Sopivasti sekasi

Minulle kuuluu sellaista, että

…heitin töissä pienen aloitteentapaisen ex-asukasasiaan liittyen ja löysinkin itseni kuin puolivahingossa mukana muutostyössä pikkiriikkisenä vaikuttajana ja tiedontuottajana/kokoajana. Tavoitteena on vaikuttaa mielenterveyskuntoutujien inhimilliseen kohteluun, he eivät ole huonekaluja, joille on vain löydettävä mahdollisimman edullinen varasto. Kyynikko minussa kuiskaa, että raha ja politiikka maailmaa pyörittää ja tämä on vain tuuleen haipuva ininä, mutta idealisti minussa on liekeissä ja rummuttaa sitä, että jos me ruohonjuuritason duunarit ei kerrota miten todellisuus makaa, niin kuka sitten. Jos ongelmista ei kerrota, ei niitä ole, eikä tällöin ole tarvetta muutoksellekaan.

…olen innoissani ja liekeissä, mutta samanaikaisesti aiiiivan poooohjattoman vääääsynyt. Töissä menee kivasti, opiskelu on mielenkiintoista, mutta väääsyttääärrgghh. Syytän syksyä. Meillä on pimeetä, märkää ja räntäistä ja koiran häntä on tänä syksynä jotenkin poikkeuksellisen lennokas enkä siksi ole uskaltanut polttaa vielä kynttilöitäkään.

…tunsin uutta kaukokaipuuta ennen kuin jalkani olivat vielä edes kunnolla koskettaneet Helsinki-Vantaan lentokenttää.

…löysin silkkikanan eilen aamuvarhain kuolleena kopista eikä meillä ole mitään tietoa miksi ja en voi lakata ajattelemasta sitä, että eihän se kärsinyt. Tai sitä kuinka tyhjältä orsi näyttää nyt iltaisin, kun keväällä menetimme Siirinkin.

73058856_1477306405749682_4632169683829653504_n

…hypin seinille riemusta, kun sähköpostiin kolahti lopultakin asuntotarjous. Ja mitä mukavin sellainen! Toivoin pääseväni asumaan Kuopion keskustaan ja sinne pääsin. Kuukkeloin kartasta osoitteen ja kämppä sijaitsee osapuilleen kaupungin sydämessä. Lähistöllä on vesistö ja talon nurkalla jonkinlainen puistoalue. Jaan kämpän vain yhden jonkun muun kanssa, joten sen enempää tutustumista ja sopeutumista kaiken maailman urpoihin uusiin tuttavuuksiin ei ole edessä. Jeij!

…ja sit tunsin pientä pakokauhua ja pelkoa ja ahdistusta, koska tämä koko hommahan muuttuu ihan todelliseksi ja entäs Jere ja eläimet ja maailman kokoinen ikävä ja mulla ei edelleenkään ole sitä juustohöylää ja kattolamppua ja kuka kastelee minun viherkasvit ja hyi vittu KELAn lomake.

…mietin, että joko jaksaisin raahautua suihkuun vai onko ok haista jumpsuitissa kolmaskin päivä putkeen.

…totesin, että yksinkertanen ihminen ei paljoo tarvii, pienikin ele riittää kertomaan, että hei kaikki on fine. Kaiken kiireen ja hulabaloon keskellä sitä onnistuu kehitelemään vaikka sun mitä syyllisyyden tunteita ja riittämättömyyttä, kun liihottelee vaan niissä omissa sfääreissään. Minusta tuntuu, että en ole nähnyt Jereä öpaut ikinä ja kodinhoitokin (minun osaltani) jäi ensin lomalorvailun ja sitten yövuoroputken takia aivan totaalisen hunningolle. Siitä huolimatta työpöydäksi muuntuneelle sohvapöydälle oli ilmestynyt levy mun lempparisuklaata. Tää on vissiin nyt se hästääk siunattu kiitollinen onnellinen.

Tämmöistä minulle kuuluu. Entäs sinulle?

Anopin kanssa Kreetalla [Platanias/Rethymnon]

Olen jakanut nämä sata kuvaa ja tarinaa jo ympäriämpäri somea, mutta menkööt nyt täälläkin vielä kerran. Ihan nyt vaan vaikka siitä syystä, että ei sitä nyt jumaliste ihan joka päivä lähetä anopin kanssa ulukomaille. Plus sen takia, että jokseenkin ärsyttelee olla takaisin maassa, jossa jorpakko on jo jäässä, näpit jäätyy kun kirjoittelee näppiksellä, villasukat tarvii ihan oikeestioikeesti eikä vaan siksi kun ne ovat niin mukavat ja koska kuvien tunnelmat. (Ja vähän myös siksi, että koen syyllisyyden pistoksen kun blogi on jäänyt niin vähälle huomiolle.)

Se, kuinka päädyin anopin kanssa ulukomaille johtuu siitä, että tämä rakas tyyppi oli hoitanut milloin kenenkin koiraa kissaa kanaa torppaa kakaraa riippumatta siitä tuleeko taivaalta vettä, räntää tai kolme metrii lunta tai onko kuumetta, kun jälkikasvu ja jälkikasvun puoliskot ovat liihotelleet ympäri mualimaa ja jossain kohtaa hän vienon varovaisesti totesi, että no oishan tuo kiva päästä itekin. Juuri sopivasti tänä vuonna anopin mittariin pyörähti tasaluvut, jolloin kakarat laittoivat lahjaksi rahat pinoon ja minusta tehtiin matkaopas ja -johtaja (siis hurjan vastenmielinen tehtävä ja hyi en ois halunnu kyllä lähtee mihkään lämpöön ja pakko siis uhrautua) ja näin saatiin mamma maailmalle. Anopin toiveet matkakohteelle olivat hyvin yksinkertaiset: kunhan siellä on lämmintä ja meri. Päädyin valitsemaan kohteeksi Kreetan. Se oli itselle(kin) ennalta tuntematon kohde, mutta mielikuvani olivat, että se on hyvin iisipiisi ja sinne voi helposti ja stressittä joskus viedä vaikka kummitytön (tai tässä tapauksessa anopin). Mielikuva osoittautui oikeaksi.

71820452_1462840767196246_7213661430652862464_n

71855520_1463352373811752_5262336103066632192_n

71896127_1465699830243673_3892930993857757184_n

Varsinaiseksi määränpääksi valikoitui Platanias. Okei, se on yksi niistä ties kuinka monesta vain turisteja varten kyhätyistä lomakylistä, eli ei itsessään mitenkään hirvittävän mielenkiintoinen. Paitsi että meidän hotellista oli hiekkarannalle ja merelle jotakuinkin sata metriä ja hotellin ympäristössä oli ravintolaa ravintolan perään. Ei siis ollenkaan paha paikka sellaiselle, joka lähtee hakemaan lomaltaan a) merta, b) lämpöö, c) hyvää ruokaa ja d) totaalista pään tyhjennystä ja rentoutumista kaikesta arjen epämukavuuksista. Lisäksi lähimpään isompaan kaupunkiin Rethymnoniin oli matkaa vain kuutisen kilometriä niin mikäpäs siinä köllötellessä.

71909620_1461465514000438_7736639669638529024_n

72265398_1465700106910312_3301811088676356096_n

72230829_1462840573862932_5897832121451413504_n

Ja voe että me nautittiin. Meressä käytiin pulikoimassa ja rannalla köllöttelemässä lähes joka päivä. Säät olivat erityisen suotuisat. Vaikka osin viikko olikin varsin harmaa (ja kertaalleen saatiin niskaan kunnon sade- ja ukkosmyräkkäkin, joskin sillä hetkellä oltiin juuri sopivasti tyytyväisenä vetämässä napaan kreikkalaista salaattia sekä erittäin runsaskätistä katkissalaattia) oli lämpötila koko ajan silti jossain +24-26 tienoilla. Mahtuipa lomaan myös muutama täysin pilvetön päivä, ja niitä lämpötiloja en uskalla edes arvailla. Mutta nekin tosi tosi kuumat päivät onnistuttiin viettämään kivasti merituulen ja meriveden äärellä. Kahtena viimeisenä päivänä en minä enää hirvinnyt uimaan, koska aallokko oli aivan valtaisa. Anoppihan sinne, vanhana merikarhuna, pulahti ja tuomisenaan aaltojen syleilystä toi valehtelematta ison kourallisen pikkukiviä uimapuvussaan tissien välissä.

72285019_1465699773577012_6081418793416916992_n

72288013_1462840460529610_5402781258767925248_n

72694564_1465700220243634_5605282176431030272_n

Jos anoppi rakastaa merta, niin minä rakastan vanhoja kaupunkeja. Ihan sama mikä maa tai mikä valuutta, niin vanhat kaupungit saavat minun sydämeni hypähtelemään ilosta. Kävimme kahtena päivänä kiertelemässä ja shoppailemassa Rethymnonin vanhassa kaupungissa. Sieltä tarttui mukaan läjäpäin valokuvia, tuliaisia (muun muassa oliiveja, oliiviöljyä, keramiikkaa, baklavaa…), hyvää mieltä ja ihania ruoka- ja juomamuistoja.

71797333_1462628600550796_235318951750402048_n

72341362_1465700123576977_5914260517387501568_n

72441490_1463805317099791_8666494634614063104_n

Erittäin yhteinen rakkauden kohteemme on kissat. Niitähän Kreetalla(kin) riittää. Yllätyksekseni (ja onnekseni) suurin osa kissoista oli erittäin hyvävointisen ja -kuntoisen näköisiä. Vain pari vähän resuisempaa kaveria osui silmään. Meidän hotellin parvekkeen alla pyöri vakkarina tietyt kolme kissaa ja välillä myös vierailevia tähtiä. Mehän teimme periaatepäätöksen: yhtään ei nyt ruveta mitään kissoja täällä paapomaan. Tiukka päätöksemme kesti noin tunnin, eli heti ensimmäisellä kauppareissullamme mukaan tarttui myös pussillinen kissanraksuja. Ja niitä kissit olivat sitten säännöllisesti kurnauskimassa parvekkeen alla aamuin illoin.

72435136_1465699750243681_5593476402256019456_n

72449921_1462840387196284_3373289596568731648_n

72460164_1465700213576968_1206145246145019904_n

Paikalliset myös tuntuvat pitävän kulkukissoista varsin hyvää huolta. Ruoka- ja vesikippoja oli ripoteltu sinne tänne ja paikoin kissat saivat köllötellä vapaasti ravintoloiden tai baarien tuoleilla enkä nähnyt yhtä ainoatakaan kertaa, että kissoja olisi hätistelty vihaisesti tiehensä. Yksi baarikissa asettui meidän viereisen pöydän tuolille tyytyväisenä köllimään, kunnes seurueen poika halusi istumaan juuri siihen tuoliin. Baarimikko tuli nostamaan kissan pois – ja siinä silmänräpäyksessä kissa hyppäsi takaisin valitsemalleen paikalle. Räjähdettiin nauramaan – niin me kuin se seuruekin – ja minä tietenkin tarjoamaan meidän pöytämme ylimääräistä tuolia. Ja en suinkaan kissalle, vaan sille pojalle, haha! Mutta valitettavasti kissa joutui siirtymään ja poika sai tuolinsa kissan tuolin.

72548973_1462840447196278_8483251001686491136_n

72553781_1465699896910333_4722120773047681024_n

72652782_1465699820243674_633483083177263104_n

Lähtökohtaisesti koko reissun suunnitelma oli, että ei suunnitella mitään. Rentoudutaan ja nautitaan ja tehdään jotain jos huvittaa, ja jos ei huvita niin juodaan drinksu. Päädyimme sitten kuitenkin kaksi kertaa aktivoitumaan ihan True Turisteiksi: ekalla kerralla lähdettiin lampaina vene- ja snorklausretkelle ja tokalla kerralla yhdistettiin vanhan kaupungin kiertelyyn nähtävyyskäynti Fortezza-linnoitukselle.

Veneretki Captain Hook -aluksella (…) kesti kaikkiaan kuutisen tuntia. Siihen sisältyi venematka johonkin hornan kuuseen lahdenpoukamaan, johon vene ankkuroitui ja kaikki hiton hurjapäät hyppivät turkoosin väriseen pohjattomaan jortsuun snorkkailemaan ja uimaan. Olkoonkin, että nämä hurjapäät pitivät sisällään myös keskenkasvuisia kakaroita, niin minä pysyin tukevasti laivan kannella. Vesi ei todellakaan ole minun elementtini ja ajatus siitä, että jalat eivät yllä pohjaan, on hyytävä. Anoppi kuitenkin sai nauttia tästä täysin siemauksin, eikä minullakaan ollut mitenkään tylsää. Meriretki oli kiva kokemus ja reissuun sisältyi hyvä grillilounas laivalla, joten mikäs siinä keinuessa.

71845300_1463805523766437_130536082033868800_n

72257328_1463805323766457_1588620154097369088_n

72089077_1463805430433113_773007372120489984_n

72527058_1463805447099778_5296531928302747648_n

Fortezza-linnoitus puolestaan oli, no, rapistunut linnoitus heti vanhan kaupungin vieressä. Sen on rakentaneet Venetsialaiset joskus 1500-luvulla suojaksi ottomaanien hyökkäyksiltä ja lukemani mukaan linnoitus on ollut asuttu jopa 60-luvulle saakka. Enpähän nyt tiedä jäikö siitä nyt sen kummemmin mitään ahaa-elämystä tai wau-efektiä käteen, mutta tulipahan nyt sen verran turreiltua.

72101082_1465699966910326_3816329444679745536_n

71903849_1465700026910320_5901223019606441984_n

71901189_1465700230243633_8610055367025491968_n

72223001_1465700040243652_1766930179566862336_n

71877100_1465699956910327_1468908858528235520_n

Ruuasta on vielä pakko mainita tähän loppuun. Se oli järjettömän hyvää ja sitä oli järjettömän paljon. Annoskoot olivat suorastaan naurettavia ja eräänäkin päivänä, kun päätimme syödä vain kevyen salaattilounaan, emme kyenneet enää koko iltana käymään illallisella tai syömään edes iltapalaa. Hinta-laatusuhde oli todellakin kohdallaan. Lisäksi ihan jokaisessa paikassa laskun pyytämisen jälkeen pöytään kannettiin vielä jälkiruokaa ja pienet karahvit oletettavasti ouzoa talon puolesta – tulipa eräässä paikassa todella herkulliset alkupalatkin tervehdyksenä kokilta. Että jos niinku suussa sulavaa ruokaa ja loputonta ähkyä kaipaat, niin lompsippa Kreetalle siitä. Niin ja jos rakastat makeaa niin sitä suuremmalla syyllä sinne mars. Nää tyypit rakasta imelänmakeita jälkkäreitä.

72703596_1462840370529619_4131046360159879168_n

72959512_1465699903576999_6896319701744353280_n

73021834_1462840567196266_242105786057097216_n

72764302_1465700130243643_8116154438885834752_n

Niin ja ai niin! Tämä reissu oli täynnä niin hyvää mieltä, niiiiin paljon naurua ja niin paljon uusia pöljiä sisäpiirijuttuja, että ei mitään järkeä. Erittäin lämpimästi voin suositella kaikille matkailua anopin kanssa. Siis ainaki jos anoppina sattuu olemaan toi mun anoppi.