Hienoista kevät(siivous)hepulointia

No mutta kappas vain. Minä olin jo huolissani siitä, meneekö tämä kevät yhtä pahasti ohi kuin viime kevätkin, ja enkö herää hepuleihin ollenkaan. No, ei mennyt ja heräsin! Viherpiiperöinnit eivät tosin ole heränneet edelleenkään, lukuun ottamatta sitä, että sisällä olevien viherkasvien kanssa olen hieman puljannut ja yhden uuden ”tilannut” veljen mukana matkaamaan meille Jyväskylästä saakka. Multia en ole kuitenkaan vaihtanut (ja taidan tänä vuonna jättää sen kokonaan väliin), mutta kääntelin kasveja kohti aurinkoa ja perkasin kuivahtaneita ja/tai kissojen syömiä lehtiä pois. Hepuloinnit ovat heränneet ennemminkin kodin siivous- ja sisustusjuttujen puolella.

Havahduin nimittäin yhtäkkiseen tavaraähkyyn ja selkeyden kaipaukseen. Huomasin kaipaavani kotiin lisää tilaa ja ilmaa. Meidän sisustushan on myös varsin runsas ja värikäs ja jotenkin sekin alkoi nyt tökkimään. Ei ei ei meille ei koskaan tule mitään valkoharmaata kotia jollain iloisella yksittäisellä väripirskahduksella eikä todellakaan ole aikomustakaan ryhtyä mihinkään konmarittamiseen, mutta jonkinlaista selkeyttä ja yksinkertaistamista kaipasi mieli.

94120100_257055545470555_323648974282031104_n

Jostain on siis pakko luopua. Katsastelin keittiön avohyllyjä, kaapin päällisiä ja tasoja sillä silmällä, että nyt tilaa ja heti. Päädyin raivaamaan tasoilta ei-päivittäisessä-käytössä olevia tavaroita kaapin ovien taakse piiloon ja muutamia koristekäytössä olleita purkkeja ja purnukoita latasin Facebookin roskalavalle – ja ne vaihtoivat omistajaa heti saman päivän aikana, jeij! Yhdellä hyllyllä nakotti tehosekoitin, joka ei toiminut kunnolla, mutta joka oli mukamas söpö. Siis niinku mitä. Jep, se odottaa nyt sähköjätteeseen vientiä. Mulkoilin myös keittiön tuoleja. Niitä on siis neljä: kaksi fuksianpunaista ja kaksi kirkkaanpunaista. Päädyin heivaamaan fuksiat kirpalle myyntiin (ne haetaan tänään, jeiiiiij!) ja raahaamaan niiden tilalle helkkarin painavan penkin, joka siis on samaa sarjaa keittiön pöydän kanssa. Harmi, ettei niitä penkkejä ole kahta. Se toisi vielä lisää kaipaamaani selkeyttä, mutta tämäkin on jo parempi. Ai niin, pohdiskelin myös koko ruokailuryhmän uusimista johonkin vaaleaan ja yksinkertaiseen, mutta siihen en kuitenkaan lähde. Kyseinen pöytä penkkeineen on peruja vanhalta eräkämpältä. Se on ollut käytössä jo silloin kun mieheni oli pikkunakero ja siksi minusta niin kovin suloinen ja arvokas säilytettäväksi, jatkamaan elämäänsä meidän keittiössä kun kämppää ei enää ole.

93854646_905915263192040_5792503679219138560_n

Lisäksi tämä joka keväinen karvan ja kuratassun määrä sai myös aivot nyrjähtämään ja pohtimaan uusia kangasvalintoja sekä muun muassa ainakin kesän ajaksi poistamaan koristetyynyt ja viltit kaappien uumeniin. Värirunsauteen ja matskuihin liittyen aion olla huomenna piittaamaton rebeli ja kun minun on pakko käydä muutenkin päiväretkellä Kuopiossa tsekkaamassa postit, aion myös samalla pyörähtää Ikeassa. Ja nimenomaan pyörähtää. Käyn nappaamassa sieltä tummanharmaat päälliset meidän sohvaan ja lupaan olla räpelöimättä muuta. Toivon yksivärisen harmaan tuovan mielenrauhaa ja tasapainoa muuhun värikylläisyyteen, ja myös samalla olevan armollisempi karvojen ja sohvalla rötköttävän koiran suhteen, mitä tämän hetkinen valkopohjainen kukkasohvailoittelu on. Matot rullailin myös pois odottamaan pesulaan vientiä ja ai että, vaikka paljaat lattiat näyttävätkin toisaalta kovin kalseilta, hyppäytti se sydäntäni riemusta kahdellakin tapaa: ensinnäkin nyt tila näyttää niin paljon avarammalta, raikkaammalta ja valoisammalta ja toisekseen siivous helpottui aivan uskomattoman paljon.

93827663_330592134570535_3812768525949337600_n

Jokseenkin ristiriitaisesti kuitenkin samaan aikaan kun pistän asioita poistoon tai piiloon, tuon esille myös uutta. Haha. Mutta siis siivoushepuloinnin yhteydessä makkarin nurkassa joulukuusta lähtien lojuneet ihanat opetustaulut pääsivät nyt myös lopultakin seinälle. Ai että minä rakastan noita. Yksi ihana kettu-opetustaulu jäi vielä odottamaan. Joskus se pääsee meidän rapun seinälle. Sen suhteen en kuitenkaan pidättäisi hengitystä. Rappu on talomme murheenkryyni, kipeästi remppaa kaipaava kohde (vihaaaaaaaan sen rusehtavia mitä lie laudanvärisiä seiniä), mutta veikkaan sen jäävän vielä ikuisuusprojektiksi. Ellei tässä nyt sitten vielä pahemmin nyrjähdä päässä.