Ihan kädetöntä menoa

Tällaiselle säpäkkäluonteiselle kuin minä asioiden monimutkaisuus ja eri toimintojen hitauuuus on t o d e l l a tuskastuttavaa. Sukan jalkaan vetäminen, voileivän voiteleminen ja kahvin keittäminen noin niin kuin esimerkkinä ei olekaan ihan niin yksinkertaista, kun toinen käsi on (lähes) poissa pelistä. Mutta onneksi enää vain lähes! Pariin ensimmäiseen päivään nähden käsi on jo toimintakuntoisempi. Pystyn käyttämään läppärin kosketushiirtä ja kirjoittamaan näppiksellä, ainakin jotenkuten. Pystyn tarttumaan asioihin. Asetan terävän veitsen oikeaan käteeni, pidän käden vakaana ja suorana ja kitkutan vasemmalla kädellä tuorekurkkua veistä vasten – kurkkuviipaleongelma on ratkaistu.

Kuitenkin hampaat ja suu on kovassa käytössä niin asioiden kantajana kuin avaajana, oli sitten kyseessä ketsuppipurkki, puhelin tai kahvipaketti. Käden käytössä on kuitenkin rajoitteita. Kiertäminen tekee edelleen kipeää (joskaan ihan tähtiä en enää näe) ja siksi muun muassa puhelimella näpyttely ei onnistu näpsäkkään jouhevasti tai kengännauhojen sitominen, koska en kärsi kääntää kättä vaadittavaan asentoon. Puristusote on myös nou nou, samoin vetäminen (jota tarvitaan esimerkiksi sen kahvipaketin aukaisuun). Hiemankaan painavampien asioiden nostelu ja kantelu ei onnistu. Sujautan uunipellin yhdellä kädellä uuniin ja teen leivinpaperista suppilon, jolla kaadan makkaraperunat lautaselle. Oikealla kädellä en pysty käyttämään siis lastaa, ja vasemmalla kädellä huitoessa eväs vaan siirtyy pellin laidalta toiselle (ja arvannette kuinka hyvin sellainen pelleily sopii muutenkin tuskastustuneelle minä ite -tyypille, jolla on vakavaa taipumusta nälkäkiukkuun).

Käteen ei suuremmin jomottele, ja pärjäilen ottamalla buranaa aamuin illoin. Tämä siis hyvä. Vähemmän hyvä on se, että unohdan käden olevan kipeä ja huidon sillä sitten automaattisesti milloin mihinkin ja reagoin äkkinäisiin tilanteisiin (joita koirataloudessa jonkin verran on) luonnollisesti oikeakätisenä. Tällöin koko käsivarren mitalta sävähtää kipupiikki ja se kiertää koko kehon ja purkautuu suusta ulos jonakin vähemmän säihkyvänä ja kauniina. Olen siis oikeastaan aika kiitollinen tuosta kipsistä, jos ja toivottavasti vaikka paljastuisikin, ettei murtumaa ole. Se edes jonkin verran estää minua satuttamasta itseäni lisää rajoittamalla liikeratoja.

84096213_204920260683866_4243576354445983744_n

Yöt saan nukuttua ongelmitta ja suihkuunkin pääsin, kun mies kävi sitomassa käteni muovipussiin. Onnistuin jopa pesemään hiukseni, vaikka ensin meinasinkin nakittaa sen homman miehelle. Hiusten letityksen suihkun jälkeen näppärästi toimitti kuitenkin tämä omahoitajani. En ole uskaltautunut vielä kokeilemaan onnistuuko hiusten kiinnittäminen ponnarille itse, joten letti on osoittaunut oivalliseksi tavaksi pitää reuhka läjässä 24/7. Ihan heti kun ei huvita olla toistamassa suihkuseikkailua niin pitää keksiä kestäviä ratkaisuja (ja sitäpaitsi oon pakotettu nyt pysymään neljän seinän sisällä niin ihan sama olla räjähtänyt haisuli.) Yhdeksi ongelmaksi meinaa nyt tosin muodostua se, että mun pää kuvittelee sairasloman tarkoittavan saikkua myös tenttiin lukemiselta ja kaiken järjellisen toiminnon korvaamista suklaalla, ja motivaatio on pahasti kadoksissa.

Tällaista kuuluilee siis tänne. Ja kyllä, teen Suurta Draamaa näin pienestä asiasta, enkä edes häpeä asiaa yhtään. Joo joo joltakulta puuttuu käsi ja joku muu on neliraajahalvautuneena loppuikänsä pyörätuolissa, mutta aina ei jaksa olla niin hemmetin valveutunut ja onnellinen siitä mitä on. Mun käsi, mun napa.