Olohuoneen uusi vehreä ilme

Vain kaksi päivää sitten kirjoitin siitä, kuinka nyt hirveesti kaipaan vihreyttä ja vehreyttä ympärilleni sekä pikkuviidakkoa sisätiloihin. Siis vain kaksi päivää. Ja nyt, tadaa, tänne on hankittuna kaksi uutta amppelirehua, se pakkomielteeksi yltynyt peikonlehti ja joku tosi hauska mehikasvimainen roikkuva pallerokukkanen, joka oli kallis, mutta jota en nyt vaan voinut kukkakaupassa sivuuttaa. Huomannette, että tietämykseni viherkasveista on myös huikea? Siiiiis kyllä minä silloin ostohetkellä tiesin näiden uusien rakkauksien nimetkin, mutta ne ovat jo kadonneet aivojeni mustaan aukkoon. Enivei, kun myyjä sanoi, että tää ei tarttee hirveesti vettä, niin kaupat oli käytännössä lyöty lukkoon sillä. Tästä syystä esimerkiksi viirivehka on minun elämäni viherkasvi ja sitä voin myös lämpimästi suositella muille epäviherpeukaloille – erittäin anteeksiantavainen ja sopeutuvainen kukkanen on se.

Picture_20190430_190720653

Olohuoneen ikkunalle pääsi myös roikkumaan kolme hauskaa lasista hehkulampun näköistä…juttua? Olin tilannut ne jo joskus kauuuuuuan sitten, mutta paikoilleen ne eivät olleet missään vaiheessa päässeet. Alunperin suunnittelin niitä ulkoeteiseen, mutta nyt päädyinkin tähän ratkaisuun. Näissä jutuissa on reiät, joten niihin voisi jemmailla jotain hauskaa. Mietinnässä vielä, että mihin päädyn. Ne eivät ole kovinkaan isokokoiset, joten mitään ihanaa rönsyävää ei voi laittaa. Pohdinnassa on nyt siis joko pikkuruiset mehikasvit tai kaktukset, sillä ne eivät taida juuri multaa kaipailla. Ilmakasvit olisivat myös ihan sikahauskoja, mutta tiedän jo valmiiksi, ettei minun mielenkiintoni tai muistikapasiteettini riittäisi niistä huolehtimiseen.

Picture_20190430_191024818

Joka tapauksessa, kaikki minussa ja elämässäni tuntuu tapahtuvan joko-tai. Oli kyse sitten opiskelusta, siivouksesta, hepuliin yltyvästä siivouksesta, sisustuksesta, pihatöistä, mistä tahansa – aivoni ovat joko asennossa on tai off. Tällä hetkellä asiat tapahtuvat nopeasti ja tehokkaasti, mieluiten heti ja ajatukset askartelevat energisinä ja uudistushaluisina jos vaikka minkä kimpussa.  Huomaamatta saattaa hurahtaa kokonainen päivä, niin kuin esimerkiksi eilinen, siihen, että siivoon, teen kirppari-ilmoituksia, kuskaan puuta liiteriin ja vielä illalla pomppaan sohvalta siivoamaan vaatekaapin. Sitten vastapainona menee pitkiäkin aikoja kun ei tapahdu y h t ä ä n mitään. Kommentoin tuolla aiemmassa postauksessa, että näiden (kevät)päisyyksienkin kohdalla parisuhteellisuus on ehdottomasti plussaa, sillä sitä touhotustaan voi kätsysti jakaa ja delegoida toisellekin. Siis niinku poraa, naulaa, kanna, kiipee, en yllä, kulta. Sitä tosin en osaa sanoa, että onkohan tämä arvostus ihan molemmin puolista.

Picture_20190430_191111265

Tänä keväänä ajankohtaiseksi on noussut myös turhat tavarat kiertoon -ruljanssi,  johon viime syksynä haastoin itseni (ja teidät!)  Lähtökohtaisesti kyseisessä haasteessa tavoite on hurja, siis kuukaudessa pitäisi päästä eroon 465 itselle turhasta joko lahjoittaen, myyden tai heittäen käyttökelvoton roskiin. Tätä en lähtenyt tavoittelemaan, sillä nurkissamme ei ylipäänsä aivan hirvittävästi turhaa pyöri. Mutta aina  sitä vaan näköjään löytyy jotakin! Etenkin nyt kevätpäisyyksissä, kun vimma on ulottunut myös ulkovarastoihin, on yllättävänkin paljon tullut vastaan kaikkea säilöttyä ja unohdettua. Koska tavara on unohdettu, ei sitä todennäköisesti tarvitse. Niinpä tässä näiden viikkojen aikana on pihamaallamme ollut liikennettä enemmän kuin ehkä vuoden aikana yhteensä, kun porukka on käynyt hakemassa meille turhaa pois.

Picture_20190430_190841503

Viime aikoina suurin talosta ulos kannettu on ollut sohva. Kirjoitinkin siitä, kuinka eräänä iltana minuun iski siivous- ja sisustushepuli ja asiat piti saada etenemään sillä sekunnilla. Pikainen viestittely miehen kanssa tarvitaanks me kahta sohvaa ja koska sieltäkin suunnalta näytettiin vihreetä valoa tarvitsemattomuudelle löin kuvat ja tiedot hetimmiten Facebookin roskalavalle. Ja TSÄDÄM, sohva oli haettu pois heti seuraavana aamuna. Kaikenkaikkiaan olen saanut meiltä pihalle tämän haasteen tiimoilta (kyllä, listaan asioita, tällaisiakin, olen ehkä hieman hömelö) lähestulkoon sata ja mikä parasta suurin osa niistä ovat lahjoituksia ja myytyjä. Facebookin kirppareita ja roskalavoja suomitaan ja haukutaan ihan hirveästi, mutta meilläpäin ne toimivat kuin unelma. Ehkä sekin on tätä pikkukaupungissa asumisen onnea sitten. 🙂

Picture_20190430_190804521

Toisaalta ihan kaikki kulkusuunta ei ole ollut ulos. Viherkasvien lisäksi kotiin kantautui kirpparilta myös aivan upean ihanan rakastettava 60-lukulainen lipasto pönttöuunin kupeeseen. En mie sitä oikeesti mihinkään tarvitse, mutta kaunis. Toinen hankinta on robotti-imuri. Odotuksista huolimatta se ei kuollutkaan meillä heti välittömästi karvan ja roskan määrään, vaan on puksutellut menemään pitkin nurkkia iloisena ja touhukkaana. Siis miten mahtava oli tunne, kun eilen lattiat imuroitui ja siistiytyi samaan aikaan, kun minä vaihdoin viherkasvia isompiin ruukkuihin, istuttelin pensaskrassia ja puuhailin kaikkea muuta mukavaa. Tämän hetkisellä kokemuksella on kyllä ehdottomasti koko rahansa arvoinen hankinta.

Picture_20190430_190922536

Tällä hetkellä muu maailma taitaa valmistautua vapun viettoon munkkeineen ja nakkeineen, ellei juhlinta jo ole ihan täysillä käynnissä. Minä ihailen uusiksi sisustettua ja siistiä olohuonetta, keitän kohta neljännen mukillisen kahvia ja valmistaudun yövuoroon. Hauskaa vappua kaikille, olokee ihmisiksi!

Kevät kuplii kotona

Virrrtapiikki! Siksi tätä kai voisi nimittää, mikä minuun iski ja asettui minuun taloksi sen myötä, kun valon määrä lisääntyi ja aurinko alkoi kurkistella tönöön (likaisista) ikkunoista. Mökillä kevään ihmettely ja kevätrakkaus keskittyi lähinnä luonnon seuraamiseen, hihkumiseen kaikesta uudesta elämästä ja uusista aluista. Terassilla istuskeluun ja haaveiluun. Kotona sitten ollaankin oltu varsinaisia tättähääriä ja energiapalloja.

IMG_20190426_141515_108

IMG_20190420_190823_699

Keväthepulointihan alkoi viherkasvien multien vaihdolla ja muulla kevyellä sekoilulla. Kesäkukka ja muut viljellykset saavat vielä odotella parempia aikoja, mutta keittiön ikkunalle ollaan sentäs tökätty kaupasta ostetut valmiit ruukkurosmariinit ja -mintut uusiin multiin. Kauniisti kyllä rehottavat! Samoin herneenversoja on nyt toinen satsillinen kasvamassa, ovat aivan uskomattoman hyviä leivän päällä ja ollaanpa kourallinen viskattu smoothienkin sekaan. Hernehiä ollaan kasvateltu ihan vaan kuivatuista ruokaherneistä. Niitä kun ensin liottelee ja sitten viskaa lootaan, niin ei montaa päivää mene kun jo alkaa vihertää.

Minulla on nyt ylipäänsä ihan älytön vihreyden ja vehreyden kaipuu. Joskus kauan sitten, siis puhutaan vuosikymmenestä, minulla oli kerrostaloasunnossani varsinainen miniviidakko. Sittemmin se innostus kuitenkin jotenkin laantui ja lopulta meidän kodissamme oli vain jotain pari hassuu vihreetä. Nyt kuitenkin kaipaan viidakkoani takaisin. Olen muun muassa kehitellyt pakkomielteen siitä, että haluan ehdottomasti peikonlehden. Ja kaikenlaisia rönsyileviä ja roikkuvia ja reheviä amppeleita. Useita. Että jotta niiden kukkien ja hyötykasvien siemenhyllyillä sekoamisen lisäksi mun vissiin tartteis päästä sekoamaan kukkakauppaan…

received_321328038514688

Pihalla keväthommia on ollut, ja tulee olemaan, nyt sen verran, että ulkona kuivatettuja polttopuita pitää kuskata liiteriin. Tämä on kyllä omakotitaloasumisen joka vuotinen ”riemu”. Tänään juuri jutusteltiin, että liiterimme on varsin pieni – voisikohan ulkorakennuksesta valjastaa jonkin toisenkin pömpelin liiterikäyttöön? Ja voisihan sen, vaatii nyt vaan ensin tyhjennystä. Kaikenlaista rojua sitä on nurkkiin kerääntynytkin, vaikka ei mitään hamstereita ollakaan! No, joka tapauksessa, kumpikaan meistä ei pidä siitä, että pihalla rötköttelee mitään ylimääräistä. Polttopuu nyt ei varsinaisesti ole mitään ylimääräistä, mutta kuivien sellaisten säilyttäminen pihalla ottaa aivoon ja näinpä aiomme laajentaa liiteriä. Sitpähän ei tarvii kattella ulkona muita puita kuin niitä, jotka odottelevat kuivumistaan (joita niitäkin on tänä kesänä tulossa luonnollisesti lisää).

Picture_20190428_134538066

Muuten en vielä ole pihalla päässyt kuopsuttelemaan ja rapsuttelemaan, joten energiapallous on tosiaan purkautunut kodin sisällä. Sain muun muassa eräänä iltana kello yhdeksän päähäni, että just nyt tällä sekunnilla mun on päästävä toisesta sohvasta eroon ja vaihdettava järjestystä. Näin myös tapahtui. Samoin keväthepuli iski ulkoeteiseen ja sisustin siitä kutsuvamman, iloisemman ja värikkäämmän. Mutta näistä sisustusasioista taidan pistää omaa postaustaan tulemaan myöhemmin. 🙂

Mitenkäs kevätpäissään muualla ollaan?

Akut ladattu

Irtiotto arjesta takana, mieli ja keho levänneet ja valmiina vastaanottamaan taas elämän kiireet ja touhut. Siis ainakin noin niinku hypoteettisesti. Imuri tai luutusanko ei ole kumpikaan vielä loikanneet simsalabim mun kätösiin, vaikka olen suunnitellut kodin siivousta tässä jo parisen tuntia. No mutta, onhan tässä päivä aikaa taivastella vielä kotosalla, työt jatkuu vasta huomenna.

IMG_20190424_173309_685

Laskeskelin maanantai-aamuna yövuorosta päästessäni, että sitä edeltäneen viiden vuorokauden aikana olin niin helvetin tehokkaasti

painanut 51,5 yötyötuntia
pyöräillyt 70 kilometriä.
kirjoittanut ja palauttanut 7 sivua esseetä ’kolmannen sektorin hybridisaatiosta’ 

Että joo pieni pälliloma korpikuusen kannon alla tuli kyllä enemmän kuin tarpeeseen. Tosin juuri kun olin sihauttanut oluttölkin auki ja kuuntelin sujuvasti työn ääniä Jeren halkoessa polttopuuta liiterillä, otettuani muuuukavan asennon siinä terassin tuolilla tyyny persauksen alla, lintujen laulellessa ja auringon lämmittäessä, kävimmekin yllättäin keskustelun:

Pitäs palju pestä.

Miks minun?!

Koska minä maksoin sen.

Tämmöstä se on, elämä ja naisen asema patriarkaatin alla. Sisso.

IMG_20190425_145302_905

DSC_0017

No, tuli palju pestyä ja kaksi iltaa siinä lilluttuakin. Grillikausi avattiin savustamalla kuhaa ja kärtsäämällä rehuja ja halloumia muurikalla. Kirjoittamisen opintoja lukuunottamatta en tehnyt elettäkään opiskelun suuntaan, en edes vaikka sosiaalityön pääsykoemateriaalit julkaistiin tiistaina. Mun pää kaipasi lepoa. Loppuviikosta sitten havahduinkin siihen outoon tunteeseen, että itse asiassa minullahan ei ole mitään opintoihin liittyvää enää kesken. Ei yhtään mitään! Okei, kirjoittamisen kurssi rullaa kyllä koko ajan taustalla vielä toukokuun alkupuolelle saakka, mutta se on enemmän harrastus ja hauskaa puuhastelua, joten en sitä oikeastaan opiskeluopiskeluksi edes laske.

58377892_282732429322225_1236780848435429376_n

Tunteen syveneminen kuitenkin ottaa aikansa, mieli ei ole sitä vielä aivan sisäistänyt. Aivot askartelee olemattomien deadlinejen kanssa yhä edelleen ja tuntee jopa hienoista syyllisyyttä siitä, kun en tee mitään. Jännää. Tosin ensi viikolla aloittelen toki pääsykokeisiin luku-urakkaa, että no sikäli. Joka tapauksessa, ensi kesästä on muotoutumassa ensimmäinen kesä kolmeen vuoteen, kun olen ihan oikeasti lomalla kaikesta! Ellen sit sekoa ja päätä ottaa tilastotieteitä kepeäksi kesäpuuhasteluksi (…), mutta sitä sopii epäillä. Ei hirveen kovalla äänellä ole huhuillut tähän osoitteeseen se.

IMG_20190425_163252_235

Mökillä oli kevät jo ihan älyttömän pitkällä. Rinne ja mökin ympäristö kauttaaltaan oli jo sula, muutamia lumiläntäreitä lukuunottamatta. Samoin ranta oli jo sulanut, niinkin sula, että Jere kävi Rikin kanssa pienellä melontaretkellä rantaa myöten. Ei varmasti mene kauaa, kun loputkin jäät jorpakosta lähteävät. Meille tutuksi tullut joutsenkolmikko oli myös jo palannut, bongasimme myös ainakin sorsia ja telkkiä mökkirannasta. Ja ITIKAT. Ne ovat myös täällä taas (huraa).

IMG_20190425_162023_868

Nyt hissukseen palautumaan arkeen siis. Jos vaikka siihen imuriin seuraavaksi tarttuisi. Energiatasot ja mieli ovat ainakin jälleen kohdallaan! ❤

 

Synnytystalkoot

Nainen kääri raskaustestin vessapaperiin ja sulloi mytyn housujensa taskun pohjalle. Epätoivon ja kiukun lietsomana hän läväytti huussin oven auki ja lähti tarpomaan poispäin mökiltä, pois kaikesta. ”Hei minne sinä —”, huudahti mies tuulispäiselle naiselle, mutta nainen vain huiskautti kädellään äänen suuntaan ja jatkoi puhisten matkaansa kiroten koko maailman miesväen Napoleonista naapurin Penaan. Huussin ovi jäi narisemaan saranoilleen.

Pää myrskypilvien myllertämänä hän havahtui miettimään, olikohan Napoleonilla ylipäänsä lapsia. Hän pysähtyi niille sijoilleen, kaivoi puhelimen esiin ja googletti. Etusormi liu’utti Wikipediaa vauhdilla ja kyllä, löytyihän sieltä kruununperillistä ja liuta aviottomia. Sekin saatana yks pukki, naksautti nainen kieltään, laittoi puhelimen pimeäksi ja jatkoi marssiaan ei mihinkään. On ne perkele kaikki heppi edellä aina menossa ja tuikkimassa, hän sadatteli mielessään, ja sulki ajatuksistaan sen tosi asian, että omallakin seksuaalisuudella saattoi olla osuutta asiaan ja niinä keväisinä öinä mökin kapeassa sängyssä hänkin on ollut tuikkimisen kannalla vähintäänkin yhtä paljon. Silloin, kun saunatauolla iholta nousi lämmin usva ilmaan ja kevätillan pikkupakkanen kipristeli varpaissa ja värisytti kehoa, ja myöhemmin yöllä ihan jokin muu.

Nainen saapui lammen rantaan. Kumikenkä hörppäsi sisäänsä kylmää muravettä ja rahkasammalta. Kumisaappaan irtoaminen suonsilmäkkeestä aiheutti maiskahtavan äänen, ja se sai naisen miettimään sinertävän limaisia vauvan päitä, imukuppeja ja repeileviä välilihoja. Hän oli viihdyttänyt itseään lukemalla vauva piste fiistä synnytystarinoista, seinille piirtelevistä ja sinkoilevista lapsiperheistä ja konstikkaista anoppisuhteista ja miettinyt vinosti ja omahyväisesti hymyillen, että luojan kiitos minulle ei ikinä. Hän istui kannolla. Kastunut kumisaapas ja kirjava villasukka lojuivat kannon vierellä ja nainen heilutteli paljaita varpaitaan jo lämmenneessä ilmassa.

Onhan tästä puhuttu, nainen mietti, mutta huomasi huolestuvansa siitä mitä jos. Mitäs jos sen mieli muuttuu, kun asia ei olekaan enää vain puheen tasolla? Mitäs jos sen mielessä herääkin jokin ikiaikainen tarve suvunjatkamiselle, mitä jos joku helvetin kivikautinen geeni aktivoituukin? Hitostako miehistä tietää! Ja helvetti helppoahan niiden on! Ei ne paisu valaan kokoisiksi ja turpeanilkkaisiksi hormonisekopäiksi. Ei niiden rinnalla roiku ensin loinen ja lopulta lerpahtanut rukkanen. Ne voivat kyllä lähteä moottoripyöräilemään Lofooteille ja kaljalle Saken kanssa. Nainenkin haluaa moottoripyöräillä ja, hitto, juoda kaljaa Saken kanssa. Hän riipi vieressään kurkottelevia suopursuja sormiensa väliin, murskasi hennot valkoiset kukat kämmeneensä. Nenäontelot täyttyivät suopursujen tuoksusta ja naista yökötti.

Mökiltä kantautui koiran haukahtelua ja kirveen iskuja pölleihin, jotka halkesivat uuniin sopiviksi kappaleiksi, ja niiden valkoiset kyljet saattoi repiä syttytarpeiksi. Nainen siveli kylkiään. Kupeitteni hedelmä, hän maisteli sanoja ääneen ja pyöräytti silmiään. Hän veti nahkean kumisaappaan vaivalloisesti paljaaseen jalkaansa ja lähti kävelemään takaisin mökkiä kohti. Varvut ja kanervikko antoivat myöten ja rahisivat hänen askeleittensa alla. Mies oli lämmittämässä paljua. Hän työnteli valkokylkisiä halkoja kamiinaan, sulki luukun ja suoristi selkänsä. Piipusta tuprahti harmaan sakeaa savua. ”Pitäsi tuota rantaa siistiä ja vähän ruopata”, hän jutteli naiselle, ”jos vähän kesemmällä kysäsen jätkiä talkooporukaksi”, hän jatkoi ääneen miettimistään. ”Oisi tässä vähän muutakin”, nainen nielaisi, kaivoi mytyn taskunsa pohjalta ja heitti sen miehen eteen pienelle puutarhapöydälle. Mies jähmettyi ja nainen näki, suorastaan kuuli, kuinka menneet, nykyiset ja tulevat filminauhat vilistivät miehen mielessä vinhaa vauhtia. Nauhat sotkeutuivat toisiinsa ja käräyttivät lopulta koko kelan tuleen. Nainen katsoi huojentuneena miehen auki rävähtäneisiin silmiin, jotka olivat unohtaneet räpyttämisen taidon. ”Älä huoli, näihin talkoisiin meidän ei tarvitse osallistua!”, hän sai sanotuksi ja nauru karkasi huulilta ilmaan yhdessä vapaiden lintujen kanssa.

57606633_1328383413975316_5771685345670201344_n

Ja no niin, nyt jokainen voi kasata leukansa takaisin sijoilleen sieltä lattian rajasta, sillä tämä tarina on FIKTIIVINEN. Terkkuja kirjoittamisen opinnoista siis jälleen. Pohdiskelin joskus, että kuinka paljon ja millaisia tekstejä opinnoista jakaisin tänne teidänkin luettavaksi, ja alkuun ajattelin, että fiktiiviset jutut eivät ehkä oikein sovi blogini aihepiiriin. Mutta mieli on muuttuvainen, ja niin toisaalta blogini sisältökin, joten tällä kertaa ainakin päätin antaa mennä.

Tehtävänä oli valita jokin aiemmin kurssilla kirjoitettu faktoihin perustuva omaelämäkerrallinen teksti ja lähteä viemään sitä fiktion suuntaan. Tällä kurssilla olen siis aiemmin kirjoittanut tekstit Elämme mökkirantamme joen rytmiä (runo minulle merkityksellisestä paikasta), Hei sinä  – arvaa mitä? (täytyi pureutua vanhemman tai isovanhemman elämään ja kirjoittaa siitä, syntyi kirje edesmenneelle isälleni) ja Tarinan valokuvasta (josta laitoin myös haasteen eteenpäin, kannattaa tsekata!). Tähän tehtävään päädyin valitsemaan tapahtumien ympäristöksi meidän mökkimme ja tarinan pohjaksi ja inspiraatioksi siis kirjoittamani runon siitä.

Olemme mökillä parasta aikaa. Saavuimme tänne toissapäivänä ja olemme vielä pari yötä. Minulla oli todella hurjatahtinen viisipäiväinen/öinen taustalla, kun paiskoin yötyötunteja reilut viisikymmentä ja siinä sivussa kirjoitin ja palautin viimeisen sosiologian tehtäväni. Pikkubreikki mökillä tuli siis nyt todellakin tarpeeseen. Täällä olen lähinnä nauttinut olemisesta ja samalla kirjoitellut tuota tehtävää. Vastaavasti eilen julkaistut sosiaalityön pääsykoematskut ovat avaamatta, ja saavat sellaisena pysyäkin vielä tämän viikkoa. Nyt tarvitsen lepoa.

Eilen illalla huokasin Jerelle ääneen. Miten onnellinen ja etuoikeutettu ihminen voi olla – lillua nyt paljussa upeassa auringonpaisteessa ja katsella samalla joutsenpariskunnan uiskentelua mökkirannan sulassa läntäreessä. Elämä on aika helskutin hyvä juuri nyt.

Mikä tahansa elämässä on mahdollista ja kaikki on hyvin

Oi kevät! Se on aina yhtä tervetullut takaisin ja odotettu kuin kauan matkoilla ollut rakas, yhtä ilahduttava kuin kaapin perukoilta löytynyt jemmapiilotettu ja unohdettu karkki. Se on jännää, miten aina tulee vastattua KESÄ kysymykseen parhaasta vuodenajasta. Vaikka oikeasti minä kyllä rakastan kevättä sydämeni kyllyydestä. Ehkä lemppariaikaani on kevään ja kesän vaihde, toukokesäkuu, kun maailma herää ja ilma on riemua täynnä – linnut, joet, iloisen vihreät piipat ja hiirenkorvat. Silloin tuntuu, kuin mikä tahansa elämässä olisi mahdollista ja kaikki on hyvin.

57343425_1327484620731862_432199153087414272_n

Kevät. Olen jo muutaman viikon suhaillut pyörällä töihin, joka sekin on iloinen asia. Ensimmäiset kerrat kun asfaltti on sula, kivet ja hiekka rahisevat renkaiden alla ja lapaset on heitettävä käsistä kesken matkan kun onkin jo lämmin – ai että sitä iloa. Pyöräilyn aloittaminen tekee hyvää myös levähtäneelle persiölleni. Opintovapaan aikana kaikki liikunta loppui, mutta ruokahalu säilyi. Lopputulemana tästä useimmat farkut eivät inahda reisiä ylemmäksi ja muutenkin asiat ympärillä tuntuu jotenkin kutistuneilta. Työmatkapyöräily kehiin siis jälleen. Laskeskelin tuossa, että tämän viiden yövuoron putken aikana pyöräilyä kertyy mittariin 70 kilometriä – ei paha, ei ollenkaan! (Ja vapailla voikin sitten lorvahtaa mökille aloittamaan grillikautta…)

Tänä aamuna ajelin kotiin hieman pitempää reittiä ihan vaan maisemien takia. Matkan varrella olevat peltoaukeat ovat keväisin täynnä kaikkea mahdollista elämää – jos vaikka minkä sorttista lintua, jänestä ja olenpa bongannut joskus kauriinkin. Tällä kertaa matkaa ilahdutti vain läjäpäin töyhtöhyyppiä, mutta oh se laulun määrä! Ilmassa kikersi tsirpitystä, titityytä, kraak kraakkia aivan huumaavat määrät. Lunta on vielä melko reippaanlaisesti, joten tässä vielä keväämmällä pellot taatusti täyttyvät vieraista vielä runsaammin mitoin.

58376705_1327484700731854_4579247899967225856_n

Alkumatkasta ihailin sulan joen kimmellystä ja aamuauringon värjäämää koivikkoa. Seitsämän aikaan sunnuntaiaamuna sain pyöräillä ja haaveksia aivan yksinäni. Maailmassa oli vain minä ja tämä ihana tervetullut kevät. Hienoisena miinuksena kuitenkin todettakoon, että työmatkapyöräilyt aamuisin ja tämä kaikki upeus hitusen hankaloittaa nukkumisasioita – iskee aina hirmuinen virtapiikki kotiin tullessa, koska kevät ja raitis ilma ja aurinko ja jipii jipii. On se uni onneksi sieltä sitten kuitenkin lopulta tullut. Ja energiaa on riittänyt yövuoroissa perustyöskentelyn lisäksi myös opiskeluasioihin – se viimeinen tehtävä alkaa olla viittä vaille valmis.

Mikä on sinun lempivuodenaikasi? 🙂

Jonkinlaista kevätliikehdintää

Minä olen jo jonkin aikaa ihastellut (ja ärsyyntynyt ja karahtanut kateudesta vihreäksi) kun pitkin somea pukkaa kuvia jos vaikka mistä krookuksista ja leskenlehdistä ja helmililjoista ja pulleista silmuista, jotka ovat hetkenä minä hyvänsä valmiit avautumaan pikkiriikkisiksi hiirenkorviksi. Tästä ilakoinnista jatkumona some on myös siirtynyt tuuttaamaan kuvia multapurnukoista, istutushommista ja parhaimmillaan jo purnukoista työntyvistä iloisen vihreistä piipoista ja sirkkalehdistä.

Ja mitä mie oon tehny? No lähinnä kaivanu napaani.

57251249_280139139560954_2852202753806041088_n

Puolustaudun sillä, että meidän piha on yhä edelleen lumen peitossa. Ikiroutainen ja ikijäinen. Takapihamme on varsin varjoisa, koska tonttiamme reunustaa kaupungin puolella kasvavat puut. Puut on sikäli iloinen ja ihana asia, mutta kyllä sitä lämpöä ja valoa vähän enemmän omaan pihaan kaipaisi. Meinaan vaan, että kun tuolta reilun tuhannen neliön tundralta työntää välillä nokkansa ihan vaan vaikka kilometrinkin säteelle nii hertsyygelis siellähän on kevät jo ties miten pitkällä! Joten siis, koska omassa pihassa on talvi, niin myös keväthepulini on uinunut vielä rauhaisaa talviuntaan.

Kunnes sit tosiaan tuli tuutin täydeltä somea ja kunnes myös poistuin omalta tontiltani. Johan vaan rupes kutisemaan meikäläisenkin korvien välissä. Aloitin raahaamalla seitsämän ruukullista pelargonioita kellarista talvehtimasta. Tähän mennessä valon ja kastelun ja lämmön yltäkylläisyydessä niistä on lähtenyt heräilemään uuteen nousuun vain kolme. Anoppi kysäisi, että kastelinko niitä talven aikana. Mikä typerä kysymys. En tietenkään kastellut. Sen enempää kuin niitä jorinin juurakoitakaan, joita en edes muistanut viedä kellariin saakka, vaan unohdin ne koko talveksi lämpimän eteisen nurkkaan sankoihin (pointsit siitä, että muistin ne kuitenkin kaivaa syksyllä ylös!). Näistä murusista osa oli kuitenkin lähtenyt ihan issekseen kasvuun! Kyllä, siinä pimeässä, kuivassa ja lämpimässä nurkassa. Niinpä kun nyt kerta tähän höyräkkään heräsin minäkin mukaan, niin laitoin ne multaan ja keittiömme alkaa tätä nykyä muistuttaa kasvihuonetta ja kaikenlainen laskutila niinku esim öö astioille alkaa käydä vähiin.

Olen parhaillaan keskellä viiden yövuoron putkea, joten en pääse sekoilemaan kauppaan siemenhyllyille tai oikeastaan kauppaan muutenkaan. Siksi, koska nukun ja siksi, koska silloin kun en nuku niin mies on vuorostaan töissä. Niinpä kirjoitin miehelle sellaisen riisutun, mun mielestä ihan asiallisen ja ei-vaativan, ostoslistan. Kun ajattelin, että minun sekapäisyyksiin se ei ehkä jaksa lähteä ja etsiä pussien seasta miljoonaa eri juttua ja sitäpaitsi enhän edes voi tietää mitä haluan ennen kuin näen.

Ostoslista kuului seuraavasti:

Multaa

Kukkien siemeniä, ainakin köynnöskrassia ja kiinanasteria

Yrttien siemeniä, ainakin basilikaa, tilliä, sitruunamelissaa

Mies tuli takaisin kotiin vielä riisutumman version kanssa:

Multaa.

No jaahas. En siis päässyt täyttämään keittiön viimeisiäkin vapaita tiloja purkeilla ja purnukoilla ainakaan vielä tässä vaiheessa. Multamania oli kuitenkin yltynyt pään sisällä ja sormenpäissä sen verran voimakkaaksi, että jotainhan sitä oli nyt hitto vieköön tehtävä. Päädyin siis vaihtamaan mullat muutamaan pienempään viherkasviin, suihkuttelemaan ne ja siirtelemään osan isompiin ruukkuihin. Isommat rehut saavat odottaa kevään saapumista meidänkin pihaan. Ovat sen verran kookkaita ja työläitä käsitellä, että mieluummin hoitaa niiden osalta mullanvaihdot ja suihkuttelut pihalla kuin raahaa niitä yläkertaan kylppäriin saati levittelee sitä jäätävää mullan määrää pitkin lattioita.

Yksi viherkasveista oli varsinainen mysteerirehu. Olin pelastanut sen vuos-pari sitten matkalta roskalavalle. Sen verran olin kyseisestä kasvista jo itse oppinut, että lehtiä siitä ei kannata mennä nyppäisemään irti – se nimittäin valuttaa rikki menneestä kohdasta valkoista mähmää, joka tarttuu joka hemmetin paikkaan kuin pikaliima. Nyt tässä keväthöyräkässä minulle sitten selvisi kyseisen rehun nimikin: nukkatyräkki. Hauska nimi, mutta ei siinä suinkaan vielä kaikki. Opin nimittäin myös, että tämä kasvi kasvattaa hedelmiä, jotka sitten yks kaks poksahtavat auki ja sinkauttavat siemenet ympäri kämppää metrien säteellä. Tästä syystä nukkatyräkkiä kutsutaan myös lempinimillä ”paha poika”, ”tuhma poika”, ”merimiehen syrjähyppy” ja ”seksipalmu”. Että semmosta. Sain tästä rehusta eroteltua kaksi uutta pikkiriikkistä alkua, joten juu, seksipalmuja täällä sitten vaan kasvatellaan!

#seksivau

58375192_2448766405187964_5951850930155552768_n

Kunhan yövuorot on lusittu niin suuntimana on toivottavasti kauppa ja sieltä niitä siemeniä ja lisää multaa. En todellakaan tiedä mitä haluaisin tänä keväänä ja kesällä laitella kasvamaan, mutta eiköhän ne pussukkahyllyt minulle sen kerro, ja myöhemmin myös taimi- ja kesäkukkakaupat kunhan ne avaavat ovensa. Pelastin roskalavalle menolta myös pahvilaatikollisen eri kokoisia saviruukkuja ja mielessä siintää ainakin jonkinlainen ruukkupuutarhan tapainen johonkin nurkkaan pihaa… ❤ Mainittakoon, jos siis ei vielä tullut selväksi, että viherpeukaloni on varsin rento ja suurpiirteinen. Ja ilmeisen savolainenkin: jottain suattaa tapahtua tai suattaapi olla tapahtumattakin!

 

 

 

RIP Siiri-kana

Näin siinä sitten kävi. Ei selvinnyt meidän kanakananen mysteeritaudistaan. Parhaamme me yritettiin, mutta aika kädetön sitä loppujen lopuksi on, kun ei edes tiedä mitä hoitaa. Antibioottikuuri olisi kestänyt vielä muutaman päivän ja varmuuden vuoksi viime perjantaina annoin matokuurinkin. Alkuun sanoinkin, että mikäli voinnissa ei tapahdu romahtamista, niin katsotaan nyt kuuri loppuun. Ei katsottu. Vointi ei romahtanut, mutta ei se parantunutkaan. Siiri ei ruvennut missään vaiheessa syömään eikä juomaan itse, ei liikkunut kuin vain takaisin orrelle kun päästettiin irti, kyyhötti silmät kiinni apaattisena päivät pitkät. Minä syötin, juotin, lääkitsin ja lopulta teimme tänään päätöksen – ei tämä tästä tokene, ja pitkittäminen on jo kiusaamista.

Siiri oli koko tämän ajan eristettynä kylppäriin muista, jotta saisi parannella rauhassa ja hoitotoimenpiteet onnistuisi paremmin. Mietittiin sitäkin, että jatkuva käsittely ja erossa olo parvesta lisää varmasti kanan stressiä ja apaattisuutta. Niinpä kokeiltiin, että hei, josko vointiin auttaisi jos saisi päivän olla muiden parissa! Joo, ei auttanut. Kaunis ajatus, mutta – Siiri ehti olla kopissa pari minuuttia kun lajitoverit hyökkäsivät kimppuun. Luonnon laki on julma.

DSC_0018

Tänään lähti siis Siiri makoisemmille matomaille, pois kivusta ja stressistä. Emme lähetä Siiriä avattavaksi tai avaa sitä itse. Pääsi lepäämään sellaisenaan Amen-kissan viereen, kesällä kielojen alle. Siiri on ensimmäinen kana, josta jouduimme luopumaan ja Siiri on myös yksi niistä kanoista, jotka ovat olleet meillä alusta asti. Munintaansa vielä aloittamattomana tättähääränuorikkona se meille tuli kesällä 2013. Siiri on myös ollut ehdottomasti yksi parven lempparikanoistani sulkaisine jalkoineen, pyylevine olemuksineen ja rauhallisella lempeällä luonteellaan. Hertta ja Martta ikätovereina jäävät vielä pitämään lippua korkealla, parven arvokkaina vanhempina rouvina.

Muu parvi voi siis vallan mainiosti ja kesää kovasti odotellaan. Tälläkin hetkellä hilluvat pitkin tarhaa, kaakattavat ja touhottavat. Perinteisesti täällä ollaan myös aloitettu neuvottelut haudonnasta…