Minustako maisteri? ja sananen työ- ja opiskeluhistoriastani

MITÄ HULLUUTTA!  Tänään se todellakin jysähti minun tajuntaani. Se, mistä lähdin ja se, missä olen nyt. Näistä ajatuksista tähän päivään tuntuu olevan valovuosi, vaikka aikaa ei loppujen lopuksi ole kulunut hurjan paljoa. Matkalle on mahtunut hirvittävät määrät epävarmuutta ja sitten taas hirvittävät määrät onnistumisia ja ansaittuja henkseleiden paukutteluja. Matkalle on mahtunut opintovapaata ja myös työn ja opiskelun välissä tasapainottelua, niiden yhdistämistä. Joskus stressiä, joskus tekemisen paloa ja suurta iloa.

En muista, että koskaan olisin jakanut täällä omaa opiskelu- ja työhistoriaani näiden avoimen opiskelujen taustalta sen suuremmin? Kerrottakoon niistä siis nyt. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2004, jonka jälkeen pidin välivuotta. En tiennyt mikä haluaisin olla isona. Tuohon aikaan Työvoimatoimiston ja Kansaneläkelaitoksen rahoituksella oli mahdollista tehdä kolmen kuukauden työharjoitteluja mitä erilaisimmilla työnantajilla. Jotenkin minä vain ajauduin harjoittelemaan päiväkotiin, lasten iltapäiväkerhoon koululle sekä omaishoitajien paikallisyhdistykselle. Tästä sain kimmokkeen hakea opiskelemaan lähihoitajaksi (vaikka varsinkaan lähihoitajaa minusta ei siis ikinä pitänyt tulla, näin vannotin ja vakuutin vielä lukiossa!) Ennen ja jälkeen opiskelujen sekä opiskelujen ohessa tein henkilökohtaisen avustajan työtä, asiakkaina oli eri tavoin vammautuneita aikuisia ja ikäihmisiä. Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2012. Erikoistuin lasten ja nuorten hoitoon ja kasvatukseen, mutta en sitä työtä ole kuitenkaan päivääkään tehnyt muutamia lyhyitä sijaisuuksia päiväkodissa lukuun ottamatta. Sitä vastoin hain heti valmistuttuani aikuisten mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden ympärivuorokautiseen asumisyksikköön kesälomasijaiseksi ja sillä tiellä olen edelleen – minut vakinaistettiin syksyllä 2013.

56656153_2170957962982524_7432789532518383616_n

En koskaan, ikipäivänä, voinut kuvitella kiinnostuvani akateemisista aloista tai pärjääväni yliopistomaailmassa. Se tuntui todella kaukaiselta ajatukselta, vaikka jo lähihoitajakoulutuksen aikana haaveilin, kuinka antoisaa työ lastensuojelussa voisi olla. Kuitenkin, vuonna 2015, pikkuveljeni aloittaessa opiskelu-urakkaansa hän toi tietoisuuteeni mahdollisuudet opiskella avoimessa yliopistossa. Ai tällaistakin voi! Sosiaalityö oli minulle ilmiselvä valinta. Otin varovaisesti Jyväskylän avoimesta yliopistosta alkuun kurssin tai pari, ajattelin, että katsotaan nyt mitä tästä tulee. Ja kas kummaa, yhtäkkiä olenkin tässä. Minä! Hakemassa yliopistoon! Niin sitä vaan on yhteiskuntatieteiden perusopinnot taskussa. Niin siellä on myös sosiaalityön aineopinnot ja viittä vaille sosiologiankin. Tulipa napsittua pisteet kieli- ja viestintäopinnoista ja jotain tieteen etiikkaa ja tieteen teoriaakin siinä sivussa päntättyä.

Haave lastensuojelusta hieman väistyi avoimen opintojen edetessä. Kuitenkin, kaltoinkohdellut lapset, mielenterveytensä ja päihteiden kanssa kipuilevat aikuiset ja muut yhteiskunnan heikompiosaiset ovat sydäntäni lähellä. Olen nähnyt miltä maailma näyttää ruohonjuuritasolla ja se ei ole ollut kaunista katsottavaa. Idealistinen minä sanoo, että haluan muuttaa maailmaa. Käytännönläheisempi minä haluaa tehdä työtä, jolla olisi vaikuttavuutta yhteiskunnassa. Sellaista työtä, joka vaikuttaisi heihin, jotka eniten apua tarvitsevat ja joiden ääni tulisi saada kuuluviin. Tästä syystä olen kiinnostunut erityisesti rakenteellisesta sosiaalityöstä ja sosiaalityön tai sosiologisen tutkimuksen tekemisestä. Näkisin, että työhistoriani sekä tekemäni valinnat niin työ- kuin opiskeluelämässä ovat ohjanneet minua tiedostamattanikin tähän suuntaan.

Niinpä tänä keväänä korkeakoulujen yhteishaun alkaessa minä tartuin siihen. Joskin oman elämän ja tutkinto-opiskelujen yhteen sovittaminen näyttäytyy – rehellisesti sanottuna – haasteellisena. Asun kaukana kaikesta korpikuusen kannon alla, olen vakituisessa työsuhteessa eikä minun ole taloudellisesti mahdollista irtautua siitä, olen rakentanut elämäni tänne omakotitaloineen ja kesämökkeineen. Päätin siitä huolimatta hakea, sillä palo valmistua yhteiskuntatieteiden maisteriksi ja sen myötä edetä omalla uralla on niin voimakas. Muistan, kuinka stressatessani kandidaatin tutkielman tekoa ennen kuin se oli edes ajankohtainen, heittäydyin Scarlett O’Haraksi ja päätin ”ajatella sitä sitten myöhemmin”. Uskon, että asioilla on tapana järjestyä, etenkin kun niiden eteen on valmis näkemään vaivaa ja motivaatio on korkealla. Sain kandidaatin tutkielmastani erinomaisen arvosanan. Uskon siihen, että maisterivaiheen opinnot ovat pitkälti itsenäisiä ja niitä voi suorittaa etänä ja verkossa ja näin ollen minun hanskattavissa.

MIKSI asia jysähti tajuntaani erityisesti juuri tänään johtuu siitä, että avasin tänään viimeisen luennon, aloitin tänään viimeisen luentopäiväkirjani. Tämän jälkeen kysymys enää kuuluu:

minustako maisteri?

Kyllä, uskallan pohtia sitä ääneen, haaveilla avoimesti ja häpeilemättä. Vaikka ovet eivät yliopistoon ole vielä avautuneetkaan eikä takeita niiden avautumisesta ole. Voi olla, että petyn, voi olla, että en pety ja edessäni on koko maailma avoinna, uutta ja jännittävää, vaikeuksia ja voittoja ja työtä sekä ehkä uhrauksiakin vaativaa. Nyt sit vaan odotellaan pääsykoematskujen julkaisua tässä kuussa ja ensi kuussa koittavia pääsykokeita. Toivottavasti mun matka ei pääty niihin. Pitäkää peukkuja! ❤

 

9 vastausta artikkeliin “Minustako maisteri? ja sananen työ- ja opiskeluhistoriastani”

  1. Mahtavaa, opo arvostaa tällaisia tarinoita☺️ Suomalaisen koulutusjärjestelmän hienous on tasa-arvoisuus ja valinnanvapaus eli hyvinkin erilaisia polkuja ja väyliä pitkin voi päätyä samaan määränpäähän. Elinikäisen oppimisen tavoite järjestelmässä tukee myös tätä. Hienoa, että korkeakouluopinnot onnistuu etäämpänäkin asuessa ja varmasti saat loputkin opinnot lutviutumaan ja järjestymään. Opiskeluintoa ja peukut pystyssä!

    Liked by 1 henkilö

    1. Hihii kiitos Suvi 😄 On tää kyllä niin mahtavaa ku voi opiskella minkä ikäisenä vaan. En minä ainakaan vielä sillon 15-20v tienny mistään mitään ja mielenkiinto kohdistu kyllä kaikkeen ihan muuhun. 😂 Nyt vanhemmiten löyty sit kunnianhimo ja palo oppia ja kehittyä. Ja itseluottamus myös. 🙂

      Satavarmaa etänä opiskelun onnistuminen ei ole kuin 1/5 hakemastani paikasta. Mut Scarlettina täällä jälleen ja asia kerrallaan. Jos pääsen sisään, niin mietin käytännönasioita tarkemmin sitten. 😂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s