Erakko ja korona ne yhteen soppii (mut ei laiteta pussauskoppiin)

Tultiin viime sunnuntaina mökille. Molempia laiskotti ja kaupasta tarttui ostoskoriin mukaan kaikenlaista nopeaa ja epäjärkevää. Nakkeja, lohkoperunoita, valmislasagnea, halloumia. Salaattitarpeita sentäs oli ennestään ja pakkasesta lohenmötkäle savustuspönttöön. Kaupan kassojen eteen oli kasattu useita laatikoita hävikkiruokaa (kasviksia ja hedelmiä) hintaan kaksi euroa loota. Miten mahtava idea. Meidän mukaan tarttui laatikollinen kirsikkatomaatteja, tuorekurkkua, herkkusieniä, perunoita ja kanoille kaalia. Sienet oli minulle. Mies ei koske kuin kanttarelleihin ja korvasieniin ja niihinkin pienellä varauksella. (Sipulin ja kerman kanssa menee mikä tahansa.) Kävimme kävelemässä tuulisessa ja harmaassa säässä pitkin metsää ja jorpakon jäätä, illalla lämmitettiin sauna. Minä lupasin kantaa saunavedet unohtaen luvatessani, että oikealla kädellä pitää vielä raskaita asioita vältellä. Kannoin sitten sankollisen kerrallaan jyrkkää rinnettä. Ihan hyvä crossarin korvike. Sen jätin kotiin, mutta hulavanteen pakkasin mukaan.

Laiskotus ja tietoinen valinta olla tekemättä mitään jatkui maanantain ja tiistain. En avannutkaan opiskelumatskuja. Pelasin ranteeni ja sormeni jumiin hömppää puhelimella ja lojuin. Onnistuin lojumaan ne kylmät, myrskyisät, harmaat päivät ja kun keskiviikko sekä torstai koitti ja pakollinen läppärin avaaminen, koitti myös upeat aurinkoiset päivät. Kohtalon ivaa ja maailmankaikkeuden vittuilua. Sain eilen yhden tehtävän palautusta vaille valmiiksi, ja tänään on pakko tarttua toiseen. Mutta aion kyllä, ihan heti kohta, lähteä koiran kanssa susien syötiksi samoilemaan edes hetkeksi ennen sitä. Minulla on pimeät illat aikaa hakata näppäimistöä.

rikinaama

Vietän aikaani täällä yksin. Olen opiskelukaranteenissa. Päivät lipuvat hiljaisuudessa, iltaisin pimeän laskeuduttua laitan oven säppiin ja hoilottelen joutavia kovaan ääneen hakiessani kaminaan puita liiteristä. Meillä on aurinkokennovalot, mutta yksin ollessanikin fiilistelen hämärässä kynttilänvalossa. En varsinaisesti pelkää pimeää, ainakaan niin kauan kuin ympärilläni on seinät. Mutta ulkona mielikuvitus aktivoituu. Hauska tämä ihmismieli. Keitän teetä ja mietin, että mihin ihmeeseen olen onnistunut tämän kokoisessa mökissä hukkaamaan villasukkani. Ne ovat olleet kateissa maanantaista saakka, mutta onneksi on Aino-tossut.

Mietin, että en kirjoittaisi koronasta mitään. Sitä on koko maailma ja some ja lehdet ja ihmisten suut ja ajatukset täynnä. Kaikki on ehkä jo sanottu. Minuun asia on vaikuttanut lähinnä niin, että yliopisto meni kiinni ja kurssit suoritetaan etänä. Juuri eilen alkoi puheviestinnän kurssi ja poikkeuksellisesti sekin on nyt sitten kokonaisuudessaan verkossa. Kurssilla tulee olemaan pienryhmätyöskentelyä videoyhteyksien kautta ja jonossa on jo odottamassa tehtävä: täytyy pitää parin minuutin puhe videolle ja lähettää se opiskelukamujen arvioitavaksi. Tämäkin nostaa sykettä ja hikoiluttaa, mutta en nyt voi sanoa olevani hirveesti harmissani siitä, että tilanteen vuoksi vuorovaikutuksen ja puhumisen, esitelmöinnin ja esillä olon harjoittelut luokan edessä ja livenä on peruttu. Noin muuten elämäni jatkuu jotakuinkin ennallaan, erakkorapuna niin kuin aina ennenkin. Vessapaperiakin on.

jerejäällä

Oman navan ulkopuolelta katsasteltuna olen tullut lähinnä huonotuuliseksi. Tästäkin on varmasti kaikki jo sanottu. Ihmisten itsekkyydestä ja piittaamattomuudesta. Itsekin tosin saatan antaa somessa sellaista kuvaa, etten piittaa ja että pidän koko juttua suurena vitsinä – sen verran reilulla kädellä on tullut jaettua meemejä ja hörähdeltyä muiden jakamille. Mutta ihan totta piittaan minä ja ihan todentotta olen kiukkuinen heille, jotka eivät piittaa tai jotka vetävät homman aivan överipaniikiksi esimerkiksi hamstraamisellaan ja vaikeuttamalla näin muiden kanssaolijoiden elämää. Tunnen syvää myötähäpeää ja inhoa, kun paikallisessa faceryhmässä jaetaan kuvaa oveen teipatusta karanteeni-lapusta ja huudetaan kovaan ääneen, että mitä mitä miksi ja kenen ovi. En kestä ihmisten typeryyttä enkä sitä, että mahdollisesti sairastunutta tai muuten vaan karanteenissa olevaa (esimerkiksi matkoilta palannutta) osoitellaan sormella. Ilahduttavaa on ollut kuitenkin myös huomata, että on tässä maailmassa yhteisöllisyyttäkin ja muista välittämistä. Samaisessa ryhmässä ollaan myös pykäämässä ihan meidän tavallisten tallaajien toimesta kokoon ruoka-apulahjoituksia vähävaraisille sekä kauppa- ja apteekkikäyntiapuja heille, jotka eivät itse voi. Ahkerasti myös jaetaan tietoa kauppojen kotiinkuljetuspalveluista ja sen sellaisesta.

Minä asustelen täällä korpikuusen kannon alla eikä toistaiseksi ole ainakaan tiedotettu yhtään tartuntaa meidän kyläpahasessa. Koko Pohjois-Karjalan alueellakin niitä on ilmoitettu olevan tähän mennessä vain kaksi. Ei tässä silti pidä tuudittautua mihinkään lintukotomeininkeihin ja kuvitella, etteikö kantajia voisi olla todellisuudessa enemmän tai etteikö tauti rantautuisi rajusti vielä tänne meillekin. Keikkaa tekevänä lähihoitajana olen myös niin sanotusti valmiustilassa. Kutsu töihin voi käydä milloin vaan, oli koronaa tai ei. Nyt kun, erittäin fiksusti, pikkunuhassakaan ei sinne sovi mennä (normaalinakin flunssakautena tämä olisi minusta oikea tapa toimia, mutta niin, harvemmin mahdollista). Oman terveyden (en kuulu riskiryhmään muutoin kuin tervakeuhkona) ja läheisten terveyden lisäksi huolettaa myös yksikkömme asukkaiden terveys. Onneksi töissä asiaan on kuitenkin suhtauduttu sen vaatimalla vakavuudella. Vierailijakielto pamahti päälle jo aikoja sitten, ennestään tavalliseen arkeen kuuluvaa käsien saippuapesua ja käsidesin käyttöä on tehostettu, asukkaita informoitu kattavasti ja myös pintojen desinfiointia on tehostettu (kuten ovenkahvat ja valokatkaisimet, työpuhelimet ja näppikset). Ihan noin niin kuin yleisesti elämässä toivoisin niin kovin järjenkäyttöä, ohjeistusten noudattamista ja sitä jo lapsena opittua käsihygieniaa peliin.

kieli

Mutta, nyt siis puen päälleni jotain muutakin kuin lörppähousut ja painelen koiran kanssa metsään. Täällä ei uhkaa muu kuin oma vilkas mielikuvitus ja ehkä joku kiukkunen orava jossain.

2 vastausta artikkeliin “Erakko ja korona ne yhteen soppii (mut ei laiteta pussauskoppiin)”

  1. Koronameemit ovat tuoneet kyllä suunnattomasti hupia päiviin! Ja ihan totta se, että vaikka niitä jakaisi ja niille hörähtelisi, niin silti itsekin otan tilanteen vakavasti. Vaikeille asioillekin kun on tärkeää pystyä nauramaan eikä sitä ole onneksi vielä kielletty. 😉 😀

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s