Eksyksissä arjessa

Mietin pitkään kuinka otsikoisin tämän postauksen. Päädyin lopulta olemaan eksyksissä arjessa, vaikka se ei nyt täysin tilannetta kuvaakaan – kuinka voisin olla eksyksissä sellaisessa, jota ei oikeastaan edes ole? Tiedättehän, sellaisen perusarjen. Rutinoituneen ja turvallisen. Sellaisen, jossa tehdään ruokaa tai jos ei tehdä, niin edes syödään se valmissafka tai pitseriasta haettu pizza yhdessä. Sellaisen, jossa siivotaan ja leikataan nurmikkoa ja mennään nukkumaan ja herätään jotakuinkin samaan aikaan tai edes samassa osoitteessa. Sellaisen, jossa vähän kinastellaan kumman vuoro on keittää kahvit tai kuka ei taaskaan ole jaksanut laittaa hyttysverkkoa paikoilleen ja siksi korvan juuressa inisee. Sellaisen, jossa mieskin köllähtää sohvalle viereen katsomaan Frendejä, vaikka Frendit ei kiinnosta tippaakaan, mutta saa ainakin jalkahieronnan ja hipsutuksia.

Se sellainen on ollut hukassa jo, en tiedä, koko kesän ehkä. Arkemme on tällä hetkellä jakautunut kahden ihmisen erillisiksi elämää pyörittäviksi toiminnoiksi ja kommunikointi typistynyt pikaisesti naputeltuihiin messengerviesteihin ja ohi mennen huikattuihin pyyntöihin ja kehoituksiin. Läheisyys on sitä, että pussataan kun törmätään ja kaivaudutaan uniseen kainaloon silloin, kun toinen tosiaan sattuu olemaan edes samassa osoitteessa tai vuoteessa yhtä aikaa – toinen joko juuri aikeissa herätä uuteen päivään tai toinen juuri kömpimässä nukkumaan, kun oma päivä onkin jo taputeltu.

67404438_211964489735790_6979011991289462784_n

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tuskastun vuorotyöläisten elämän rytmiin tai kirjoitan siitä, kuinka toista on ikävä. Tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta reilun kymmenvuotisen taipaleemme aikana, kun näemme toisistamme vain vilahduksen, kun koti on vain tukikohta, johon laskeudutaan hetkeksi joko nukkumaan tai pesemään pyykkiä tai kun toisen kuulumisista ja tekemisistä ei ole harmainta aavistustakaan. Eikä tämä kiire ja hässäkkä ja elämä liity vain töihin. Kesä tuo oman mausteensa, kun kaikkea kivaa puuhaa ja ihmisiä tulvii elämään ovista ja ikkunoista. Ja niistä todellakin halutaan nauttia, kumpikin, niistä (vähistä) vapaista hetkistä ja hiprakkaisista aamuöistä. Vaikka sitten hieman parisuhteen ja kodinhoidon kustannuksellakin.

Näistä hieman kiireellisimmistä ajoista ollaan siis ennenkin selvitty ja päästy yli, kumpikin yhteisestä taloudesta ja eläintarhasta huolehtien ja vastuun kantaen, joten en siis ole mitenkään huolissani tälläkään kertaa. Mutta kyllä se sydäntä puristaa silti, ikävä ja jopa hienoinen yksinäisyydenkin tunne. Huomionkipeys ja yhteisen jaetun hiljaisuuden kaipuu mökkiterassilla jomottaa rintalastassa myös. Sillä vaikka vietämme aikaa myös yhdessä kaveriporukoissa, ei se silti ole sama. Kaipaan jakamatonta huomiota, ja jakamattoman huomion antamista.

Näin eräänä yötä kammottavaa painajaista meistä, ja olin onnellinen herätessäni kun se ei ollutkaan totta. Inhottava olotila jäi kuitenkin kalvamaan mieltä, ja laitoin miehelle viestin: onhan meillä kaikki hyvin? Kävimme erittäin aikuismaisen, kypsän ja syväluotaavan parisuhdekeskustelun messengerissä (…), jonka lopputulemana totesimme, että joo mie tykkään susta. Ja arvaatkas mitä? Se riittää. Perustukset ovat kunnossa ja lujat, joten antaa tuulla vaan – kyllä se tästä vielä tyyntyy.

2 vastausta artikkeliin “Eksyksissä arjessa”

Vastaa käyttäjälle smagardi Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s