Väsyttäärgghh

Pohdiskelin pitkään, että lähdenkö edes kirjoittamaan tätä postausta. Märisemään väsymyksestä, (muka) kiireestä, totaalisesta mielen ja kehon velttoudesta, aikaansaamattomuudesta ja sanoinko jo, että väsymyksestä. Koska siis todellisuudessahan minulla on esimerkiksi loputtomasti vapaa-aikaa verrattuna moniin muihin ja kovin vähän mitään oikeasti hirvittävästi energiaa vieviä kotihommia tai muita velvollisuuksia. Kahden aikuisen ihmisen taloudessa ei juuri sotkua synny (paitsi elukat, voijumalauta miten paljon elukat voivat sotkea ihan vain olemassa olollaan) ja lisäksi olen onnistunut valkkaamaan sellaisen puoliskon, joka ei ainakaan vielä ole puolella sanalla puuttunut sohvalla valuvaan olemukseeni ja touhottaa tehdä pitkin pihaa ja torppaa yhtä sun toista. Niin että siis mikäs minä olen tässä väsymystä ja kiirettä valittamaan, kun monella muulla asiat ovat vielä huonommin.

Paitsi että minua v ä s y t t ä ä aivan jumalattomasti.

Juuri nyt nautiskelen piiiiitkistä vapaista, sillä työvuorolistaan oli kivasti yhdistetty yökkövapaat sekä muutama lomapäivä (jotka minun tulee siis pitää ennen vuoden loppua ja irtisanoutumista) – lallattelen vapailla siis yhteensä huikeat yhdeksän päivää, joista jäljellä on vielä kolme. Minullahan oli suuret suunnitelmat näille vapaille. Olin ajatellut, että tässäpä on mainiosti aikaa keskittyä opiskeluhommiin ihan täysillä ja silti jää aikaa oleskeluun ja mikä parasta, ihan vaan kotona oloon. Että tässäpä minä näppäränä tyttönä vetäisen yhden esseen kasaan ja lukaisempa tenttiikin ja tekaisen senkin verkossa pois ennen kuin työmaa taas kutsuu.

No kuinkas kävikään?

Viime viikon torstaina loppui siis yövuorot. Minulla oli sillekin päivälle ihan supersuunnitelma. Mies ja koira olivat mökillä, joten minä päätin, että sen ”nukkupäivän” otan rennosti kissojen kanssa. Omaa aikaa ja sellasta. Kävin kaupasta kaksi kassillista jonninjoutavaa herkkua ja mässyä just for me ja keskellä kirkasta (hahaha!) iltapäivää rojahdin kalja kädessä sohvalle silleen aaa että nyt! Siihenpä se sitten jäikin. Olin nukahtanut sohvalle, josta havahduin illalla, raahauduin sänkyyn ja nukkua posotin kepeesti kertaakaan heräämättä viistoista tuntia.

76894786_1499980503482272_3754076517949243392_n

Kuulostaa hyvältä, eikö? Todella rentoutunutta meininkiä ja omaa aikaa tuokin, täysin rikkoutumatonta. Tuostahan onkin hyvä tarttua toimeen, virkeänä ja levänneenä! Kyllä nyt lähtee! No ei lähtenyt. Pitkän pitkistä syvistä ja hyvistä unista huolimatta minä, joka nukun äärimmäisen harvoin päikkäreitä, nukahtelin perjantaina ja vielä lauantainakin hallitsemattomasti pitkin päivää enkä saanut siis aikaiseksi yhtään mitään muuta kuin ehkä orastavia makuuhaavoja. Vasta sunnuntaina alkoi tuntua siltä, että hei ok, oon ehkä hengissä.

Lepo on tärkeää, tiedän, ja sitä jaksan toitottaa kaikille muillekin. Lepo mitä ilmeisemmin oli myös minulle erittäin tarpeen, tämän teki kroppa, sumuinen pää ja auki pysymättömät silmät erittäin selväksi. Mutta tämän tiedostaminen ei kuitenkaan, tietenkään, koska olisihan se nyt ihan liian helppoa, tarkoita sitä, että asian hyväksyisi ja olisi itselleen armollinen. Ehei. Tällainen lorvailu pistää vaan ruoskan viuhumaan kiivaammin. Sinä saakelin laiskapaska vaan makaat siinä etkä saa mitään aikaan ja haiset ja kampaa nyt ees naamas ja ei se sun äijäkään tollasta loputtomiin katso. Itse asetetut deadlinet opiskeluhommien suhteen karjuu kalenterin sivuilta ja koiran karvat sikiävät keskenään nurkissa ja vedän kaksin käsin naamariin sipsiä ja karkkia. Että tätä menoa olen umpiväsyneen lisäksi stressipallo ja hyvää vauhtia tulossa myös läskiksi.

Niin ja tosiaan tuokin vielä – itse asetetut deadlinet. Todellisuudessahan minulla on aikaa rykäistä tuo essee kasaan vielä kolmisen viikkoa ja kahden pienen tentin suorittamiseen on aikaa vielä kuukausi, mutta ilmeisesti tässä nyt pitää olla itselleen ihan superilkeä ja suorittaa ja stressata ihan vaan vaikka suorittamisen ja stressaamisen ilosta. Siis sen sijaan, että suostuisi ymmärtämään ja hyväksymään sen tosi asian, että vuodesta toiseen marraskuut on perseestä ja henkilökohtainen helvetti ja antamaan itselleen edes vähän siimaa.

Ja ei, en hae nyt mitään vinkkejä tässä kuinka selättää kaamosväsymys. Luulen tietäväni jo kaiken. Juuri nyt haluan vain olla kiukkuinen ja väsynyt ja möyriä itsesäälissä ja tehdä juuri niitä vääriä valintoja (kuten valkata kaupasta sen suklaalevyn ja juoda liikaa kahvia, vaikka se kostautuu jälleen unettomalla yöllä) ja kasvattaa juuret sohvaan ja avautua lapsellisesti ja yhteistyökyvyttömästi somessa, koska kyllä tää vittu taas tästä.

9 vastausta artikkeliin “Väsyttäärgghh”

  1. Sarjassamme tärkeitä kommentteja. Nimittäin tämä ”touhottaa tehdä pitkin pihaa ja torppaa yhtä sun toista” piti lukea pariinkin kertaan ennen kuin sen ymmärsi oikein. Ettei hän siis touhota pitkin pihaa ja torppaa samalla kaikkia sun hienoja ideoita yms – joo-o, ehkä muakin ihan pikkasen väsyttää ;D

    Liked by 1 henkilö

  2. Se on tämä armoton harmaus joka imee viimeisetkin energiat. Musta on tuntunut jo pitkään, että aina vaan väsyttää, mutta jos aurinko sattuu paistamaan, niin on edes vähän energisempi olo!

    Joskos sitä nyt suoriutuu vaan pakollisista ja menee mahdollisimman usein sieltä mistä aita on matalin. Kattellaan sitä energisyyttä sitten taas keväällä.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s