Yksin kotona

Viime viikonloppuna minulla oli poikkeuksellisesti töissä kaksi peräkkäistä tuplavuoroa ja sunnuntainen vapaapäivä muuttui vielä kaupan päällisiksi iltavuoroksi. Työtunteja kolmeen päivään kertyi siis kolkytäneljä. Vaikka meidän työ onkin pääasiassa varsin leppoisaa ja kevyttä (ainakin fyysisesti) veivät nämä vuorot minusta mehut aika tehokkaasti. Toisen tuplavuoron jälkeen oli heti kotiin saavuttua pakkoa nostaa jalat seinälle. Naureskelin siinä, että tämäkö on se nykypäivän versio lauantai-iltaisesta ”korkkarit kattoon” -hurlumheistä. Ja seuraavan yönä nukuin katkeamattomat kaksitoista tuntia. Itse asiassa, olisin saattanut nukkua jopa iltavuorosta pommiin, jos kello ei olisi ollut herättämässä.

Nyt nautiskelen parista vapaapäivästä. Näillä vapailla päätin (jälleen, öhöm) jättää myös kouluhommat vähemmälle huomiolle, muutamia vasemmalla kädellä tehtyjä pikkusäätöjä lukuun ottamatta. Kurssit kun ovat nyt melko hyvällä mallilla, ainakin siltä osin kuinka niihin itse pystyn vaikuttamaan. Olen siis lähinnä venynyt kotona pyjamabanaanina, nukkunut hyvin ja syönyt sitäkin paremmin.

Tänään alkoi miehen vapaat. Yllättäin, jälleen vuoromme menevät ristiin. Hän on vapailla, kun taas minä aloitan huomenna yövuoroputken. Hän päätti lähteä mökille pariksi yöksi, kyseli minuakin mukaan. Hyvin olisin tänään voinut sinne seuraksi yöksi lähteä, koska kykenen siellä(kin) kyllä nukkumaan tarvittavat unet ennen yövuoroon lähtöä, ja ihanaahan siellä aina on. Kyllä ajatus kahdenkeskisestä ajasta saunoineen ja hämyisine tunnelmineen kynttilän valossa houkutti, etenkin kun jo päivätolkulla harmaana ja ankean likaisena näyttäytynyt sää ja maisema päätti muuttua leppoisan talviseksi – lunta sataa hiljakseen ja ruma, ruskea ja vettynyt maa on taas peittynyt puhtaan valkoiseen kepeään lumivaippaan.

Mutta kaikesta tästä huolimatta minua vielä enemmän houkutti ajatus olla yksin. Aivan yksin, täydellisessä hiljaisuudessa. Lauantai-aamuna, toisen tuplavuoroni alkaessa, heräsin kun kelloradio pärähti soimaan Irinan biisiä juuri tarkalleen kohdasta ”mä haluun olla yksin, lukee vaikka kirjaa…” ja siinä aamun pimeydessä, katkenneen unen ja alkavan päivän tahmeudessa, minua nauratti se kaikessa osuvuudessaan ja ironisuudessaan. Mutta ei se tosiaan kaukana totuudesta ollut, ja viimeistään nyt ollaan juuri siinä pisteessä. Mä haluun olla yksin, haluun olla hiljaa.

78064186_1513127862167536_8976229821822533632_n

Niinpä tässä minä olen. Yksin ja hiljaa kissojen kanssa. Mies tietenkin otti koiran mukaan mökille ja huhheijaa millaisen autuuden sekin osaltaan tuo tähän ihan vaan olemiseen. Riki on siis maailman helpoin koira ja suurimman osan ajasta se vaan pötköttelee tyytyväisenä tai röhköttelee vaaleanpunaisella lelupossullaan. Mutta se myös seuraa minua kaikkialle, hötkeltää ja rymistelee makuupaikaltaan pystyyn ja perään riippumatta siitä olenko matkalla jääkaapille, vessaan, sekoittamaan pönttiksen pesää tai kuuhun. Se myös on mustasukkainen kissoille antamastani huomiosta ja vinkuu ja kiukkuaa ja tunkee kuonoaan syliin heti välittömästi jos käteni ojentuu silittämään kissaa tai lässyttää rakkauden sanoja jollekulle muulle kuin hälle. Ollakseen siis varsin leppoisa ja hiljainen tapaus on se myös ajoittain erittäinkin näkyvä ja kuuluva.

Tässä minä olen hiimaillut hiljakseen. Tehnyt pieniä kotitöitä, hoitanut muutamia Tärkeitä Velvollisuuksia, työntänyt makaronilaatikon uuniin ja valmistanut salaattia. Koska miesväen ollessa huomenna poissa ja minun nukkuessa ennen yövuoroa, ei huomenna ole ketään lämmittämässä tönöä. Ja näillä pikkupakkasilla taloa täytyy lämmittää päivittäin, joskin näillä säillä siihen riittää ihan vaan alakerran yhden uunin lämmitys. Joka tapauksessa, huominen lämmityskerta jää siis väliin, ja minähän en todellakaan halua palella kotona yhtään (ja yövuorokoomailu jo itsessään lisää palelua), mutta olen myös nuukapetteri enkä halua napsaista sähköpattereita päälle kuin vain pakon edessä. Joten ennakoidessani tätä päätin täräyttää tulet talon kaikkiin pönttöuuneihin. Okei, voin sanoa, että nyt aivan varmasti pärjäillään mainiosti ylihuomiseen. Mutta todennäköisesti tulen viettämään ensi yön alastomana äksänä lattialla.

Yksi kissaa loikoilee ketarat ojollaan kukkaruukun takana ikkunalla. Toinen kissa tuhisee sohvalla vierelläni, kolmas selkäni takana sohvan selkänojalla näyttäen joltain Salvador Dalin maalaukselta. Minä heitin villasukat jalasta ja mietin lämmittäiskö saunan ihan vaan itselle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s