin sisältöihin kuitenkaan. Tai no, sisältöihin ja sisältöihin, ei tällä varsinaista punaista lankaa ole koskaan ollutkaan 😀 Mutta en tiedä haluanko kuitenkaan _niin_ paljoa painottaa blogia opiskelujuttuihin, että (säännöllisesti) julkaisisin myös niihin liittyviä tekeleitä. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s